"Ethän pelkää pimeää, siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää, vielä valvon vierellä.
Ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle."
Vuoden ensimmäinen viikko kohta takana. Mä en ole kirjoittanut hetkeen mitään, kun tuntuu että en ole oikein osannut jäsennellä ajatuksiani mitenkään järkevästi. Talvi on tähän mennessä ollut yhtä surkeaa tarpomista milloin vesisateessa ja kurassa, milloin liukastelua peilijäätiköllä. Tämän viikon aikana ollaan vihdoin saatu Oikea Talvi lumen ja pakkasen kera, josta olen tällä hetkellä todella onnellinen, siitäkin huolimatta että parin päivän kovempien pakkasten aikana esimerkiksi rakas autoni ei suvainnut liikahtaa katoksestaan yhtään minnekään.
Olen onnellinen siksi, että tämä sää on hyvä Ykälle. Joulun aikoihin rupesi elämä olemaan todella haastavaa, kylmät, koleat ja liukkaat kelit vaikeuttavat sen verran Ykän liikkumista ja kipeyttävät suuren valkoisen ystäväni. Heti ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen tehtiin aika kattava päivitys Ykän tilanteeseen eläinlääkärin vastaanotolla, mm. kuvaamalla koko koira uusiksi. Tulokset olivat odotetusti karmaisevat, mutta eivät yllättävät, eihän Ykän tilanne voi paremmaksi mennäkään, huononee vain. Sydän oli kuitenkin pysynyt ennallaan, jos jotain positiivista haluaa ajatella. Vielä me päivitettiin lääkitys kuntoon, ja vielä saatiin Ykä kotiin. Tämä oli taas yksi näistä muistutuksista, että pitää olla kiitollinen ja onnellinen jokaisesta yhteisestä päivästä ja onnenhetkestä, koskaan ei tiedä mikä on se viimeinen. Kuitenkin vaikka Ykä on nyt uudella lääkityksellä ja pakkassäillä iloinen ja hyväntuulinen sekä halukas iloisille metsälenkeille, tiedän että enää kovin pitkään en saa suurta ystävääni pitää luonani. Toivon vaan että osaan tehdä oikean päätöksen oikeaan aikaan, niin vaikeaa kuin se onkin, ja niin paljon kun se minuun sattuukin. Nostaessaan pennun mukaansa pentulaatikosta lupaa sanattomasti niin monta asiaa sille rakkaalle pienelle, ja minulla on se lupauksista suurin vielä lunastamatta. Mutta ihan vielä ei ole aika, nautitaan yhteisestä arjesta, iloisista metsälenkeistä ja reimukkaista nosework-treeneistä vielä kun voidaan, eletään ne täydestä sydämestä, yhdessä.
Ykä pakkasessa 3.1.2017
Otsikkoon palatakseni, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja mitä murheita on edessä. Pätkäkin nimittäin säikäytti minut reippaasti toissailtana. Oli melkoisesti pakkasta (-24) kun lähdimme työpäiväni jälkeen yhdessä hihnakävelylle, kaikki neljä. Puin koirille takit päälle ja itseni eskimoksi, ja eikun ulkoilemaan. Vajaa puoli tuntia riitti ja kun tultiin sisälle, katsoin että Pätkän kuonolla menevän valkoisen piirron alaosa helotti ihan punaisena. Taisin todeta ihan ääneenkin itselleni että voi hitto, saiko se noin kylmää tuolla... Kunnes vähitellen illan mittaan koko kuono alkoi turvota, ja Pätkän etujalkoihin sekä oikeaan kylkeen nousi patteja ja koko koira hilseili todella voimakkaasti. Pätkä alkoi raapia, ravistella ja heittäytyä rajusti maahan pyörimään.
Muutaman tunnin päästä Pätkä oli pelokas pentu, joka surullisena etsi helpotusta kurjaan oloonsa menemällä keittiön pöydän alle ja vessan suihkunurkkaan verhon taakse piiloon. Pakkasmittari näytti -26, autoni ei yrittänytkään käynnistyä, seuraavana päivänä olisi loppiaispyhä ja päivystävä eläinlääkäri käski vaan seurata, ja arvaili samaa kuin minäkin, allerginen reaktio. Käski antaa kyytabletteja, vaan eihän mulla tietenkään sellaisia sattunut kaapissa olemaan, huonosti yhdentoista jälkeen illalla pyhää vasten niitä mistään näillä leveysasteilla edes saa. Myös Vinski ja Ykä rapsuttelivat illalla paljon, mutta se lakkasi vähitellen. Muita oireita niillä ei ollut, mutta ne ovatkin paljon isompia.
Valvoin koko yön Pätkän kanssa ja koitin saada pelokasta ja huonovointista pentua rauhoittumaanedes hetkeksi. Tuntui että se reppana pakeni kurjaa oloaan, mutta lopulta joskus vähän ennen seitsemää aamulla sain sen rauhoittumaan nukkumaan, ressu olikin ihan poikki ja niin minäkin. Loppiaisaamuna soitin ystävälleni Marikalle, josko hän voisi kuskata minut apteekkiin hakemaan kyytabletteja, kun päivystäjä edelleen käski seurata koiraa. Marikalla sattui olemaan kuitenkin kotona kyypakkaus ja kävelin sen häneltä hakemaan kun asutaan lähekkäin. Autoni ei edelleenkään suostunut inahtamaankaan, pakkasmittari näytti -25. Sain eläinlääkäriltä annostusohjeen kyytabletteihin ja annoin ne Pätkälle, ja niiden voimalla reilussa tunnissa kutina rauhoittui. Pahkurat olivat itsekseen laskeneet jo hiukan, ja kortisoni taltutti loputkin. Pätkä oli ihan umpiväsynyt ja nukahti heti uudelleen kun kutina hellitti, ja nukkuikin oikeastaan koko eilisen päivän.
Tänä aamuna minut herätti onneksi iloinen ja reipas pentu jossa ei ollut turvotuksesta tai kurjasta olosta tietoakaan ja pakkanenkin oli laskenut pariin asteeseen, joten aamun vietimmekin ulkoillen. Lenkillä poikettiin tyhjässä koirapuistossa ottamassa muutamat kuvat hienot uudet (Vinskillä ja Pätkällä) ulkoilutakit päällä. Kuvat ovat tästä alaspäin puhelinlaatua, koittakaa kestää.
Koskaan ei selvinnyt että mistä moinen allerginen reaktio sitten Pätkälle tuli, sillä se ei minun tietääkseni ollut syönyt mitään kummallista. Aamulla se oli syönyt omaa ruokaansa (Maukas Into) ja yksinollessaan se oli napostellut possunkorvaa, joita se syö monta kertaa viikossa. Ulkoilun aikana annoin koirille kyllä uusia, kokeiluun ostamiani nameja (Let's Bite Mobility) mutta nekin sisältävät kanaa, riisiä ja lohiöljyä, nestemäistä tärkkelystä ja minimaalisesti jotain yrttiä ja muuta pientä. Pätkä söi noita nameja kaksi, samoin Vinski ja Ykä. Nyt ihmettelen että tulivatko oireet oikeasti noista nameista (aika hurjat oireet todella pienestä määrästä jos todella johtui niistä) tai sitten Pätkä (ja isot pojat, nekin raaputtelivat illalla reippaasti, etenkin Vinski?) on ulkoilun aikana syönyt huomaamattani jotain josta oireet tulivat. Naapurin mummo kuskaa ulos ruuanjämiä kuulemma "linnuille ja oraville" eli sekin olisi mahdollista että ovat sellaista napanneet suuhunsa huomaamatta, vaikka koitan aina välttää etteivät söisi ulkoa mitään (mutta mulla on kolme koiraa ja vain kaksi silmää). Ehkä joku mauste olisi voinut aiheuttaa oireet? En tiedä. Ja tämä vaivaa mieltä, sillä nyt kun en tiedä mistä oireet tulivat, enkä siten myöskään voi niiden uudelleensyntymistä vältää, joka on aika pelottava ajatus. Mutta toivotaan ettei vaiva koskaan uusisi, vaan jäisi ikuiseksi arvoitukseksi!
Mä oon viimeisimmät blogitekstit päivittänyt tyylillä pätkäsitä-pätkätätä, mutta laitetaas pieni kuulumispäivitys myös valkoisten poikien osalta. Pojille kuuluu hyvää, ja Ykän kohdalla voin ilokseni sanoa että jopa yllättävän hyvää! Olin nimittäin Pätkän kotiutuessa hiukan huolissani että miten rakas, vaivainen, kankea dinosaurukseni pärjää kun pieni pyörremyrsky tulee taloon riivaamaan sitä, ja kipeytyyköhän Ykä kovin... Ennakkoon nimittäin tiesin että Ykän lempeällä luonteenlaadulla se sallii Pätkälle melkein mitä tahansa, ja niin se on tehnytkin.
Pentu on roikkunut Ykän poskivilloissa, kaulanahassa ja korvissa taukoamatta, hyppinyt Ykän päälle ja kiivennyt sen kyljen päälle hyppimään kun se nukkuu. Ja Pätkän ollessa ihan pieni Ykä lempeänä nallena pyöritti pentua etutassuissaan kuin karhu poikastaan. Minä olen ruvennut pikkuhiljaa miettimään että milloinkohan tuo Ykä meinaa jotkut rajat asettaa tenavalle, mutta ainakaan vielä se ei ole niin tehnyt. Eiköhän sekin päivä kuitenkin tule. Vinski sen sijaan sanoi heti ensimmäisenä aamuna Pätkän ängetessä sen ruokakupille ahmimaan, että kuules kääpiö, seuraavasta lähtee sitten pää. Ja Pätkä tietää rajansa Vinskin kanssa varsin erinomaisesti, joten yhteiselo on sujunut yllättävän hyvin kaikilta osin.
Koska kasvavan pennun pitää saada ei-liian-rankkaa, mutta monipuolista liikuntaa jaksamisensa mukaan, ja sama pätee tällä hetkellä Ykään, olen käynyt viimeisen kuukauden melkein päivittäin pari kertaa päivässä läheisessä metsässä teollisuusalueen keskellä juoksuttamassa koiria. Oma vaivansa tästä on siten, että sinne periaatteessa pitää mennä autolla, sillä paikalle menee vaan asfalttitietä sen verran pitkään, että en halua Ykää sinne kävelyttää. Autolla myös metsään pääsee nopeammin, kävellen siinä menisi aikaa reilummin. Toki helpompi olisi lähteä ovesta ulos ja hihnalenkille, mutta tuo metsään meno on paljon mukavampaa. :)
Reitti, jonka yleensä kierrän, on ehkä n. 750m pitkä, joka tuntuu olevan juuri sellainen optimi tämänhetkiseen tilanteeseemme kertarundina. Ykälle se on juuri sopiva kertalenkki haisteluineen ja puuhasteluineen, ja samalla matkalla Pätkä kerkiää hillua ja rallittaa pitkin mättäitä juuri itselleen sopivan määrän, ja silti lenkki on niin lyhyt että pentu ei riehu itseään ihan tainnoksiin sen aikana. Ja Vinski ehtiikin sitten lenkin aikana viihdyttää itseään juoksemalla tarpeelliseksi kokemansa määrän edestakaisin. Varmaan pitäisi joskus asentaa Sports Tracker Vinskiin kiinni ja katsoa millaisen matkan se painelee edestakaisin kaahaten sillä välin kun minä käppäilen rauhassa polun ympäri, Ykä nuuskii ja pissii joka puunjuuren ja Pätkä rallittaa pusikoissa. Tämän perus aamu/iltarundin lisäksi tietysti treenaillaan, suoritetaan pikkupissat aamuisin ja iltaisin hihnassa tuossa lähipuistossa ja kuljetaan ties missä metsissä (ja kesällä tietty käytiin uimassa), ja laskettelumäessä. Joka tapauksessa tuntuu että nyt kun päivittäiset pari hihnalenkkiä kun on korvattu tällä melko lyhyehköllä metsärundilla, on Ykä ollut todella hyvässä kunnossa, vaikka varmasti kuljettu metrimäärä on ehkä saattanut vähentyä jos verrataan hihnalenkkeihin. Tuolla meidän reitillä on kuitenkin kiviä, juurakoita, notkelmia ja kaikenmoisia mättäitä, ja se selvästi sopii Ykälle paljon paremmin kuin mikään hihnassa hiihtäminen. Tottahan minä tämän tiesin jo muutenkin, mutta yllätyksenä on tullut kuinka pienellä vaivalla on saatu aikaan iso muutos Ykän kunnossa ja hyvinvoinnissa. Toki varmasti pennun tulo taloon on virkistänyt myös Ykän mieltä, mutta pakko oli silti kirjoittaa, miten suuri etu tällä lyhyehköllä, päivittäisellä metsäkävelyllä oikeasti on saavutettu. Tästä me ei kyllä luovuta, pieni vaiva, mutta valtava hyöty arjessa!
Ja sitten Vinskin kuulumisia. Me ollaan rally-tokoiltu, ja luulin että me ollaan hyvässä pisteessä, mutta kokeessa tuli sitten taas esiin perusongelmamme hauhauhauhau... Joka tapauksessa tämä on nyt johtanut eräältä treenikaverilta saadun vinkin perusteella oivallukseen että poistan koko sivulletulosta käskyn ja vähitellen korvaan sen uudella, johon toivottavasti saadaan liitettyä myös rennompi mielentila. Pitkä ja vaivalloinen taivallus taas edessä, mutta koska en ole luovuttaja, en luovuta. Peruasentoa ja seuraamista ollaan siis tehty nyt muutamat treenit pelkästään niin että Vinskin homma olisi tarjota sitä minulle, ja ehkä aavistus jostain rentonaamasta Vinskin osalta välillä on vilahtanut näkökentässäni. Ehkä. Katsotaan mitä tästä tulee, ainakin tällä hetkellä on hyvä ja positiivinen olo asiasta, ehkä se tästä vielä. Teknisestihän nämä tarjoamiset on välillä ihan minkälaisia sattuu, mutta nyt haetaankin mielentilaa eikä armeijamaista suoruutta. Marikan ottamissa kuvissa ainakin näkyy Vinskin iloinen mieli mielestäni hyvin. :)
Rentonaamoja :D
Pätkä-poika on tehnyt treeninsä lähinnä sillä meiningillä että se on ollut aktiivinen ja saanut leikkiä ja syödä, mukavia vauvajuttuja siis. Sillä on ainakin tosi kiva tekemisen meininki ja iloinen mieli, voi että miten tykkäänkään tuosta pennusta! <3 Marika otti meistäkin muutamat treenikuvat.
Viime viikonloppuna oltiin reissussa sukulaisten luona, ja melkoinen määrä kilometrejä tuli rullattua Suomen teillä. Kivaa oli, ja Pätkälle varsinkin kokemus oli melkoinen seikkailu, se kun sai tavata paljon uusia kivoja ihmisiä ja hurjan määrän uusia koiratuttavuuksia (sukulaisillani kun tuppaa noita koiria olemaan joka huushollissa vähintäänkin pari kpl). Ainakin reppana joutui koirasosiaalistumaan kertaheitolla melkoisesti, kun tutuksi tulivat sekarotuinen Bella, mäyräkoira Minni, saksanseisojat Taavi ja Leevi, sekarotuiset Jepi ja Paisti, espanjanvesikoira Toivo ja bc Lennu). Ja vepetreeneissä kehittämämme sanonta "ei haittaa Pätkääkään" piti paikkansa. Kakara oli kuin kala vedessä eikä hätkähtänyt vaikka välillä joutui melkoisenkin porukan keskelle ja yövyttiin kahdessakin eri paikassa. Reipas pieni Pätkylä <3
Viime talvi oli Ykälle vaikea - oli kylmää, koleaa, märkää ja liukasta. Rikkinäisiä niveliä kolotti, ulkona ei ollut hangesta tietoakaan vaan joka paikka oli peilijäällä ja ainainen varominen ja jännittäminen liukkaalla alustalla tekivät Ykän kankeaksi. Varovaisuus ja jännittynyt liikkuminen sekä liian hidas tahti saavat Ykän helposti peitsaamaan, johon se on aina ollut taipuvainen mutta nivelongelmien tullessa mukaan kuvioihin peitsaaminen on vaan lisääntynyt, ja siitä olemme pyrkineet säännönmukaisesti eroon.
Koiran perusaskellajihan on siis ravi, ja peitsaaminen kertoo aina siitä että jokin asia ei ole ihan hyvin. Joskus se on ihan pikkujuttu, esim. koira saattaa peitsata hihnassa kulkiessaan siksi että hihnaa pitelevän ihmisen tahti on liian hidas. Peitsaaminen voi johtua myös rakenteellisesta epäsopusuhdasta, esim. takakorkeat tai epäsopusuhtaisessa kasvuvaiheessa olevat isot koirat saattavat joskus peitsata ihan vain siksi että se on niille helpompi tapa liikkua rakenteensa vuoksi. Mutta peitsaaminen kielii usein myös siitä että koiralla ongelmia selässä tai lanteessa, joten kannattaa aina selvittää syy, miksi koira mieluummin peitsaa kuin ravaa.
Peitsaaminen on siitä ikävä juttu että se ikäänkuin ruokkii itse itseään - se jäykistää koiran selkää entistä enemmän, aiheuttaa lihasjumeja, jotka aiheuttavat lisää peitsaamista. Eli peitsasi koira mistä syystä tahansa, peitsaamisesta tulisi pyrkiä eroon pitemmällä aikavälillä jotta lisäongelmilta vältyttäisiin. Opittuna tapanakin se jumiuttaa koiraa vähitellen, joten miksipä antaa sen tehdä sitä?
Ja jos nyt jollekin on epäselvää, mitä peitsaaminen on, niin voin kertoa että et ole ainoa... Nimittäin yllätyksekseni monikaan koiraharrastaja ei ole selvillä siitä mitkä ovat koiralle normaali askellajit ja miten koira liikkuu niiden aikana. Itselleni nämä asiat ovat hevospuolelta tuttuja juttuja, mutta koirapuolella useinkaan eivät ole. Toisinaan olen saattanut agitreeneissä mainita ristilaukasta tai näyttelytreenejä vetäessäni huomauttanut treenattavalle että hänen koiransa peitsaa. Ja todella hämmästyttävän usein omistaja ei tunne koiran askellajeja. Eli jotta nyt jokainen pääsisi kärryille mitä tuo moinen peitsaaminen on, niin oheisessa videossa (jonka bongasin Koiranomistajan Peruskurssi-sivuilta) on hyvin havainnollisetettu koiran askellajit ja loppupäässä vielä näytetään vierekkäin sekä peitsaava että ravaava koira jotta asian havaitseminen olisi helpompaa.
Ja sitten takaisin Ykään. Sillä kun on vikaa sekä selässä että molemmissa lonkissa, se mielellään ikäänkuin vetää itseään etupäällään eteenpäin takapään tullessa mukana miten taitaa. Tämä ilmenee niin että Ykä ei välttämättä nostele takajalkojaan kovin hyvin jos alusta sallii laahustamisen, ja käyttää päivästä riippuen jompaa kumpaa jalkaa enemmän kuin toista. Koska lannerangassa on vikaa, selkä jumiutuu helposti ja peitsaaminen lisääntyy joka lisää selkäjumeja. Lisäksi keväällä huomasin että Ykän takajalkojen lihakset olivat selvästi heikommat kuin ennen, varsinkin oikeasta takasesta.
Niinpä painelimme fyssarille ja saimme jumppaohjeita kotiin: takajalkojen käyttöä ja koordinaatiota pitäisi koittaa varovaisesti tehostaa ja samalla koittaa ylläpitää lihaksia, jotta ne tukisivat rikkinäisiä niveliä. Ohjeena oli tehdä erilaisia tasapainoharjoituksia ja saada Ykä nostamaan ja käyttämään takajalkojaan enemmän, vain mielikuvitus rajana, kunhan liikkeet ovat rauhallisia, turvallisia eivätkä aiheuta rasitusta rikkinäiselle selälle tai lonkille.
Ja tuumasta toimeen! Minä olen nyt pari kuukautta ihan tietoisesti ja suunnitelmallisesti tehnyt parhaani että Ykän lihaskunto saataisiin pysymään hyvänä ja yllätyksekseni huomaan että teho on ollut valtava, vaikka tuntuu että sinänsä en ole kovinkaan paljoa tehnyt. Lihakset tuntuvat ihan käsin koskettelemalla suuremmilta ja harjoituksissa huomaa että Ykän koordinaatiokyky on parantunut ja arjessa asia näkyy parhaiten peitsaamisen radikaalina vähentymisenä. Hyvä niin! No mitä me ollaan sitten tehty?
Minäpä näytän ja kerron...
Koska minä en ole mikään fysioterapeutti tai muu vastaava, muistutan
tässä vaiheessa että nämä ovat siis asioita joita me olemme Ykän kanssa tehneet ja
jotka meitä ovat auttaneet, mutta mutta jos koirallasi on jotain
fyysistä vikaa, kannattaa aina jutella sitä hoitavan
fyssarin/hierojan/lääkärin/osteopaatin kanssa harjoituksista ennen kuin
koittaa itse. Harjoitukset tulee aina tehdä koiran ehdoilla ja sen hyvinvointi ja terveydentila tulee aina huomioida niin ettei se kuormitu liikaa.
Terveen koiran kanssa varovasti ja järkevästi tehtynä nämä
ovat varmasti turvallisia juttuja, joten en kiellä kokeilemasta tai
keksimästä itse parempi variaatioita. Reippaasti jumppaamaan.
Oli koira sitten terve tai tuki- ja liikuntaelinten ongelmista kärsivä, ja harjoitukset mitä tahansa, tulee alustan olla aina hyvä (ei missään nimessä liukas!) ja harjoitusten suunniteltuja ja mietittyjä sekä turvallisessa ympäristössä ja turvallisilla välineillä suoritettavissa. Koiraa ei saa pakottaa ja turvallisen tekniikan opettamiseen tulee panostaa. Kaikenkaikkiaan kuitenkin maalaisjärjellä pitäisi selvitä aika pitkälle.
1. Tasapainoharjoitukset, joiden pitäisi vaikuttaa syviin lihaksiin.
Me ollaan tehty näitä mm. ihan tavallisella jumppapallolla niin että Ykä nojaa rintakehällä jumppapalloon ja ensin olen tukenut palloa käsillä, myöhemmin vain vähän esim. polvella ja lopulta en ollenkaan niin että Ykä joutuu itse tasapainottamaan palloa paikallaan. Alustan kanssa tarkkana, se ei saa olla yhtään liukas ja harjoitus pitää tehdä rauhassa. Harjoitus vaikeutuu kun koira nojaa etutassuillaan palloon niin että rintakehä on irti pallosta.
Dobopallosta saisi varmasti huimat määrät enemmän irti ja sen päälle koira voisi kiivetä kokonaan (toki pieni koira voi autettuna olla myös ison jumppapallon päällä) mutta meillä ei valitettavasti kotona ole tarpeeksi isoa tyhjää tilaa dobopallolle, joka Ykän kokoisella koiralla saisi olla jo melko ison kokoinen. Olen myös harkinnut koirille tarkoitettujen tasapainotyynyjen hankintaa, ne olisivat varmasti oivalliset. Jumppapalloa kokeiltiin kun sellainen oli näppärästi jo olemassa.
Koska käyn Vinskin kanssa treenaamassa agilityä paikallisessa agilityhallissa, olen hyödyntänyt sitä myös Ykän jumppahetkissä, koska Ykä kulkee kuitenkin mielenvirkistykseksi mukana ja koska se osaa kaikki agiesteet jo ennestään.
Matala puomi loivalla ylös- ja alasmenolla on hyvä tasapainoharjoitus näin isolle koiralle. Sinne ei mennä laukalla vaan nätisti kävellen tai ravaten. Samalla se on myös raviharjoitus, sillä enpä ole koskaan nähnyt koiraa joka peitsaisi puomin päällä, eli tällä saa samalla korostettua raviliikettä myös. Tärkeää on kuitenkin loivat ylös-ja alasmenot kun koiralla on luustossa vikaa, liian jyrkät nousut ja laskut voisivat olla vahingollisia koiralle, joten aina harjoitus koiran mukaan!
Vaikeamman harjoituksesta saa, jos on mahdollisuus käyttää loivaksi säädettävää, alustan avulla pehmennettävää keinua, kuten me olemme Ykän kanssa tehneet. Siihenkin pitää muistaa mennä rauhassa ja säätää kulma loivaksi. Koiran ollessa keinulla sitä voi jopa vähän keinutella siinä, syvät lihakset saavat harjoitusta koiran tasapainoillessa keinun päällä. Alasmenon olen pehmentänyt superlonpatjalla, jotta koira ei saisi isoa täräystä niveliinsä keinun laskiessa alas.
Näissä harjoituksissa on toki olennaista että koira osaa ja uskaltaa nousta esteille, eli jos ihan alusta aloittaa opettamisen, niin tarkkana ettei satu vahinkoja, ja pitää katsoa ettei jo ennestään rikkinäinen koira pääse hyppimään korkealta alas! Todennäköisesti myös isot koirat saavat näistä enemmän irti kuin pienet, sillä niille tietenkään puomi tai keinu eivät ole ollenkaan niin kapeita ja keinu vaatii koiran menevän paljon pidemmälle ennen keinahtamista.
2. Raviharjoittelu tai sama käynnissä. Siis oikeasti niin että olemme harjoitelleet ravia ja käyntiä ihan askellajeina. Tuo puomin kulkeminen sivuaa jo aihetta lisää, mutta asiaa olen tehostanut laittamalla Ykälle esteopetteluputkista hevosten tapaan perinteiset puomit. Kas näin:
Tarkoituksena siis että koira ravaisi tai kävelisi niistä yli rauhallisesti ja rytmikkäästi, jolloin raviliike vahvistuu ja jalkojen koordinaatio paranee. Noiden yli ei oikein voi edes peitsata, joten kyllä sieltä alkaa ravi ja käynti löytyä. Helppo harjoitus kotonakin toteuttaa, mielikuvitus vaan rajana.
Aluksi minäkin kuulin joka askeleella miten Ykän kynnet rapisivat muoviin mutta nykyään harjoitus sujuu vähemmillä rapinoilla. Harjoitusta voi varioida muuttamalla puomien välejä. Harjoituksesta kannattaa rakentaa rauhallinen rytmikkään liikkumisen aikaansaamiseksi, sillä pomppimiset ja ryntäilyt eivät tässä auta. Rauhallisena kaverina Ykälle tämä harjoitus sopii vallan mainiosti.
3. Jumpalla kehonhallinta kuntoon. Tässä idea on osittain sama kuin muissakin, kehonhallinnan parantaminen, joka auttaa varmasti jos koira kärsii esim. nivelongelmista. Jälleen muistutan että koiran vointi ja kunto sekä tausta tulee aina huomioida harjoituksia tehdessä ja niiden vaikeustasoa valitessa.
Jumppaa voi olla vaikka koiran opettaminen peruuttamaan (oivallista kehonhallintaa ja opettaa koiraa hallitsemaan varsinkin takaosaansa), jonkinlaiset pujottelutehtävät rauhallisessa tahdissa tai vaikka tasapainotyynylle nouseminen ja siinä tasapainoilu.
Arkisimpana muotona loivien rappusten kiipeäminen ylöspäin niin että rauhallisessa vauhdissa koira astuisi jokaisella jalalla vuorotellen rappusia, ei siis niin että koira laukkaa rappuset ylös. Selkä tai etupäävaivaisten koirien kanssa alas alasmenot kannattaa jättää suosiolla pois, niin olen tehnyt myös Ykän kanssa, vaikka sillä onkin ehjä etupää. Pelkään alasmenojen kuormittavan etenkin sen selkää, joten rauhalliset ylösmeno ovat riittäneet meille, ja nekin loivissa rappusissa alustalla, joka ei ole liukas.
Hallilla ollaan hyödynnetty agilitykeppejä, Ykä kun osaa ne jo ennestään kuitenkin. Haasteena oli saada pujottelusta rauhallinen jumppaharjoitus, mutta koska Ykä on melkoisen rento ukkeli, se onnistui onneksi muutamalla toistolla. Olen myös asettanut kepit kujaksi, jottei harjoitus kuormittaisi liikaa rikkinäisiä niveliä tai selkää, ja sivuttaisliike pysyisi vähäisenä.
Avainasia on rauhallinen, melkein hidas tahti, ettei nivelille tule liikaa rasitusta.
Kotona harjoitusta voi tehdä vaikkapa tötsillä ja paljon loivemmalla pujottelulla yhdessä ohjaajan kanssa vaikka seuraten jos koira sen osaa tai pienemmän koiran kanssa vaikkapa ohjaajan jalkojen välistä pujotellen.
Kuvat ovat vähän rumia mutta toivottavasti havainnollistavia.
Saattaa olla että joku nyt tämän lukiessaan järkyttyy ja ajattelee että miten noin risa koira laitetaan tekemään tuollaista, joten vastaan jo valmiiksi.
Minulla on monta syytä, ensimmäisenä se, että Ykällä on rikkinäisestä kropastaan huolimatta iloinen nuoren ja aktiivisen koiran mieli, joka kaipaa virikkeitä ja tekemistä ja sen silmät loistavat kun se saa tehdä, osallistua ja olla taitava. Harjoitukset ovat lyhyitä ja rauhallisia, eivätkä sisällä jyrkkiä kääntymisiä, hyppimistä tai lelujen heittelyä, vaan enemmänkin aivotyötä ja yhdessä tekemistä. Sekaan on ujutettu perustokoa, mm. istu-maahan-seiso-asentovaihdoksia, joita fyssari meille suositteli. Lisäksi olen opettanut Ykän seuraamaan myös oikealla, jotta siitä tulisi mahdollisimman "molemminpuolinen" koira sen sijaan että se olisi ns. ihan vasenkätinen.
Toiseksi, Ykä on jo rikki, ja haluan että sillä on lihakset tukemassa ja kantamassa rikkinäistä luustoa niin hyvin ja pitkään kuin mahdollista. Jos kävelyttäisin sitä vaan hihnassa, se kuihtuisi varmasti hiljaa pois. Pelkkä irrallaan juoksutuskaan ei onnistu aina, sillä Ykä tarvitsee ohjattua tekemistä ja aivotyötä, jotta irrallaan suoritetut metsälenkit olisivat rauhallisia ja mukavia hirmuisen riehumisen ja koheltamisen sijaan.
Ennen näiden harjoitusten säännöllistä tekemistä Ykän lihakset takapäästä alkoivat kuihtua, nyt ne ovat tulleet takaisin. Irrallaan touhutessaan se teki sitä mikä oli helpointa - etupää veti ja takapää tuli perässä. Kovassakin vauhdissa. Hihnassa se peitsasi. Nyt molemmat tavat ovat vähentyneet huomattavasti, Ykä liikkuu paremmin ja lihakset ovat kasvaneet. Kyllä me taistellaan ja ehkä me Ykän kanssa pärjätään vielä hetki! Mulle paras palkinto on Ykän iloinen hännänheilutus, pilke sen silmissä ja elämänilo - vielä minä jaksan!
