maanantai 19. lokakuuta 2015

RTK1

Vuosikausien taikinoimisen jälkeen tuntuu niin hyvältä sanoa - me tehtiin se, saatiin ensimmäinen koulari! RTK1 saavutettiin siis neljännellä startilla rally-tokon alokasluokassa tuossa pari viikkoa sitten ja voi kuinka se tuntuukaan mukavalta. :)

Ja nyt jos joku ihmettelee että mitäs vaikeaa tässä on, niin minäpä kerron... Olen siis vuosikaudet kamppaillut Vinskin voimakkaiden äänitehosteiden kanssa. Se tekee töitä ihan hirveällä innolla, oikeastaan niin kovalla että välillä karkaa ihan mopo käsistä ja touhu on pelkkää keulimista, jos en pidä varaani. Ja saanhan minä sen hillittyä ja käskyn alle, mutta Vinski peijooni onkin oppinut salakavalasti että oikotie onneen on täyttä kurkkua karjuminen. Se siis huutaa suoraa huutoa tai haukkuu todella kovaan ääneen jos se kiihtyy eikä sen annakaan riehua.
Todistetusti Vinski pystyy työskentelemään kyllä hiljaisemminkin mutta minulla ei ole osaaminen riittänyt saamaan sitä hiljaiseksi (eikä muuten todella monella muullakaan, apua on nimittäin kyllä haettu jos ja mistä) vaikka vuosikaudet olen asian kanssa paininut. Nyt kuitenkin tunnelin päässä alkaa näkyä valoa ja voin ylpeänä sanoa - mä alan oppia hallitsemaan koirani kehon lisäksi myös sen mieltä ja sitä kautta äänijänteitä. Tie on ollut äärimmäisen pitkä ja vaikea, ja epätoivonhetkiä on ollut lukuisia ja asian takia on muutamat itkutkin tirautettu, mutta lopussa kiitos seisoo.

Ja miten me sitten ollaan saatu sitä valoa tunnelin päähän? No siten että minä alan vähitellen oppia handlaamaan koiraani sillä hiuksenhienolla rajalla, kapealla alueella jossa sen mielentila on optimaalinen työntekoon hiljaa. Ja älkää käsittäkö väärin, se voi vallan mainiosti tehdä töitä hirveän möykän kanssakin, mutta möykkääminen nyt vaan sattuu tottelevaisuuslajeissa laskemaan pisteitä aika radikaalisti, tästä syystä meillä ei tokostakaan ole yhtään ykkötulosta, lähimmäksi ollaan päästy muistaakseni sillä 158 pisteellä.

Musta on aina tuntunut että Vinski on kuin saippuapala - niin liukas ettei siitä millään meinaa saada pitävää otetta, vaan aina kun nappaat kiinni, se lipsahtaa taas karkuun. Ja vähitellen mä alan oppia tarttumaan kiinni tarpeeksi lujasti, mutta silti juuri sen verran varovasti ettei se taas lipsahda pois käsistä. Oon mä treeneissä onnistunut tässä jo jonkin aikaa, mutta jos mä yhtään liiaksi keskityn, Vinski lipsahtaa pois hiljaiselta alueelta ja alkaa komentaa mua - "älä oo tommonen, et sä normaalisti oo tommonen, hei mitä me nyt tehdään, tehdäänkö täysillä?"... Ja nyt rally-tokon rennon meiningin myötä mä oon viimein saanut ujutettua tuota rentoa meininkiä sinne kokeisiin!

Mikä sitten on pielessä alunperin? No se kun minä olen normaalisti kovin eläväinen, puhelias ja paljon liikkuva ihminen ja kokeessa pitäisi olla keskittynyt. Olen treenannut jäykkää, kokeenomaista liikkumista, mutta se ei näköjään Vinskin mieleen vaikuta, vaan mun pitäisi treenata keskittynyttä tai jännittynyttä olotilaa mutta en vaan osaa! Tätä on haettu möllikokeistakin mutta ei, juuri sitä oikeaa tunnetilaa en ole löytänyt, ennen kuin on sitten lipsahtanut överiksi.
Mun pitäisi olla siis keskittynyt mutta rento, mun pitäisi kehua Vinskiä mutta ei missään nimessä innostaa, eikä saisi olla liian rauhallinen koska en oo oma itseni silloin ja taas koira ilmoittaa asiasta äänekkäästi. Mun pitäisi leikkiä niin että virtaa kuluu mutta kuitenkin niin että koiralla ei kierrokset nouse, ja mun pitäisi vaatia mutta ei käskeä, sillä silloinkin kierrokset nousee. Ihan supervaikeaa!

Ykän kanssa koskaan tämmöistä ongelmaa ei ole ollut. Se on herkkä mun jännitykselle, herkempi paljon kuin Vinski, mutta sillä työskentelymielentila vain loksahti kohdalleen treenin myötä eikä sitä koskaan tarvinnut mitenkään kummallisesti "viritellä" oikealle taajuudelle toisin kuin Vinskiä, jota on äärimmäisen hankala saada sille haluamalleen aaltopituudelle (mutta kun sen saa, se on aivan upea koira). Vinskin kanssa onneksi seitsemän vuoden yhteistyö alkaa pikkuhiljaa kantaa hedelmää, koira ei ole muuttunut vaan multa on mennyt näin kauan oppia edes tunnistamaan juuri se millilleen oikea taajuus. Ja voi kuinka helpottavaa on kun se alkaa pikkuhiljaa sieltä löytyä! <3

Mä tiedän kyllä senkin että täysin tuppisuuta Vinskistä ei koskaan tule eikä tarvitsekaan - eihän mustakaan kovin hillittyä saa, mutta suunta on oikea ja motivaatio noussut valtavasti. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita! Avoin luokka rally-tokossa odottaa, ja on mulla käynyt mielessä että mitä jos mä joskus menisinkin koittamaan vielä tokokoettakin, mutta ainakaan vielä ei oo sen aika, en tiedä onko koskaan. Aika näyttää.

Toissaviikonlopun rally-tokokokeissa osallistuimme myös epäviralliseen joukkuekisaan taistelemaan joukkueiden piirimestaruuksista. Harmittavasti jäimme kuitenkin joukkuekisan tulosta vaille sillä joukkueemme viidestä koirasta vain kaksi alempien luokkien koiraa, Vinski ja One, saivat tulokset. Ensi vuonna siis uudestaan taistoon mukaan! 


Hyvä me, hyvä meidän joukkue!


Ja pari kuvaa pojista viikonloppuiselta metsäretkeltä jossa vietettiin koko päivä :)