lauantai 2. tammikuuta 2016

Goodbye 2015

Mä kirjoitin viimeksi "mä kirjoittelen ensi viikolla lisää"... Ja se sitten vähän jäi kun töissä oli superkiire ja kaikkea joulusäätöä oli vaikka kuinka paljon ja niin edelleen. No eipä niistä kisoista ihan hirveästi mitään kummallista sanottavaa ollutkaan, hyppärillä sijoituttiin muistaakseni kolmanneksi ja agiradoilla oli perus kontaktitaikinointi. Epikset vuoden lopussa meni samaan sarjaan.
No, pääasia että oli kivaa! :)











Kuvia kisoista napsi ystävällisesti Sami Ritoniemi, superkiitos siis hänelle hyvästä kuvasaaliista, ja tässä osa teidänkin ihailtavaksenne. :) Ja sitten näiden myötä päästäänkin aiheeseen, joka mua on mietityttänyt joulusta asti, kun ystäväni Satu kysyi että kauanko aion vielä kisata Vinskin kanssa... Ja sitten mä totesin että en ole edes miettinyt asiaa, paitsi sen jälkeen tietenkin asia on pyörinyt mielessä. Milloin koira on eläkeikäinen? Koska sen pitää saada ottaa lunkimmin? Mistä sen edes tietää? Vai tuleeko se vastaan jonain päivänä kun katsoo vanhan kaverin kasvoja ja toteaa että se näyttää väsyneeltä? En tiedä, Vinskillä kun vielä virtaa riittää kuin nuorella koiralla, askel ei paina, silmissä tuikkii iloisesti ja hinku tekemiseen on kova. Eihän minun ystäväni ole vielä vanha eihän?

Meillähän ei ole ollut mitään suuria tavoitteita ikinä, ennemminkin vaan saada aksassa kontaktit toimimaan ja joka lajissa on tavoiteltu vähän sellaista rauhallisempaa, ei-niin-meluisaa suoritusta. Eli ei mitään supertavoitteita, mutta meille ihan riittävän vaikeita. Ehkä me vielä hetki ja painotetaan enemmän rally-tokoon niin ei ole sitten fyysisesti niin rankkaa. Aksakurssille ilmoitin meidät kuitenkin, ja päästiin rally-tokon valmennusryhmäänkin. Vielä me jaksetaan, yhdessä! Ja samalla olen jokaisena päivänä kiitollinen että vanha ystäväni on vielä, reilu 7-vuotiaana kisakunnossa. On se vaan mahtava koira, minä olen onnenmyyrä kun olen Vinskin saanut ystäväkseni.<3

Lisäksi joulun jälkeisissä epiksissä sain uutta tarmoa toisen kisakaverini kanssa puuhasteluun, me nimittäin käytiin korkkaamassa meidän "kisaura" ja osallistuttiin meidän ensimmäisiin yhteisiin epiksiin, jotka oli samalla Nupun ekat startit koskaan. Ja pikkukoirahan liiteli tosi kivasti! :) Vielä tarvitaan hiukan varmuutta putkiin ja vähän itsenäisempää suorittamista, mutta treenimäärään nähden homma toimi tosi hyvin. Eniten Nuppua taisi hirvittää radalla pyörivät kummalliset tyypit, jotka suoristelivat putkia ja nostelivat käsiä ja viheltelivät pilliin. Mutta todella, tästä on hyvä jatkaa iloisin mielin eteenpäin ja kohti uusia haasteita. Kiitos Heidille, joka ystävällisesti antaa minun lainata Nuppua kaikenmaailman aksahömpötyksiin. :) Ja Nupustakin Sami R. nappasi muutaman kuvan.










Näin vuoden vaihtuessa on tapana tehdä yhteenvetoa edellisestä vuodesta, summata sitä ja asettaa toiveita ja tavoitteita uudelle vuodelle. Minulla ja koirilla 2015 oli kiva vuosi. Minä ja Vinski ollaan pysytty terveenä, jopa yksi kapiksi luulemani kaljuuntumisepisodikin vaikutti olleen väärä hälytys ja johtuneen ilmeisestikin ruuan laadun vaihtelusta, joka hoitui ruokaa vaihtamalla. 
Ykä on pärjännyt sairautensa kanssa ja porskuttaa vielä meidän kanssa. Uutena apuna on löydetty laserhoito sekä BOT-loimet, jotka helpottavat Ykän tilannetta. 
Minä olen kehittynyt koiran ohjaajana, oppinut toimimaan tunnetilan pohjalta, ja ottamaan huomioon ne pienimmätkin vivahteet mielentilassa, sekä minun että koiran. Olen ehkä löytänyt ne pienenpienet rauhan ja viisauden rippeet minussa, ohjaajana. Tänä vuonna minä kokoan ne kasaan, laitan ne kasvamaan ja yritän oppia käyttämään niitä hyödykseni paremmin. 
Vinskille tavoitteena on pysyä terveenä ja hyvinvoivana ikääntymisestä huolimatta, ja koitetaan me ehkä se RTK2 saada kasaan myös. Jos onnistuu niin hyvä, jos ei niin ei se mitään. Ja ennenkaikkea me haetaan sitä hyvää mieltä ja iloista, rentoa tekemistä.
Ykälle toivon terveyttä ja iloisia päiviä, ihanaa koiranelämää ja painia Miinus-kissan kanssa. :)

2015 yksi treenikaverini, ihana valkkarineiti Freya Haivenkoira, siirtyi oman perheensä ohjattavaksi ja minä en voi kuin ihaillen katsoa kuinka neitokainen on kehittynyt, erityisesti nuoremman ohjaajansa Juuson kanssa. Menestyksekästä vuotta heille! 
Ja minä saan nyt jatkaa uusien haasteiden kohtaamista uuden treenikaverin, Nupun kanssa. Me puuhaillaan aina kun aikataulut osuu yksiin, mutta sen ihmeellisempiä tavoitteita meillä ei ole, paitsi tosiaan oppia uutta ja puuhailla kaikkea kivaa yhdessä. 

2016 - mitähän se tuokaan tullessaan?