Palikat kohdillaan

Reilu viikko sitten startattiin Vinskin kanssa ekaa kertaa aksakisoissa tämän vuoden puolella. Ja nyt meillä vihdoin oli ne kuuluisat palikat kohdillaan! Mä olin sopivasti keskittynyt ja Vinski oli kuulolla paremmin kuin koskaan - kontaktit onnistuivat, yhteistyö ja ohjaus toimi ja niin vaan tehtiin tuplanolla agiradoilta! Eli vihdoin, valtavan uurastuksen, treenaamisen ja ties miten monen epäonnistumisen jälkeen saatiin paketti pysymään kasassa, napattiin ne meidän puuttuvat agiluvat ja sertin myötä saatiin menolippu kakkosiin. Eikä sijoituksetkaan olleet huonoja, molemmilla radoilla sijoituttiin kakkosiksi, ja tuloksena oli lopulta 2/23 ja 2/22.

Koska olin ilmoittanut kolmelle radalle, niin pakkohan se oli sitten käydä myös kakkoset korkkaamassa iltapäivällä, tuloksena tosi hyvä hylly, jossa niinikään kontaktit toimivat hienosti! Me taidettiin molemmat olla vähän väsyneitä tosi pitkän päivän jälkeen ja mä sitten päästin Vinskin vähän liian pitkälle sillä lopputulemalla että se tuli yhdestä hypystä ohi ja nappasi seuraavan putken pään siinä samassa lennossa. Ei haitannut, sen verran tyytyväinen ja yhtä hymyä meikäläinen oli!

Tottakai onnistuminen tuntuu aina hyvältä, mutta ihan erityisen hyvältä se tuntuu silloin kun oikeasti takana on pitkä epäonnistumisten sarja ja valtavasti työtä ja treeniä. Ilokseni huomasin että myös seurakaverit myötäelivät mahtavasti meidän onnistumisessa, ja siitäkös tuli vielä entistäkin parempi mieli. Ihan mahtavat kisat meillä siis!

Hyvää mieltä nostatti vielä lisää se, että tuomari Markku Kaukinen vielä palkintojenjaossa onnitteli aidosti ja lämpimästi, ja kehui vieläpä että on kiva nähdä noinkin ison koiran pystyvän noin hyviin käännöksiin ja hyviin aikoihin. Kyllä lämmitti mieltä. :)  

Kisojen jälkeen Vinski oli kyllä selvästi väsynyt, mikä ei sinänsä ole ihme, meillä oli tosi pitkä päivä. Oli kuitenkin myös haikeaa huomata että kyllä vaan kisakaverini vanhenee, ei siinä auta mikään, ja tämä saikin pohtimaan jälleen samaa kysymystä, että jätetäänköhän me aksat nyt kuitekin nuoremmille. Väsyneen koiran näkeminen on nimittäin melko herättävää jos kaverina on tuollainen  adhd-duracell  kuin Vinski, jota näkee todella harvoin oikeasti väsyneenä. Tietenkin nyt kun saatiin paketti toimimaan, olisi ohjaajalla kova halu kisata mutta toisaalta halu säästää koiraa on vielä voimakkaampi. Katsotaan nyt kuinka meidän käy, startataanko vielä jossain vai keskitytäänkö suosiolla rally-tokoiluun vaan.

Kisoissa kameran takana heilui Sami Ritoniemi, joka ansaitsee isot kiitokset kivoista kisakuvista, joita laitankin tähän vielä muutamat näytille. Ohjaajan ilmeet hymyilyttävät, mutta eihän me missikisoissa oltukaan...