Möllikisailua

Viikonloppuna kävimme starttaamassa Pätkän kanssa seuramme omissa epiksissä. Tarkoitus oli lähinnä treenata aksaamissa häiriössä, sillä kenttä on sellainen että ympärillä oleva yleisö ja vuoroaan odottavat koirakot ovat myös suorittavan koiran näkyvillä hyvin. Mitään suuria odotuksia minulla ei ollut, ajattelin että pääasia on treenata sitä, että saan koirani juoksemaan suurinpiirtein siihen suuntaan minne minäkin, eikä siten että Pätkä karkaisi tervehtimään ratatyöntekijöitä ja haukkumaan aidan vieressä olevia koiria. Lisäksi ajattelin että rauhallinen koirani ehkä keskittyisi työhönsä paremmin kun saisi ennen omaa vuoroaan seurata aidan vierestä edellisten suorituksia. Ja mitä vielä - Pätkää ei kiinnostanut pätkääkään katsoa kentällä viilettäviä koiria, ainoastaan putken ääni välillä herätti sen mielenkiinnon. Pätkän mielestä paljon kivempia olivat ihmiset siinä ympärillä, tai näin minä luulin.

Kun vuoromme koitti, jouduimme odottelemaan jonkun aikaa kun esteitä nostettiin medien jäljiltä ja sähköaikaa säädettiin. Odottelutilanteessa sain Pätkän pysymään yllättävän skarppina, mutta asetellessani sitä lähtöön istumaan se lähinnä näytti siltä että katselee taivaan lintuja ja ratatyöntekijää mieluummin kuin ohjaajaa. Yllätys olikin suuri kun käännyin vapauttamaan koiraa, jonka arvelin sinkoavan moikkaamaan muita ihmisiä, se hiipikin minua kohti. Varas! Koska suunta oli kuitenkin minua kohti eikä muualle, annoin vapautuskäskyn ja mitäs kummaa!? Pätkä pinkoi kuin tuli hännän alla hiekka pöllyten eikä muistanutkaan koko ratatyöntekijöitä! Siinä sitten pistettiin töppöstä toisen eteen ja selvittiin Hilpin värkkäämä kiva rata nollana läpi, ja hyvällä ajalla vieläpä. Olin niin tyytyväinen pieneen rakettiini! <3 Tällä suorituksella saatiin myös voitto kotiin. :)

Alla videolla varsinainen starttimme.

Lisästartissa sitten keskityinkin korjaamaan lähdössä pysymistä ja möhlinpä meille vielä virheetkin, kun ykköshypyn jälkeen käskin Pätkän putkeen, ja sinnehän se sitten kuuliaisesti pölähti, missaten samalla kakkoshypyn. Loppuradasta selvisimme kunnialla, ja minä totesin että ei auta kun opetella lukemaan tätä pientä kaveria yhä tarkemmin ja ihan oikeasti ohjata joka ainoa este eikä olettaa että se hakee kaiken matkalla olevan Vinskin tavoin.

Tässä vielä lisästarttivideo.

Heti kummankaan radan jälkeen ei pikku-ukolle palkka kelvannut, mutta se oli kuitenkin selvästi ilahtunut siitä että kehuin sitä. Pienen tasoittelun jälkeen leikitkin sujuivat. Mun pikkuinen tosikko<3
Suuri kiitos myös ihanalle Josefiinalle joka ystävällisesti kuvasi meidän startit, ihanaa kun vielä on avuliaita ihmisiä! :)

Loppuun vielä ratapiirros. Tosi kivan radan Hilpi oli aloitteleville koirille piirrellyt

.

 

Epistelyä

Viikonloppuna käytiin epistelemässä Isossakyrössä. Keli oli kuin morsian, sattui sopivasti olemaan kevään siihen asti lämpimin päivä, nurmi loisti vihreänä ja meininki oli mitä leppoisin. Minä olin ilmoittanut Pätkän sen ihkaensimmäiseen supermöllikisaan aksaamaan, kahden startin kera. Vinski sai treenata rentona olemista möllirallyradalla. Etukäteen vähän jännitin että mitä Pätkä miettii nurmipohjasta, mutta ei näköjään sen kummemmin mitään, ihme kyllä. Olin myös varautunut siihen että pentupahalainen todennäköisesti juuttuu salsaamaan pitkäksi toviksi tuomarin ja ajanottajan luo, mutta yllättäen ensimmäinen rata sujui todella hienosti ilman minkäänmoisia tervehdysseremonioita. Radan kakkosesteelle ei ihan osuttu, mutta koska vauhti ja motivaatio oli kerrMyös palkkalelu kelpasi radan lopussa, mikä sekään ei ole ollut Pätkän naisvimmassa mikään itsestäänselvyys viimeaikoina. Hienosti meni! 
Toisella radalla hiukan puolenvälin jälkeen Pätkän keskittyminen sitten kuitekin herpaantui toisen koiran haukuttua kimeästi, ja siinä vaiheessa se kävi myös tervehtimässä ajanottajaa ja muita kentän laidalla olevia ihmisiä. Kersa kuitenkin tuli pyynnöstä takaisin ja jatkettiin rata loppuun, kunnes lopussa ei sitten enää lelu kelvannutkaan, vaan olisi pitänyt päästä moikkaamaan vaan kaikkia mahdollisia ihmisiä. Lisää tällaisia harjoituksia meille! :) Ihanat kuvat Pätkästä napsi Marika V.
Pätkän kanssa tekemisestä jäi ihan mahtava fiilis, uusi aikakausi on alkanut, tätä mä oon odottanut! Kuinka pitkä matka ollaankaan kuljettu siitä päivästä kun laitoin vapisevin käsin kasvattajalle sähköpostia tähän hetkeen. Ja kuitenkin samalla mun ja Pätkän yhteinen matka on vasta alussa. <3 

Kuten kuvista näkyy niin vauhti oli hyvä ja fiilis iloinen. Lisää tätä! <3

Pätkän kurvailun jälkeen oli Vinskin vuoro. Olin varautunut siihen että palkkaan Vinskin heti hiljaisen hetken tullen ulos radalta vuolaiden kehujen kera, mutta Vinski yllättikin minut iloisesti olemalla ihan hiljaa koko radan ajan, ja tehtiinkin sitten rata loppuun asti rennolla fiiliksellä. Voi kun tämmöistä treeniä saataisiin enemmän, ihana olla radalla koiran kanssa, joka on rento ja iloinen ja joka oikeasti kuuntelee sekä käskyt että kehut! Ulkotyöt selvästi sopivat Vinskille loistavasti, kun taas hallissa se ehtii jo kuumua siinä vaiheessa kun tullaan ovesta sisään. Ulkona ei varmastikaan koiran silmin ole niin selkeää missä kohtaa suoritus alkaa kun ei ole mitään väliseiniä/aitoja/ovea, joten Vinski ei kuumu niin nopeasti. Haluan kyllä ehdottomasti tänäkesänä kisata Vinskin kanssa virallisesti jossain ulkokisoissa, jos sellainen vaan jossain hollilla järjestetään!
Marika oli kameroimassa kehän laidalla myös Vinskin suorituksen ajan, joten meistäkin saatiin kivat rennot ja iloiset kuvat. Tekninen suorittaminen ei ole kauneinta mahdollista, mutta Vinski on jotenkin rennompi kun se suorittaa "väljemmin", joten olen alkanutkin viljellä sille enemmänkin rentoa ja "väljää" suoritustapaa. Ainakin nyt saatiin siitä oivallinen, onnistunut kisatreeni. :)

Iloista ja rentoa pujottelua :) 

Juoksua mars mars. Maali-kyltin jälkeen Vinski ehti jo vähän poseeratakin :D

Pentumiitti

Suurella hartaudella odottamani Päkäpaimenen pentumiitti koitti vihdoin viime viikonloppuna Lempäälässä. Lauantaiaamuna pakkasin autoon treenikamat, vaihtovaatteet ja Pätkä-pojan tavaroineen ja nokka kohti Lempäälää.

Lauantain ohjelmassa oli tokoilua, tai meidän tapauksessa ihan pentujuttuja Riitta Kivimäen johdolla. Sunnuntai oli omistettu aksalle, ja näiden pentusten kohdalla lähinnä aksaan valmistaville jutuille Tanja Kurikan valvovan silmän alla.

Tokoilussa (joka muuten tapahtui hurjassa myrskysäässä muovituolien lennellessä) keskityttiin palkitsemaan pentujen aktiivisuutta meitä kohtaan ja leikittiin paljon. Osa koirista harjoitti ansioituneesti silmän käyttöä ja siihen saatiin lääkkeeksi keskeyttää toiminta ja lisätä fyysistä aktiivisuutta, fyysisesti aktiivinen koira kun ei voi kytätä. Saatiin myös muistutuksen siitä että myös leikkiin voi luoda häiriöitä, joita ainakin itse tulee tehtyä liian harvoin. Perusasiaa, mutta juuri sellaista josta sietääkin välillä muistutella, kun juuri ne itsestäänselvyydet usein jää vähemmälle huomiolle ainakin omassa treenissä, vaikka ei pitäisi. Kaikenkaikkiaan tykkäsin Riitan tyylistä tosi paljon, ja ehdottomasti mennään toistekkin jos vaan mahdollisuus suodaan.
Riitta myös kehotti käyttämään eri palkkasanoja lelulle ja namille erilaisten viretilojen erottelemiseksi, mikä varmasti on kokeilemisen arvoinen juttu. Minulla on aiemmin ollut sama palkkasana kaikkeen, ja nyt pitäisi keksiä namille joku suuhun sopiva oma versio. Saa nähdä taipuuko ohjaajan kieli ja mieli tähän.
Muutenkin on jotenkin niin vapauttavaa ja kivaa treenata pennun kanssa kun mitään vaatimuksia mistään osaamisesta ei vielä ole. Harjoitellaan vaan yhteistyötä, leikkimistä ja meidän välistä kontaktia. Samalla päätin että taidan hetkeksi taannuttaa Vinskin treenit tälle tasolle myös, se tekee varmasti hyvää sekä minulle että Vinskille.

Tämän postauksen aivan ihanat kuvat ovat Pätkän kasvattajan Miikku Pietilän käsialaa.

Pätkä malttaa hienosti rauhoittua keskustelun ajaksi :) Taitava lapsikoira<3

Tehtiin paljon iloisia luoksetuloja, ja palkattiin koiria siitä että ne hakeutuivat vierelle kävelemään.

Sunnuntaina päästiin sitten tekemään aksaan valmistavia juttuja vähän samalla meiningillä kuin lauantaina. Ensimmäisenä aiheena olivat riemukkaat luoksetulot häiriössä, ja avustajat pääsivät hyppimään kyykkyhyppyjä laulaen samalla klassikkoa "Tuiki Tuiki Tähtönen". :D 

Ensimmäinen kotiläksy olikin vuoden ajan suorittaa joka päivä 5 riemukasta luoksetuloa, ja tämän muuten aion toteuttaa jokaisen koirani kanssa, erityisesti Pätkän. Tanja kehotti meitä panostamaan paljon tukemaan koiran itsetuntoa ja kehonhallintaa niin että ne alkaisivat luottaa kykyynsä selvitä haastavistakin paikoista reippaina. 

Kehonhallintaa ja rohkeutta päästiin harjoittelemaan muurin ja pituuden palikoista sekä kottikärryistä rakennetulla hienolla kiipeilyradalla. Pätkä selvitti homman pienen mietinnän jälkeen sujuvasti. Muutenkin viikonloppuna vahvistui mielikuvani siitä, että Pätkä on persoonana sellainen, jonka pitää saada hiukan miettiä ja harkita asioita ennen suvereenia suorittamista. Kovin erilainen siis verrattuna Vinskiin ja Ykään, joilla on lähinnä tapana juosta pää viidentenä jalkana joka paikkaan varomatta yhtään mitään.

Päästiin myös tekemään häiriössä "kuolleelle" lelulle menoa ja muutaman toiston jälkeen Pätkä alkoi oivaltaa mistä on kysymys. Tämä oli meille hyvä harjoitus, josta varmasti tulee olemaan aksassa huima hyöty palkkauksen osalta. Leikkimisen osalta kotiläksyksi saatiin käsky käydä leikkimässä 20 eri paikassa, jota me tosin ollaan Pätkän kanssa itseksemme saatettu jo hyvälle alulle aiemminkin.

Tanjan treeneistä jäi myös tosi hyvä mieli ja into etenkin entistä monipuolisempiin leikkeihin erilaisilla leluilla. Maanantaina ostinkin sitten ensitöikseni Pätkälle ihan oman narupallon, vaikka tähän asti on menty vähän tylsästi patukalla tai Vinskin vanhalla, vähän liian isolla narupallolla.

Muutenkin viikonloppu lunasti kaikki odotukset. Meitä ohjaajia ei unohdettu, vaan meitä hemmoteltiin ihanasti lämpimällä paljulla lauantai-iltana, ja pakko sanoa että se kyllä kruunasi koko homman vaikka myrskysikin niin että sähköt katkesivat ja tukka meinasi lähteä päästä... :D Ja ruokapuoli, voi pojat. Nyyttärimeiningillä mentiin ja ruokaa oli sen verran että hyvä kun autoon mahduin sunnuntaina mahani kanssa! Eli nälkää ei nähty, paitsi Pätkä omasta mielestään lauantaina, kun se oli murtautunut kevythäkistä läpi auton etupenkillä olevan nakkipaketin kimppuun ja lounastanut omin nokkinensa koko paketillisen.

Onnekkaasti paikalla olivat myös kaikki Pätkän sisarukset, ja olikin huisin hauskaa nähdä koko lauma viikonlopun aikana. On ne veikeitä pieniä kengurunpoikia! <3 Kuvia muista päkäpaimenista löytyy Päkäpaimenen kuvablogista tämän linkin alta. Kersat saivat painia oikein olan takaa ja yllättäen paljastui että Pätkä oli vähän ymmällään vikkelästi liikkuvista sisaruksistaan. Painikasassa se oli alimmaisena tai vieressä komentamassa haukkuen. Sen sijaan isosiskonsa Keno oli sen mielestä hurjan hauska leikkikaveri, jonka se olisi varmaan ottanut mukaan kotiin jos siltä olisi kysytty. Minkäs sille mahtaa kun on tottunut isompiin painikavereihin. :D

Ennen lähtöä Miikku nappasi vielä parit edustuskuvat pennuista, ja Pätkäkin malttoi hallita ilmeensä noin suurinpiirtein ja poseerasi komeasti kameralle. Mua aina huvittaa kun sillä on näinkin pienenä jo tuommoinen aikuisen koiran totinen naama. Tai no, korvista ehkä paljastuu että kyseessä on vasta kengurunpoikanen eikä aikuinen... ;)

Kerrassaan siis täyden kympin arvoinen viikonloppu, joka loppui ihan liian pian! Mielettömän mukavaa että Miikku jaksoi järjestää moisen miitin meille, ja avosylin otti meidät kotiinsa yöpymään. Kivaa oli myös päästä tutustumaan Pätkän sisarusten omistajiin sekä muuhun Päkäpaimenen väkeen, yhteishenki oli hyvä ja tunsin itseni tervetulleeksi joukkoon. Ihan superviikonloppu siis!

Juhannus, juhlista jaloin

Juhannusta vietettiin kerrankin ihanan aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, uutisissa tiedettiin kertoa että kolmeenkymmeneen vuoteen ei ole ollut näin lämmintä tänä ajankohtana. Ja sekös minulle kelpasi! Ja koirillekin, kun pääsivät uimaan.
Meillä oli hallilla pienen porukan omat juhannustreenit, siellä me viiden ihmisen ja 11 koiran voimin pidettiin hauskaa aattoiltana, ensin höntsäaksan merkeissä, sen päälle uimiset ja sitten osa meistä jäi vielä rally-tokoilemaankin lähempänä puolta yötä. Me karattiin kotoa tuonne jussitreeneihin kahdestaan Vinskin kanssa, Ykä jäi isännän kanssa kotomieheksi. Olivat kuulemma käyneet leppoisalla juhannuskävelyllä yhdessä.

Vinskikin pääsi siis pitkästä aikaa tekemään hiukan pappa-aksaa, jota mentiinki sitten ihan täysillä ja pää viidentenä jalkana, vaikka tarkoitus ei ollut ihan täysillä revittääkkään. Vinski vaan oli eri mieltä. Hauskaa ainakin oli! Kuvat minusta ja Vinskistä napsi Anne H.

Tottakai juhannuksena kuuluu myös grillata, ja niin mekin teimme. Anne oli loihtinut tarjolle myös herkullista piirakkaa, ja kertakäyttögrillin ääressä nautiskelimme yksinkertaisen juhannusateriamme. Suosittelen lämpimästi muillekin, ei maailman juhlavinta, mutta superhauskaa! Toivottaasti lukijoilla on ollut yhtä hauska keskikesän juhla kuin meilläkin. :)

Palikat kohdillaan

Reilu viikko sitten startattiin Vinskin kanssa ekaa kertaa aksakisoissa tämän vuoden puolella. Ja nyt meillä vihdoin oli ne kuuluisat palikat kohdillaan! Mä olin sopivasti keskittynyt ja Vinski oli kuulolla paremmin kuin koskaan - kontaktit onnistuivat, yhteistyö ja ohjaus toimi ja niin vaan tehtiin tuplanolla agiradoilta! Eli vihdoin, valtavan uurastuksen, treenaamisen ja ties miten monen epäonnistumisen jälkeen saatiin paketti pysymään kasassa, napattiin ne meidän puuttuvat agiluvat ja sertin myötä saatiin menolippu kakkosiin. Eikä sijoituksetkaan olleet huonoja, molemmilla radoilla sijoituttiin kakkosiksi, ja tuloksena oli lopulta 2/23 ja 2/22.

Koska olin ilmoittanut kolmelle radalle, niin pakkohan se oli sitten käydä myös kakkoset korkkaamassa iltapäivällä, tuloksena tosi hyvä hylly, jossa niinikään kontaktit toimivat hienosti! Me taidettiin molemmat olla vähän väsyneitä tosi pitkän päivän jälkeen ja mä sitten päästin Vinskin vähän liian pitkälle sillä lopputulemalla että se tuli yhdestä hypystä ohi ja nappasi seuraavan putken pään siinä samassa lennossa. Ei haitannut, sen verran tyytyväinen ja yhtä hymyä meikäläinen oli!

Tottakai onnistuminen tuntuu aina hyvältä, mutta ihan erityisen hyvältä se tuntuu silloin kun oikeasti takana on pitkä epäonnistumisten sarja ja valtavasti työtä ja treeniä. Ilokseni huomasin että myös seurakaverit myötäelivät mahtavasti meidän onnistumisessa, ja siitäkös tuli vielä entistäkin parempi mieli. Ihan mahtavat kisat meillä siis!

Hyvää mieltä nostatti vielä lisää se, että tuomari Markku Kaukinen vielä palkintojenjaossa onnitteli aidosti ja lämpimästi, ja kehui vieläpä että on kiva nähdä noinkin ison koiran pystyvän noin hyviin käännöksiin ja hyviin aikoihin. Kyllä lämmitti mieltä. :)  

Kisojen jälkeen Vinski oli kyllä selvästi väsynyt, mikä ei sinänsä ole ihme, meillä oli tosi pitkä päivä. Oli kuitenkin myös haikeaa huomata että kyllä vaan kisakaverini vanhenee, ei siinä auta mikään, ja tämä saikin pohtimaan jälleen samaa kysymystä, että jätetäänköhän me aksat nyt kuitekin nuoremmille. Väsyneen koiran näkeminen on nimittäin melko herättävää jos kaverina on tuollainen  adhd-duracell  kuin Vinski, jota näkee todella harvoin oikeasti väsyneenä. Tietenkin nyt kun saatiin paketti toimimaan, olisi ohjaajalla kova halu kisata mutta toisaalta halu säästää koiraa on vielä voimakkaampi. Katsotaan nyt kuinka meidän käy, startataanko vielä jossain vai keskitytäänkö suosiolla rally-tokoiluun vaan.

Kisoissa kameran takana heilui Sami Ritoniemi, joka ansaitsee isot kiitokset kivoista kisakuvista, joita laitankin tähän vielä muutamat näytille. Ohjaajan ilmeet hymyilyttävät, mutta eihän me missikisoissa oltukaan...

   

Goodbye 2015

Mä kirjoitin viimeksi "mä kirjoittelen ensi viikolla lisää"... Ja se sitten vähän jäi kun töissä oli superkiire ja kaikkea joulusäätöä oli vaikka kuinka paljon ja niin edelleen. No eipä niistä kisoista ihan hirveästi mitään kummallista sanottavaa ollutkaan, hyppärillä sijoituttiin muistaakseni kolmanneksi ja agiradoilla oli perus kontaktitaikinointi. Epikset vuoden lopussa meni samaan sarjaan.
No, pääasia että oli kivaa! :)

Kuvia kisoista napsi ystävällisesti Sami Ritoniemi, superkiitos siis hänelle hyvästä kuvasaaliista, ja tässä osa teidänkin ihailtavaksenne. :) Ja sitten näiden myötä päästäänkin aiheeseen, joka mua on mietityttänyt joulusta asti, kun ystäväni Satu kysyi että kauanko aion vielä kisata Vinskin kanssa... Ja sitten mä totesin että en ole edes miettinyt asiaa, paitsi sen jälkeen tietenkin asia on pyörinyt mielessä. Milloin koira on eläkeikäinen? Koska sen pitää saada ottaa lunkimmin? Mistä sen edes tietää? Vai tuleeko se vastaan jonain päivänä kun katsoo vanhan kaverin kasvoja ja toteaa että se näyttää väsyneeltä? En tiedä, Vinskillä kun vielä virtaa riittää kuin nuorella koiralla, askel ei paina, silmissä tuikkii iloisesti ja hinku tekemiseen on kova. Eihän minun ystäväni ole vielä vanha eihän?

Meillähän ei ole ollut mitään suuria tavoitteita ikinä, ennemminkin vaan saada aksassa kontaktit toimimaan ja joka lajissa on tavoiteltu vähän sellaista rauhallisempaa, ei-niin-meluisaa suoritusta. Eli ei mitään supertavoitteita, mutta meille ihan riittävän vaikeita. Ehkä me vielä hetki ja painotetaan enemmän rally-tokoon niin ei ole sitten fyysisesti niin rankkaa. Aksakurssille ilmoitin meidät kuitenkin, ja päästiin rally-tokon valmennusryhmäänkin. Vielä me jaksetaan, yhdessä! Ja samalla olen jokaisena päivänä kiitollinen että vanha ystäväni on vielä, reilu 7-vuotiaana kisakunnossa. On se vaan mahtava koira, minä olen onnenmyyrä kun olen Vinskin saanut ystäväkseni.<3

Lisäksi joulun jälkeisissä epiksissä sain uutta tarmoa toisen kisakaverini kanssa puuhasteluun, me nimittäin käytiin korkkaamassa meidän "kisaura" ja osallistuttiin meidän ensimmäisiin yhteisiin epiksiin, jotka oli samalla Nupun ekat startit koskaan. Ja pikkukoirahan liiteli tosi kivasti! :) Vielä tarvitaan hiukan varmuutta putkiin ja vähän itsenäisempää suorittamista, mutta treenimäärään nähden homma toimi tosi hyvin. Eniten Nuppua taisi hirvittää radalla pyörivät kummalliset tyypit, jotka suoristelivat putkia ja nostelivat käsiä ja viheltelivät pilliin. Mutta todella, tästä on hyvä jatkaa iloisin mielin eteenpäin ja kohti uusia haasteita. Kiitos Heidille, joka ystävällisesti antaa minun lainata Nuppua kaikenmaailman aksahömpötyksiin. :) Ja Nupustakin Sami R. nappasi muutaman kuvan.

 

Näin vuoden vaihtuessa on tapana tehdä yhteenvetoa edellisestä vuodesta, summata sitä ja asettaa toiveita ja tavoitteita uudelle vuodelle. Minulla ja koirilla 2015 oli kiva vuosi. Minä ja Vinski ollaan pysytty terveenä, jopa yksi kapiksi luulemani kaljuuntumisepisodikin vaikutti olleen väärä hälytys ja johtuneen ilmeisestikin ruuan laadun vaihtelusta, joka hoitui ruokaa vaihtamalla. 

Ykä on pärjännyt sairautensa kanssa ja porskuttaa vielä meidän kanssa. Uutena apuna on löydetty laserhoito sekä BOT-loimet, jotka helpottavat Ykän tilannetta. 

Minä olen kehittynyt koiran ohjaajana, oppinut toimimaan tunnetilan pohjalta, ja ottamaan huomioon ne pienimmätkin vivahteet mielentilassa, sekä minun että koiran. Olen ehkä löytänyt ne pienenpienet rauhan ja viisauden rippeet minussa, ohjaajana. Tänä vuonna minä kokoan ne kasaan, laitan ne kasvamaan ja yritän oppia käyttämään niitä hyödykseni paremmin. 

Vinskille tavoitteena on pysyä terveenä ja hyvinvoivana ikääntymisestä huolimatta, ja koitetaan me ehkä se RTK2 saada kasaan myös. Jos onnistuu niin hyvä, jos ei niin ei se mitään. Ja ennenkaikkea me haetaan sitä hyvää mieltä ja iloista, rentoa tekemistä.

Ykälle toivon terveyttä ja iloisia päiviä, ihanaa koiranelämää ja painia Miinus-kissan kanssa. :)

2015 yksi treenikaverini, ihana valkkarineiti Freya Haivenkoira, siirtyi oman perheensä ohjattavaksi ja minä en voi kuin ihaillen katsoa kuinka neitokainen on kehittynyt, erityisesti nuoremman ohjaajansa Juuson kanssa. Menestyksekästä vuotta heille! 

Ja minä saan nyt jatkaa uusien haasteiden kohtaamista uuden treenikaverin, Nupun kanssa. Me puuhaillaan aina kun aikataulut osuu yksiin, mutta sen ihmeellisempiä tavoitteita meillä ei ole, paitsi tosiaan oppia uutta ja puuhailla kaikkea kivaa yhdessä. 

2016 - mitähän se tuokaan tullessaan?