Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pätkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pätkä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Möllikisailua

Viikonloppuna kävimme starttaamassa Pätkän kanssa seuramme omissa epiksissä. Tarkoitus oli lähinnä treenata aksaamissa häiriössä, sillä kenttä on sellainen että ympärillä oleva yleisö ja vuoroaan odottavat koirakot ovat myös suorittavan koiran näkyvillä hyvin. Mitään suuria odotuksia minulla ei ollut, ajattelin että pääasia on treenata sitä, että saan koirani juoksemaan suurinpiirtein siihen suuntaan minne minäkin, eikä siten että Pätkä karkaisi tervehtimään ratatyöntekijöitä ja haukkumaan aidan vieressä olevia koiria. Lisäksi ajattelin että rauhallinen koirani ehkä keskittyisi työhönsä paremmin kun saisi ennen omaa vuoroaan seurata aidan vierestä edellisten suorituksia. Ja mitä vielä - Pätkää ei kiinnostanut pätkääkään katsoa kentällä viilettäviä koiria, ainoastaan putken ääni välillä herätti sen mielenkiinnon. Pätkän mielestä paljon kivempia olivat ihmiset siinä ympärillä, tai näin minä luulin.

Kun vuoromme koitti, jouduimme odottelemaan jonkun aikaa kun esteitä nostettiin medien jäljiltä ja sähköaikaa säädettiin. Odottelutilanteessa sain Pätkän pysymään yllättävän skarppina, mutta asetellessani sitä lähtöön istumaan se lähinnä näytti siltä että katselee taivaan lintuja ja ratatyöntekijää mieluummin kuin ohjaajaa. Yllätys olikin suuri kun käännyin vapauttamaan koiraa, jonka arvelin sinkoavan moikkaamaan muita ihmisiä, se hiipikin minua kohti. Varas! Koska suunta oli kuitenkin minua kohti eikä muualle, annoin vapautuskäskyn ja mitäs kummaa!? Pätkä pinkoi kuin tuli hännän alla hiekka pöllyten eikä muistanutkaan koko ratatyöntekijöitä! Siinä sitten pistettiin töppöstä toisen eteen ja selvittiin Hilpin värkkäämä kiva rata nollana läpi, ja hyvällä ajalla vieläpä. Olin niin tyytyväinen pieneen rakettiini! <3 Tällä suorituksella saatiin myös voitto kotiin. :)

Alla videolla varsinainen starttimme.



Lisästartissa sitten keskityinkin korjaamaan lähdössä pysymistä ja möhlinpä meille vielä virheetkin, kun ykköshypyn jälkeen käskin Pätkän putkeen, ja sinnehän se sitten kuuliaisesti pölähti, missaten samalla kakkoshypyn. Loppuradasta selvisimme kunnialla, ja minä totesin että ei auta kun opetella lukemaan tätä pientä kaveria yhä tarkemmin ja ihan oikeasti ohjata joka ainoa este eikä olettaa että se hakee kaiken matkalla olevan Vinskin tavoin.

Tässä vielä lisästarttivideo.



Heti kummankaan radan jälkeen ei pikku-ukolle palkka kelvannut, mutta se oli kuitenkin selvästi ilahtunut siitä että kehuin sitä. Pienen tasoittelun jälkeen leikitkin sujuivat. Mun pikkuinen tosikko<3
Suuri kiitos myös ihanalle Josefiinalle joka ystävällisesti kuvasi meidän startit, ihanaa kun vielä on avuliaita ihmisiä! :)

Loppuun vielä ratapiirros. Tosi kivan radan Hilpi oli aloitteleville koirille piirrellyt


.

 


torstai 1. kesäkuuta 2017

Luustokuvia

Pari viikkoa sitten Pätkälle tuli ensimmäinen vuosi täyteen, ja niinpä viime perjantaina keräsin aamusta kamppeet ja vatsa jännityksestä sykkyrällä ajoin Tampereelle Eläinystäväsi-klinikalle Päkäpaimenten kimppakuvauksiin.
Matka tuntui tolkuttoman pitkältä ja hetken odottelu klinikalla vielä pidemmältä, puhumattakaan siitä kun odotettiin ulkona että Pätkä kuvataan. Koska Vinskin ja Ykän luusto ei todellakaan ole ollut priimaa, jännitin ihan tolkuttomasti että mitä jos Pätkästäkin jotain löytyy, etenkin koska välikuvissa kyynärluissa oli jotain "lisääntynyttä tiiviyttä". Lonkkia ja selkää en jännittänyt, ne oli jo välikuvissa todettu joka suunnasta kelvollisiksi, mutta kyynärät mietityttivät.

Lopulta eläinlääkäri kutsui meidät katsomaan kuvia hymyillen ja ensi töikseen kertoi että kaikki hyvin! Voi sitä riemun määrää, taisin siinä kiljaista ja halata kaikki mahdolliset läsnäolijat läpi. Jatkossa voidaan siis hyvillä mielin harrastaa. Selkä, olkanivelet ja kyynärät olivat puhtaat, ja lonkat kuulemma A:n ja B:n rajamaastossa, lääkäri veikkasi tulevaksi lausunnoksi B/B, kuten lopulta kävikin. Kyynärät lausuttiin 0/0. Selkälausuntoa ei ole vielä Kennelliitosta tupsahtanut, mutta eiköhän sekin sieltä lähipäivinä saada. Siinä ei kuitenkaan mitään kummempaa jännitettävää ole, joten ehtiihän tuo. Mahtava fiilis! 

 Pätkä 1v.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Epistelyä

Viikonloppuna käytiin epistelemässä Isossakyrössä. Keli oli kuin morsian, sattui sopivasti olemaan kevään siihen asti lämpimin päivä, nurmi loisti vihreänä ja meininki oli mitä leppoisin. Minä olin ilmoittanut Pätkän sen ihkaensimmäiseen supermöllikisaan aksaamaan, kahden startin kera. Vinski sai treenata rentona olemista möllirallyradalla. Etukäteen vähän jännitin että mitä Pätkä miettii nurmipohjasta, mutta ei näköjään sen kummemmin mitään, ihme kyllä. Olin myös varautunut siihen että pentupahalainen todennäköisesti juuttuu salsaamaan pitkäksi toviksi tuomarin ja ajanottajan luo, mutta yllättäen ensimmäinen rata sujui todella hienosti ilman minkäänmoisia tervehdysseremonioita. Radan kakkosesteelle ei ihan osuttu, mutta koska vauhti ja motivaatio oli kerrMyös palkkalelu kelpasi radan lopussa, mikä sekään ei ole ollut Pätkän naisvimmassa mikään itsestäänselvyys viimeaikoina. Hienosti meni! 
Toisella radalla hiukan puolenvälin jälkeen Pätkän keskittyminen sitten kuitekin herpaantui toisen koiran haukuttua kimeästi, ja siinä vaiheessa se kävi myös tervehtimässä ajanottajaa ja muita kentän laidalla olevia ihmisiä. Kersa kuitenkin tuli pyynnöstä takaisin ja jatkettiin rata loppuun, kunnes lopussa ei sitten enää lelu kelvannutkaan, vaan olisi pitänyt päästä moikkaamaan vaan kaikkia mahdollisia ihmisiä. Lisää tällaisia harjoituksia meille! :) Ihanat kuvat Pätkästä napsi Marika V.
Pätkän kanssa tekemisestä jäi ihan mahtava fiilis, uusi aikakausi on alkanut, tätä mä oon odottanut! Kuinka pitkä matka ollaankaan kuljettu siitä päivästä kun laitoin vapisevin käsin kasvattajalle sähköpostia tähän hetkeen. Ja kuitenkin samalla mun ja Pätkän yhteinen matka on vasta alussa. <3 


Kuten kuvista näkyy niin vauhti oli hyvä ja fiilis iloinen. Lisää tätä! <3






Pätkän kurvailun jälkeen oli Vinskin vuoro. Olin varautunut siihen että palkkaan Vinskin heti hiljaisen hetken tullen ulos radalta vuolaiden kehujen kera, mutta Vinski yllättikin minut iloisesti olemalla ihan hiljaa koko radan ajan, ja tehtiinkin sitten rata loppuun asti rennolla fiiliksellä. Voi kun tämmöistä treeniä saataisiin enemmän, ihana olla radalla koiran kanssa, joka on rento ja iloinen ja joka oikeasti kuuntelee sekä käskyt että kehut! Ulkotyöt selvästi sopivat Vinskille loistavasti, kun taas hallissa se ehtii jo kuumua siinä vaiheessa kun tullaan ovesta sisään. Ulkona ei varmastikaan koiran silmin ole niin selkeää missä kohtaa suoritus alkaa kun ei ole mitään väliseiniä/aitoja/ovea, joten Vinski ei kuumu niin nopeasti. Haluan kyllä ehdottomasti tänäkesänä kisata Vinskin kanssa virallisesti jossain ulkokisoissa, jos sellainen vaan jossain hollilla järjestetään!
Marika oli kameroimassa kehän laidalla myös Vinskin suorituksen ajan, joten meistäkin saatiin kivat rennot ja iloiset kuvat. Tekninen suorittaminen ei ole kauneinta mahdollista, mutta Vinski on jotenkin rennompi kun se suorittaa "väljemmin", joten olen alkanutkin viljellä sille enemmänkin rentoa ja "väljää" suoritustapaa. Ainakin nyt saatiin siitä oivallinen, onnistunut kisatreeni. :)



Iloista ja rentoa pujottelua :) 



Juoksua mars mars. Maali-kyltin jälkeen Vinski ehti jo vähän poseeratakin :D



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Pentumiitti

Vappuna ajelin Pätkän kanssa sakeassa lumimyrskyssä kesärenkailla Lempäälään Päkäpaimen pentumiittiin. Paikalle olivat kokoontuneet Pätkän sisarukset omistajineen sekä muitakin päkäpaimenia. Matkasta selvittiin kunnialla lumipyrystä huolimatta ja perillä yövyimme Pätkän kasvattajan Miikun luona, joka ystävällisesti majoitti minut ja Pätkän kotiinsa. Positiivinen yllätys oli että pieni bortsupoikani käyttäytyi suorastaan moitteettomasti ja yökyläily sujui siltä niinkuin tehtäisiin sitä jatkuvasti.

Aamulla kaivoin autoni (tässä vaiheessa onneksi jo hiukan vähäisemmän) lumen alta ja suuntasimme Sari Kärnän luotsaamaan tokokoulutukseen. Mielenkiintoisen, sekä aikatauluista johtuen harmittavan lyhyen (olisin halunnut kuunnella vaikka koko päivän!) teoriaosuuden jälkeen oli käytännön harjoitusten vuoro. Sainkin hyviä vinkkejä siihen miten saan rakasta jähmättiäni ottamaan treenit vähän rennommin eikä niin ryppyotsaisesti ja kyllä tuli naurettua itselleni muutamaankin kertaan treenin aikana. On aina yhtä avartavaa kun joku oikeasti taitava kommentoi omaa olemista ja treenaamista. Niinpä kotimatkalle lähdimmekin taskut täynnä hyviä vinkkejä jotka laitetaan käytäntöön varmasti. Loistavan seuran, hyvän ruuan ja antoisan treenin jälkeen kirsikkana kakun päällä olivat Miikun Pätkästä napsimat kuvat. Voi miten ihania!











Kaikki tämän postauksen kuvat © Miikku Pietilä

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Uusi arki

Nyt helpottaa sen verran että voin kirjoittaa tännekin. Ykän kuoleman jälkeen ei ole tehnyt mieli kirjoittaa oikein yhtään mitään, paljon on ollut opeteltavaa ja sopeutumista uuteen arkeen, jossa laumaamme kuuluu vain kaksi koiraa. Alkuun Vinski ikävöi Ykää todella kovasti, mutta nyt Vinskikin alkaa olla jo oma itsensä taas. Pätkä palautui nopeimmin, ehkä siksi että vaikka Ykä olikin ollut olemassa koko sen lyhyen elämän ajan, toisaalta kaipuun voitti elämänilo ja uteliaisuus maailmaa kohtaan hyvinkin nopeasti. Mulla on ollut myös vaikeaa, kaikki pienet arkiset asiat muistuttavat Ykästä koko ajan. Vieläkin iltaisin saatan alkaa kaivaa ruoka-aikaan Ykän lääkkeitä kaapista, kunnes tajuan että eihän niitä tarvita enää. Mutta kyllä se tästä helpottaa, vaikka Ykä tuleekin joka päivä kulkemaan meidän ajatuksissa ja sydämissä mukana.

Sen lisäksi että olemme opetelleet elämään pienemmässä laumassa, koko perhe on saanut kärvistellä Pätkän alkaneen murkkuiän kourissa. Voi kuinka voikaan pienen koiranpojan pää olla sekaisin keväästä, naisista ja kasvamisesta! Koko koira on ihan hukassa itsensä ja koko maailman kanssa, ja voin kertoa että se syö ainakin emännän hermoja melkoisesti, mutta myös boostaa kunnon naurut aina välillä. Aluksi Pätkällä oli sellainen kausi että se muka pelkäsi vähän sitä sun tätä, kaikelle piti karjua niskavillat pystyssä, ja ihmisetkin jännitti. Tämä on jo suurimmalta osin mennyt ohi, ja seuraava asia olikin sitten naiset. Ihanat, hyväntuoksuiset, hemaisevat, houkuttelevat ja kaiken voittavat naiset. Josta syystä olemmekin lähes kokonaan taukoilleet treeneistä ja keskittyneet vaan lenkkeilyyn ja yrittäneet epätoivoisesti käydä treenihallilla lähinnä leikkimässä, mutta sekään ei aina suju, koska tyttöhajut. Joskus tuntuu että usko loppuu kun pikkupoika vaan nuolee maata vaahto suussa ja nylkyttää, kun yrität saada sitä innostumaan lelusta. Ruoka hylättiin ihan ekana, nakit ja kanafileet ei ole mitään verrattuna naishajujen nuuhkutteluun. Saapa nähdä kauanko tätä kautta kestää, ja ehdinkö repiä hiukset päästäni ennen sitä... Jokatapauksessa mitään suunnattomia treenipäivityksiä en varmaankaan hetkeen kirjoittele. Vanha kunnon Vinski on kuitenkin osoittautunut oivalliseksi apulaiseksi teinikakaran kasvatuksessa. Välillä hermojen mennessä sekin ottaa luulot pois nulikalta veteraanin itsevarmuudella, ja en ole edes vaivautunut puuttumaan asiaan. Yleensä Vinskin toiveet meneekin Pätkälle kerralla perille. Mitä mä tekisinkään jos ei olisi tuota ukkokultaa apuna!?

Loppuun muutamat kuvat mitä oon viimeaikoina näistä kahdesta kaverista napsinut.





 






torstai 22. joulukuuta 2016

Jouluiloa!

Valkoiset Pojat ja Pätkä toivottaa hyvää joulua kaikille jotka ovat juttujamme seuranneet, taas koitetaan olla aktiivisempia ensi vuonna.. 





sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Ensikosketus paimennukseen

Jihuu, päästiin koittamaan. Pätkää lampaille nimittäin. :) Perjantaina hypättiin autoon ja ajeltiin Lempäälään kasvattajan luo kyläilemään. Siellä olikin jo pyöröaitaus hollilla ja Pätkä pääsi pienen kuvaussession jälkeen ihmettelemään lampaita. Kyllä niille aluksi piti haukkua, mutta pian jo sen verran kiinnostus heräsi, että niitä malttoi rauhassa katsoa myös. Kuitenkin tässä vaiheessa Pätkä keskittyi pääasiassa maistelemaan lampaanpökäleitä, jota olin vähän arvellutkin sen tekevän. Kyllä mä koirani tunnen! :D Toisella puolikkaalla Pätkä sai sitten vielä lopuksi seurata miten Priima-äiti homman hoiti, ja hoitihan se upeasti! Ehkä Pätkäkin jonain päivänä vielä... Paimennuksesta ei oikein saatu kuvia kun sen verran kiirettä piti Miikulla neuvoa meikäläistä.

Ennen lähtöä Pätkä pääsi vielä uudelleen Miikun kameran eteen poseeraamaan, tällä kertaa jo paljon rauhallisemmin kun alkuun parin tunnin automatkan jälkeen. Ja jälki oli kyllä upeaa. Tässä siis iloksenne muutama kuva Miikun kamerasta. Upeita, eikös?






"Elämä on vakava asia"



Yhdessä Priima-äidin kanssa :)


tiistai 20. syyskuuta 2016

Liike on lääke

Mä oon viimeisimmät blogitekstit päivittänyt tyylillä pätkäsitä-pätkätätä, mutta laitetaas pieni kuulumispäivitys myös valkoisten poikien osalta. Pojille kuuluu hyvää, ja Ykän kohdalla voin ilokseni sanoa että jopa yllättävän hyvää! Olin nimittäin Pätkän kotiutuessa hiukan huolissani että miten rakas, vaivainen, kankea dinosaurukseni pärjää kun pieni pyörremyrsky tulee taloon riivaamaan sitä, ja kipeytyyköhän Ykä kovin... Ennakkoon nimittäin tiesin että Ykän lempeällä luonteenlaadulla se sallii Pätkälle melkein mitä tahansa, ja niin se on tehnytkin.
Pentu on roikkunut Ykän poskivilloissa, kaulanahassa ja korvissa taukoamatta, hyppinyt Ykän päälle ja kiivennyt sen kyljen päälle hyppimään kun se nukkuu. Ja Pätkän ollessa ihan pieni Ykä lempeänä nallena pyöritti pentua etutassuissaan kuin karhu poikastaan. Minä olen ruvennut pikkuhiljaa miettimään että milloinkohan tuo Ykä meinaa jotkut rajat asettaa tenavalle, mutta ainakaan vielä se ei ole niin tehnyt. Eiköhän sekin päivä kuitenkin tule. Vinski sen sijaan sanoi heti ensimmäisenä aamuna Pätkän ängetessä sen ruokakupille ahmimaan, että kuules kääpiö, seuraavasta lähtee sitten pää. Ja Pätkä tietää rajansa Vinskin kanssa varsin erinomaisesti, joten yhteiselo on sujunut yllättävän hyvin kaikilta osin.

Koska kasvavan pennun pitää saada ei-liian-rankkaa, mutta monipuolista liikuntaa jaksamisensa mukaan, ja sama pätee tällä hetkellä Ykään, olen käynyt viimeisen kuukauden melkein päivittäin pari kertaa päivässä läheisessä metsässä teollisuusalueen keskellä juoksuttamassa koiria. Oma vaivansa tästä on siten, että sinne periaatteessa pitää mennä autolla, sillä paikalle menee vaan asfalttitietä sen verran pitkään, että en halua Ykää sinne kävelyttää. Autolla myös metsään pääsee nopeammin, kävellen siinä menisi aikaa reilummin. Toki helpompi olisi lähteä ovesta ulos ja hihnalenkille, mutta tuo metsään meno on paljon mukavampaa. :)
Reitti, jonka yleensä kierrän, on ehkä n. 750m pitkä, joka tuntuu olevan juuri sellainen optimi tämänhetkiseen tilanteeseemme kertarundina. Ykälle se on juuri sopiva kertalenkki haisteluineen ja puuhasteluineen, ja samalla matkalla Pätkä kerkiää hillua ja rallittaa pitkin mättäitä juuri itselleen sopivan määrän, ja silti lenkki on niin lyhyt että pentu ei riehu itseään ihan tainnoksiin sen aikana. Ja Vinski ehtiikin sitten lenkin aikana viihdyttää itseään juoksemalla tarpeelliseksi kokemansa määrän edestakaisin. Varmaan pitäisi joskus asentaa Sports Tracker Vinskiin kiinni ja katsoa millaisen matkan se painelee edestakaisin kaahaten sillä välin kun minä käppäilen rauhassa polun ympäri, Ykä nuuskii ja pissii joka puunjuuren ja Pätkä rallittaa pusikoissa. Tämän perus aamu/iltarundin lisäksi tietysti treenaillaan, suoritetaan pikkupissat aamuisin ja iltaisin hihnassa tuossa lähipuistossa ja kuljetaan ties missä metsissä (ja kesällä tietty käytiin uimassa), ja laskettelumäessä. Joka tapauksessa tuntuu että nyt kun päivittäiset pari hihnalenkkiä kun on korvattu tällä melko lyhyehköllä metsärundilla, on Ykä ollut todella hyvässä kunnossa, vaikka varmasti kuljettu metrimäärä on ehkä saattanut vähentyä jos verrataan hihnalenkkeihin. Tuolla meidän reitillä on kuitenkin kiviä, juurakoita, notkelmia ja kaikenmoisia mättäitä, ja se selvästi sopii Ykälle paljon paremmin kuin mikään hihnassa hiihtäminen. Tottahan minä tämän tiesin jo muutenkin, mutta yllätyksenä on tullut kuinka pienellä vaivalla on saatu aikaan iso muutos Ykän kunnossa ja hyvinvoinnissa. Toki varmasti pennun tulo taloon on virkistänyt myös Ykän mieltä, mutta pakko oli silti kirjoittaa, miten suuri etu tällä lyhyehköllä, päivittäisellä metsäkävelyllä oikeasti on saavutettu. Tästä me ei kyllä luovuta, pieni vaiva, mutta valtava hyöty arjessa!


Ja sitten Vinskin kuulumisia. Me ollaan rally-tokoiltu, ja luulin että me ollaan hyvässä pisteessä, mutta kokeessa tuli sitten taas esiin perusongelmamme hauhauhauhau... Joka tapauksessa tämä on nyt johtanut eräältä treenikaverilta saadun vinkin perusteella oivallukseen että poistan koko sivulletulosta käskyn ja vähitellen korvaan sen uudella, johon toivottavasti saadaan liitettyä myös rennompi mielentila. Pitkä ja vaivalloinen taivallus taas edessä, mutta koska en ole luovuttaja, en luovuta. Peruasentoa ja seuraamista ollaan siis tehty nyt muutamat treenit pelkästään niin että Vinskin homma olisi tarjota sitä minulle, ja ehkä aavistus jostain rentonaamasta Vinskin osalta välillä on vilahtanut näkökentässäni. Ehkä. Katsotaan mitä tästä tulee, ainakin tällä hetkellä on hyvä ja positiivinen olo asiasta, ehkä se tästä vielä. Teknisestihän nämä tarjoamiset on välillä ihan minkälaisia sattuu, mutta nyt haetaankin mielentilaa eikä armeijamaista suoruutta. Marikan ottamissa kuvissa ainakin näkyy Vinskin iloinen mieli mielestäni hyvin. :)




Rentonaamoja :D 



Pätkä-poika on tehnyt treeninsä lähinnä sillä meiningillä että se on ollut aktiivinen ja saanut leikkiä ja syödä, mukavia vauvajuttuja siis. Sillä on ainakin tosi kiva tekemisen meininki ja iloinen mieli, voi että miten tykkäänkään tuosta pennusta! <3 Marika otti meistäkin muutamat treenikuvat.








Viime viikonloppuna oltiin reissussa sukulaisten luona, ja melkoinen määrä kilometrejä tuli rullattua Suomen teillä. Kivaa oli, ja Pätkälle varsinkin kokemus oli melkoinen seikkailu, se kun sai tavata paljon uusia kivoja ihmisiä ja hurjan määrän uusia koiratuttavuuksia (sukulaisillani kun tuppaa noita koiria olemaan joka huushollissa vähintäänkin pari kpl). Ainakin reppana joutui koirasosiaalistumaan kertaheitolla melkoisesti, kun tutuksi tulivat sekarotuinen Bella, mäyräkoira Minni, saksanseisojat Taavi ja Leevi, sekarotuiset Jepi ja Paisti, espanjanvesikoira Toivo ja bc Lennu). Ja vepetreeneissä kehittämämme sanonta "ei haittaa Pätkääkään" piti paikkansa. Kakara oli kuin kala vedessä eikä hätkähtänyt vaikka välillä joutui melkoisenkin porukan keskelle ja yövyttiin kahdessakin eri paikassa. Reipas pieni Pätkylä <3