tiistai 23. heinäkuuta 2013

HC-valkkari

Mä oon koko sen ajan, kun Vinski on luonanu asustanut, pohtinut että sen karvanlaatu on vähintäänkin erikoinen valkkariksi. Se on kihara ja todella karkea, ja karvaa lähtee aivan tautisen paljon, siis oikeasti ihan älytön määrä. Lisäksi karva ei meinaa kuivua millään, vaan on ties kuinka kauan märkä uimisen jälkeen, mikä tietenkin vesipelastusharrastajalle ja uimahullulle ei ole kivaa. Tuntuu että koira on märkä toukokuusta syyskuuhun jatkuvasti, ja samoin auto ja kämppä, lisäksi karvanlähtö vaan kiihtyy märästä koirasta ja se haisee karmealle. Olen syöttänyt Vinskille biotiinia ja harjannut harjaamisen jälkeenkin, ei muutosta. Muut pentueen koirat ovat ihan normaaliturkkisia valkoisia, mutta Vinski on joku poikkeus joka vahvistaa säännön..

Lähietäisyydeltä karva on siis kesäaikaan tälläinen: toisin sanoen melkoisen karmea ilmestys...



Niinpä viime viikonloppuna istuessani koko viikonlopun katselemassa agilityn mm-karsintoja Wallsport-areenalla mieleeni hiipi ajatus, joka ei aiemmin ole tullut mieleenikään.. Nimittäin katselin kun monella luontaisesti pitkäkarvaiselle agikoiralle oli suoritettu kunnon parturointi - turkki pois. Ja mulle välähti, että jumalauta, kokeilen samaa Vinskiin! Sitä kun sanotaan, että karva kasvaa erilaisena takaisin, ja ehkä se tässä tapauksessa olisi ihan hyvä juttu.. :D Joten tuumasta toimeen, klipperi lainaan kaverilta ja lopputulos tässä teille, hyvät lukijat, saanko esitellä: HC-Valkkari! :D 





Valkoinen kaksikko.





maanantai 15. heinäkuuta 2013

Miettimisen aihetta.

Viimeaikoina olen miettinyt moninkerroin normaalia enemmän, kuinka paljon arvostan koiriani. Kuinka hyvä säkä mulla on käynyt, että olen saanut juuri nämä kaksi valkoista karvakuonoa kotiini, ystäviksi, perheenjäseniksi ja harrastuskavereiksi. Voi kuinka ne ovat minulle rakkaita!
On myös hienoa tietää, että ne eivät ole tärkeitä vain minulle, vaan ne ovat olleet sitä jo kasvattajalle. 
Että nämä molemmat, Vinski ja Ykä, on teetetty tähän maailman tarkoituksena saada aikaan kivoja koiria, harrastuskavereita, terveitä, iloisia ihmisen parhaita ystäviä. 
Mahtava tietää, että ne eivät ole syntyneet kenenkään rahanahneuden tai välinpitämättömyyden vuoksi, vaan haluttuina, toivottuina, suunniteltuina. 
Ja sitä ne ovat elämässään nytkin.

Kaikki koirat ja omistajat eivät ole yhtä onnekkaita. Eivätkä kaikki pentutehtaat teetä paperittomia pentuja.

Sivusta olen seurannut tapausta, jossa ihmiset hankkivat koiran, perheenjäsenen ja harrastuskaverin. Tietämättömyys ei ole rikos eikä tahallista, mutta kun huonosti käy, siitä saa maksaa kalliin hinnan. 
Ja näin kävi tässä seuraamassani tapauksessa. Surullisinta oli, että ne, jotka kalliimmin joutuivat maksamaan viattomat, perheen rakastettu koira ja sen isäntäväki. 
"Kasvattaja" sai maksaa myös, Kennelliiton kurinpitolautakunta puuttui henkilön toimintaan, kuitenkin aivan liian myöhään, silloin, kun vahinko oli jo tapahtunut. Lisäksi kurinpitolautakunnan soosoot eivät korvaa sitä mielipahaa, minkä rakkaan perheenjäsenen sairastelu, muut ongelmat ja lopulta menettäminen aivan liian nuorena saavat aikaan. Ne eivät korvaa koiran kipua, tuskaa ja pelkoa. Sitä, että se ei voi elää iloista, normaalia koiranelämää.

Tässä tapauksessa koiraharrastuksen parissa uusi, tietämätön isäntäväki hankki itselleen koiran, paperillisen ja rekisteröidyn, kun paperittomista aina varoitetaan. 
Sanotaan, että paperillisella koiralla on kaikki kunnossa, paperit ovat tae siitä, että koira on teetetty tähän maailmaan haluttuna ja harkittuna. Niin ei kuitenkaan tässä tapauksessa ollut.

Ja niin koira tuli kotiin. Ja sairastui pian sen jälkeen. Se kuitenkin selvisi, mutta luonne ei ollut ihan sitä, mitä oltiin toivottu. Koiraa pelotti ja joskus pelottavista tilanteista yli pääseminen vei epänormaalin pitkän ajan. Koira oli rakastettu perheenjäsen ja harrastuskaveri. Sen kanssa emäntä pääsi koittamaan eri harrastuksia ja oppimaan, tutustui huimaan määrään uusia ihmisiä. Koiran kautta minäkin tutustuin tähän perheeseen, meillä oli samanrotuiset koirat. Emännän innostuttua harrastamisesta koira sai suhteellisen hyviäkin tuloksia huomioonottaen sen todella surkeat lähtökohdat.
Sitä mukaa, kun koiran emännän tietotaito koirista kasvoi, alkoi selvitä huolestuttavia asioita "kasvattajasta" ja hänen toimistaan. "Kasvattaja" teetti pentuja kaikilla koirillaan, millä vähänkään pystyi, käytti jalostukseen tutkimattomia koiria, koiria vailla käyttö- ja luonnetestituloksia, koiria, joista ei tiedetty yhtään, mitä ne periyttävät. Yhdistelmiä uusittiin, koirat saivat huonoja tuloksia luonnetesteistä ja terveystutkimuksista. Tämä ei "kasvattajaa" estänyt, lisää vaan, jotta tulee rahaa. Ja tietämättömille ihmisille on helppo myydä sutta ja sekundaa, etenkin kun on kasvattaja, jolla on paperiasiat näennäisesti kunnossa, eivätkä ostajat osanneet kokemattomuuttaan epäillä mitään. Tuttavapiirissä ei ollut koiraihmisiä, joilta kysyä neuvoa.

Kävi ilmi myös, että kyseinen koira oli huonojen hermojensa lisäksi myös sairas. 
Ensin löytyi eturauhasvaivoja, sen jälkeen lonkka ja selkäongelmia. Lopulta siinä määrin, että ne veivät koiran paremmille harrastuskentille alle 4-vuotiaana. Iloinen ihmisen paras ystävä ei enää jaksanut, se oli niin kipeä ja loppu, että perheen piti saattaa se viimeiselle matkalle aivan liian varhain.
Ja kaikki huoli, epätietoisuus ja suru "kasvattajan" välinpitämättömyyden vuoksi. 
Ihmisen, joka on tehtaillut pentuja rahan vuoksi monesta eri rodusta piittaamatta pätkääkään koirien terveydestä tai hyvinvoinnista, ja siitä, mitä ne perheenjäsenikseen hankkivat ihmiset kokevat, huolta ja murhetta. Useilla kasvateilla on terveys- tai luonneongelmia, rodusta riippumatta.

Tämän koiran kärsimykset ovat ohi, se nukkuu ikiunta ja sen perheellä on siitä jäljellä rakkaat muistot. Saman "kasvattajan tuotoksia" on kuitenkin pilvin pimein, toivottavasti niillä ja niiden perheillä olisi vähän onnellisempi loppu. Surullista oli kuitenkin jokin aika sitten lukea facebookin ihmemaasta, kuinka toinenkin tämän kennelin koira oli jouduttu liian nuorena lopettamaan, se arkuuden ja pelkoagressiivisuuden vuoksi. Tuttavapiirissä on toinenkin koira tästä kennelistä, ja sillä on myös ongelmia hermojen kanssa. Koiraparka. 

Mistä jumalauta näitä kusipäitä oikein tulee? 
Kasvattajan kuuluisi olla se, joka on vastuussa uuden koiranelämän tuomisesta tähän maailmaan. Hän on vastuussa siitä, että syntyvät koiranalut ovat varustettuja parhailla mahdollisilla lähtökohdilla tähän maailmaan. Että ne menevät koteihin, joissa niitä rakastetaan, ja kasvattajan pitäisi olla se, joka neuvoo ja tukee uutta koiranomistajaa. Sen sijaan tämä kusipää kääri rahat ja viisveisasi kasvateistaan tai näiden isäntäperheistä. 
En edes viitsi kirjoittaa tähän, mitä tekisin jos tämä "kasvattaja" tulisi minua vastaan pimeällä kujalla... 
Vastaavaa ei toivoisi yhdellekään koiralle, eikä yhdellekään omistajalle. Tälle "kasvattajalle" toivon sen sijaan pitkää ja tuskaisaa loppuelämää, toivottavasti älyää hävetä kun peiliin katsoo...

Toivottavasti tämä blogikirjoitus löytäisi tiensä ihmisten silmiin, niin että joku toinen tietämätön osaisi varoa. Tai että joku koiraansa pennuttava miettisi kahdesti, mitä voi piittaamattomuudellaan koirille aiheuttaa. Että me ihmiset osattaisiin ajatella hieman enemmän ja pidemmälle. 

Minä olen kuitenkin kiitoksen velkaa tälle valkoiselle koiralle. Ilman sen olemassaoloa minulla olisi yksi ystävä vähemmän, ei  varmaan oltaisi koskaan tutustuttu, jos ei oltaisi joskus mätsäreissä kohdattu. 

Joten kiitos ystävyydestä, "vanha" kuoma. Ja lepää rauhassa siellä, missä agiradalta tulee aina nollatulos.