Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toko. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Pentumiitti

Vappuna ajelin Pätkän kanssa sakeassa lumimyrskyssä kesärenkailla Lempäälään Päkäpaimen pentumiittiin. Paikalle olivat kokoontuneet Pätkän sisarukset omistajineen sekä muitakin päkäpaimenia. Matkasta selvittiin kunnialla lumipyrystä huolimatta ja perillä yövyimme Pätkän kasvattajan Miikun luona, joka ystävällisesti majoitti minut ja Pätkän kotiinsa. Positiivinen yllätys oli että pieni bortsupoikani käyttäytyi suorastaan moitteettomasti ja yökyläily sujui siltä niinkuin tehtäisiin sitä jatkuvasti.

Aamulla kaivoin autoni (tässä vaiheessa onneksi jo hiukan vähäisemmän) lumen alta ja suuntasimme Sari Kärnän luotsaamaan tokokoulutukseen. Mielenkiintoisen, sekä aikatauluista johtuen harmittavan lyhyen (olisin halunnut kuunnella vaikka koko päivän!) teoriaosuuden jälkeen oli käytännön harjoitusten vuoro. Sainkin hyviä vinkkejä siihen miten saan rakasta jähmättiäni ottamaan treenit vähän rennommin eikä niin ryppyotsaisesti ja kyllä tuli naurettua itselleni muutamaankin kertaan treenin aikana. On aina yhtä avartavaa kun joku oikeasti taitava kommentoi omaa olemista ja treenaamista. Niinpä kotimatkalle lähdimmekin taskut täynnä hyviä vinkkejä jotka laitetaan käytäntöön varmasti. Loistavan seuran, hyvän ruuan ja antoisan treenin jälkeen kirsikkana kakun päällä olivat Miikun Pätkästä napsimat kuvat. Voi miten ihania!











Kaikki tämän postauksen kuvat © Miikku Pietilä

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Pentumiitti

Suurella hartaudella odottamani Päkäpaimenen pentumiitti koitti vihdoin viime viikonloppuna Lempäälässä. Lauantaiaamuna pakkasin autoon treenikamat, vaihtovaatteet ja Pätkä-pojan tavaroineen ja nokka kohti Lempäälää.

Lauantain ohjelmassa oli tokoilua, tai meidän tapauksessa ihan pentujuttuja Riitta Kivimäen johdolla. Sunnuntai oli omistettu aksalle, ja näiden pentusten kohdalla lähinnä aksaan valmistaville jutuille Tanja Kurikan valvovan silmän alla.

Tokoilussa (joka muuten tapahtui hurjassa myrskysäässä muovituolien lennellessä) keskityttiin palkitsemaan pentujen aktiivisuutta meitä kohtaan ja leikittiin paljon. Osa koirista harjoitti ansioituneesti silmän käyttöä ja siihen saatiin lääkkeeksi keskeyttää toiminta ja lisätä fyysistä aktiivisuutta, fyysisesti aktiivinen koira kun ei voi kytätä. Saatiin myös muistutuksen siitä että myös leikkiin voi luoda häiriöitä, joita ainakin itse tulee tehtyä liian harvoin. Perusasiaa, mutta juuri sellaista josta sietääkin välillä muistutella, kun juuri ne itsestäänselvyydet usein jää vähemmälle huomiolle ainakin omassa treenissä, vaikka ei pitäisi. Kaikenkaikkiaan tykkäsin Riitan tyylistä tosi paljon, ja ehdottomasti mennään toistekkin jos vaan mahdollisuus suodaan.
Riitta myös kehotti käyttämään eri palkkasanoja lelulle ja namille erilaisten viretilojen erottelemiseksi, mikä varmasti on kokeilemisen arvoinen juttu. Minulla on aiemmin ollut sama palkkasana kaikkeen, ja nyt pitäisi keksiä namille joku suuhun sopiva oma versio. Saa nähdä taipuuko ohjaajan kieli ja mieli tähän.
Muutenkin on jotenkin niin vapauttavaa ja kivaa treenata pennun kanssa kun mitään vaatimuksia mistään osaamisesta ei vielä ole. Harjoitellaan vaan yhteistyötä, leikkimistä ja meidän välistä kontaktia. Samalla päätin että taidan hetkeksi taannuttaa Vinskin treenit tälle tasolle myös, se tekee varmasti hyvää sekä minulle että Vinskille.

Tämän postauksen aivan ihanat kuvat ovat Pätkän kasvattajan Miikku Pietilän käsialaa.


Pätkä malttaa hienosti rauhoittua keskustelun ajaksi :) Taitava lapsikoira<3



Tehtiin paljon iloisia luoksetuloja, ja palkattiin koiria siitä että ne hakeutuivat vierelle kävelemään.


Sunnuntaina päästiin sitten tekemään aksaan valmistavia juttuja vähän samalla meiningillä kuin lauantaina. Ensimmäisenä aiheena olivat riemukkaat luoksetulot häiriössä, ja avustajat pääsivät hyppimään kyykkyhyppyjä laulaen samalla klassikkoa "Tuiki Tuiki Tähtönen". :D 
Ensimmäinen kotiläksy olikin vuoden ajan suorittaa joka päivä 5 riemukasta luoksetuloa, ja tämän muuten aion toteuttaa jokaisen koirani kanssa, erityisesti Pätkän. Tanja kehotti meitä panostamaan paljon tukemaan koiran itsetuntoa ja kehonhallintaa niin että ne alkaisivat luottaa kykyynsä selvitä haastavistakin paikoista reippaina. 
Kehonhallintaa ja rohkeutta päästiin harjoittelemaan muurin ja pituuden palikoista sekä kottikärryistä rakennetulla hienolla kiipeilyradalla. Pätkä selvitti homman pienen mietinnän jälkeen sujuvasti. Muutenkin viikonloppuna vahvistui mielikuvani siitä, että Pätkä on persoonana sellainen, jonka pitää saada hiukan miettiä ja harkita asioita ennen suvereenia suorittamista. Kovin erilainen siis verrattuna Vinskiin ja Ykään, joilla on lähinnä tapana juosta pää viidentenä jalkana joka paikkaan varomatta yhtään mitään.
Päästiin myös tekemään häiriössä "kuolleelle" lelulle menoa ja muutaman toiston jälkeen Pätkä alkoi oivaltaa mistä on kysymys. Tämä oli meille hyvä harjoitus, josta varmasti tulee olemaan aksassa huima hyöty palkkauksen osalta. Leikkimisen osalta kotiläksyksi saatiin käsky käydä leikkimässä 20 eri paikassa, jota me tosin ollaan Pätkän kanssa itseksemme saatettu jo hyvälle alulle aiemminkin.
Tanjan treeneistä jäi myös tosi hyvä mieli ja into etenkin entistä monipuolisempiin leikkeihin erilaisilla leluilla. Maanantaina ostinkin sitten ensitöikseni Pätkälle ihan oman narupallon, vaikka tähän asti on menty vähän tylsästi patukalla tai Vinskin vanhalla, vähän liian isolla narupallolla.





Muutenkin viikonloppu lunasti kaikki odotukset. Meitä ohjaajia ei unohdettu, vaan meitä hemmoteltiin ihanasti lämpimällä paljulla lauantai-iltana, ja pakko sanoa että se kyllä kruunasi koko homman vaikka myrskysikin niin että sähköt katkesivat ja tukka meinasi lähteä päästä... :D Ja ruokapuoli, voi pojat. Nyyttärimeiningillä mentiin ja ruokaa oli sen verran että hyvä kun autoon mahduin sunnuntaina mahani kanssa! Eli nälkää ei nähty, paitsi Pätkä omasta mielestään lauantaina, kun se oli murtautunut kevythäkistä läpi auton etupenkillä olevan nakkipaketin kimppuun ja lounastanut omin nokkinensa koko paketillisen.

Onnekkaasti paikalla olivat myös kaikki Pätkän sisarukset, ja olikin huisin hauskaa nähdä koko lauma viikonlopun aikana. On ne veikeitä pieniä kengurunpoikia! <3 Kuvia muista päkäpaimenista löytyy Päkäpaimenen kuvablogista tämän linkin alta. Kersat saivat painia oikein olan takaa ja yllättäen paljastui että Pätkä oli vähän ymmällään vikkelästi liikkuvista sisaruksistaan. Painikasassa se oli alimmaisena tai vieressä komentamassa haukkuen. Sen sijaan isosiskonsa Keno oli sen mielestä hurjan hauska leikkikaveri, jonka se olisi varmaan ottanut mukaan kotiin jos siltä olisi kysytty. Minkäs sille mahtaa kun on tottunut isompiin painikavereihin. :D

Ennen lähtöä Miikku nappasi vielä parit edustuskuvat pennuista, ja Pätkäkin malttoi hallita ilmeensä noin suurinpiirtein ja poseerasi komeasti kameralle. Mua aina huvittaa kun sillä on näinkin pienenä jo tuommoinen aikuisen koiran totinen naama. Tai no, korvista ehkä paljastuu että kyseessä on vasta kengurunpoikanen eikä aikuinen... ;)





Kerrassaan siis täyden kympin arvoinen viikonloppu, joka loppui ihan liian pian! Mielettömän mukavaa että Miikku jaksoi järjestää moisen miitin meille, ja avosylin otti meidät kotiinsa yöpymään. Kivaa oli myös päästä tutustumaan Pätkän sisarusten omistajiin sekä muuhun Päkäpaimenen väkeen, yhteishenki oli hyvä ja tunsin itseni tervetulleeksi joukkoon. Ihan superviikonloppu siis!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Puurtamista

Äh, näköjään yksi kerta, kun Vinski pääsi haukkumaan siellä vepessä, voi sekoittaa pakan pitkäksi aikaa. Tänään olisi tokokoetreenit tiedossa naapuriseuran ulkokentällä, ja katsotaanpa kuinka käy. Eilen treeneissä Vinski otti asiakseen haukkua taas enemmän, joten lähdetään vaan harjottelemaan fiilistä, ja koitetaan saada rento ja iloinen mieli kehään. Kaikki muu on sitten plussaa. Koitan saada jonkun nappaamaan meidän suorituksen videolle, niin pääsen jälkeenpäin analysoimaan mikä onnistui ja mikä meni metsään. Toivotaan että joutava käsipari löytyisi.

Ja ne rally-tokoepikset, joissa käytiin viimeksi. No haukuttiinhan siellä, mutta ei ihan niin pahasti mitä olin kauhulla odottanut. Sen verran kuitenkin että katsoin parhaimmaksi laittaa Vinskin maahan jäähylle kesken radan ja jatkoin kun pahin meteli vaikeni. Tosi hyviäkin pätkiä oli joukossa, ja työnsä Vinski teki muuten kivasti.

Kyllä me tästä taas päästään takaisin jaloilleen, kunhan jaksetaan puurtaa sisukkaasti ja ohjaaja on tarkkana! En aio luovuttaa edelleenkään, vaikka hullunahan tässä voisi jo itseään pitää... :D

Viikonloppuna pääsin kameroimaan Marikan mudeja, tässä iloiset muudelit postausta piristämään nyt kun omista koirista ei oo tuoreita kuvia julkaistavaksi.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Turhautumisen kyyneleet

Eilen korkattiin vepekausi. Koira toimi treeneissä ihan mahtavasti, ja mulle iski heti kipinä että kokeisiin mennään kyllä varmana! Ja tänään tuo ilo sitten kostautui kaksin verroin. Voi miksi me ei voida onnistua?

Nimittäin kävin aamupäivällä tekemässä kevyen tokotreenin hallilla Marikan kanssa, tarkoituksena tehdä kevyt ja iloinen pikatreeni vaan. Ja eilinen kostautui sitten kaksin verroin - Vinski sai pari kertaa ihan järkyttävän huutoraivarin, johon mun piti puuttua tosi tylysti. Se siitä iloisuudesta taas. Vaikka mä tiedän, ettei me olla vielä valmiita tuon asian kanssa, tuskin ollaan koskaan, nämä takapakit tuntuu aina niin musertavilta, etenkin nämä isommat. Vinski on viimeksi varmaan vuosi sitten saanut noin pahan huutoraivarin oikeasti, ja etenkin viimeaikoina meillä on sujunut ihan huikean hyvin. Ja nyt tämä takapakki tuntuu siis ihan musertavalta.

En muista olenko missään blogitekstissä kirjoittanut ongelmaa kokonaisuudessaan, mutta tässä taustat meidän vaikeasta taipaleesta:
Vinski on siis kovasti energinen tapaus ja sillä on taipumusta vetää kierrokset tappiin kun ollaan "töissä". Tämä on alunperin ihan osaamattoman ohjaajan syytä, voi kunpa olisin osannut tehdä toisin silloin joskus, mutta en osannut ja asiaa ei voi enää muuttaa. Opetin koirani tekemään kaikenlaista kivaa, enkä opettanut sille, miten tehdään ei mitään. Arjessa Vinski on maailman helpoin koira eikä siellä ole mitään ongelmaa, mutta etenkin tokoillessa/tottistellessa ja kaikissa muissakin harrastuksissa äänenkäyttö on ihan hullua. Kiihtyessään se haukkuu, ja haukkumisesta on kehittynyt niin paatunut tapa että Vinski voi huoletta louskutella myös matalassa vireessä.
Ja minä olen hakenut apua sieltä sun täältä, koittanut vaikka mitä ja vasta viimeisen vuoden aikana olen oikeasti alkanut oppia ohjaamaan koiraani, joka on hiljentynyt sitä mukaa kun ohjaajan taidot ovat kasvaneet, ja olen alkanut tunnistaa ne tilanteet, hetket ja asiat jotka saavat Vinskin ratkeamaan haukkumaan, oppinut sivuuttamaan ne ja oppinut katkaisemaan jo alkaneen haukun. Viimeiset parit rally-tokokisat ollaan suoritettu vain muutamilla haukahduksilla, joka on ihan huikeaa edistystä meille. Etenkin viimeisimmät kisat tuntuivat niin hyviltä, oli ihan huikea tunne ohjata hiljaista, kuuliaista, mahtavalla vireellä töitä tekevää koiraa!

Vinski on kuitenkin sellainen, että aina jos se pääsee haukkumaan hulluna, vanhat tavat istuvat lujassa ja palaavat salamana mieleen, ja niiden häivyttäminen on taas kovan työn takana. Ja eilen näin tietenkin pääsi käymään.

Eilen siis vepetreeneissä Vinski teki työnsä todella hienosti. Mutta rannassa se aina haukkuu, ja tiedän, etten tule näkemään sitä päivää kun se menisi sinne hiljaisesti vaikka eläisimme molemmat 300-vuotiaiksi. Jotkut asiat vaan pitää hyväksyä, ja tämä on yksi niistä.
Ja kun Vinski sitten pääsi haukkumaan oikein urakalla, ja se näkyi tänään tokotreeneissä. Kaksi hullua ratkeamista, epätoivoinen ohjaaja ja turhautumisen kyyneleet. Miksi minä en älynnyt tätä jo eilen, miten minä en ymmärtänyt että en saa päästää tätä tapahtumaan? Jotenkin en osannut ajatella että vepessä tapahtuva haukkuminen vaikuttaisi myös hallilla tai kentällä tehtäviin treeneihin, mutta näköjään niin kuitenkin kävi. Ja taas ollaan vaikean paikan edessä, mun pitää joko keksiä miten mä hoidan ton vepen niin ettei koira pääse revittämään ihan satasta (tämä on vaikeaa kun se aloittaa jo siinä vaiheessa kun näkee vettä auton ikkunasta) tai sitten mun pitää luopua koko vepetouhusta jos meinaan mukamas jotain rally-tokoa tai tokoa olla tekevinäni Vinskin kanssa. Tuntuu vaan niin turhauttavalta vuodesta toiseen painia tämän saman asian kanssa, vaikkakin edistys on ollut viimeisen vuoden aikana ihan huikeaa, silti näitä takapakkeja tulee ja pääasiassa oman tyhmyyden takia. Miksi minä en ikinä opi?

Hirveä itsesäälikirjoitus, mutta tämä fiilis on tänään. Huoh.
Sunnuntaina olisi rally-tokoepikset, katsotaan menenkö ollenkaan vai jätänkö suosiolla välistä.
Joka tapauksessa pettymykestä huolimatta olen päättänyt että minähän piru vie opin ohjaamaan koiraani vaikka mikä olisi, sen olen velkaa tuolle parhaalle ystävälleni. Vika on kuitenkin tässä tapauksessa kaikkineen täällä ohjausyksikön päässä, joka tietenkin aiheuttaa sen että turhautumisen hetkinä olen todella vihainen itselleni. Vaan ei muutakuin yrittämään vaan, uudestaan ja uudestaan!
On tuo Vinski niin rakas.<3

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kesä ja unelmia

Kesä on täällä, ja laiska kirjoittaja on herännyt talviuniltaan. Koirat korkkasivat uintikauden eilen (aiemminkin olisi voinut, jos emäntä ei olisi näin kylmänarka) ja tänään päästään jo vesipelastamaankin. Jännä nähdä miten Vinskiltä homma sujuu talven jäljiltä. Ykä pääsee samalla uiskentelemaan, vaikka se ei ihan tositouhuihin enää pääsekään.

Muuten me ollaankin puuhailtu lähinnä rally-tokon ja tokon parissa,Vinskin kanssa kun ollaan saatu palikat kohdilleen niin että ukko malttaa tehdä työnsä melko hiljaisesti, ja niinpä mua on taas alkanut kutkutella, että mitäs jos vielä joskus starttaisinkin tokoa sen kanssa. En tiedä, rally-toko pysykööt nyt kumminkin meidän päälajina. Aksahommat päätin jättää luokkanousun jälkeen nuoremmille ja kevyemmille kavereille puuhattavaksi, vaikka ollaan me Vinskin kanssa omaksi iloksi välillä vähän pappa-aksattu. Onneksi saan sentään lainata Nuppu Avaruuskoiraa pahimpaan aksantuskaani...
Laitan tähän keväältä muutaman Marikan ottaman treenikuvan postausta piristämään.





Kisaamassa kävimme Kauhavalla äitienpäivän tienoilla, ja yllätys yllätys, ei saatu tulosta taaskaan. Kisasta jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis ja suorituksena se oli varmasti meidän paras tähän mennessä! Kisat olivat ulkona, ja sen kyllä huomasi sekä koirasta että omasta olotilasta, jotenkin oli aivan ihanan rento fiilis, ja ensimmäistä kertaa minä, jänittäjä, nautin kisaamisesta. Ja mulla oli mukana ihan eri koirakin kuin normaalisti, Vinski oli hiljaa (taisi pari kertaa haukahtaa hypyn jälkeen kun se hiukan kuumotti) ja se teki työnsä ihan superhyvin! Josta niitä virheipisteitä sitten napsuikin, saimme nimittäin melkoisen potin kontrollivirheitä siitä että Vinski seuraa todella tiiviisti ja samalla seuratessaan tavallaan "keulii" joka askeleella. Eli minä olin koiraan todella tyytyväinen, vaikka säännöt taas eivät olleet. Muutama virhe tuli kokonaisvaikutelmaan niistä haukahduksista, ja uusin kaksi tehtävää kun en itse ollut ihan tyytyväinen, ja arvostelulappua lukiessa selvisi taas kerran että olisin antanut olla vaan.. Nimittäin alkuperäiset tehtävät olivat arvostelulapussa virheetön ja -1, kun taas uusimisen jälkeen sain virheet sekä uusimisesta että kontrollivirheet liian tiiviistä tekemisestä. Höh, mutta oma vika, pitäisi oppia noudattamaan sääntöjä eikä tehdä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Ja tein minä yhden aivopierunkin, nimittäin alokasluokan perusasentotehtävässä (kyltti nro 24) jossa pitäisi suorittaa määrätty askelmäärä ja perusasento, suoritin 1 askel, 2 askelta, 4 askelta, kun viimeinen askelmäärä olisi ollut 3! :D Lopputulos 68 pistettä, eli tuloksesta jäi uupumaan pari pistettä, mutta pääasia on iloinen mieli ja onnistumisen tunne sekä rento ja iloinen koira! Seuraavan kerran startataan sitten kotikisoissa 9.7. ellei saada jämäpaikkaa Lempäälästä kesäkuun puolen välin tienoilla (koska unohdin tietenkin ilmoittautua ajoissa....).

Kesän kuumia kelejä odotellessa päätin myös että Vinski saakoon kesätukan, ja niin tein. Jäätävän näköinen, mutta ai että kuinka nopeasti se kuivuu uinnin jälkeen. :) Vinskikin vaikuttaa iloiselta uuden tukkansa kanssa, varmasti helpottaa oloa kun pääsee tursokekarvastaan eroon.


Ja sitten vähän niitä unelmia... Nimittäin mulla on epäilys että kesäkuu on tänä vuonna PITKÄ. Siis todella pitkä, loputon suorastaan. Ja niin ovat olleet viimeiset kuukaudet muutenkin, ainakin näin odottavan näkökulmasta. Voi nimittäin olla että mikäli kaikki sujuu toivotulla tavalla, valkoinen blogi ei enää heinäkuusta eteenpäin olekaan kokonaan valkoinen, vaan laumaan liittyy uusi hännänheiluttaja, jonka touhuja päästään myös seuraamaan tässä blogissa. Siihen asti tyydyn vain odottelemaan tuskissani, ja hypistelemään pentutavaroita... <3



maanantai 13. heinäkuuta 2015

Treenikuvia

Nyt kun olen viimeaikoina ollut niin mahdottoman ahkera kirjoittaja niin postaan tämän kerran perinteisesti hieman enemmän treenikuvia. Kuvien ottajana toimi Marika, jonka elämästä mudien parissa voit lukea klikkaamalla tästä.

Eli oltiinpa reippaasti perjantaina Marikan ja mutiaisten kanssa treenailemassa rally-tokoa ja tässä Marikan kivat kuvat meistä. :)



Takapää töissä!



Oikean puolen opettelua, tosi tarkkana! :D







Palkka :)


Ykän vuoro :)





Oikea tai vasen puoli, ei väliä, Ykältä onnistuu!




Ihania kuvia, kiitos Marika! :)

Ensi postaukseen lupaan ihan kirjoittaakin jotakin...

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Aurinkoiset treenit

Tänään oli aivan ihana kevätpäivä! Vaikka oli vähän kylmän kolea muuten, aurinko lämmitti kuitenkin niin ihanasti että viihdyin ulkona koirien kanssa tutnikaupalla ensin treenaille Heidin kanssa ja sitten vielä Vinskin ja Ykän kanssa rauhallisella kävelylenkillä. Kun laitoin koiria autoon kotiin lähteäkseni, aurinko meni pilveen ja alkoi sitten sataa lunta. Täydellinen ajoitus! Onneksi lumi ei jäänyt maahan tällä kertaa.

Tein tänään molempien koirien kanssa tehotreenin, Vinskin kanssa teemana oli sama vanha hiljaa ja rauhassa oleminen (joka onnistui superhyvin!) ja kulmien tekeminen seuraamisessa, mikä on minulle mukamas todella vaikeaa (joka sekin toimi tällä kertaa yllättävän hyvin). Näköjään Vinskille vaan toimii parhaiten se, kun pitää sen koko ajan kiireisenä ja jonkun käskyn alla eikä sekuntiakaan "odotuta" sitä, niin kamala huutorieha ei pääse alulle. Tästä on hyvä jatkaa! Heidi ystävällisesti nappasi minusta ja Vinskistäkin muutaman kuvan.


Vinski teki töitä tosi iloisesti tänään!


Välillä vähän liiankin iloisesti...


Kontakti pysyi hienosti. Taitava Vinski!



Käännösharjoituksia.


Ykän kanssa sitten harjoittelin oikealla puolella seuraamista ja käännöksiä niin ikään, tosin sillä oikealla puolella. Tämän olen opettanut Ykälle että saisin sen lihaksistoa pidettyä yllä mahdollisimman monipuolisesti, se kun on nivelrikkoiselle ihan elintärkeää. Ja hyvin on Ykä oppinutkin, harmi kun tuosta ei ole kuvaa laittaa, kun älysin antaa kameran treenikaveri Heidille käteen vasta myöhemmin. No, joku kerta pitää muistaa ottaa kuvia. Kulmat Ykä tekee siis vielä imuuttamalla tuolla "väärällä puolella" mutta muuten menee jo hienosti. Ja hyvää harjoittelua minulle itsellenikin, tuntuu että minäkin saan itseni ainaisella samalla tyylillä toispuoleiseksi, vaikka ohjaajana minunhan pitäisi kävellä suorassa! Heidin treenejä katselinkin sitten kameran linssin läpi, ja hyvin sujui nekin. Ihana Neiti Freya Haivenkoira on kehittynyt valtavasti, sydäntä lämmittää nähdä kuinka iloinen se nykyään aina on! Niin ja pitäähän toki mainita, että meillä oli treeneissä myös pari pientä "nollakoiraa" joukossa ihmettelemässä suurta maailmaa ja vähän leikkimässäkin.



Treenien jälkeen jäin vielä itse kameroimaan koiriani vähän lisää, kun kerrankin oli niin kaunis auringonpaiste. Kokeilin ottaa harmoniset paikkamakuu-otokset. Kamera rakastaa Vinskiä! Se aina onnistuu kuvissa ja alkaa suorastaan säkenöidä kun kamera tulee lähelle. Ja Ykä taas ilmeilee niin että on tosi vaikea saada siitä kuvaa jossa se olisi peruslukemilla... No, ainakin on aina oma itsensä!





Ja lenkiltä vielä.


Huomenna aamupäivällä on vielä oman porukkamme tottistreenit, toivotaan että Vinskin hyvä draivi säilyisi huomiseenkin, niin mukavaa oli tänään työskennellä sen kanssa. Kyllä tästä vielä noustaan!