Epistelyä

Viikonloppuna käytiin epistelemässä Isossakyrössä. Keli oli kuin morsian, sattui sopivasti olemaan kevään siihen asti lämpimin päivä, nurmi loisti vihreänä ja meininki oli mitä leppoisin. Minä olin ilmoittanut Pätkän sen ihkaensimmäiseen supermöllikisaan aksaamaan, kahden startin kera. Vinski sai treenata rentona olemista möllirallyradalla. Etukäteen vähän jännitin että mitä Pätkä miettii nurmipohjasta, mutta ei näköjään sen kummemmin mitään, ihme kyllä. Olin myös varautunut siihen että pentupahalainen todennäköisesti juuttuu salsaamaan pitkäksi toviksi tuomarin ja ajanottajan luo, mutta yllättäen ensimmäinen rata sujui todella hienosti ilman minkäänmoisia tervehdysseremonioita. Radan kakkosesteelle ei ihan osuttu, mutta koska vauhti ja motivaatio oli kerrMyös palkkalelu kelpasi radan lopussa, mikä sekään ei ole ollut Pätkän naisvimmassa mikään itsestäänselvyys viimeaikoina. Hienosti meni! 
Toisella radalla hiukan puolenvälin jälkeen Pätkän keskittyminen sitten kuitekin herpaantui toisen koiran haukuttua kimeästi, ja siinä vaiheessa se kävi myös tervehtimässä ajanottajaa ja muita kentän laidalla olevia ihmisiä. Kersa kuitenkin tuli pyynnöstä takaisin ja jatkettiin rata loppuun, kunnes lopussa ei sitten enää lelu kelvannutkaan, vaan olisi pitänyt päästä moikkaamaan vaan kaikkia mahdollisia ihmisiä. Lisää tällaisia harjoituksia meille! :) Ihanat kuvat Pätkästä napsi Marika V.
Pätkän kanssa tekemisestä jäi ihan mahtava fiilis, uusi aikakausi on alkanut, tätä mä oon odottanut! Kuinka pitkä matka ollaankaan kuljettu siitä päivästä kun laitoin vapisevin käsin kasvattajalle sähköpostia tähän hetkeen. Ja kuitenkin samalla mun ja Pätkän yhteinen matka on vasta alussa. <3 

Kuten kuvista näkyy niin vauhti oli hyvä ja fiilis iloinen. Lisää tätä! <3

Pätkän kurvailun jälkeen oli Vinskin vuoro. Olin varautunut siihen että palkkaan Vinskin heti hiljaisen hetken tullen ulos radalta vuolaiden kehujen kera, mutta Vinski yllättikin minut iloisesti olemalla ihan hiljaa koko radan ajan, ja tehtiinkin sitten rata loppuun asti rennolla fiiliksellä. Voi kun tämmöistä treeniä saataisiin enemmän, ihana olla radalla koiran kanssa, joka on rento ja iloinen ja joka oikeasti kuuntelee sekä käskyt että kehut! Ulkotyöt selvästi sopivat Vinskille loistavasti, kun taas hallissa se ehtii jo kuumua siinä vaiheessa kun tullaan ovesta sisään. Ulkona ei varmastikaan koiran silmin ole niin selkeää missä kohtaa suoritus alkaa kun ei ole mitään väliseiniä/aitoja/ovea, joten Vinski ei kuumu niin nopeasti. Haluan kyllä ehdottomasti tänäkesänä kisata Vinskin kanssa virallisesti jossain ulkokisoissa, jos sellainen vaan jossain hollilla järjestetään!
Marika oli kameroimassa kehän laidalla myös Vinskin suorituksen ajan, joten meistäkin saatiin kivat rennot ja iloiset kuvat. Tekninen suorittaminen ei ole kauneinta mahdollista, mutta Vinski on jotenkin rennompi kun se suorittaa "väljemmin", joten olen alkanutkin viljellä sille enemmänkin rentoa ja "väljää" suoritustapaa. Ainakin nyt saatiin siitä oivallinen, onnistunut kisatreeni. :)

Iloista ja rentoa pujottelua :) 

Juoksua mars mars. Maali-kyltin jälkeen Vinski ehti jo vähän poseeratakin :D

Uusi arki

Nyt helpottaa sen verran että voin kirjoittaa tännekin. Ykän kuoleman jälkeen ei ole tehnyt mieli kirjoittaa oikein yhtään mitään, paljon on ollut opeteltavaa ja sopeutumista uuteen arkeen, jossa laumaamme kuuluu vain kaksi koiraa. Alkuun Vinski ikävöi Ykää todella kovasti, mutta nyt Vinskikin alkaa olla jo oma itsensä taas. Pätkä palautui nopeimmin, ehkä siksi että vaikka Ykä olikin ollut olemassa koko sen lyhyen elämän ajan, toisaalta kaipuun voitti elämänilo ja uteliaisuus maailmaa kohtaan hyvinkin nopeasti. Mulla on ollut myös vaikeaa, kaikki pienet arkiset asiat muistuttavat Ykästä koko ajan. Vieläkin iltaisin saatan alkaa kaivaa ruoka-aikaan Ykän lääkkeitä kaapista, kunnes tajuan että eihän niitä tarvita enää. Mutta kyllä se tästä helpottaa, vaikka Ykä tuleekin joka päivä kulkemaan meidän ajatuksissa ja sydämissä mukana.

Sen lisäksi että olemme opetelleet elämään pienemmässä laumassa, koko perhe on saanut kärvistellä Pätkän alkaneen murkkuiän kourissa. Voi kuinka voikaan pienen koiranpojan pää olla sekaisin keväästä, naisista ja kasvamisesta! Koko koira on ihan hukassa itsensä ja koko maailman kanssa, ja voin kertoa että se syö ainakin emännän hermoja melkoisesti, mutta myös boostaa kunnon naurut aina välillä. Aluksi Pätkällä oli sellainen kausi että se muka pelkäsi vähän sitä sun tätä, kaikelle piti karjua niskavillat pystyssä, ja ihmisetkin jännitti. Tämä on jo suurimmalta osin mennyt ohi, ja seuraava asia olikin sitten naiset. Ihanat, hyväntuoksuiset, hemaisevat, houkuttelevat ja kaiken voittavat naiset. Josta syystä olemmekin lähes kokonaan taukoilleet treeneistä ja keskittyneet vaan lenkkeilyyn ja yrittäneet epätoivoisesti käydä treenihallilla lähinnä leikkimässä, mutta sekään ei aina suju, koska tyttöhajut. Joskus tuntuu että usko loppuu kun pikkupoika vaan nuolee maata vaahto suussa ja nylkyttää, kun yrität saada sitä innostumaan lelusta. Ruoka hylättiin ihan ekana, nakit ja kanafileet ei ole mitään verrattuna naishajujen nuuhkutteluun. Saapa nähdä kauanko tätä kautta kestää, ja ehdinkö repiä hiukset päästäni ennen sitä... Jokatapauksessa mitään suunnattomia treenipäivityksiä en varmaankaan hetkeen kirjoittele. Vanha kunnon Vinski on kuitenkin osoittautunut oivalliseksi apulaiseksi teinikakaran kasvatuksessa. Välillä hermojen mennessä sekin ottaa luulot pois nulikalta veteraanin itsevarmuudella, ja en ole edes vaivautunut puuttumaan asiaan. Yleensä Vinskin toiveet meneekin Pätkälle kerralla perille. Mitä mä tekisinkään jos ei olisi tuota ukkokultaa apuna!?

Loppuun muutamat kuvat mitä oon viimeaikoina näistä kahdesta kaverista napsinut.

 

Jouluiloa!

Valkoiset Pojat ja Pätkä toivottaa hyvää joulua kaikille jotka ovat juttujamme seuranneet, taas koitetaan olla aktiivisempia ensi vuonna.. 

Liike on lääke

Mä oon viimeisimmät blogitekstit päivittänyt tyylillä pätkäsitä-pätkätätä, mutta laitetaas pieni kuulumispäivitys myös valkoisten poikien osalta. Pojille kuuluu hyvää, ja Ykän kohdalla voin ilokseni sanoa että jopa yllättävän hyvää! Olin nimittäin Pätkän kotiutuessa hiukan huolissani että miten rakas, vaivainen, kankea dinosaurukseni pärjää kun pieni pyörremyrsky tulee taloon riivaamaan sitä, ja kipeytyyköhän Ykä kovin... Ennakkoon nimittäin tiesin että Ykän lempeällä luonteenlaadulla se sallii Pätkälle melkein mitä tahansa, ja niin se on tehnytkin.
Pentu on roikkunut Ykän poskivilloissa, kaulanahassa ja korvissa taukoamatta, hyppinyt Ykän päälle ja kiivennyt sen kyljen päälle hyppimään kun se nukkuu. Ja Pätkän ollessa ihan pieni Ykä lempeänä nallena pyöritti pentua etutassuissaan kuin karhu poikastaan. Minä olen ruvennut pikkuhiljaa miettimään että milloinkohan tuo Ykä meinaa jotkut rajat asettaa tenavalle, mutta ainakaan vielä se ei ole niin tehnyt. Eiköhän sekin päivä kuitenkin tule. Vinski sen sijaan sanoi heti ensimmäisenä aamuna Pätkän ängetessä sen ruokakupille ahmimaan, että kuules kääpiö, seuraavasta lähtee sitten pää. Ja Pätkä tietää rajansa Vinskin kanssa varsin erinomaisesti, joten yhteiselo on sujunut yllättävän hyvin kaikilta osin.

Koska kasvavan pennun pitää saada ei-liian-rankkaa, mutta monipuolista liikuntaa jaksamisensa mukaan, ja sama pätee tällä hetkellä Ykään, olen käynyt viimeisen kuukauden melkein päivittäin pari kertaa päivässä läheisessä metsässä teollisuusalueen keskellä juoksuttamassa koiria. Oma vaivansa tästä on siten, että sinne periaatteessa pitää mennä autolla, sillä paikalle menee vaan asfalttitietä sen verran pitkään, että en halua Ykää sinne kävelyttää. Autolla myös metsään pääsee nopeammin, kävellen siinä menisi aikaa reilummin. Toki helpompi olisi lähteä ovesta ulos ja hihnalenkille, mutta tuo metsään meno on paljon mukavampaa. :)
Reitti, jonka yleensä kierrän, on ehkä n. 750m pitkä, joka tuntuu olevan juuri sellainen optimi tämänhetkiseen tilanteeseemme kertarundina. Ykälle se on juuri sopiva kertalenkki haisteluineen ja puuhasteluineen, ja samalla matkalla Pätkä kerkiää hillua ja rallittaa pitkin mättäitä juuri itselleen sopivan määrän, ja silti lenkki on niin lyhyt että pentu ei riehu itseään ihan tainnoksiin sen aikana. Ja Vinski ehtiikin sitten lenkin aikana viihdyttää itseään juoksemalla tarpeelliseksi kokemansa määrän edestakaisin. Varmaan pitäisi joskus asentaa Sports Tracker Vinskiin kiinni ja katsoa millaisen matkan se painelee edestakaisin kaahaten sillä välin kun minä käppäilen rauhassa polun ympäri, Ykä nuuskii ja pissii joka puunjuuren ja Pätkä rallittaa pusikoissa. Tämän perus aamu/iltarundin lisäksi tietysti treenaillaan, suoritetaan pikkupissat aamuisin ja iltaisin hihnassa tuossa lähipuistossa ja kuljetaan ties missä metsissä (ja kesällä tietty käytiin uimassa), ja laskettelumäessä. Joka tapauksessa tuntuu että nyt kun päivittäiset pari hihnalenkkiä kun on korvattu tällä melko lyhyehköllä metsärundilla, on Ykä ollut todella hyvässä kunnossa, vaikka varmasti kuljettu metrimäärä on ehkä saattanut vähentyä jos verrataan hihnalenkkeihin. Tuolla meidän reitillä on kuitenkin kiviä, juurakoita, notkelmia ja kaikenmoisia mättäitä, ja se selvästi sopii Ykälle paljon paremmin kuin mikään hihnassa hiihtäminen. Tottahan minä tämän tiesin jo muutenkin, mutta yllätyksenä on tullut kuinka pienellä vaivalla on saatu aikaan iso muutos Ykän kunnossa ja hyvinvoinnissa. Toki varmasti pennun tulo taloon on virkistänyt myös Ykän mieltä, mutta pakko oli silti kirjoittaa, miten suuri etu tällä lyhyehköllä, päivittäisellä metsäkävelyllä oikeasti on saavutettu. Tästä me ei kyllä luovuta, pieni vaiva, mutta valtava hyöty arjessa!

Ja sitten Vinskin kuulumisia. Me ollaan rally-tokoiltu, ja luulin että me ollaan hyvässä pisteessä, mutta kokeessa tuli sitten taas esiin perusongelmamme hauhauhauhau... Joka tapauksessa tämä on nyt johtanut eräältä treenikaverilta saadun vinkin perusteella oivallukseen että poistan koko sivulletulosta käskyn ja vähitellen korvaan sen uudella, johon toivottavasti saadaan liitettyä myös rennompi mielentila. Pitkä ja vaivalloinen taivallus taas edessä, mutta koska en ole luovuttaja, en luovuta. Peruasentoa ja seuraamista ollaan siis tehty nyt muutamat treenit pelkästään niin että Vinskin homma olisi tarjota sitä minulle, ja ehkä aavistus jostain rentonaamasta Vinskin osalta välillä on vilahtanut näkökentässäni. Ehkä. Katsotaan mitä tästä tulee, ainakin tällä hetkellä on hyvä ja positiivinen olo asiasta, ehkä se tästä vielä. Teknisestihän nämä tarjoamiset on välillä ihan minkälaisia sattuu, mutta nyt haetaankin mielentilaa eikä armeijamaista suoruutta. Marikan ottamissa kuvissa ainakin näkyy Vinskin iloinen mieli mielestäni hyvin. :)

Rentonaamoja :D 

Pätkä-poika on tehnyt treeninsä lähinnä sillä meiningillä että se on ollut aktiivinen ja saanut leikkiä ja syödä, mukavia vauvajuttuja siis. Sillä on ainakin tosi kiva tekemisen meininki ja iloinen mieli, voi että miten tykkäänkään tuosta pennusta! <3 Marika otti meistäkin muutamat treenikuvat.

Viime viikonloppuna oltiin reissussa sukulaisten luona, ja melkoinen määrä kilometrejä tuli rullattua Suomen teillä. Kivaa oli, ja Pätkälle varsinkin kokemus oli melkoinen seikkailu, se kun sai tavata paljon uusia kivoja ihmisiä ja hurjan määrän uusia koiratuttavuuksia (sukulaisillani kun tuppaa noita koiria olemaan joka huushollissa vähintäänkin pari kpl). Ainakin reppana joutui koirasosiaalistumaan kertaheitolla melkoisesti, kun tutuksi tulivat sekarotuinen Bella, mäyräkoira Minni, saksanseisojat Taavi ja Leevi, sekarotuiset Jepi ja Paisti, espanjanvesikoira Toivo ja bc Lennu). Ja vepetreeneissä kehittämämme sanonta "ei haittaa Pätkääkään" piti paikkansa. Kakara oli kuin kala vedessä eikä hätkähtänyt vaikka välillä joutui melkoisenkin porukan keskelle ja yövyttiin kahdessakin eri paikassa. Reipas pieni Pätkylä <3

Hauhauhau...

Käytiin Vinskin kanssa tänään kotikisoissa rallyilemassa ja voi taivas taas kun piti karjua siellä, Vinskin siis... Ennen suoritusta Vinskin mielentila oli superhyvä, ja mä olin niin innoissani sen hyvästä fiiliksestä sekä hiljaisesta ja rennon iloisesta olemuksesta, että en edes enää muistanut jännittää. Asia tosin korjaantui äkkiä perinteiselle tolalle, kun irrotin hihnan koiralta kehään päästyämme. Hihnan lukon kilahdus, ja kaveri ratkesi liitoksistaan saman tien. Ja oma ärsytyskäyrä tietty nousi heti. Hauhauta sitten piisasikin läpi koko radan. Suoran, "tylsän" seuraamisen aikana Vinski aina vähitellen rauhoittui ja hiljeni, mutta aina istumisista se sai uutta potkua huutoonsa. Varsinaisia virheitä me ei silti juurikaan tehty. Kakkoskyltiltä (koira eteen, oikealta sivulle, istu) saatiin -10 virhettä kun Vinski ennen eteen istumistaan peruutti muutaman askeleen, ja en älynnyt uusia kylttiä kun joku aivopieru esti minua ajattelemasta että peruuttaminenkin todella on ylimääräinen liike. No, oma moka ja ensi kerralla muistan. Vinskillähän peruuttaminen liittyy aina tuohon räkyttämiseen, jos se haukkuu, se usein myös peruuttaa, ja jos se peruuttaa, se poikkeuksetta myös haukkuu. Ärsyttävää, mutta en ole vielä oikein keksinyt millä saisin siihen puututtuakaan (uusi peruutuskäsky on kyllä työn alla, mutta nythän sen ei pitänyt peruuttaa). 

Muuten me saatiinkin kokonaiset -18 virhepistettä haukkumisesta, ja kokonaisvaikutelmaan vielä -3 lisää samasta syystä. Muita virheitä meillä oli ihan pari pientä vaan, siksi varsinkin aina harmittaa tuo haukkuminen niin vietävästi. Me osattais teknisesti vaikka mitä, osa mestariluokankin jutuista, ja sitten kaikki kaatuu aina tähän hulluun haukkumiseen ja mielentilaongelmiin. Välillä mietin että vaikka treenaan, kohdistankohan treenini kuitenkin vääriin asioihin? Joskus tuntuu etten aina edes tiedä minkä vuoksi Vinski ratkeaa haukkumaan, vaikka se 10 sekuntia sitten olisi ollut maailman rennoin ja iloisin koira.
Pakko todeta että jotain mä oon kuitenkin tuosta koirasta oppinut, nimittäin haukkumisista jo etukäteen heitin joukkuekavereille että saadaan kylteistä -18 haukkumisesta, kun katselin mitä kylttejä radalta löytyy, ja niinhän siinä kävikin sitten, juuri niillä kylteillä, joita olin aavistellutkin.

Radan aikana huomautin Vinskille pari kertaa tiukasti haukkumisesta, mutta se ei juurikaan välittänyt. Ylipäätään sen on sen tyyppinen koira, että tietyssä mielentilassa mikään pikkutoruminen ei mene kuuleviin korviinkaan, vaan pitää aina karjaista ennen kuin menee jakeluun. Ehkä se olisi tänäänkin hiljentynyt kunnon karjaisusta, mutta jotenkin musta tuntuu että henkinen kynnys karjua kokeessa koiralle nielurisat pitkällä on aika korkea, ja moinen toiminta saa aina yleisön haukkomaan henkeään ja supisemaan. Sen ainoan kerran kun sen olen kisaradalla tehnyt, se kyllä auttoi, mutta silti kainostelen. Ei saisi välittää siitä, mitä muut ajattelevat mutta ehkä pelkään sitä että kunnon karjaisu saisi aikaan kaikenmaailman facekirjoittelua ja foorumikauhistelua kun "joku on nähnyt kisoissa ohjaajan joka komensi koiraa lujaa". Eli mitähän tässä nyt sitten tekisi..? Toisaalta se on niinkin, että vaikka Vinski tietyssä raivossa vaatii kunnon komennuksen että se herää "haukkutranssistaan", se ei kuitenkaan aina siedä mun taholta ihan täyttä raivaria. Joskus mun komentaminen taas saa Vinskin vaipumaan jonnekin masennuksen syövereihin ja minun on vielä nykyäänkin aika vaikea erottaa että milloin kärsii tehdä mitäkin. Sama on kehun kanssa. Tänään se sieti kehua hienosti ja otti sen iloisesti vastaan ja selvästi motivoitui siitä. Toisaalta usein on myös niitä päiviä että Vinskiä ei voi kehua, vaan rauhallinenkin kehu laukaisee uuden haukkuryöpyn. Argh, mistä näistä tietää... 
Ainakin jokatapauksessa jatkan hihnan irrottamis-ja kytkemisharjoittelua vielä sisukkaammin ja varioidummin mitä nyt olen tehnyt. Epiksiin pitäisi päästä harjoittelemaan lähtöjä, mutta tuntuu että aina osuu työpäivä kohdalle kun tilaisuus tulee. Ärsyttävää.

Kuitenkin, vaikka näitä mun tekstejä lukiessa varmasti usein saa käsityksen että me ei koskaan onnistuta, ja ettei me edistytä mihinkään, niin kyllä me edistytään. Tämänpäiväisestä radasta jäi mulle tosi hyvä mieli silti, sillä ennen rataa meillä oikeasti oli juuri sellainen mielentila mitä ollaan haettu pitkään. Sen eteen on tehty ihan hirvittävä määrä työtä, ja kyllä me vähitellen varmasti saadaan se siirtymään myös kehän puolelle. Välähdys siitä nähtiin jo keväällä ulkokisoissa, jotka ovat meille aina paljon helpompia kuin aksahallissa tehtävät jutut. Kun muistan millainen ilme Vinskillä oli ennen rataa, rento ja iloinen olemus ilman minkäänlaista raivoa, sillä jaksan taas pitkälle ja sitä me haetaan, rentoa iloisuutta.

Sum summarum - jos olisin luovuttaja, niin varmaan ehkä jo myöntäisin että ei tästä mitään tuu... Mutta koska en ole luovuttaja, vaan itsepäinen kaheli, niin treeniä vaan. :D Toisaalta minua kannustaa se tieto, että ennen rataa Vinskin mielentila oli tosi kiva, eli ollaan me kehitytty selkeästi. Ennen sitä ei saanut edes halliin ilman että se huusi jo ovesta tullessaan kitarisat pitkällä. Nyt se oli rennon iloinen. Kyllä me vielä tästä, marraskuussa taas!

Veteraani-Vinski 8v.

Niin vaan aika rientää. Mun paras kaveri, koko kaupungin Vinski, valkkareista kaunein, täytti eilen 8v. Vapiskaa mätsäreiden veteraanikehät, täältä tullaan! :D
Synttäripäivää juhlistettiin asianmukaisesti metsälenkillä ja possunkorvilla, ja synttärisankari näytti nauttivan täysin siemauksin. Aamulla Vinski kyllä vähän ihmetteli kun aamupissan jälkeen törkkäsin Pätkän ja Ykän sisälle ja menin napsimaan Vinskistä parit synttäripotretit. Se näyttää kuvissa ihan hassulta, Vinski kun on aina ollut kovasti aamu-uninen ja siksi niin höperön näköinen kuvissa. :)

Pentuarkea

Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa! Ja koiran myös. Ainakin meidän lauman mielestä. Vinski ja Ykä aikanaan saapuivat kotiin talvipakkasilla, ja siksi onkin ollut niin supermukavaa kun Pätkä on kesäpentu, josta ollaankin otettu kaikki ilo irti. Me ollaan kuljettu metsäpolkuja mustikoita napostellen, leikitty ulkona, köllötelty takapihalla, käyty torikahvilla, läträtty rannassa ja opeteltu pennulle sopivia treenijuttuja lähinnä niitä oikeita tunnetiloja etsien. Ja voi miten meillä onkaan ollut mukavaa!

Pätkä on kasvanut valtavasti. Maanantaina käytiin ensimmäisellä rokotuksella ja painoa oli karttunut 9 kilon verran, eli Pätkä on meillä ollessaan yli tuplaantunut. Käytännössä se on kasvattanut ihan hurjan pitkät jalat. Ja Pätkä on tosi helppo pentu. Se jää yksin rauhassa ja ilman mutinoita, on koko ajan ollut ikäisekseen tosi tietoinen että tarpeet tehdään ulos ja muutenkin se oppii supernopeasti asioita. Sen heikkous on ruoka. Kaikkea vaan pitää maistaa, ja muutaman kerran olen saanut jo ylimääräisiä sydämentykytyksiä sen kanssa - viimeviikkoina Pätkä on mm. maistanut kärpässientä (ehdin onneksi väliin!), syönyt ampiaisen sekä oppinut napostelemaan sekä kissanp*skaa että kissanhiekkaa. Eniten säikähdin kun se oli töissä mukana ollessa murtautunut koiraportin läpi napostelemaan koiranruokanäytesäkeistä sapuskaa niin paljon kuin kupu veti. Löydettäessä pentu ähisi tuskissaan ja muistutti lähinnä koripalloa eikä suostunut oksentamaan. Runsaalla veden juonnilla ja parafiiniöljyllä tästäkin kuitenkin selvittiin.

Treenaamaankin ollaan keritty. Pätkä on lähinnä käynyt treeneissä syömässä ja leikkimässä, mutta on se vähän jo perusasentoakin opetellut, ja tietty aksahommia. Se tarjoaa hienosti nykyään putkea, pussia, "hyppyä" ja kontakteja. Mun taitava pieni pääjalkainen<3 Eniten ollaan panostettu tunnetiloihin, treenatessa tehdään täysillä, treenien ulkopuolella ollaan rauhassa ja hengaillaan. Kymmenen pistettä Pätkälle siitä, että se on todella hiljainen, mitä tekeekään. :)

Koitan saada jotain videoita/kuvia treeneistäkin tänne laiteltua, kunhan saan jonkun kuvaamaan meitä joskus. Pitää varmaan oikein tarkoituksella valjastaa joku hommaan.

Vinskin kanssa ollaan menossa rally-tokokisoihin syyskuun alussa, ja saapa nähdä mitä hommasta tulee. Viimeiset parit kisathan se on ollut tosi hiljainen, mutta nyt kesällä meillä on ollut vähän treenitaukoa, ja tauon jälkeiset treenit ollaan suoritettu vaihtelevalla volyymilla. Ennen kisoja on tiedossa kuitenkin ainakin yksi koulutus, josta lähdetään hakemaan vinkkejä fiilikseen.

Ykä on ollut kesän hellejaksoilla vähän könkkä, ja Pätkän kanssa painiminen ei ole kyllä parantanut asiaa yhtään, mutta nyt kun painostavimmat kelit on takanapäin ja vähän viileämpi sää syksyisellä vivahteella on saapunut, on Ykäkin ollut paremmassa kunnossa. Toivotaan että se myös pysyisi tuollaisessa kunnossa nyt pitkään. Iloista mieltä ja Ykälle sopivaa liikuntaa ollaan haettu mustikkaretkiltä, ja ainakin ilmeestä voisi päätellä että ollaan onnistuttu. Ykä se jaksaa hymyillä<3