Möllikisailua

Viikonloppuna kävimme starttaamassa Pätkän kanssa seuramme omissa epiksissä. Tarkoitus oli lähinnä treenata aksaamissa häiriössä, sillä kenttä on sellainen että ympärillä oleva yleisö ja vuoroaan odottavat koirakot ovat myös suorittavan koiran näkyvillä hyvin. Mitään suuria odotuksia minulla ei ollut, ajattelin että pääasia on treenata sitä, että saan koirani juoksemaan suurinpiirtein siihen suuntaan minne minäkin, eikä siten että Pätkä karkaisi tervehtimään ratatyöntekijöitä ja haukkumaan aidan vieressä olevia koiria. Lisäksi ajattelin että rauhallinen koirani ehkä keskittyisi työhönsä paremmin kun saisi ennen omaa vuoroaan seurata aidan vierestä edellisten suorituksia. Ja mitä vielä - Pätkää ei kiinnostanut pätkääkään katsoa kentällä viilettäviä koiria, ainoastaan putken ääni välillä herätti sen mielenkiinnon. Pätkän mielestä paljon kivempia olivat ihmiset siinä ympärillä, tai näin minä luulin.

Kun vuoromme koitti, jouduimme odottelemaan jonkun aikaa kun esteitä nostettiin medien jäljiltä ja sähköaikaa säädettiin. Odottelutilanteessa sain Pätkän pysymään yllättävän skarppina, mutta asetellessani sitä lähtöön istumaan se lähinnä näytti siltä että katselee taivaan lintuja ja ratatyöntekijää mieluummin kuin ohjaajaa. Yllätys olikin suuri kun käännyin vapauttamaan koiraa, jonka arvelin sinkoavan moikkaamaan muita ihmisiä, se hiipikin minua kohti. Varas! Koska suunta oli kuitenkin minua kohti eikä muualle, annoin vapautuskäskyn ja mitäs kummaa!? Pätkä pinkoi kuin tuli hännän alla hiekka pöllyten eikä muistanutkaan koko ratatyöntekijöitä! Siinä sitten pistettiin töppöstä toisen eteen ja selvittiin Hilpin värkkäämä kiva rata nollana läpi, ja hyvällä ajalla vieläpä. Olin niin tyytyväinen pieneen rakettiini! <3 Tällä suorituksella saatiin myös voitto kotiin. :)

Alla videolla varsinainen starttimme.

Lisästartissa sitten keskityinkin korjaamaan lähdössä pysymistä ja möhlinpä meille vielä virheetkin, kun ykköshypyn jälkeen käskin Pätkän putkeen, ja sinnehän se sitten kuuliaisesti pölähti, missaten samalla kakkoshypyn. Loppuradasta selvisimme kunnialla, ja minä totesin että ei auta kun opetella lukemaan tätä pientä kaveria yhä tarkemmin ja ihan oikeasti ohjata joka ainoa este eikä olettaa että se hakee kaiken matkalla olevan Vinskin tavoin.

Tässä vielä lisästarttivideo.

Heti kummankaan radan jälkeen ei pikku-ukolle palkka kelvannut, mutta se oli kuitenkin selvästi ilahtunut siitä että kehuin sitä. Pienen tasoittelun jälkeen leikitkin sujuivat. Mun pikkuinen tosikko<3
Suuri kiitos myös ihanalle Josefiinalle joka ystävällisesti kuvasi meidän startit, ihanaa kun vielä on avuliaita ihmisiä! :)

Loppuun vielä ratapiirros. Tosi kivan radan Hilpi oli aloitteleville koirille piirrellyt

.

 

Luustokuvia

Pari viikkoa sitten Pätkälle tuli ensimmäinen vuosi täyteen, ja niinpä viime perjantaina keräsin aamusta kamppeet ja vatsa jännityksestä sykkyrällä ajoin Tampereelle Eläinystäväsi-klinikalle Päkäpaimenten kimppakuvauksiin.
Matka tuntui tolkuttoman pitkältä ja hetken odottelu klinikalla vielä pidemmältä, puhumattakaan siitä kun odotettiin ulkona että Pätkä kuvataan. Koska Vinskin ja Ykän luusto ei todellakaan ole ollut priimaa, jännitin ihan tolkuttomasti että mitä jos Pätkästäkin jotain löytyy, etenkin koska välikuvissa kyynärluissa oli jotain "lisääntynyttä tiiviyttä". Lonkkia ja selkää en jännittänyt, ne oli jo välikuvissa todettu joka suunnasta kelvollisiksi, mutta kyynärät mietityttivät.

Lopulta eläinlääkäri kutsui meidät katsomaan kuvia hymyillen ja ensi töikseen kertoi että kaikki hyvin! Voi sitä riemun määrää, taisin siinä kiljaista ja halata kaikki mahdolliset läsnäolijat läpi. Jatkossa voidaan siis hyvillä mielin harrastaa. Selkä, olkanivelet ja kyynärät olivat puhtaat, ja lonkat kuulemma A:n ja B:n rajamaastossa, lääkäri veikkasi tulevaksi lausunnoksi B/B, kuten lopulta kävikin. Kyynärät lausuttiin 0/0. Selkälausuntoa ei ole vielä Kennelliitosta tupsahtanut, mutta eiköhän sekin sieltä lähipäivinä saada. Siinä ei kuitenkaan mitään kummempaa jännitettävää ole, joten ehtiihän tuo. Mahtava fiilis! 

 Pätkä 1v.

Epistelyä

Viikonloppuna käytiin epistelemässä Isossakyrössä. Keli oli kuin morsian, sattui sopivasti olemaan kevään siihen asti lämpimin päivä, nurmi loisti vihreänä ja meininki oli mitä leppoisin. Minä olin ilmoittanut Pätkän sen ihkaensimmäiseen supermöllikisaan aksaamaan, kahden startin kera. Vinski sai treenata rentona olemista möllirallyradalla. Etukäteen vähän jännitin että mitä Pätkä miettii nurmipohjasta, mutta ei näköjään sen kummemmin mitään, ihme kyllä. Olin myös varautunut siihen että pentupahalainen todennäköisesti juuttuu salsaamaan pitkäksi toviksi tuomarin ja ajanottajan luo, mutta yllättäen ensimmäinen rata sujui todella hienosti ilman minkäänmoisia tervehdysseremonioita. Radan kakkosesteelle ei ihan osuttu, mutta koska vauhti ja motivaatio oli kerrMyös palkkalelu kelpasi radan lopussa, mikä sekään ei ole ollut Pätkän naisvimmassa mikään itsestäänselvyys viimeaikoina. Hienosti meni! 
Toisella radalla hiukan puolenvälin jälkeen Pätkän keskittyminen sitten kuitekin herpaantui toisen koiran haukuttua kimeästi, ja siinä vaiheessa se kävi myös tervehtimässä ajanottajaa ja muita kentän laidalla olevia ihmisiä. Kersa kuitenkin tuli pyynnöstä takaisin ja jatkettiin rata loppuun, kunnes lopussa ei sitten enää lelu kelvannutkaan, vaan olisi pitänyt päästä moikkaamaan vaan kaikkia mahdollisia ihmisiä. Lisää tällaisia harjoituksia meille! :) Ihanat kuvat Pätkästä napsi Marika V.
Pätkän kanssa tekemisestä jäi ihan mahtava fiilis, uusi aikakausi on alkanut, tätä mä oon odottanut! Kuinka pitkä matka ollaankaan kuljettu siitä päivästä kun laitoin vapisevin käsin kasvattajalle sähköpostia tähän hetkeen. Ja kuitenkin samalla mun ja Pätkän yhteinen matka on vasta alussa. <3 

Kuten kuvista näkyy niin vauhti oli hyvä ja fiilis iloinen. Lisää tätä! <3

Pätkän kurvailun jälkeen oli Vinskin vuoro. Olin varautunut siihen että palkkaan Vinskin heti hiljaisen hetken tullen ulos radalta vuolaiden kehujen kera, mutta Vinski yllättikin minut iloisesti olemalla ihan hiljaa koko radan ajan, ja tehtiinkin sitten rata loppuun asti rennolla fiiliksellä. Voi kun tämmöistä treeniä saataisiin enemmän, ihana olla radalla koiran kanssa, joka on rento ja iloinen ja joka oikeasti kuuntelee sekä käskyt että kehut! Ulkotyöt selvästi sopivat Vinskille loistavasti, kun taas hallissa se ehtii jo kuumua siinä vaiheessa kun tullaan ovesta sisään. Ulkona ei varmastikaan koiran silmin ole niin selkeää missä kohtaa suoritus alkaa kun ei ole mitään väliseiniä/aitoja/ovea, joten Vinski ei kuumu niin nopeasti. Haluan kyllä ehdottomasti tänäkesänä kisata Vinskin kanssa virallisesti jossain ulkokisoissa, jos sellainen vaan jossain hollilla järjestetään!
Marika oli kameroimassa kehän laidalla myös Vinskin suorituksen ajan, joten meistäkin saatiin kivat rennot ja iloiset kuvat. Tekninen suorittaminen ei ole kauneinta mahdollista, mutta Vinski on jotenkin rennompi kun se suorittaa "väljemmin", joten olen alkanutkin viljellä sille enemmänkin rentoa ja "väljää" suoritustapaa. Ainakin nyt saatiin siitä oivallinen, onnistunut kisatreeni. :)

Iloista ja rentoa pujottelua :) 

Juoksua mars mars. Maali-kyltin jälkeen Vinski ehti jo vähän poseeratakin :D

Pentumiitti

Vappuna ajelin Pätkän kanssa sakeassa lumimyrskyssä kesärenkailla Lempäälään Päkäpaimen pentumiittiin. Paikalle olivat kokoontuneet Pätkän sisarukset omistajineen sekä muitakin päkäpaimenia. Matkasta selvittiin kunnialla lumipyrystä huolimatta ja perillä yövyimme Pätkän kasvattajan Miikun luona, joka ystävällisesti majoitti minut ja Pätkän kotiinsa. Positiivinen yllätys oli että pieni bortsupoikani käyttäytyi suorastaan moitteettomasti ja yökyläily sujui siltä niinkuin tehtäisiin sitä jatkuvasti.

Aamulla kaivoin autoni (tässä vaiheessa onneksi jo hiukan vähäisemmän) lumen alta ja suuntasimme Sari Kärnän luotsaamaan tokokoulutukseen. Mielenkiintoisen, sekä aikatauluista johtuen harmittavan lyhyen (olisin halunnut kuunnella vaikka koko päivän!) teoriaosuuden jälkeen oli käytännön harjoitusten vuoro. Sainkin hyviä vinkkejä siihen miten saan rakasta jähmättiäni ottamaan treenit vähän rennommin eikä niin ryppyotsaisesti ja kyllä tuli naurettua itselleni muutamaankin kertaan treenin aikana. On aina yhtä avartavaa kun joku oikeasti taitava kommentoi omaa olemista ja treenaamista. Niinpä kotimatkalle lähdimmekin taskut täynnä hyviä vinkkejä jotka laitetaan käytäntöön varmasti. Loistavan seuran, hyvän ruuan ja antoisan treenin jälkeen kirsikkana kakun päällä olivat Miikun Pätkästä napsimat kuvat. Voi miten ihania!

Kaikki tämän postauksen kuvat © Miikku Pietilä

Uusi arki

Nyt helpottaa sen verran että voin kirjoittaa tännekin. Ykän kuoleman jälkeen ei ole tehnyt mieli kirjoittaa oikein yhtään mitään, paljon on ollut opeteltavaa ja sopeutumista uuteen arkeen, jossa laumaamme kuuluu vain kaksi koiraa. Alkuun Vinski ikävöi Ykää todella kovasti, mutta nyt Vinskikin alkaa olla jo oma itsensä taas. Pätkä palautui nopeimmin, ehkä siksi että vaikka Ykä olikin ollut olemassa koko sen lyhyen elämän ajan, toisaalta kaipuun voitti elämänilo ja uteliaisuus maailmaa kohtaan hyvinkin nopeasti. Mulla on ollut myös vaikeaa, kaikki pienet arkiset asiat muistuttavat Ykästä koko ajan. Vieläkin iltaisin saatan alkaa kaivaa ruoka-aikaan Ykän lääkkeitä kaapista, kunnes tajuan että eihän niitä tarvita enää. Mutta kyllä se tästä helpottaa, vaikka Ykä tuleekin joka päivä kulkemaan meidän ajatuksissa ja sydämissä mukana.

Sen lisäksi että olemme opetelleet elämään pienemmässä laumassa, koko perhe on saanut kärvistellä Pätkän alkaneen murkkuiän kourissa. Voi kuinka voikaan pienen koiranpojan pää olla sekaisin keväästä, naisista ja kasvamisesta! Koko koira on ihan hukassa itsensä ja koko maailman kanssa, ja voin kertoa että se syö ainakin emännän hermoja melkoisesti, mutta myös boostaa kunnon naurut aina välillä. Aluksi Pätkällä oli sellainen kausi että se muka pelkäsi vähän sitä sun tätä, kaikelle piti karjua niskavillat pystyssä, ja ihmisetkin jännitti. Tämä on jo suurimmalta osin mennyt ohi, ja seuraava asia olikin sitten naiset. Ihanat, hyväntuoksuiset, hemaisevat, houkuttelevat ja kaiken voittavat naiset. Josta syystä olemmekin lähes kokonaan taukoilleet treeneistä ja keskittyneet vaan lenkkeilyyn ja yrittäneet epätoivoisesti käydä treenihallilla lähinnä leikkimässä, mutta sekään ei aina suju, koska tyttöhajut. Joskus tuntuu että usko loppuu kun pikkupoika vaan nuolee maata vaahto suussa ja nylkyttää, kun yrität saada sitä innostumaan lelusta. Ruoka hylättiin ihan ekana, nakit ja kanafileet ei ole mitään verrattuna naishajujen nuuhkutteluun. Saapa nähdä kauanko tätä kautta kestää, ja ehdinkö repiä hiukset päästäni ennen sitä... Jokatapauksessa mitään suunnattomia treenipäivityksiä en varmaankaan hetkeen kirjoittele. Vanha kunnon Vinski on kuitenkin osoittautunut oivalliseksi apulaiseksi teinikakaran kasvatuksessa. Välillä hermojen mennessä sekin ottaa luulot pois nulikalta veteraanin itsevarmuudella, ja en ole edes vaivautunut puuttumaan asiaan. Yleensä Vinskin toiveet meneekin Pätkälle kerralla perille. Mitä mä tekisinkään jos ei olisi tuota ukkokultaa apuna!?

Loppuun muutamat kuvat mitä oon viimeaikoina näistä kahdesta kaverista napsinut.

 

Hyvästi Ykä

"Ethän pelkää pimeää, siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää, vielä valvon vierellä.
Ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle."

♥

Ykä 17.01.2010 - 10.01.2017

Koskaan ei tiedä

Vuoden ensimmäinen viikko kohta takana. Mä en ole kirjoittanut hetkeen mitään, kun tuntuu että en ole oikein osannut jäsennellä ajatuksiani mitenkään järkevästi. Talvi on tähän mennessä ollut yhtä surkeaa tarpomista milloin vesisateessa ja kurassa, milloin liukastelua peilijäätiköllä. Tämän viikon aikana ollaan vihdoin saatu Oikea Talvi lumen ja pakkasen kera, josta olen tällä hetkellä todella onnellinen, siitäkin huolimatta että parin päivän kovempien pakkasten aikana esimerkiksi rakas autoni ei suvainnut liikahtaa katoksestaan yhtään minnekään.

Olen onnellinen siksi, että tämä sää on hyvä Ykälle. Joulun aikoihin rupesi elämä olemaan todella haastavaa, kylmät, koleat ja liukkaat kelit vaikeuttavat sen verran Ykän liikkumista ja kipeyttävät suuren valkoisen ystäväni. Heti ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen tehtiin aika kattava päivitys Ykän tilanteeseen eläinlääkärin vastaanotolla, mm. kuvaamalla koko koira uusiksi. Tulokset olivat odotetusti karmaisevat, mutta eivät yllättävät, eihän Ykän tilanne voi paremmaksi mennäkään, huononee vain. Sydän oli kuitenkin pysynyt ennallaan, jos jotain positiivista haluaa ajatella. Vielä me päivitettiin lääkitys kuntoon, ja vielä saatiin Ykä kotiin. Tämä oli taas yksi näistä muistutuksista, että pitää olla kiitollinen ja onnellinen jokaisesta yhteisestä päivästä ja onnenhetkestä, koskaan ei tiedä mikä on se viimeinen. Kuitenkin vaikka Ykä on nyt uudella lääkityksellä ja pakkassäillä iloinen ja hyväntuulinen sekä halukas iloisille metsälenkeille, tiedän että enää kovin pitkään en saa suurta ystävääni pitää luonani. Toivon vaan että osaan tehdä oikean päätöksen oikeaan aikaan, niin vaikeaa kuin se onkin, ja niin paljon kun se minuun sattuukin. Nostaessaan pennun mukaansa pentulaatikosta lupaa sanattomasti niin monta asiaa sille rakkaalle pienelle, ja minulla on se lupauksista suurin vielä lunastamatta. Mutta ihan vielä ei ole aika, nautitaan yhteisestä arjesta, iloisista metsälenkeistä ja reimukkaista nosework-treeneistä vielä kun voidaan, eletään ne täydestä sydämestä, yhdessä.

Ykä  pakkasessa 3.1.2017

Otsikkoon palatakseni, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja mitä murheita on edessä. Pätkäkin nimittäin säikäytti minut reippaasti toissailtana. Oli melkoisesti pakkasta (-24) kun lähdimme työpäiväni jälkeen yhdessä hihnakävelylle, kaikki neljä. Puin koirille takit päälle ja itseni eskimoksi, ja eikun ulkoilemaan. Vajaa puoli tuntia riitti ja kun tultiin sisälle, katsoin että Pätkän kuonolla menevän valkoisen piirron alaosa helotti ihan punaisena. Taisin todeta ihan ääneenkin itselleni että voi hitto, saiko se noin kylmää tuolla... Kunnes vähitellen illan mittaan koko kuono alkoi turvota, ja Pätkän etujalkoihin sekä oikeaan kylkeen nousi patteja ja koko koira hilseili todella voimakkaasti. Pätkä alkoi raapia, ravistella ja heittäytyä rajusti maahan pyörimään.
Muutaman tunnin päästä Pätkä oli pelokas pentu, joka surullisena etsi helpotusta kurjaan oloonsa menemällä keittiön pöydän alle ja vessan suihkunurkkaan verhon taakse piiloon. Pakkasmittari näytti -26, autoni ei yrittänytkään käynnistyä, seuraavana päivänä olisi loppiaispyhä ja päivystävä eläinlääkäri käski vaan seurata, ja arvaili samaa kuin minäkin, allerginen reaktio. Käski antaa kyytabletteja, vaan eihän mulla tietenkään sellaisia sattunut kaapissa olemaan, huonosti yhdentoista jälkeen illalla pyhää vasten niitä mistään näillä leveysasteilla edes saa. Myös Vinski ja Ykä rapsuttelivat illalla paljon, mutta se lakkasi vähitellen. Muita oireita niillä ei ollut, mutta ne ovatkin paljon isompia.

Valvoin koko yön Pätkän kanssa ja koitin saada pelokasta ja huonovointista pentua rauhoittumaanedes hetkeksi. Tuntui että se reppana pakeni kurjaa oloaan, mutta lopulta joskus vähän ennen seitsemää aamulla sain sen rauhoittumaan nukkumaan, ressu olikin ihan poikki ja niin minäkin. Loppiaisaamuna soitin ystävälleni Marikalle, josko hän voisi kuskata minut apteekkiin hakemaan kyytabletteja, kun päivystäjä edelleen käski seurata koiraa. Marikalla sattui olemaan kuitenkin kotona kyypakkaus ja kävelin sen häneltä hakemaan kun asutaan lähekkäin. Autoni ei edelleenkään suostunut inahtamaankaan, pakkasmittari näytti -25. Sain eläinlääkäriltä annostusohjeen kyytabletteihin ja annoin ne Pätkälle, ja niiden voimalla reilussa tunnissa kutina rauhoittui. Pahkurat olivat itsekseen laskeneet jo hiukan, ja kortisoni taltutti loputkin. Pätkä oli ihan umpiväsynyt ja nukahti heti uudelleen kun kutina hellitti, ja nukkuikin oikeastaan koko eilisen päivän.

Tänä aamuna minut herätti onneksi iloinen ja reipas pentu jossa ei ollut turvotuksesta tai kurjasta olosta tietoakaan ja pakkanenkin oli laskenut pariin asteeseen, joten aamun vietimmekin ulkoillen. Lenkillä poikettiin tyhjässä koirapuistossa ottamassa muutamat kuvat hienot uudet (Vinskillä ja Pätkällä) ulkoilutakit päällä. Kuvat ovat tästä alaspäin puhelinlaatua, koittakaa kestää.

Koskaan ei selvinnyt että mistä moinen allerginen reaktio sitten Pätkälle tuli, sillä se ei minun tietääkseni ollut syönyt mitään kummallista. Aamulla se oli syönyt omaa ruokaansa (Maukas Into)  ja yksinollessaan se oli napostellut possunkorvaa, joita se syö monta kertaa viikossa. Ulkoilun aikana annoin koirille kyllä uusia, kokeiluun ostamiani nameja (Let's Bite Mobility) mutta nekin sisältävät kanaa, riisiä ja lohiöljyä, nestemäistä tärkkelystä ja minimaalisesti jotain yrttiä ja muuta pientä. Pätkä söi noita nameja kaksi, samoin Vinski ja Ykä. Nyt ihmettelen että tulivatko oireet oikeasti noista nameista (aika hurjat oireet todella pienestä määrästä jos todella johtui niistä) tai sitten Pätkä (ja isot pojat, nekin raaputtelivat illalla reippaasti, etenkin Vinski?) on ulkoilun aikana syönyt huomaamattani jotain josta oireet tulivat. Naapurin mummo kuskaa ulos ruuanjämiä kuulemma "linnuille ja oraville" eli sekin olisi mahdollista että ovat sellaista napanneet suuhunsa huomaamatta, vaikka koitan aina välttää etteivät söisi ulkoa mitään (mutta mulla on kolme koiraa ja vain kaksi silmää). Ehkä joku mauste olisi voinut aiheuttaa oireet? En tiedä. Ja tämä vaivaa mieltä, sillä nyt kun en tiedä mistä oireet tulivat, enkä siten myöskään voi niiden uudelleensyntymistä vältää, joka on aika pelottava ajatus. Mutta toivotaan ettei vaiva koskaan uusisi, vaan jäisi ikuiseksi arvoitukseksi!

 

Mun rakas Ryhmä Hau <3