lauantai 21. maaliskuuta 2015

Aurinkoiset treenit

Tänään oli aivan ihana kevätpäivä! Vaikka oli vähän kylmän kolea muuten, aurinko lämmitti kuitenkin niin ihanasti että viihdyin ulkona koirien kanssa tutnikaupalla ensin treenaille Heidin kanssa ja sitten vielä Vinskin ja Ykän kanssa rauhallisella kävelylenkillä. Kun laitoin koiria autoon kotiin lähteäkseni, aurinko meni pilveen ja alkoi sitten sataa lunta. Täydellinen ajoitus! Onneksi lumi ei jäänyt maahan tällä kertaa.

Tein tänään molempien koirien kanssa tehotreenin, Vinskin kanssa teemana oli sama vanha hiljaa ja rauhassa oleminen (joka onnistui superhyvin!) ja kulmien tekeminen seuraamisessa, mikä on minulle mukamas todella vaikeaa (joka sekin toimi tällä kertaa yllättävän hyvin). Näköjään Vinskille vaan toimii parhaiten se, kun pitää sen koko ajan kiireisenä ja jonkun käskyn alla eikä sekuntiakaan "odotuta" sitä, niin kamala huutorieha ei pääse alulle. Tästä on hyvä jatkaa! Heidi ystävällisesti nappasi minusta ja Vinskistäkin muutaman kuvan.


Vinski teki töitä tosi iloisesti tänään!


Välillä vähän liiankin iloisesti...


Kontakti pysyi hienosti. Taitava Vinski!



Käännösharjoituksia.


Ykän kanssa sitten harjoittelin oikealla puolella seuraamista ja käännöksiä niin ikään, tosin sillä oikealla puolella. Tämän olen opettanut Ykälle että saisin sen lihaksistoa pidettyä yllä mahdollisimman monipuolisesti, se kun on nivelrikkoiselle ihan elintärkeää. Ja hyvin on Ykä oppinutkin, harmi kun tuosta ei ole kuvaa laittaa, kun älysin antaa kameran treenikaveri Heidille käteen vasta myöhemmin. No, joku kerta pitää muistaa ottaa kuvia. Kulmat Ykä tekee siis vielä imuuttamalla tuolla "väärällä puolella" mutta muuten menee jo hienosti. Ja hyvää harjoittelua minulle itsellenikin, tuntuu että minäkin saan itseni ainaisella samalla tyylillä toispuoleiseksi, vaikka ohjaajana minunhan pitäisi kävellä suorassa! Heidin treenejä katselinkin sitten kameran linssin läpi, ja hyvin sujui nekin. Ihana Neiti Freya Haivenkoira on kehittynyt valtavasti, sydäntä lämmittää nähdä kuinka iloinen se nykyään aina on! Niin ja pitäähän toki mainita, että meillä oli treeneissä myös pari pientä "nollakoiraa" joukossa ihmettelemässä suurta maailmaa ja vähän leikkimässäkin.



Treenien jälkeen jäin vielä itse kameroimaan koiriani vähän lisää, kun kerrankin oli niin kaunis auringonpaiste. Kokeilin ottaa harmoniset paikkamakuu-otokset. Kamera rakastaa Vinskiä! Se aina onnistuu kuvissa ja alkaa suorastaan säkenöidä kun kamera tulee lähelle. Ja Ykä taas ilmeilee niin että on tosi vaikea saada siitä kuvaa jossa se olisi peruslukemilla... No, ainakin on aina oma itsensä!





Ja lenkiltä vielä.


Huomenna aamupäivällä on vielä oman porukkamme tottistreenit, toivotaan että Vinskin hyvä draivi säilyisi huomiseenkin, niin mukavaa oli tänään työskennellä sen kanssa. Kyllä tästä vielä noustaan!








keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Sananen koiran hyvinvoinnista huolehtimisesta


Aurinkoiset päivät vaikuttavat seuraavan toinen toisiaan. Kivaa!
Kevättä odotellaan meillä erityisen paljon siksi, että se toivottavasti helpottaa Ykän oloa kurjan talven jälkeen. Nimittäin nivelrikkoisen koiran kanssa on hankala elää kun tienpinnat ja pihat ovat peilijäällä, vähäinenkin hanki on kivikova, ja silloin kun ei ole, vihmoo taivaalta vettä tai räntää ja matalapaine kolottaa nivelissä. Monen kuukauden liukastelun jälkeen siis kevät olisi todella tervetullut, ja nyt näyttäisi siltä että se saapuu tänä vuonna aikaisin ilman takatalvia!

Tänään me oltiin leudossa kevätsäässä testaamassa uusia Back on Track-verkkoloimia, jotka koirille investoin. Ajattelin myöhemmin kirjoitella hiukan käyttökokemuksia näistä, sillä etenkin minua kiinnostaa huomaanko jotain eroa Ykän voinnissa, eli ovatko nämä todella niin hyviä kuin maine antaa olettaa. Toivottavasti. Napsin aiheesta muutaman kuvankin puhelimella, pahoittelen laatua (tai pikemminkin sen puutetta).




Tämä talvi on ollut suoraan sanottuna ihan kamala Ykälle, joka tilaansa nähden vielä onneksi vaikuttaa iloiselta ja jaksaa puskea eteenpäin. Toki olen ottanut sen linjan, että pienikään muutos sen olemuksessa tai liikkumisessa, ja annan sille suosiolla kipulääkettä, kun sellainen on kerran keksitty. Siksi, että en halua sen turhista kivuista kärsivän, niin kauan kun lääkityksen ja tukihoitojen avulla voin mahdollistaa Ykälle iloisen koiranelämän, jatkuvassa eläinlääkärin valvonnassa toki ja koirien hyvinvoinnin ammattilaisten avustuksella.

Olen myös suosinut tervettä rajoittamista Ykän päivittäisessä liikunnassa: irrallaan metsissä ja pelloilla saa ja pitää lenkkeillä, juostakin saa, kunhan juoksee nätisti omaa tahtia eikä riehu hulluna Vinskin tai Freyan kanssa. Leluilla leikitään esim. etsintää ja hellävaraisia repimisleikkejäkin, mutta palloja, keppejä ja muita vastaavia Ykälle ei enää heitellä. Agiesteitä suoritetaan jumpaten - hypyt ovat kavaletteja ja keppejä pujotellaan rauhallisesti jumppamielessä. Uimaan mennään yksi kerrallaan ja sielläkään ei riehuta.

Huonot päivät huomaa siitä, että Ykä on ulkona ärtynyt vastaantuleville koirille ja haukkuu, sekä on osoittanut toisinaan epävarmuutta kummallisissa tilanteissa tai vetää hihnassa todella kovaa.
Onneksi noita päiviä on vielä ollut harvoin ja lähes poikkeuksetta huonoilla keleillä, muutenhan Ykä on oma iloinen ja lempeä itsensä. Silti jatkuva Ykän mahdollisten kipujen arviointi, pelkääminen ja monesta asiasta luopuminen on kuluttavaa, ja tilanne onkin avannut silmäni koirien terveysasioille ihan uudella tavalla.

Silmien avautuminen on saanut minut huomaamaan, kuinka tuttavapiirissä, harrastuksissa ja nettikeskusteluissa tulee vastaan jatkuvasti vaikka millä mitalla koiria, joilla ei ole terveys kunnossa. Siis koiria, joilla todella on elämänlaatua heikentävä, invalidisoiva, pahimmillaan jopa aikaiseen lopettamiseen johtava sairaus tai vika. Miten me ihmiset olemme aiheuttaneet parhaille ystävillemme tämän? Miten me tästä suosta selviämme?

Ja tietenkin Ykän tilanteesta johtuen omaan silmään pistävät eniten tuki-ja liikuntaelinten ongelmat.
Ehkä myös siksi, että ne on kohtalaisen helppo huomata, siksi että ne ovat yleisiä aktiivisilla urheilukoirilla ja siksi, että tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsivän tai niille rotunsa, sukunsa tai käyttötarkoituksensa vuoksi alttiin koiran hyvinvoinnista huolehtimisella voi kuitenkin olla se ratkaiseva vaikutus siihen, millainen tarinasta lopulta muodostuu ja miten koira sairautensa kanssa pärjää (ja tässä kohtaa muistutan että myös se päätös viimeisestä matkasta on osa tätä).
Toki esimerkiksi nivelrikko on etenevä sairaus jonka muodostumista tai etenemistä ei ainakaan nykyisillä hoidoilla voi juurikaan estää, mutta parhaassa tapauksessa ohjaajan paneutuminen koiran mahdollisen treenaamisen suunnitteluun, peruskunnon rakentamiseen ja yksilölliseen hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä treeniolosuhteiden huomioimiseen voi helpottaa jo olemassaolevien ongelmien kanssa elämistä ja ehkäistä uusien vammojen syntymistä. Varsinkin lihas- ja jännevammoja olisi jossain määrin mahdollista ehkäistä pienellä vaivannäöllä.

Harrastusten parissa näkee onneksi yhä enemmän niitä ohjaajia, jotka huolehtivat ihan kokonaisvaltaisesti koiran hyvinvoinnista. Koiran peruskunnon rakentamisesta ja ylläpitämisestä sekä lihashuollosta huolehditaan alusta alkaenkin, eikä vasta sitten kun tulee joku vamma tai loukkaantuminen. Näkee suunnitelmallista treenaamista ja jopa harrastuksen fyysiseen puoleen liittyvää tekniikkaharjoittelua, esim. hyppytekniikkaa, koirat loimitetaan ja verrytellään tarpeen mukaan ennen treeniä tai koesuoritusta ja sen jälkeen. Kiinnitetään huomiota alustan kovuuteen ja liukkauteen sekä sisähalleissa että ulkona ja jopa hallin ja ulkoilman lämpöeroon. Parempaa kohti mennään!

Silti valitettavasti myös näiden ohjaajien vastakohtia näkee edelleen ihan liikaa. Harrastetaan ja kisataan kyllä ihan verenmaku suussa, mutta saatetaan päästää ihan perusasiat, kuten ihan perus hyvinvoinnista huolehtiminen unohtumaan. Koirat rokotetaan ja ruokitaan, hankitaan treeniliivit, autohäkit ja muut härvelit ja tehdään täysillä tulosta. Jos koira menee rikki, niin jatketaan täysillä vielä vaan, kunnes se on kerta kaikkiaan niin hajalla että monttuun vaan ja uusi tilalle. Jos sillä on jumi, niin hierotaan ja jatketaan samaan malliin. Onko kilpailevalla harrastajalla aikaa eläkekoirille ja treenitauoille? Onko koira silloin harrastuskaveri vai harrastusväline?

Ihmeellisen usein törmää jopa harrastajiin, joilla ei ole edes vähäisintäkään käsitystä edes koiran normaalista liikkumisesta (ei esim. huomata että oma koira peitsaa, saati jos siitä huomauttaa niin ei tiedetä edes mitä se tarkoittaa) tai käyttäytymisestä. Puhutaan vieteistä suut ja silmät täyteen mutta ei huomata että omalla koiralla ei ole kaikki hyvin treenikentän ulkopuolella. Ollaanko vaan tietämättömiä vai sokeuttaa voiton tahto ja yhteenkuuluvuuden tunteen tavoittelu? Varmaan molempia. Tai ehkä nämä välinpitämättömät katsovat vielä maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi, kun ei ole isommat ongelmat vielä osuneet omalle kohdalle? Ehkä.

Voisin myös paasata sivutolkulla siitä, miten en ymmärrä että perinnöllisesti sairaita koiria käytetään jalostukseen sukupolvi toisensa jälkeen, lääkitään vaan vaivat piiloon ja jalostukseen kun kukaan ei kiellä, mutta se olkoot sitten eri tarina...

Mikä pointti tällä koko saarnalla oli? Olkoot nyt muistutus meille kaikille siitä, että terveys on ainutkertainen, siitä pitää huolehtia ja sitä pitää vaalia, sillä sitä osaa todella arvostaa vasta kun sen menettää. Minäkään en ole täydellinen koiranomistaja, päin vastoin. Mutta silmäni ovat avautuneet viimeisessä vuodessa huomasti, ja tätä ahaa-elämystä haluaisin välittää muillekin.

Lopussa vielä Ykän tilanne noin vuosi takaperin kuvattuna, kuten näkyy, vikaa on lonkkien lisäksi myös lannerangassa (ja olkapäät on operoitu jo aiemmin). Tämän verran tarvittiin, että minä ihan todella ymmärsin terveyden ja hyvinvoinnin arvon, ja liian kalliin hinnan sain siitä ymmärryksestä maksaa... Ykän tilanne on tietenkin sellainen, että tätä ei olisi voinut estää yhtään millään, se tulee suvussa ilmi tulleista muista tapauksista päätellen jostain syvältä perimästä, mutta tämänkin kanssa on pakko valita - teen asioille jotain tai jätän tekemättä.
Ja kun saan kerran valita, niin teen sitten parhaani, sillä tuo tuossa kun ei ole pelkkä röntgenkuva luustosta, siinä on kuva minun parhaasta ystävästäni, Ykästä.


Pahoittelen pitkää saarnaa. Pitäkää huolta itsestänne ja parhaista ystävistänne! Loppuun ajatuksia herättävä video siitä, miten nuo karvaiset kaverit tekevät parhaansa meidän eteen, ja kuinka ohjaajan pitäisi osata huolehtia järkevästi koiran hyvinvoinnista ja vammojen ennaltaehkäisystä myös harrastuksissa. Kisaisitko sinä tällaisella alustalla, oli sitten laji mikä hyvänsä?



maanantai 16. maaliskuuta 2015

Treenikuulumisia.

Viimeaikoina me ollaan oikein treenattukin, vaikka en olekaan saanut aikaiseksi kirjoittaa treenikuulumisia. Koko talven ollaan kuljettu ties missä parkkipaikoilla treenaamassa pussipimeän kentän ollessa huonossa kunnossa ja lumen valtaama, ja elämä helpottuu kivasta kun kevät tulee.
Treeneissä ollaan keskitytty Vinskin kanssa hyvän fiiliksen hakemiseen ja Ykän kanssa hömpötetty muuten vaan iloisesti. Kivaa on ollut, ja ehkä me ollaan vähän edetty Vinskin kanssa.

Ongelmanahan meillä on se, että Vinski kuumuu tosi paljon ja kuumumisen se purkaa huutamalla. Sanon siksi että huutamalla, enkä haukkumalla, koska se on sellaista epämääräistä möykkää ja räkytystä, ei edes sellaista päämäärätietoista, tasaista haukkua. 
Vinski myös turhautuu todella helposti ja alkaa komentaa minua, haukkumalla sekin. Ja kun olen hidas ja koira on nopea, se kuumuu ja turhautuu ja räkyttää minulle tuon tuosta. Tätä ollaan työstetty ja ollaan hiukan edettykin, meillä on nykyään mukavampaa, ja vähän hiljaisempaa treenata yhdessä. Kyllä se tästä vielä, ehkä jonain päivänä me ollaan vielä tokokokeessa niin ettei tarvitse kamalasti hävetä.

Huutamista on koitettu vähentää vaikka miten - olen saanut huonoja ja vähän parempia ohjeita ja ideoita, toiset toimivampia kuin toiset. Läpimurtoa ei ole tullut vielä, mutta huimia edistysaskeleita kyllä. On koitettu viedä koiraa autoon jäähylle, kääntää sille selkä tai passivoitua täysin, komentaa, padota ja viimeisimpänä haukuttaa lisää. Mikään ei ole tuottanut oikein tulosta, kun lopputulemana on yleensä se että koira saa joko jatkaa huutamista ihan yllin kyllin (vaikka sitten yksin autossa, selkäni takana hallisa tms.) tai sitten treenistä katoaa kokonaan ilo ja Vinski alkaa jopa väistää minua mikäli treeni on jatkuvaa koiran komentamista olemaan hiljaa. 
Viimeisin idea oli haukuttaa koiraa ehdoin tahdoin ja katkaista sitten käytös antamalla käsky - nyt Vinski koittaa sitten sitä että se karjuu minulle ihan mistä asennosta tahansa ja odottaa käskyjä. Kun käsky tulee, se ryhtyy vaatimaan lisää ja kiihtyy. Argh, ei tunnu toimivan tämäkään tähän mennessä, mutta koitetaan ehkä vielä.

Paras tapa tähän mennessä on ollut ehkäistä armotonta huutoa on ollut ennakoida Vinskin olemusta ihan jatkuvalla syötöllä ja ennakoivia merkkejä kiihtymisestä onkin löytynyt hyvin. Piippaamisen lisäksi tepastelu, tärinä ja peruuttaminen ennakoivat huutamista ja nykyään jo peruuttamisen alkaessa osaan katkaista käytöksen. Miten tämän saa siirrettyä kokeseen, onkin sitten suuri mysteeri. Ehkä keksin sen jonain päivänä.
Toinen apu on ollut perusasennon jättäminen pois kokonaan liikkeiden alusta, se kun saa Vinskin ihan täysin ratkeamaan, siitä kun on aina seurannut joku uusi käsky jonka odottaminen kiihdyttää Vinskiä. Niinpä olen siirtänyt perusasennot liikkeiden loppuun, se on auttanut merkittävästi. 
Viimeisimpänä olen yrittänyt opetella rauhoittamaan omaa ohjaamistani, jotta koirakin rauhoittuisi. Tällä päättäväisyydellä kohti uutta kevättä, kyllä me tästä vielä yhdessä yli mennään!


Tottispäivässä Kauhajoella 7.3.15


Maailman paras Vinski!


Ykän kanssa kaikki sujuu hienosti, tietenkin, kun ei ole tavoitteita. Se on iloinen ja taitava Toko-Ykä, aina reippaalla mielellä treeneissä mukana.

Niin ja... me käytiin pitkästä aikaa agiliitämässä epiksissä. :) Enpä muista milloin olisi viimeksi tullut niin ihana onnistumisen tunne kuin sunnuntaina ensimmäisellä agiradalla (vaikka meillä olikin vain medirimat kun pelkäsin että meillä on totaalisesti sokka irti siellä radalla, ja vaikka Vinski varastikin alussa, jota se ei ennen ole tehnyt)! 
Vinski oli ihan super ja oma ohjaamisenikin oli kerrankin ihan ajan tasalla.
Toinen startti olikin jo ihan täyttä perseilyä kun Vinski kävi niin kuumana ja jouduin jarruttelemaan sitä että joku järki säilyy touhussa. No, pääasia että meillä oli kivaa. <3

Loppuun vähän uskaliasta videomateriaalia agiepiksistä. :)






Voihan eläinlääkäri...

Ihana kevät! <3 Aurinko paistaa täydeltä terältä ja lenkkipolulla voi talsia koirien kanssa kamera kädessä ilman hanskoja. Toisaalta, kevät tuo tullessaan vanhan tutun ongelman, eli syötit ojissa.
En käsitä mikä hitto siinä on, että pitää kylvää jotain syöttejä ojiin, en edes niitä mitkä on vaan pelkkää "ruokaa". Mikä sairaus saa ihmisen pään niin sekaisin että pitää tehdä hallaa toisille, ihmisille ja koirille, jotka eivät ole kenellekään mitään pahaa tehneet?

Viimeksi tänään lenkillä ollessa näin Vinskin nuolevan polun varrella jotain, mikä muistutti ihan kookosrasvaklönttiä. Käskin Vinskin jättää klöntin rauhaan ja jatkoin matkaa, ja tottakai takaisin tullessa olin jo unohtanut koko asian. Kävelin Vinskin kanssa edellä Ykän haahuillessa perässä ja käännyin katsomaan että minne se Ykä jäi. Siellähän se veti naamaansa sitä klönttiä, mitä ikinä se sitten olikaan. Karjuin Ykälle että päästää irti ja ryntäsin paikalle vain kaivaakseni enää vetelät jämät koiran kurkusta. Sinne meni.

Sitten juoksujalkaa kotiin kokeilemaan, josko kompostin saisi oksetettua. Ei saanut. Kaksi suolapalleroa myöhemmin en uskaltanut antaa enää kolmatta, vaan koitin soitella kaikki alueen eläinklinikat läpi. Tuloksetta kellon ollessa kuusi illalla.
Päivystävä ei vastannut.
Tyydyin siis syöttämään öljyä Ykälle, koska lääkehiili olisi pitänyt antaa mahdollisimman pian (0,5h-1h syömisen jälkeen) ja aikaa oli kulunut jo pari tuntia ja siksikin, että Ykällä on sydänlääkitys, jonka teho voisi heikentyä "turhan" hiilen antamisesta (koska enhän minä tiedä söikö Ykä pelkkää kookosrasvaa, jonkun myrkkysyötin tungettuna kookosrasvaan vai jotain muuta, joka vaan näytti kookosrasvalta). Päivystävän eläinlääkärin lopulta vastatessa soittooni oli ohje "anna sille jotain öljyä". Eli täällä me nyt odotellaan ja tarkkaillaan vointia. Öljypöntön kanssa. Toivotaan että klöntti todella oli vaan kookosrasvaa (mitä ikinä se teki metsässä polun varressa?!?!)...

Tästä pääsemme sujuvasti aiheeseen nimeltä päivystävät eläinlääkärit.
He ovat varmasti maailman vaikeimmin tavoitettava ihmisryhmä.
Jos lopulta saat heidät kiinni, on luurissa annettava neuvo yleensä ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, useimmiten se minkä itsekin tajusit jo tehdä höystettynä "no seuraile sitä"-neuvolla ja seuraavaksi yleisimpänä "en mä nyt oikein tiedä mitä tuolle voisi tehdä, soita maanantaina/aamulla/arkena uudelleen".
No, meillä ei onneksi juuri tällä kirjoitushetkellä tunnu olevan hätää, mutta ystäväni sai tällä samaisella paikkakunnalla kokea pari viikkoa takaperin todellisia kauhunhetkiä hänen suuren koiransa kehitettyä yhtäkkiä jostain tukoksen suolistoonsa.
Koira oli kuin kaasupallo arki-iltana klo 22 jälkeen.
Kuten arvata saattaa, ei eläinlääkäriä missään ja lähimmät päivystäjät totesivat yksi toisensa jälkeen että ei tälle nyt oikein voi mitään tehdä ja en mä nyt ole tällaisia vuosiin hoitanut... Kauemmas ei voinut koiraa kuljettaa sen ollessa niin kaasuuntunut.
Kuolema oli todella hilkulla mutta onnekkaasti erään lähellä sijaitsevan yksityisen klinikan lääkäri suostui vielä yömyöhällä työaikansa ulkopuolella tulemaan koiraa pelastamaan, ja sai kuin saikin koiran vielä elvytettyä elävienkirjoihin tukalasta tilanteesta ystäväni toimittaessa hoitajan virkaa. Kiitos tälle ihanalle lääkärille, vanha koira saa vielä nauttia aurinkoisista kevätpäivistä. Jos koira olisi jäänyt päivystäjän käsiin, niin kuolema olisi ollut varma. Ja samanlaisia tarinoita olen kuullut tuttavapiiristä viime aikoina vaikka kuinka paljon - päivystäjiä on vaikea tavoittaa eikä heiltä läheskään aina saa tarvittavaa apua silloin kun on oikeasti akuutti pakkotilanne.

Mitä tästä opimme - kello 18 ja aamu 9 välisenä aikana ei eläimen kannata täällä lakeuksilla sairastua, se on varma.
Turvallista kevättä kaikille, loppuun vielä iloiset pojat metsälenkillä ennen kookosrasvaepisodia.