Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Epistelyä

Viikonloppuna käytiin epistelemässä Isossakyrössä. Keli oli kuin morsian, sattui sopivasti olemaan kevään siihen asti lämpimin päivä, nurmi loisti vihreänä ja meininki oli mitä leppoisin. Minä olin ilmoittanut Pätkän sen ihkaensimmäiseen supermöllikisaan aksaamaan, kahden startin kera. Vinski sai treenata rentona olemista möllirallyradalla. Etukäteen vähän jännitin että mitä Pätkä miettii nurmipohjasta, mutta ei näköjään sen kummemmin mitään, ihme kyllä. Olin myös varautunut siihen että pentupahalainen todennäköisesti juuttuu salsaamaan pitkäksi toviksi tuomarin ja ajanottajan luo, mutta yllättäen ensimmäinen rata sujui todella hienosti ilman minkäänmoisia tervehdysseremonioita. Radan kakkosesteelle ei ihan osuttu, mutta koska vauhti ja motivaatio oli kerrMyös palkkalelu kelpasi radan lopussa, mikä sekään ei ole ollut Pätkän naisvimmassa mikään itsestäänselvyys viimeaikoina. Hienosti meni! 
Toisella radalla hiukan puolenvälin jälkeen Pätkän keskittyminen sitten kuitekin herpaantui toisen koiran haukuttua kimeästi, ja siinä vaiheessa se kävi myös tervehtimässä ajanottajaa ja muita kentän laidalla olevia ihmisiä. Kersa kuitenkin tuli pyynnöstä takaisin ja jatkettiin rata loppuun, kunnes lopussa ei sitten enää lelu kelvannutkaan, vaan olisi pitänyt päästä moikkaamaan vaan kaikkia mahdollisia ihmisiä. Lisää tällaisia harjoituksia meille! :) Ihanat kuvat Pätkästä napsi Marika V.
Pätkän kanssa tekemisestä jäi ihan mahtava fiilis, uusi aikakausi on alkanut, tätä mä oon odottanut! Kuinka pitkä matka ollaankaan kuljettu siitä päivästä kun laitoin vapisevin käsin kasvattajalle sähköpostia tähän hetkeen. Ja kuitenkin samalla mun ja Pätkän yhteinen matka on vasta alussa. <3 


Kuten kuvista näkyy niin vauhti oli hyvä ja fiilis iloinen. Lisää tätä! <3






Pätkän kurvailun jälkeen oli Vinskin vuoro. Olin varautunut siihen että palkkaan Vinskin heti hiljaisen hetken tullen ulos radalta vuolaiden kehujen kera, mutta Vinski yllättikin minut iloisesti olemalla ihan hiljaa koko radan ajan, ja tehtiinkin sitten rata loppuun asti rennolla fiiliksellä. Voi kun tämmöistä treeniä saataisiin enemmän, ihana olla radalla koiran kanssa, joka on rento ja iloinen ja joka oikeasti kuuntelee sekä käskyt että kehut! Ulkotyöt selvästi sopivat Vinskille loistavasti, kun taas hallissa se ehtii jo kuumua siinä vaiheessa kun tullaan ovesta sisään. Ulkona ei varmastikaan koiran silmin ole niin selkeää missä kohtaa suoritus alkaa kun ei ole mitään väliseiniä/aitoja/ovea, joten Vinski ei kuumu niin nopeasti. Haluan kyllä ehdottomasti tänäkesänä kisata Vinskin kanssa virallisesti jossain ulkokisoissa, jos sellainen vaan jossain hollilla järjestetään!
Marika oli kameroimassa kehän laidalla myös Vinskin suorituksen ajan, joten meistäkin saatiin kivat rennot ja iloiset kuvat. Tekninen suorittaminen ei ole kauneinta mahdollista, mutta Vinski on jotenkin rennompi kun se suorittaa "väljemmin", joten olen alkanutkin viljellä sille enemmänkin rentoa ja "väljää" suoritustapaa. Ainakin nyt saatiin siitä oivallinen, onnistunut kisatreeni. :)



Iloista ja rentoa pujottelua :) 



Juoksua mars mars. Maali-kyltin jälkeen Vinski ehti jo vähän poseeratakin :D



torstai 11. elokuuta 2016

Pentuarkea

Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa! Ja koiran myös. Ainakin meidän lauman mielestä. Vinski ja Ykä aikanaan saapuivat kotiin talvipakkasilla, ja siksi onkin ollut niin supermukavaa kun Pätkä on kesäpentu, josta ollaankin otettu kaikki ilo irti. Me ollaan kuljettu metsäpolkuja mustikoita napostellen, leikitty ulkona, köllötelty takapihalla, käyty torikahvilla, läträtty rannassa ja opeteltu pennulle sopivia treenijuttuja lähinnä niitä oikeita tunnetiloja etsien. Ja voi miten meillä onkaan ollut mukavaa!


Pätkä on kasvanut valtavasti. Maanantaina käytiin ensimmäisellä rokotuksella ja painoa oli karttunut 9 kilon verran, eli Pätkä on meillä ollessaan yli tuplaantunut. Käytännössä se on kasvattanut ihan hurjan pitkät jalat. Ja Pätkä on tosi helppo pentu. Se jää yksin rauhassa ja ilman mutinoita, on koko ajan ollut ikäisekseen tosi tietoinen että tarpeet tehdään ulos ja muutenkin se oppii supernopeasti asioita. Sen heikkous on ruoka. Kaikkea vaan pitää maistaa, ja muutaman kerran olen saanut jo ylimääräisiä sydämentykytyksiä sen kanssa - viimeviikkoina Pätkä on mm. maistanut kärpässientä (ehdin onneksi väliin!), syönyt ampiaisen sekä oppinut napostelemaan sekä kissanp*skaa että kissanhiekkaa. Eniten säikähdin kun se oli töissä mukana ollessa murtautunut koiraportin läpi napostelemaan koiranruokanäytesäkeistä sapuskaa niin paljon kuin kupu veti. Löydettäessä pentu ähisi tuskissaan ja muistutti lähinnä koripalloa eikä suostunut oksentamaan. Runsaalla veden juonnilla ja parafiiniöljyllä tästäkin kuitenkin selvittiin.

Treenaamaankin ollaan keritty. Pätkä on lähinnä käynyt treeneissä syömässä ja leikkimässä, mutta on se vähän jo perusasentoakin opetellut, ja tietty aksahommia. Se tarjoaa hienosti nykyään putkea, pussia, "hyppyä" ja kontakteja. Mun taitava pieni pääjalkainen<3 Eniten ollaan panostettu tunnetiloihin, treenatessa tehdään täysillä, treenien ulkopuolella ollaan rauhassa ja hengaillaan. Kymmenen pistettä Pätkälle siitä, että se on todella hiljainen, mitä tekeekään. :)

Koitan saada jotain videoita/kuvia treeneistäkin tänne laiteltua, kunhan saan jonkun kuvaamaan meitä joskus. Pitää varmaan oikein tarkoituksella valjastaa joku hommaan.






Vinskin kanssa ollaan menossa rally-tokokisoihin syyskuun alussa, ja saapa nähdä mitä hommasta tulee. Viimeiset parit kisathan se on ollut tosi hiljainen, mutta nyt kesällä meillä on ollut vähän treenitaukoa, ja tauon jälkeiset treenit ollaan suoritettu vaihtelevalla volyymilla. Ennen kisoja on tiedossa kuitenkin ainakin yksi koulutus, josta lähdetään hakemaan vinkkejä fiilikseen.


Ykä on ollut kesän hellejaksoilla vähän könkkä, ja Pätkän kanssa painiminen ei ole kyllä parantanut asiaa yhtään, mutta nyt kun painostavimmat kelit on takanapäin ja vähän viileämpi sää syksyisellä vivahteella on saapunut, on Ykäkin ollut paremmassa kunnossa. Toivotaan että se myös pysyisi tuollaisessa kunnossa nyt pitkään. Iloista mieltä ja Ykälle sopivaa liikuntaa ollaan haettu mustikkaretkiltä, ja ainakin ilmeestä voisi päätellä että ollaan onnistuttu. Ykä se jaksaa hymyillä<3


torstai 2. kesäkuuta 2016

Kesä ja unelmia

Kesä on täällä, ja laiska kirjoittaja on herännyt talviuniltaan. Koirat korkkasivat uintikauden eilen (aiemminkin olisi voinut, jos emäntä ei olisi näin kylmänarka) ja tänään päästään jo vesipelastamaankin. Jännä nähdä miten Vinskiltä homma sujuu talven jäljiltä. Ykä pääsee samalla uiskentelemaan, vaikka se ei ihan tositouhuihin enää pääsekään.

Muuten me ollaankin puuhailtu lähinnä rally-tokon ja tokon parissa,Vinskin kanssa kun ollaan saatu palikat kohdilleen niin että ukko malttaa tehdä työnsä melko hiljaisesti, ja niinpä mua on taas alkanut kutkutella, että mitäs jos vielä joskus starttaisinkin tokoa sen kanssa. En tiedä, rally-toko pysykööt nyt kumminkin meidän päälajina. Aksahommat päätin jättää luokkanousun jälkeen nuoremmille ja kevyemmille kavereille puuhattavaksi, vaikka ollaan me Vinskin kanssa omaksi iloksi välillä vähän pappa-aksattu. Onneksi saan sentään lainata Nuppu Avaruuskoiraa pahimpaan aksantuskaani...
Laitan tähän keväältä muutaman Marikan ottaman treenikuvan postausta piristämään.





Kisaamassa kävimme Kauhavalla äitienpäivän tienoilla, ja yllätys yllätys, ei saatu tulosta taaskaan. Kisasta jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis ja suorituksena se oli varmasti meidän paras tähän mennessä! Kisat olivat ulkona, ja sen kyllä huomasi sekä koirasta että omasta olotilasta, jotenkin oli aivan ihanan rento fiilis, ja ensimmäistä kertaa minä, jänittäjä, nautin kisaamisesta. Ja mulla oli mukana ihan eri koirakin kuin normaalisti, Vinski oli hiljaa (taisi pari kertaa haukahtaa hypyn jälkeen kun se hiukan kuumotti) ja se teki työnsä ihan superhyvin! Josta niitä virheipisteitä sitten napsuikin, saimme nimittäin melkoisen potin kontrollivirheitä siitä että Vinski seuraa todella tiiviisti ja samalla seuratessaan tavallaan "keulii" joka askeleella. Eli minä olin koiraan todella tyytyväinen, vaikka säännöt taas eivät olleet. Muutama virhe tuli kokonaisvaikutelmaan niistä haukahduksista, ja uusin kaksi tehtävää kun en itse ollut ihan tyytyväinen, ja arvostelulappua lukiessa selvisi taas kerran että olisin antanut olla vaan.. Nimittäin alkuperäiset tehtävät olivat arvostelulapussa virheetön ja -1, kun taas uusimisen jälkeen sain virheet sekä uusimisesta että kontrollivirheet liian tiiviistä tekemisestä. Höh, mutta oma vika, pitäisi oppia noudattamaan sääntöjä eikä tehdä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Ja tein minä yhden aivopierunkin, nimittäin alokasluokan perusasentotehtävässä (kyltti nro 24) jossa pitäisi suorittaa määrätty askelmäärä ja perusasento, suoritin 1 askel, 2 askelta, 4 askelta, kun viimeinen askelmäärä olisi ollut 3! :D Lopputulos 68 pistettä, eli tuloksesta jäi uupumaan pari pistettä, mutta pääasia on iloinen mieli ja onnistumisen tunne sekä rento ja iloinen koira! Seuraavan kerran startataan sitten kotikisoissa 9.7. ellei saada jämäpaikkaa Lempäälästä kesäkuun puolen välin tienoilla (koska unohdin tietenkin ilmoittautua ajoissa....).

Kesän kuumia kelejä odotellessa päätin myös että Vinski saakoon kesätukan, ja niin tein. Jäätävän näköinen, mutta ai että kuinka nopeasti se kuivuu uinnin jälkeen. :) Vinskikin vaikuttaa iloiselta uuden tukkansa kanssa, varmasti helpottaa oloa kun pääsee tursokekarvastaan eroon.


Ja sitten vähän niitä unelmia... Nimittäin mulla on epäilys että kesäkuu on tänä vuonna PITKÄ. Siis todella pitkä, loputon suorastaan. Ja niin ovat olleet viimeiset kuukaudet muutenkin, ainakin näin odottavan näkökulmasta. Voi nimittäin olla että mikäli kaikki sujuu toivotulla tavalla, valkoinen blogi ei enää heinäkuusta eteenpäin olekaan kokonaan valkoinen, vaan laumaan liittyy uusi hännänheiluttaja, jonka touhuja päästään myös seuraamaan tässä blogissa. Siihen asti tyydyn vain odottelemaan tuskissani, ja hypistelemään pentutavaroita... <3