Tein itse ja säästin

Vai miten se menikään?
No, olen siis havainnut että kylmät ja koleankosteat kelit ovat Ykälle se kaikkein pahin juttu, ja näin syksyisin sekä talven räntäkeleillä Ykästä tulee kankea ja hidas. Niveliä kolottaa. Sisällä pidän Ykällä Back On Trackin verkkoloimea aika paljon, ja se auttaa ihan merkittävästi kolotuksiin ja Ykä on huomattavasti vetreämpi jos on vaikkapa nukkunut yönsä taikaviitta päällä. Kuitenkin kylmillä, koleilla keleillä huomaan myös lenkkeilyn aiheuttavan jumia, ja samoin myös autossa odottelu esimerkiksi treeneissä. Koira on ihan jumissa ja kankura tullessaan autosta ulos puolenkin tunnin odottelun jälkeen. Ja kun vaivan syy on kylmä, niin lääke on lämpö, ainakin tässä asiassa. Nimittäin lämmön ollessa nollan tienoilla ja sen alle, etenkin kun sää on kostea, olen todennut että koiran pitäminen lämpimänä estää kolotuksia tehokkaasti, ja onhan se lihaksillekin hyväksi.
Botin verkkoloimi on sen verran kevyt, että vaikka se vetreyttää, ei se yksin pidä koiraa lämpimänä kylmässä autossa kökötettäessä, joten olen hartaudella etsinyt Ykälle jotain kohtuuhintaista ja hyvin istuvaa lämmittävää takkia. Eikä löydy sitten mistään!

Markkinoilla helposti saatavilla olevista vaihtoehdoista botin sadeloimi tai perusversio tietenkin ajaisi asiansa, mutta koska hinta on korkea, ja verkkoloimen voi pukea muiden loimien alle, olen luopunut siitä. Aika kiva loimi löytyi jo Rukan uudesta syysmallistosta, mutta harmikseni koko 65 oli suurin jota valmistetaan, ja se on Ykälle liian pieni, ja varsinkin jos sinne pitäisi voida tunkea BoT verkkoloimi alle. Sadetakki Ykällä on, mutta se lähinnä suojaa tuulelta, ei niinkään lämmitä. Ja lisäksi löytyy paksumpi räntäkelin takki, jonka löysin ilokseni Hööksin alesta joskus viime talvena.
Pomppa olisi kiva, mutta etuosa ei istu Ykälle kunnolla. Hurtan takit olivat meikäläisen budjettiin liian hintavia, ja niihinkin melko huonosti sopi taikaviitta alle...

Niinpä tuumasta toimeen, marssin kangaskauppaan, kaivoin ompelukoneen esiin ja imitoin Pompan mallia sovelletulla etuosalla, ja kiinnitykset hoidin tässä vaiheessa tarroilla. Jos ne eivät toimi, niin toisena vaihtoehtona on vaihtaa niihin muovilukot. Takista ompelin sen verran "loimimallisen" että se varmasti peittää suuret lihakset, usein kun varsinkin koiran reidet jäävät helposti paljaaksi, ja samoin olkapäät altistuvat kylmälle. Kaulus ja etuosan leikkaus suojaa siis olkapäätkin hyvin. Tänään käytiin vielä metsälenkillä testaamassa takki, ja se istui kuin hanska käteen, ei pyörinyt tai valunut minnekään. Taikaviittakin mahtui kokeillessa alle vallan mainiosti, fleece on sen verran väljä ja kevyt. Kyllä Ykän nyt kelpaa tallustella kylmässäkin kelissä ja odotella autossa! :)

Goodbye 2015

Mä kirjoitin viimeksi "mä kirjoittelen ensi viikolla lisää"... Ja se sitten vähän jäi kun töissä oli superkiire ja kaikkea joulusäätöä oli vaikka kuinka paljon ja niin edelleen. No eipä niistä kisoista ihan hirveästi mitään kummallista sanottavaa ollutkaan, hyppärillä sijoituttiin muistaakseni kolmanneksi ja agiradoilla oli perus kontaktitaikinointi. Epikset vuoden lopussa meni samaan sarjaan.
No, pääasia että oli kivaa! :)

Kuvia kisoista napsi ystävällisesti Sami Ritoniemi, superkiitos siis hänelle hyvästä kuvasaaliista, ja tässä osa teidänkin ihailtavaksenne. :) Ja sitten näiden myötä päästäänkin aiheeseen, joka mua on mietityttänyt joulusta asti, kun ystäväni Satu kysyi että kauanko aion vielä kisata Vinskin kanssa... Ja sitten mä totesin että en ole edes miettinyt asiaa, paitsi sen jälkeen tietenkin asia on pyörinyt mielessä. Milloin koira on eläkeikäinen? Koska sen pitää saada ottaa lunkimmin? Mistä sen edes tietää? Vai tuleeko se vastaan jonain päivänä kun katsoo vanhan kaverin kasvoja ja toteaa että se näyttää väsyneeltä? En tiedä, Vinskillä kun vielä virtaa riittää kuin nuorella koiralla, askel ei paina, silmissä tuikkii iloisesti ja hinku tekemiseen on kova. Eihän minun ystäväni ole vielä vanha eihän?

Meillähän ei ole ollut mitään suuria tavoitteita ikinä, ennemminkin vaan saada aksassa kontaktit toimimaan ja joka lajissa on tavoiteltu vähän sellaista rauhallisempaa, ei-niin-meluisaa suoritusta. Eli ei mitään supertavoitteita, mutta meille ihan riittävän vaikeita. Ehkä me vielä hetki ja painotetaan enemmän rally-tokoon niin ei ole sitten fyysisesti niin rankkaa. Aksakurssille ilmoitin meidät kuitenkin, ja päästiin rally-tokon valmennusryhmäänkin. Vielä me jaksetaan, yhdessä! Ja samalla olen jokaisena päivänä kiitollinen että vanha ystäväni on vielä, reilu 7-vuotiaana kisakunnossa. On se vaan mahtava koira, minä olen onnenmyyrä kun olen Vinskin saanut ystäväkseni.<3

Lisäksi joulun jälkeisissä epiksissä sain uutta tarmoa toisen kisakaverini kanssa puuhasteluun, me nimittäin käytiin korkkaamassa meidän "kisaura" ja osallistuttiin meidän ensimmäisiin yhteisiin epiksiin, jotka oli samalla Nupun ekat startit koskaan. Ja pikkukoirahan liiteli tosi kivasti! :) Vielä tarvitaan hiukan varmuutta putkiin ja vähän itsenäisempää suorittamista, mutta treenimäärään nähden homma toimi tosi hyvin. Eniten Nuppua taisi hirvittää radalla pyörivät kummalliset tyypit, jotka suoristelivat putkia ja nostelivat käsiä ja viheltelivät pilliin. Mutta todella, tästä on hyvä jatkaa iloisin mielin eteenpäin ja kohti uusia haasteita. Kiitos Heidille, joka ystävällisesti antaa minun lainata Nuppua kaikenmaailman aksahömpötyksiin. :) Ja Nupustakin Sami R. nappasi muutaman kuvan.

 

Näin vuoden vaihtuessa on tapana tehdä yhteenvetoa edellisestä vuodesta, summata sitä ja asettaa toiveita ja tavoitteita uudelle vuodelle. Minulla ja koirilla 2015 oli kiva vuosi. Minä ja Vinski ollaan pysytty terveenä, jopa yksi kapiksi luulemani kaljuuntumisepisodikin vaikutti olleen väärä hälytys ja johtuneen ilmeisestikin ruuan laadun vaihtelusta, joka hoitui ruokaa vaihtamalla. 

Ykä on pärjännyt sairautensa kanssa ja porskuttaa vielä meidän kanssa. Uutena apuna on löydetty laserhoito sekä BOT-loimet, jotka helpottavat Ykän tilannetta. 

Minä olen kehittynyt koiran ohjaajana, oppinut toimimaan tunnetilan pohjalta, ja ottamaan huomioon ne pienimmätkin vivahteet mielentilassa, sekä minun että koiran. Olen ehkä löytänyt ne pienenpienet rauhan ja viisauden rippeet minussa, ohjaajana. Tänä vuonna minä kokoan ne kasaan, laitan ne kasvamaan ja yritän oppia käyttämään niitä hyödykseni paremmin. 

Vinskille tavoitteena on pysyä terveenä ja hyvinvoivana ikääntymisestä huolimatta, ja koitetaan me ehkä se RTK2 saada kasaan myös. Jos onnistuu niin hyvä, jos ei niin ei se mitään. Ja ennenkaikkea me haetaan sitä hyvää mieltä ja iloista, rentoa tekemistä.

Ykälle toivon terveyttä ja iloisia päiviä, ihanaa koiranelämää ja painia Miinus-kissan kanssa. :)

2015 yksi treenikaverini, ihana valkkarineiti Freya Haivenkoira, siirtyi oman perheensä ohjattavaksi ja minä en voi kuin ihaillen katsoa kuinka neitokainen on kehittynyt, erityisesti nuoremman ohjaajansa Juuson kanssa. Menestyksekästä vuotta heille! 

Ja minä saan nyt jatkaa uusien haasteiden kohtaamista uuden treenikaverin, Nupun kanssa. Me puuhaillaan aina kun aikataulut osuu yksiin, mutta sen ihmeellisempiä tavoitteita meillä ei ole, paitsi tosiaan oppia uutta ja puuhailla kaikkea kivaa yhdessä. 

2016 - mitähän se tuokaan tullessaan?

Lokakuun kuulumiset

Mä oon taas lintsannut kirjoittamisesta, eli tiivistän vähän lokakuun kuulumisia tähän postaukseen.

Ensinnä Vinskin hommia, ollaan edetty ihan mukavasti. :)

Nyt kun minä olen rally-tokon myötä alkanut päästä eroon ihan järkyttävästä kisakammostani (jota olen tokon myötä alkanut tottelevaisuuslajeissa potea) ja vielä kun päästiin avo-luokkaan kisaamaan, olen alkanut ajatella optimistisesti kisaamisesta myös tulevaisuudessa. Jännitän toki edelleen aivan tuhottomasti suoristusta (älkää kysykö miksi, ei mulla itsellänikään ole hajua minkä takia) mutta pahin kammo ja epämiellyttävyys on menneet ohi. Jännä että aksassa ja vepessä jännitys on ollut positiivista aina, mutta tokossa taas jotain ihan järkyttävää, luultavasti Vinskin haukkumisen takia. Mutta selvästi kun yksi "vaiva" alkaa helpottaa, alkaa näköjään toinenkin, noidankehä alkaa purkautua. Ja tämän uuden positiivisemman ajattelutavan siivittämänä olen alkanut miettiä että mitäs jos me joskus edetään sinne voittajaluokkaan asti? Iik, siellähän pitää osata oikeallakin seurata ja vaikka mitä... Naksutin kouraan ja tuumasta toimeen siis!

Viime viikot me ollaan siis Vinskin kanssa treenattu oikealla seuraamista ja nyt päästään etenemään jo pieniä pätkiä (alle 10 askelta) sujuvasti! Hyvä me! Mä nimittäin ajattelin että asian opettelussa menisi huomattavasti kauemmin, koska Vinski on ensinnäkin kovin vilkas ja malttamaton ja lisäksi kova poika ennakoimaan ja tarjoamaan mulle tutuiksi ja hyviksi havaittuja tapoja, sekä tietenkin turhautuu helposti, joka aiheuttaa haukkumista... Mutta kappas, niin vain ollaan edetty! Pitäisi saada joku ottamaan meistä pieni videopätkä, niin näkisin itsekin "ulkopuolisen" silmin miten homma sujuu ja miltä se oikeasti näyttää. Ja voi miten kiva on välillä opettaa jotain ihan uutta, edellisestä seuraamisen opettelusta (siis ihan alusta alkaen) onkin melkoinen tovi! Osaan mä siis vielä, kun kerran koirakin oppii. Samoin meneillään on merkille menon opettaminen. Seuraamispuolen vaihtamiseen liittyvät puolenvaihdot edessä, takana ja jalkojen välistä ajattelin sen sijaan opettaa suosiolla vasta sitten kun seuraaminen oikealla on idioottivarmaa Vinskillekin. Ei siis makeaa mahan täydeltä (mulla on nimittäin tapana lähteä vähän keulimaan kun innostun)...

Eli huippufiilis siis!

Marraskuun aikana meillä on tiedossa ainakin yhdet agikisat kotihallilla sekä päästään korkkaamaan se rally-tokon avo-luokka, ensin epiksissä ja sitten vielä virallisestikin.

Ykän kanssa ollaan nyt haettu sopivaa väliä laserhoitokertoihin niin että saataisiin tasapaino kohdilleen. Syksyn kylmät ja kosteat kelit huomaa selvästi Ykän voinnissa, mutta onneksi laserhoidosta on ollut selvästi apua. Lisäksi BOT verkkoloimi on päällä lähes joka yö ja sen jäljiltä Ykä on aamuisin kyllä normaalia vetreämpi. Silti pelottaa mitä talvi tuo tullessaan, mutta ei auta kuin selvitä ja pärjätä ja tehdä kaikkensa, jotta Ykän kunto pysyisi hyvänä kamalista keleistä huolimatta. Loppuun kuvaterkut BOT päällä loikoilevasta Ykästä.<3

Vihaa, katkeruutta ja mitä vielä?

Koiraharrastuksen parissa olen tavannut kaiken mukavan, hauskan, palkitsevan ja riemukkaan lisäksi ihan valtavat määrät vihaa, katkeruutta, kateutta ja selkäänpuukotusta. Enemmän kuin missään, itse asiassa, ja tämä on paljon entisen hevosharrastajan suusta tulleena. Omalla kohdallani nämä negatiiviset kokemukset eivät niinkään liity tietyissä lajeissa kilpailemiseen vaan enemmänkin rotujen tai tiettyjen rotujen sisällä koirayksilöiden, linjojen, sukujen ja kasvattajien vertailuun ja pahaan vereen näiden välillä. Tämä on kertakaikkiaan vaikeaa ymmärtää, kun kyseessä on kuitenkin pääosin aikuisten ihmisten vapaaehtoinen harrastus, jonka parissa ei kenenkään ole pakko olla.

Oman osani olen saanut oikein täydeltä laidalta siitä alkaen kun kävi ilmi että nuorempi koirani Ykä on sairas monelta osin. Ensin operoitiin ocd olkanivelen osalta, sen jälkeen on vikaa löytynyt sekä selästä että lonkista ja kaiken kruunaa sydänvika.  Lievä, mutta lääkitystä tarvitseva vika kuitenkin.
Ykän sairastelu on ollut minulle yksistään aika musertavaa - minä olin hankkinut pennun, rakastanut sitä, seurannut sen kasvua ja kehitystä, taistellut läpi olkaleikkauksen ja toipumisen, kouluttanut, harrastanut, touhunnut ja saanut siinä sivussa rakkaan perheenjäsenen. Olin jopa ladannut vähän odotuksiakin - minulla olisi käsissäni ihana tokokoira, jonka kanssa pääsisin kisaamaan ja kehittymään ja sainpa tutustua näyttelymaailmaankin. Juuri sellaista elämää jota harrastuskoiran ja hyvän kaverin kanssa halusinkin elää! Ja koko homma romuttui kun nelivuotias koira sai nipun diagnooseja ja loppuelämän "sairaseläkkeen" sekä kisakiellon lääkityksen myötä. Eliniän odote on huono, nivelrikko on väistämättä etenevä sairaus. Viime talvi oli vaikea ja taas taistellaan läpi seuraavan talven, ja toivottavasti kuljetaan yhdessä vielä kerran ainakin kevääseen. On se niin rakas.

Ykä tuli minulle osittain korvauksena Vinskin nivuskanavaan jääneen kiveksen tuottamasta harmista - ja sain valita palleron ensimmäisenä pentulaatikosta. Sairauksista huolimatta en ole katunut valintaani päivääkään, sillä Ykä on antanut minulle todella paljon iloa, rakkautta ja oppia, hyvää mieltä ja onnenhetkiä. En myöskään ole syyttänyt itseäni tai kasvattajaa Ykän sairastumisesta, sillä kukaan meistä ei vielä vajaa 6 vuotta sitten tiennyt eikä voinutkaan tietää sitä mitä tänään tiedämme. Että Ykä sairastuisi, ja että se ei ole sukunsa ainoa koira joka kärsii näistä ongelmista. Valitettavasti.

Se aihe mistä halusin kirjoittaa nyt sivuaa tätä kaikkea. Nimittäin ilkeät ja pahansuovat kommentit, joita olen saanut kuulla hurjat määrät sen jälkeen kun kirjoitin facebookissa Ykän sairauksista julkisesti. Vastaanotto oli aika tyrmäävä, ja minäkin, vaikka kovin olen kovanahkainen, pahoitin kyllä mieleni todella paljon ilkeistä kommenteista. Ehkä joku haluaa lyödä lyötyä ja saa siitä jotain sairasta vahingoniloa, mutta minusta se on kurjaa. Viesti oli kuitenkin selvä - näistä asioista ei saa puhua ääneen! Rodussamme esiintyvistä sairauksista ei saa keskustella! Ei ainakaan niin että niitä voidaan todeta olevan tiettyjen jalostuskoirien taustalla.
Mykistävää, itse kun näen asian ennemmin niin että avoimuus ja ennaltaehkäisy ovat ainoita keinoja pyrkiä vähentämään sairauksia rodussa.

Joka tapauksessa, kirjoitettuani asiasta facebookissa keväällä 2014 on paskatulva ollut melkoinen. Kyllä, käytän sanaa paskatulva, sillä olen saanut pari nimetöntä sähköpostia, jossa varoitetaan minua "mustamaalaamasta" muita kasvattajia (miten niin "muita", enhän minä ole kasvattaja enkä ole mustamaalannut ketään, ainoastaan ääneen todennut että omassa koirassani sekä sen muutamassa sukulaisessa on vikaa jonka pelkään kulkevan suvussa), yksityisviestejä facebookissa, joissa syytetään minun niin ikään mustamaalanneen paria kasvattajaa joiden koirat sattuvat olemaan sukua omalleni sekä kerrottu että kirjoittaja aikoo pitää huolen ettei minulle koskaan myydä enää valkoistapaimenkoiraa Suomesta, ja nyt viime aikoina paljon nimettömiä haukkuja erään keskustelufoorumin kautta sekä muutamia ilkeitä, aiheettomia kommentteja blogini kommenttikenttiin.

Nimettömät kommentit ovat puhdasta ilkeilyä ja piikittelyä sekä vahingoniloa siitä että Ykä on sairas. Hymiöiden kera. Järjetöntä ja sairasta, miksi kukaan olisi vahingoniloinen siitä että nuori koira on kipeä? Kukaan koiraihminen ainakaan. Uskomatonta.
Erään kommentin mukaan koirani ovat "pelkkää paskaa", toisen kommentin mukaan molemmat ovat sairaita, ja niin edelleen. Kaikki kommentit ovat kohdistettu nimenomaan minulle ja minut mainiten, itse nimettömältä kirjoittajalta, vaikka olen asiallisesti vastannut ja pyytänyt kirjoittajaa laittamaan esille oman nimensä, sähköpostiosoitteensa tai esimerkiksi facebook-profiilinsa. Näin ei ole käynyt.

Vaikka kommentit ja vahingonilo itsessään tuntuvat jo todella kurjalta, eniten ihmetystä tuottaa näiden viimeisimpien kommenttien sekä niiden parin sähköpostiviestin nimettömyys.
Ilmeisesti joillain ei vain ole pokkaa seisoa sanomistensa takana ja onkin helpompaa hyökätä nimettömänä netin välityksellä toisen kimppuun. Lapsellista mutta niin totta myös aikuisten maailmassa.
Omasta mielestäni tämä on lapsellisuutensa lisäksi oikeasti nettikiusaamista, ja toivonkin että ilmeisestikin minut tunteva kirjoittaja/kirjoittajat lukevat tämän ja menevät vähän itseensä.
Miltä tuntuisi omalla kohdalla? Tai jos sama sattuisi vaikka omalle lapselle? Puolisolle? Ystävälle?
Netissä on helppo kirjoitella anonyyminä, mutta itse arvostan enemmän niitä, jotka pystyvät omalla nimellään ja naamallaan seisomaan sanojensa takana. Kasvotusten voin kyllä keskustella asiasta, mutta aikuisten välisen keskustelun odotan myös pysyvän asialinjalla. Ja siitä tämä on ollut kaukana.

Eli koitetaan kaikki käyttäytyä kuin aikuiset tämän meille niin rakkaan harrastuksen parissa, vapaaehtoistahan tämä on jokaiselle. Jokaisesta asiasta ei voi olla kaikilla samanlaista näkemystä ja kokemusta, mielipiteet eroavat ja asiat riitelevät, mutta jotta harrastaminen koirien kanssa pysyisi kaikille mielekkään, seistään niiden sanojen takana ja ollaan oman mielipiteen takana seisomassa omilla kasvoilla ja omalla nimellä. Ollaanhan?

Teille jotka jaksoitte tämän lukea, toivotan aurinkoisia ja iloisia syyspäiviä! Ja jos joku tuntee piston sydämessään ja tunnistaa itsensä yllä olevasta tekstistä, muistutan että alla olevassa kuvassa ei suinkaan ole "pelkkää paskaa" vaan minulle maailman rakkaimmat koirat, heikkouksineen päivineen.

Kuvasatoa

Viime viikonloppu vietettiin Haapavedellä moikkaamassa minun sukulaisiani ja samalla Vinskin ja Ykän tuttuja koirakavereita. Käytiin yhdessä pitkällä, rauhallisella lenkillä hiekkatiellä ja pelloilla ja mukavaa oli. Vinski toki poikkesi rauhallisesta lenkkisuunnitelmasta ja paineli menemään pitkin peltoja kuin viimeistä päivää ja yllytti sitten Ykän mukaansa pariin kertaan hyppäämään suuren ojan yli ja jälkeenpäin kyllä huomasi mitä oli tullut tehtyä.
Ykä nimittäin ontui reissun jälkeen pari päivää ja päätinkin että tulevaisuudessa olen vielä tarkempi ettei noin isojen ojien yli loikita ollenkaan.
Ontuminen onneksi lakkasi levon, BOT-loimen sekä kipulääkkeen voimalla parissa päivässä, mutta varasin kuitenkin Ykälle ajan laser-terapiaan, jonne mennään huomenna. Kirjoittelen sitten kokemuksiamme siitä myöhemmin, mutta positiivisella fiiliksellä mennään, sillä ainakin laser-akupunktio oli niin mukavaa että Ykä kuorsasi hoidossa. Palaan siis asiaan.


Tässä kumminkin hiukan kuvasatoa ihanista koirakavereista. :) Kuvissa seikkailevat dallu Eeka, espanjanvesikoira Toivo, monirotuinen Jepi sekä bordercollie Lennu.

Askeljumppaa arkeen

Viime talvi oli Ykälle vaikea - oli kylmää, koleaa, märkää ja liukasta. Rikkinäisiä niveliä kolotti, ulkona ei ollut hangesta tietoakaan vaan joka paikka oli peilijäällä ja ainainen varominen ja jännittäminen liukkaalla alustalla tekivät Ykän kankeaksi. Varovaisuus ja jännittynyt liikkuminen sekä liian hidas tahti saavat Ykän helposti peitsaamaan, johon se on aina ollut taipuvainen mutta nivelongelmien tullessa mukaan kuvioihin peitsaaminen on vaan lisääntynyt, ja siitä olemme pyrkineet säännönmukaisesti eroon.

Koiran perusaskellajihan on siis ravi, ja peitsaaminen kertoo aina siitä että jokin asia ei ole ihan hyvin. Joskus se on ihan pikkujuttu, esim. koira saattaa peitsata hihnassa kulkiessaan siksi että hihnaa pitelevän ihmisen tahti on liian hidas. Peitsaaminen voi johtua myös rakenteellisesta epäsopusuhdasta, esim. takakorkeat tai epäsopusuhtaisessa kasvuvaiheessa olevat isot koirat saattavat joskus peitsata ihan vain siksi että se on niille helpompi tapa liikkua rakenteensa vuoksi. Mutta peitsaaminen kielii usein myös siitä että koiralla ongelmia selässä tai lanteessa, joten kannattaa aina selvittää syy, miksi koira mieluummin peitsaa kuin ravaa.

Peitsaaminen on siitä ikävä juttu että se ikäänkuin ruokkii itse itseään - se jäykistää koiran selkää entistä enemmän, aiheuttaa lihasjumeja, jotka aiheuttavat lisää peitsaamista. Eli peitsasi koira mistä syystä tahansa, peitsaamisesta tulisi pyrkiä eroon pitemmällä aikavälillä jotta lisäongelmilta vältyttäisiin. Opittuna tapanakin se jumiuttaa koiraa vähitellen, joten miksipä antaa sen tehdä sitä?

Ja jos nyt jollekin on epäselvää, mitä peitsaaminen on, niin voin kertoa että et ole ainoa...  Nimittäin yllätyksekseni monikaan koiraharrastaja ei ole selvillä siitä mitkä ovat koiralle normaali askellajit ja miten koira liikkuu niiden aikana. Itselleni nämä asiat ovat hevospuolelta tuttuja juttuja, mutta koirapuolella useinkaan eivät ole. Toisinaan olen saattanut agitreeneissä mainita ristilaukasta tai näyttelytreenejä vetäessäni huomauttanut treenattavalle että hänen koiransa peitsaa. Ja todella hämmästyttävän usein omistaja ei tunne koiran askellajeja. Eli jotta nyt jokainen pääsisi kärryille mitä tuo moinen peitsaaminen on, niin oheisessa videossa (jonka bongasin Koiranomistajan Peruskurssi-sivuilta) on hyvin havainnollisetettu koiran askellajit ja loppupäässä vielä näytetään vierekkäin sekä peitsaava että ravaava koira jotta asian havaitseminen olisi helpompaa.


Ja sitten takaisin Ykään. Sillä kun on vikaa sekä selässä että molemmissa lonkissa, se mielellään ikäänkuin vetää itseään etupäällään eteenpäin takapään tullessa mukana miten taitaa. Tämä ilmenee niin että Ykä ei välttämättä nostele takajalkojaan kovin hyvin jos alusta sallii laahustamisen, ja käyttää päivästä riippuen jompaa kumpaa jalkaa enemmän kuin toista. Koska lannerangassa on vikaa, selkä jumiutuu helposti ja peitsaaminen lisääntyy joka lisää selkäjumeja. Lisäksi keväällä huomasin että Ykän takajalkojen lihakset olivat selvästi heikommat kuin ennen, varsinkin oikeasta takasesta.

Niinpä painelimme fyssarille ja saimme jumppaohjeita kotiin: takajalkojen käyttöä ja koordinaatiota pitäisi koittaa varovaisesti tehostaa ja samalla koittaa ylläpitää lihaksia, jotta ne tukisivat rikkinäisiä niveliä. Ohjeena oli tehdä erilaisia tasapainoharjoituksia ja saada Ykä nostamaan ja käyttämään takajalkojaan enemmän, vain mielikuvitus rajana, kunhan liikkeet ovat rauhallisia, turvallisia eivätkä aiheuta rasitusta rikkinäiselle selälle tai lonkille.

Ja tuumasta toimeen! Minä olen nyt pari kuukautta ihan tietoisesti ja suunnitelmallisesti tehnyt parhaani että Ykän lihaskunto saataisiin pysymään hyvänä ja yllätyksekseni huomaan että teho on ollut valtava, vaikka tuntuu että sinänsä en ole kovinkaan paljoa tehnyt. Lihakset tuntuvat ihan käsin koskettelemalla suuremmilta ja harjoituksissa huomaa että Ykän koordinaatiokyky on parantunut ja arjessa asia näkyy parhaiten peitsaamisen radikaalina vähentymisenä. Hyvä niin! No mitä me ollaan sitten tehty?

Minäpä näytän ja kerron...

Koska minä en ole mikään fysioterapeutti tai muu vastaava, muistutan tässä vaiheessa että nämä ovat siis asioita joita me olemme Ykän kanssa tehneet ja jotka meitä ovat auttaneet, mutta mutta jos koirallasi on jotain fyysistä vikaa, kannattaa aina jutella sitä hoitavan fyssarin/hierojan/lääkärin/osteopaatin kanssa harjoituksista ennen kuin koittaa itse. Harjoitukset tulee aina tehdä koiran ehdoilla ja sen hyvinvointi ja terveydentila tulee aina huomioida niin ettei se kuormitu liikaa.

Terveen koiran kanssa varovasti ja järkevästi tehtynä nämä ovat varmasti turvallisia juttuja, joten en kiellä kokeilemasta tai keksimästä itse parempi variaatioita. Reippaasti jumppaamaan.

Oli koira sitten terve tai tuki- ja liikuntaelinten ongelmista kärsivä, ja harjoitukset mitä tahansa, tulee alustan olla aina hyvä (ei missään nimessä liukas!) ja harjoitusten suunniteltuja ja mietittyjä sekä turvallisessa ympäristössä ja turvallisilla välineillä suoritettavissa. Koiraa ei saa pakottaa ja turvallisen tekniikan opettamiseen tulee panostaa. Kaikenkaikkiaan kuitenkin maalaisjärjellä pitäisi selvitä aika pitkälle.

1. Tasapainoharjoitukset, joiden pitäisi vaikuttaa syviin lihaksiin.

Me ollaan tehty näitä mm. ihan tavallisella jumppapallolla niin että Ykä nojaa rintakehällä jumppapalloon ja ensin olen tukenut palloa käsillä, myöhemmin vain vähän esim. polvella ja lopulta en ollenkaan niin että Ykä joutuu itse tasapainottamaan palloa paikallaan. Alustan kanssa tarkkana, se ei saa olla yhtään liukas ja harjoitus pitää tehdä rauhassa. Harjoitus vaikeutuu kun koira nojaa etutassuillaan palloon niin että rintakehä on irti pallosta.
Dobopallosta saisi varmasti huimat määrät enemmän irti ja sen päälle koira voisi kiivetä kokonaan (toki pieni koira voi autettuna olla myös ison jumppapallon päällä) mutta meillä ei valitettavasti kotona ole tarpeeksi isoa tyhjää tilaa dobopallolle, joka Ykän kokoisella koiralla saisi olla jo melko ison kokoinen. Olen myös harkinnut koirille tarkoitettujen tasapainotyynyjen hankintaa, ne olisivat varmasti oivalliset. Jumppapalloa kokeiltiin kun sellainen oli näppärästi jo olemassa.

Koska käyn Vinskin kanssa treenaamassa agilityä paikallisessa agilityhallissa, olen hyödyntänyt sitä myös Ykän jumppahetkissä, koska Ykä kulkee kuitenkin mielenvirkistykseksi mukana ja koska se osaa kaikki agiesteet jo ennestään.

Matala puomi loivalla ylös- ja alasmenolla on hyvä tasapainoharjoitus näin isolle koiralle. Sinne ei mennä laukalla vaan nätisti kävellen tai ravaten. Samalla se on myös raviharjoitus, sillä enpä ole koskaan nähnyt koiraa joka peitsaisi puomin päällä, eli tällä saa samalla korostettua raviliikettä myös. Tärkeää on kuitenkin loivat ylös-ja alasmenot kun koiralla on luustossa vikaa, liian jyrkät nousut ja laskut voisivat olla vahingollisia koiralle, joten aina harjoitus koiran mukaan!

Vaikeamman harjoituksesta saa, jos on mahdollisuus käyttää loivaksi säädettävää, alustan avulla pehmennettävää keinua, kuten me olemme Ykän kanssa tehneet. Siihenkin pitää muistaa mennä rauhassa ja säätää kulma loivaksi. Koiran ollessa keinulla sitä voi jopa vähän keinutella siinä, syvät lihakset saavat harjoitusta koiran tasapainoillessa keinun päällä. Alasmenon olen pehmentänyt superlonpatjalla, jotta koira ei saisi isoa täräystä niveliinsä keinun laskiessa alas.

Näissä harjoituksissa on toki olennaista että koira osaa ja uskaltaa nousta esteille, eli jos ihan alusta aloittaa opettamisen, niin tarkkana ettei satu vahinkoja, ja pitää katsoa ettei jo ennestään rikkinäinen koira pääse hyppimään korkealta alas! Todennäköisesti myös isot koirat saavat näistä enemmän irti kuin pienet, sillä niille tietenkään puomi tai keinu eivät ole ollenkaan niin kapeita ja keinu vaatii koiran menevän paljon pidemmälle ennen keinahtamista.

2. Raviharjoittelu tai sama käynnissä. Siis oikeasti niin että olemme harjoitelleet ravia ja käyntiä ihan askellajeina. Tuo puomin kulkeminen sivuaa jo aihetta lisää, mutta asiaa olen tehostanut laittamalla Ykälle esteopetteluputkista hevosten tapaan perinteiset puomit. Kas näin:

 
Tarkoituksena siis että koira ravaisi tai kävelisi niistä yli rauhallisesti ja rytmikkäästi, jolloin raviliike vahvistuu ja jalkojen koordinaatio paranee. Noiden yli ei oikein voi edes peitsata, joten kyllä sieltä alkaa ravi ja käynti löytyä. Helppo harjoitus kotonakin toteuttaa, mielikuvitus vaan rajana.

Aluksi minäkin kuulin joka askeleella miten Ykän kynnet rapisivat muoviin mutta nykyään harjoitus sujuu vähemmillä rapinoilla. Harjoitusta voi varioida muuttamalla puomien välejä. Harjoituksesta kannattaa rakentaa rauhallinen rytmikkään liikkumisen aikaansaamiseksi, sillä pomppimiset ja ryntäilyt eivät tässä auta. Rauhallisena kaverina Ykälle tämä harjoitus sopii vallan mainiosti.

 3. Jumpalla kehonhallinta kuntoon. Tässä idea on osittain sama kuin muissakin, kehonhallinnan parantaminen, joka auttaa varmasti jos koira kärsii esim. nivelongelmista. Jälleen muistutan että koiran vointi ja kunto sekä tausta tulee aina huomioida harjoituksia tehdessä ja niiden vaikeustasoa valitessa.

Jumppaa voi olla vaikka koiran opettaminen peruuttamaan (oivallista kehonhallintaa ja opettaa koiraa hallitsemaan varsinkin takaosaansa), jonkinlaiset pujottelutehtävät rauhallisessa tahdissa tai vaikka tasapainotyynylle nouseminen ja siinä tasapainoilu.

Arkisimpana muotona loivien rappusten kiipeäminen ylöspäin niin että rauhallisessa vauhdissa koira astuisi jokaisella jalalla vuorotellen rappusia, ei siis niin että koira laukkaa rappuset ylös. Selkä tai etupäävaivaisten koirien kanssa alas alasmenot kannattaa jättää suosiolla pois, niin olen tehnyt myös Ykän kanssa, vaikka sillä onkin ehjä etupää. Pelkään alasmenojen kuormittavan etenkin sen selkää, joten rauhalliset ylösmeno ovat riittäneet meille, ja nekin loivissa rappusissa alustalla, joka ei ole liukas.

Hallilla ollaan hyödynnetty agilitykeppejä, Ykä kun osaa ne jo ennestään kuitenkin. Haasteena oli saada pujottelusta rauhallinen jumppaharjoitus, mutta koska Ykä on melkoisen rento ukkeli, se onnistui onneksi muutamalla toistolla. Olen myös asettanut kepit kujaksi, jottei harjoitus kuormittaisi liikaa rikkinäisiä niveliä tai selkää, ja sivuttaisliike pysyisi vähäisenä.
Avainasia on rauhallinen, melkein hidas tahti, ettei nivelille tule liikaa rasitusta.

Kotona harjoitusta voi tehdä vaikkapa tötsillä ja paljon loivemmalla pujottelulla yhdessä ohjaajan kanssa vaikka seuraten jos koira sen osaa tai pienemmän koiran kanssa vaikkapa ohjaajan jalkojen välistä pujotellen.

Kuvat ovat vähän rumia mutta toivottavasti havainnollistavia.

Saattaa olla että joku nyt tämän lukiessaan järkyttyy ja ajattelee että miten noin risa koira laitetaan tekemään tuollaista, joten vastaan jo valmiiksi.

Minulla on monta syytä, ensimmäisenä se, että Ykällä on rikkinäisestä kropastaan huolimatta iloinen nuoren ja aktiivisen koiran mieli, joka kaipaa virikkeitä ja tekemistä ja sen silmät loistavat kun se saa tehdä, osallistua ja olla taitava. Harjoitukset ovat lyhyitä ja rauhallisia, eivätkä sisällä jyrkkiä kääntymisiä, hyppimistä tai lelujen heittelyä, vaan enemmänkin aivotyötä ja yhdessä tekemistä. Sekaan on ujutettu perustokoa, mm. istu-maahan-seiso-asentovaihdoksia, joita fyssari meille suositteli. Lisäksi olen opettanut Ykän seuraamaan myös oikealla, jotta siitä tulisi mahdollisimman "molemminpuolinen" koira sen sijaan että se olisi ns. ihan vasenkätinen.

Toiseksi, Ykä on jo rikki, ja haluan että sillä on lihakset tukemassa ja kantamassa rikkinäistä luustoa niin hyvin ja pitkään kuin mahdollista. Jos kävelyttäisin sitä vaan hihnassa, se kuihtuisi varmasti hiljaa pois. Pelkkä irrallaan juoksutuskaan ei onnistu aina, sillä Ykä tarvitsee ohjattua tekemistä ja aivotyötä, jotta irrallaan suoritetut metsälenkit olisivat rauhallisia ja mukavia hirmuisen riehumisen ja koheltamisen sijaan.

Ennen näiden harjoitusten säännöllistä tekemistä Ykän lihakset takapäästä alkoivat kuihtua, nyt ne ovat tulleet takaisin. Irrallaan touhutessaan se teki sitä mikä oli helpointa - etupää veti ja takapää tuli perässä. Kovassakin vauhdissa. Hihnassa se peitsasi. Nyt molemmat tavat ovat vähentyneet huomattavasti, Ykä liikkuu paremmin ja lihakset ovat kasvaneet. Kyllä me taistellaan ja ehkä me Ykän kanssa pärjätään vielä hetki! Mulle paras palkinto on Ykän iloinen hännänheilutus, pilke sen silmissä ja elämänilo - vielä minä jaksan!

Racinel-testiryhmä

Huomasin tuossa taannoin Kuono.fi-sivustolla tekstin, jossa etsittiin vapaaehtoisia testaajia Racinelin Black Label Sport&Agility-ruualle ja huvikseni ilmoittauduin mukaan.

Ja kappas, illalla sähköposti rimputteli puhelimessani ja viesti kertoi, että onni suosi, päästiin testaamaan!

Pari viikkoa odoteltiin ruokasäkkiä, ja parin päivän kuluttua päästiinkin aloittamaan ruuan testaus.
Ruuasta luvattiin seuraavaa:

”Racinel Black Label Sport&Agility urheilevan koiran viljaton ja gluteeniton täysravinto, jonka reseptissä on otettu erityisen tarkasti huomioon nivelten hyvinvointi. Ihanteellinen koostumus glukosamiinia, kondroitiinia ja C- vitamiinia sekä kylmäpuristettu lohiöjyä tukevat harrastavan koiran nivelten hyvinvointia.

Koska paljon liikkuvan ja harrastavan koiran ruoan täytyy olla erittäin hyvin sulavaa, käytetään Racinel Black Label Sport&Agility:ssa korkealaatuista hyvin sulava siipikarjan proteiinia sekä erityistä kuitukoostumusta edesauttamaan ruuansulatusta sekä normaalia suolen liikettä.

Lihasten ja immuunijärjestelmän optimaalisen toiminnan tukemiseksivalmistuksessa käytetään korkealaatuista ja helposti imeytyvää sinkkiä ja seleeniä. Racinel Black Label Sport&Agility on tanskalaisen eläinlääkärin kehittämä koiraruokasarja pohjoismaisille koirille. Racinel Black Label -sarjan koiranruoat valmistettaan tuotantolaitoksessa, jolle on myönnetty elintarviketurvallisuus ISO 22000 – sertifikaatti.”

Ruoka sisältää 32% proteiinia, 16% rasvaa. Vaikuttaa hyvältä.

Koska Ykällä on nivelrikko, vaikutti kivalta että ruuan koostumus oli mahdollisimman hyvä nivelten hyvinvointia ajatellen, ja siksi ylipäätään ilmoittauduin mukaan testiryhmään. Nappulat olivat kooltaan pienehköjä, mutta hassun kulmikkaita ja normaalisti pienet nappulat joko ahmiva tai osittain ikenen sisään jääneiden hampaiden vuoksi kamalasta mälväävä Ykäkin söit nappulat pureskellen ja hirmuisesti hotkimatta. Hyvä niin. Ruoka tuoksui raikkaalle ja selvästi maistui (mikäpä näille komposteille ei maistuisi...)

Säkki oli ja meni, ja jälkeenpäin vielä vastailin kokemuksiani ruuasta. Jolloin sitten tajusin - että ruuassa on perunaa! Juuri kun olin innoissani että olin ehkäpä löytänyt hyvän ruuan näille enkä tajunnut edes ajatella asiaa etukäteen (idiootti minä). Mutta siis, sitähän suositellaan että nivelrikkoisen ei tulisi syödä perunaa sillä sen on todettu ainakin ihmisillä lisäävän nivelkipuja. Joten Ykälle se ei pitemmän päälle kävisi. Lisäksi nämä sankarit ovat alkaneet oireilla mystisiä kutinoita, joiden kohdalla ensin kallistuin ulkoloisiin ja pojat ovatkin saaneet Strongholdia, mutta kun samassa autossa usein matkustelevia treenikavereita ei tunnu vaivaavan mikään, alan kallistua siihen että vika on ruuassa. Hiiva ehkä? Silloin peruna ei oikein kävisi senkään puolesta.
Joten hyvä ruoka, mutta ei meidän ruoka. Hmmm.. ja mietin että toisaalta tuo ruoka voisi olla kiva nivelvaivaisille yleensäkin, vaikka onkin ehkä urheilukoirille tarkoitettu, mutta tuo peruna pitäisi silloin olla pois.

Mutta siis, kaikenkaikkiaan hommasta jäi positiivinen mieli, kivaa piristystä oli tämmöinen testaus. :)

Sananen koiran hyvinvoinnista huolehtimisesta

Aurinkoiset päivät vaikuttavat seuraavan toinen toisiaan. Kivaa!

Kevättä odotellaan meillä erityisen paljon siksi, että se toivottavasti helpottaa Ykän oloa kurjan talven jälkeen. Nimittäin nivelrikkoisen koiran kanssa on hankala elää kun tienpinnat ja pihat ovat peilijäällä, vähäinenkin hanki on kivikova, ja silloin kun ei ole, vihmoo taivaalta vettä tai räntää ja matalapaine kolottaa nivelissä. Monen kuukauden liukastelun jälkeen siis kevät olisi todella tervetullut, ja nyt näyttäisi siltä että se saapuu tänä vuonna aikaisin ilman takatalvia!

Tänään me oltiin leudossa kevätsäässä testaamassa uusia Back on Track-verkkoloimia, jotka koirille investoin. Ajattelin myöhemmin kirjoitella hiukan käyttökokemuksia näistä, sillä etenkin minua kiinnostaa huomaanko jotain eroa Ykän voinnissa, eli ovatko nämä todella niin hyviä kuin maine antaa olettaa. Toivottavasti. Napsin aiheesta muutaman kuvankin puhelimella, pahoittelen laatua (tai pikemminkin sen puutetta).

Tämä talvi on ollut suoraan sanottuna ihan kamala Ykälle, joka tilaansa nähden vielä onneksi vaikuttaa iloiselta ja jaksaa puskea eteenpäin. Toki olen ottanut sen linjan, että pienikään muutos sen olemuksessa tai liikkumisessa, ja annan sille suosiolla kipulääkettä, kun sellainen on kerran keksitty. Siksi, että en halua sen turhista kivuista kärsivän, niin kauan kun lääkityksen ja tukihoitojen avulla voin mahdollistaa Ykälle iloisen koiranelämän, jatkuvassa eläinlääkärin valvonnassa toki ja koirien hyvinvoinnin ammattilaisten avustuksella.

Olen myös suosinut tervettä rajoittamista Ykän päivittäisessä liikunnassa: irrallaan metsissä ja pelloilla saa ja pitää lenkkeillä, juostakin saa, kunhan juoksee nätisti omaa tahtia eikä riehu hulluna Vinskin tai Freyan kanssa. Leluilla leikitään esim. etsintää ja hellävaraisia repimisleikkejäkin, mutta palloja, keppejä ja muita vastaavia Ykälle ei enää heitellä. Agiesteitä suoritetaan jumpaten - hypyt ovat kavaletteja ja keppejä pujotellaan rauhallisesti jumppamielessä. Uimaan mennään yksi kerrallaan ja sielläkään ei riehuta.

Huonot päivät huomaa siitä, että Ykä on ulkona ärtynyt vastaantuleville koirille ja haukkuu, sekä on osoittanut toisinaan epävarmuutta kummallisissa tilanteissa tai vetää hihnassa todella kovaa.
Onneksi noita päiviä on vielä ollut harvoin ja lähes poikkeuksetta huonoilla keleillä, muutenhan Ykä on oma iloinen ja lempeä itsensä. Silti jatkuva Ykän mahdollisten kipujen arviointi, pelkääminen ja monesta asiasta luopuminen on kuluttavaa, ja tilanne onkin avannut silmäni koirien terveysasioille ihan uudella tavalla.

Silmien avautuminen on saanut minut huomaamaan, kuinka tuttavapiirissä, harrastuksissa ja nettikeskusteluissa tulee vastaan jatkuvasti vaikka millä mitalla koiria, joilla ei ole terveys kunnossa. Siis koiria, joilla todella on elämänlaatua heikentävä, invalidisoiva, pahimmillaan jopa aikaiseen lopettamiseen johtava sairaus tai vika. Miten me ihmiset olemme aiheuttaneet parhaille ystävillemme tämän? Miten me tästä suosta selviämme?

Ja tietenkin Ykän tilanteesta johtuen omaan silmään pistävät eniten tuki-ja liikuntaelinten ongelmat.
Ehkä myös siksi, että ne on kohtalaisen helppo huomata, siksi että ne ovat yleisiä aktiivisilla urheilukoirilla ja siksi, että tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsivän tai niille rotunsa, sukunsa tai käyttötarkoituksensa vuoksi alttiin koiran hyvinvoinnista huolehtimisella voi kuitenkin olla se ratkaiseva vaikutus siihen, millainen tarinasta lopulta muodostuu ja miten koira sairautensa kanssa pärjää (ja tässä kohtaa muistutan että myös se päätös viimeisestä matkasta on osa tätä).
Toki esimerkiksi nivelrikko on etenevä sairaus jonka muodostumista tai etenemistä ei ainakaan nykyisillä hoidoilla voi juurikaan estää, mutta parhaassa tapauksessa ohjaajan paneutuminen koiran mahdollisen treenaamisen suunnitteluun, peruskunnon rakentamiseen ja yksilölliseen hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä treeniolosuhteiden huomioimiseen voi helpottaa jo olemassaolevien ongelmien kanssa elämistä ja ehkäistä uusien vammojen syntymistä. Varsinkin lihas- ja jännevammoja olisi jossain määrin mahdollista ehkäistä pienellä vaivannäöllä.

Harrastusten parissa näkee onneksi yhä enemmän niitä ohjaajia, jotka huolehtivat ihan kokonaisvaltaisesti koiran hyvinvoinnista. Koiran peruskunnon rakentamisesta ja ylläpitämisestä sekä lihashuollosta huolehditaan alusta alkaenkin, eikä vasta sitten kun tulee joku vamma tai loukkaantuminen. Näkee suunnitelmallista treenaamista ja jopa harrastuksen fyysiseen puoleen liittyvää tekniikkaharjoittelua, esim. hyppytekniikkaa, koirat loimitetaan ja verrytellään tarpeen mukaan ennen treeniä tai koesuoritusta ja sen jälkeen. Kiinnitetään huomiota alustan kovuuteen ja liukkauteen sekä sisähalleissa että ulkona ja jopa hallin ja ulkoilman lämpöeroon. Parempaa kohti mennään!

Silti valitettavasti myös näiden ohjaajien vastakohtia näkee edelleen ihan liikaa. Harrastetaan ja kisataan kyllä ihan verenmaku suussa, mutta saatetaan päästää ihan perusasiat, kuten ihan perus hyvinvoinnista huolehtiminen unohtumaan. Koirat rokotetaan ja ruokitaan, hankitaan treeniliivit, autohäkit ja muut härvelit ja tehdään täysillä tulosta. Jos koira menee rikki, niin jatketaan täysillä vielä vaan, kunnes se on kerta kaikkiaan niin hajalla että monttuun vaan ja uusi tilalle. Jos sillä on jumi, niin hierotaan ja jatketaan samaan malliin. Onko kilpailevalla harrastajalla aikaa eläkekoirille ja treenitauoille? Onko koira silloin harrastuskaveri vai harrastusväline?

Ihmeellisen usein törmää jopa harrastajiin, joilla ei ole edes vähäisintäkään käsitystä edes koiran normaalista liikkumisesta (ei esim. huomata että oma koira peitsaa, saati jos siitä huomauttaa niin ei tiedetä edes mitä se tarkoittaa) tai käyttäytymisestä. Puhutaan vieteistä suut ja silmät täyteen mutta ei huomata että omalla koiralla ei ole kaikki hyvin treenikentän ulkopuolella. Ollaanko vaan tietämättömiä vai sokeuttaa voiton tahto ja yhteenkuuluvuuden tunteen tavoittelu? Varmaan molempia. Tai ehkä nämä välinpitämättömät katsovat vielä maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi, kun ei ole isommat ongelmat vielä osuneet omalle kohdalle? Ehkä.

Voisin myös paasata sivutolkulla siitä, miten en ymmärrä että perinnöllisesti sairaita koiria käytetään jalostukseen sukupolvi toisensa jälkeen, lääkitään vaan vaivat piiloon ja jalostukseen kun kukaan ei kiellä, mutta se olkoot sitten eri tarina...

Mikä pointti tällä koko saarnalla oli? Olkoot nyt muistutus meille kaikille siitä, että terveys on ainutkertainen, siitä pitää huolehtia ja sitä pitää vaalia, sillä sitä osaa todella arvostaa vasta kun sen menettää. Minäkään en ole täydellinen koiranomistaja, päin vastoin. Mutta silmäni ovat avautuneet viimeisessä vuodessa huomasti, ja tätä ahaa-elämystä haluaisin välittää muillekin.

Lopussa vielä Ykän tilanne noin vuosi takaperin kuvattuna, kuten näkyy, vikaa on lonkkien lisäksi myös lannerangassa (ja olkapäät on operoitu jo aiemmin). Tämän verran tarvittiin, että minä ihan todella ymmärsin terveyden ja hyvinvoinnin arvon, ja liian kalliin hinnan sain siitä ymmärryksestä maksaa... Ykän tilanne on tietenkin sellainen, että tätä ei olisi voinut estää yhtään millään, se tulee suvussa ilmi tulleista muista tapauksista päätellen jostain syvältä perimästä, mutta tämänkin kanssa on pakko valita - teen asioille jotain tai jätän tekemättä.
Ja kun saan kerran valita, niin teen sitten parhaani, sillä tuo tuossa kun ei ole pelkkä röntgenkuva luustosta, siinä on kuva minun parhaasta ystävästäni, Ykästä.

Pahoittelen pitkää saarnaa. Pitäkää huolta itsestänne ja parhaista ystävistänne! Loppuun ajatuksia herättävä video siitä, miten nuo karvaiset kaverit tekevät parhaansa meidän eteen, ja kuinka ohjaajan pitäisi osata huolehtia järkevästi koiran hyvinvoinnista ja vammojen ennaltaehkäisystä myös harrastuksissa. Kisaisitko sinä tällaisella alustalla, oli sitten laji mikä hyvänsä?

Nivelvaivoista kirjaksi.

Joskus viime keväänä huomasin Sanna Karppisen kyselevän "Koiran nivelrikko"-nimisessä facebookryhmässä vapaaehtoisia, jotka olisivat halukkaita antamaan koiransa tarinat kirjoittajan käyttöön hänen tulevaa "Koiran nivelvaivat ja niiden hoitaminen"-kirjaansa varten. Laitoin Sannalle viestiä, ja eipä aikaakaan kun löysin itseni vastaamasta suurella hartaudella hänen kysymyksiinsä. Tästä muotoutui lopulta parin sivun mittainen tarina, joka pääsi aina kirjaan asti. Ykän lisäksi Sanna tallensi kirjaan monen muunkin nivelogelmaisen tarinat elävän elämän esimerkeiksi kirjan teoriaosuuden sekaan.

Muistaakseni syksyllä sain ensimmäisen kerran oman osuuteni oikolukuun, ja myöhemmin teksti tarkistettiin vielä toiseen kertaan, jotta virheiltä vältyttiin.
On ollut kiva seurata kirjan valmistumista ja jännittää, millainen opus siitä lopulta saadaan...
Ja saatiinhan siitä, nimittäin ihan tuliterä kappale tuli kiitoksena osallistumisesta postiluukkuuni loppuviikosta! Kädet innosta syyhyten tartuin kirjaan ja en kyllä joutunut pettymään, niin hyvän opuksen on Sanna kasannut pieneläinortopedi Jan Räihän tuella. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle koiran nivelvaivojen parissa taistelevalle!

Kirjassa käsitellään kivun ja niveloireiden tunnistamista, kerrotaan nivelvaivoista yleensä ja perehdytään nivelongelmaisen koiran ruokintaan, liikuntaan ja erilaisiin hoitomenetelmiin. Lisäravinteet ja vitamiinit ovat saaneet oman lukunsa. Lisäksi Sannan omat kokemukset nivelvaivaisen koiran hoitamisessa ovat läsnä - kirjaan on koottu Sannan oman koiran lisäksi monia muitakin nivelongelmien kanssa elävien koiraperheiden arkisia tarinoita, jotka antavat kirjalle sielun ja tuovat sen lähemmäs lukijaa.

Ihanaa, kun tälläinen vihdoin on saatavilla, kiitos Sanna!
Ja toinen kiitoksen arvoinen on Tuuli Mankki - hänen perustamastaan "koiran nivelrikko"-facebookryhmästä on ainakin minulle ollut tosi suuri lohtu, vertaistuki ja apu.

Kirjaa saa tällä hetkellä ainakin Adlibrikselta ja Arthouselta, mikäli joku lukija on halukas sen tilaamaan. Kivutonta kevään odotusta kaikille!

Nivelravinneviidakko ja tuotevertailuja

Olen ties kuinka monta kertaa kirjoittanut tänne että olen laiska kirjoittaja. No nyt voisin uudenvuoden lupauksena itselleni luvata että kirjoitan useammin. Eihän tätä blogia edes muista kun täällä käy itsekin niin harvoin, katoaa koko bloggaamisen idea..

Viimeksi olen kirjoittanut kesäisestä uintireissusta ja sen jälkeen on vuosikin vaihtunut - pakko ryhdistäytyä! Eli tästä alkakoot uusi vuosi ja uusien, tiheämpien päivitysten aika.

Ensin Ykän tilanteesta; loppukesän ja syksyn aikana nivelrikko-oireet pahenivat. 
Etenkin huonoilla keleillä on selkeästi tekemistä asian kanssa; matalapaine, kylmä ja kostea keli ovat pahimmat. Syksyn mittaan oli parikin ajanjaksoa, jolloin Ykä näytti surulliselta, lepäili paljon ja peitsasi reippaasti kävellessä. Kamalaa katseltavaa. :( 

Ja mitä minä tein, sen lisäksi että annoin tottakai kipulääkettä tarvittaessa? 
No luin hulluna kaikkea nivelrikkoon liittyvää netistä ja koitin etsiä helpotusta Ykän oloon, ja tällä hetkellä tuntuu että ehkä olenkin saanut tilannetta kohennettua vähän.  Vaikka tälläkin hetkellä keli on kamala - muutama aste plussan puolella, märkää ja älyttömän liukasta joka paikan ollessa jäätiköllä, on Ykä yllättävän hyvässä kunnossa.

Eli mitä me sitten ollaan tehty Ykän kanssa: Ensinnäkin, olemme kertaalleen käyneet jäsenkorjaajan hoidossa, ja se oli kyllä ihan mielettömän avartava kokemus. Mutta siitä lisää tuonnempana Vinskin kohdalla. 

Jäsenkorjaajan lisäksi Ykää on hoidettu Handy Cure-laserlaitteella ja en tiedä, että kuvittelinko vaan, mutta muutaman päivän hoidon jälkeen huomasin selkeän muutoksen Ykän käytöksessä, siitä tuli huomattavasti iloisempi.Suosittelen ehdottomasti kokeiltavaksi nivelvaivaisille! :)

Näiden lisäksi Ykä on syönyt glukosamiinia, kondroitiinia ja msm:ää sisältävää nivelravinnetta combona vahvojen omega 3:sten kanssa.
Marraskuussa haettiin lisäksi taas cartrophen-kuuri neljän pistoksen satsina. 
Ja nyt uskallan sanoa että Ykä on ihmeen hyvässä kunnnossa, joten joku tai nuo kaikki yhdessä toimii! Nyt kurjallakaan kelillä ei olla juuri kipulääkettä tarvittu, ja peitsaaminenkin on lähes kadonnut (jonkin verran se on Ykälle luontainen liikkumistapa tietyssä vauhdissa ilman mitään kipujakaan, joten tuosta en ole huolissani) ja Ykä vaikuttaa iloiselta ja tyytyväiseltä koiralta, joten näillä mennään jatkossakin. :)

Noista nivelravinteista pitikin kirjoittaa enemmän, nimittäin nivelravinneviidakko onkin melkoinen! On tarjolla jos jonkinmoista luontaistuotteista aina apteekin lääkelaatuisiin tuotteisiin ja kaikkea siltä väliltä. Tuotteita on koirille, ihmisille, hevosille ja ties mille muille elukoille, joista osa sopii käytettäväksi muillekin kuin kohdelajille ja osa ei. 
Hintaskaala on vähintään yhtä laaja kuin tuotevalikoimakin.

Koska minulla, samoin kuin todennäköisesti monella muullakin tavallisella tallaajalla, on taloudellisesti rajalliset mahdollisuudet upottaa rahaa koiran hoitoon, olen koittanut vähän järkevöittää tätä nivelravinnerumbaa ja sijoittaa roposeni niin järkevästi kuin suinkin taidan. Helpompaa tietenkin olisi ottaa se ensimmäinen googlen ehdottama tuote ja painua ostamaan se Nutrolinin nivelmonitehopönttö. Koska meillä syöjinä on kuitenkin kaksi n. 35 kilon painoista koiraa (Vinskikin syö näitä ennaltaehkäisevästi) on rahanmeno saanut motivoitua minut vertailemaan monenmoisia tuotteita keskenään.

Tämä mitä nyt näistä kirjoitan, on minun kokemukseeni perustuvaa järkeilyä ja netistä löytämääni tietoa sekä saatavillani olleista tutkimuksista luettua, eli ei todellakaan mikään ehdoton totuus ja ainoa oikea tapa syöttää nivelravinteita koiralleen. Varmaan ensilukemalta löytyy monta, jotka ovat eri mieltä tästä kanssani, mutta kirjoitan tästä kuitenkin kun meillä tuntuu toimivan. Jos nivelravinteiden syöttäminen sille omalle koiralle on ajankohtaista, suosittelen kuitenkin lukemaan seuraavan. Vaikka siitä ei sen kummemmin viisastuisi, niin ehkä se herättää edes ajatuksia. :)

Muutaman tuotteen vertailua
 
Ensinnä vertailin eri tuotteiden pitoisuuksia, kun jostain piti lähteä liikkeelle ja se oli helpointa. Edelleenkään en ole täydellisen valistunut siitä, mitä eroa on esimerkiksi sillä, onko joku tuote hydrokloridi- ja sulfaattimuodossa, mutta opinpa koko ajan lisää. Joku sanoo että sulfaatti imeytyy paremmin, joku sanoo ettei asialla ole tuon taivalliista merkitystä. Mene ja tiedä.
Samoin ilmeisesti täyte- ja välittäjäaineissa erot lienevät melkoiset, tähän en ole edes ehtinyt perehtyä vielä. Toisaalta, usein tulee mietittyä että onko joku tuote oikeastaan samankaltainen verrattuna toisiin, mutta vaan taitavammin markkinoitu? 
Eli jos haen vaan sitä mainostetuinta ja kalleinta, niin onko se oikeasti myös paras, vai voisinko saada saman hyödyn vähän etuisamminkin, olematta markkinoinnin liian helppo uhri?
No, maallikkona vertaan siis vaan sitä, mitä purkin kyljessä lukee muihin vastaaviksi mainostettuihin tuotteisiin, vertaan hintoja ja sitten testataan.

Monessa tehokkaaksi kehutussa tuotteessa pitoisuudet ovat melko korkeat, joten sen otin ykkösasiakseni, tujua tavaran olla pitää. Vertailin monta tuotetta ja päädyin nyt ainakin alkuun syöttämään kohtuullisen hintansa sekä hyvän saatavuutensa vuoksi Agrimarketin Jahti&Vahti Nivelravinnetta. 
Siinä on hintaansa nähden  moneen muuhun tuotteeseen verrattuna melko korkeat pitoisuudet glukosamiinia ja kondroitiinia sekä msm:ää. 

Purkki Jahti&Vahti Nivelravinnetta lupaa päiväannoksen sisältävän:
1000mg glukosamiinisulfaattia
600mg kondroitiinisulfaattia
1000mg msm:ää

sekä muutamaa muuta ainesosaa, kuten C-vitamiinia.

Kehuttu ja mainostettu Nutrolinin Nivelmoniteho lupaa paketin kyljessä päiväannoksen sisältävän:
990mg glukosamiiniahydrokloridia
660mg kondroitiinisulfaattia
330mg msm:ää

sekä lisäksi hyväksi mainostettua krilliöljyä 330mg, ja sitten perus C-vitamiinia ja muita höysteitä kuten Jahti&Vahdissakin.

Nutrolinin tuotteessa mukana on myös omega-3 öljyä, jota Jahti&Vahdin tuotteessa ei ole.  Omega-3 rasvahappojen sanotaan hillitsevän tulehdusta ja kipua jonkin verran. Öljyjä on saatavilla varmaan vielä enemmän kuin näitä nivelravinteita, eli valikoimaa kyllä riittää. Sitten kun sieltä viidakosta osaisi vielä poimia ne hyödylliset ja jättää turhat hyllyyn. 

Yksi asia minun päähäni on melko vahvana iskostunut - eli ilmeisestikin on niin, että koiran ollessa alunperin lihansyöjä, ei sen elimistö pysty käyttämään hyväkseen yhtä tehokkaasti kasvi- kuin eläinperäisiä (eli toisinsanoen kalasta peräisin olevia) öljyjä. Turkille varmasti kiiltoa antavat pellavaöljytkin, mutta itse luotan kalaöljyihin nivelrikon kanssa. 
Esim. Hauhau:lla on kyllä valikoimissaan edullista omega-öljyä mutta öljy on kylmäpuristettua pellava-, hamppu- ja rypsiöljyä, joten nämä olen jättänyt ihan suosiolla kauppaan. 

Nutrolinin öljyä mainostetaan lääkelaatuiseksi, mutta itse en ole vielä niin valistunut että tajuaisin mikä se keskeinen ero sitten on. Joten joudun nyt pärjäämään näillä tiedoilla mitä minulla on.  

Nutrolin Nivelmonitehon öljyn päiväannos sisältää purkin mukaan:
2094mg omega-3 rasvahappoja - tujua tavaraa siis.

Koska omega-6 rasvahapon sanotaan väärässä suhteessa omega-3:sen kanssa jopa ylläpitävän tulehduksia, olen jättänyt niiden syöttämisen ravintolisänä kokonaan, niitä kun tuntuu lymyävän esim. koiran nappuloissa yllättävän paljon, joten en usko niistä koirillani olevan puutosta. Omega-3 rasvahappoja sen sijaan syötän tarkoituksella, näitä meille jo eläinlääkärikin määräsi. Aloitin näiden syöttämisen Synoquin EFA-tuotteella, joka sisältää tujuja krilliperäisiä omega 3:sta, glukosamiinia ja kondroitiinia. Vaihdoin kuitenkin Jahti&Vahtiin ja Vitamariin kun Synoquinin saatavuudessa oli hetkellisesti ongelmia, enkä viitsinyt lähteä tilaamaan.

Synoquin EFA:n purkki lupaa päiväannoksen sisältävän:
475mg glukosamiinihydrokloridia
200mg kondroitiinisulfaattia
200mg Dexahania joka on siis puljun oma rekisteröity tuote joka käytännössä on krilliöljyä eli omega-3 rasvahappoja

No, koska olen vakuuttunut omega-3 rasvahappojen hyödyistä kaiken lukemani perusteella, ostin vertailun jälkeen Jahti&Vahdin kaveriksi Vitamar 1000 omega-3 kapseleita. Ne on ihan ihmisten tuote, eikä siis koirille suunnattu, mutta armottoman syynäämisen ja kyyläämisen jälkeen päätin kokeilla, sillä ainakin purkki lupaa tiukat pitoisuudet omega-3:sia. Tavara on kalapohjaista ja pönttö lupaa että 2 kapselia sisältää 2040mg omega-3:sia. Itse olen antanut koirilleni siis kapselin aamulla ja toisen illalla.

Jahti&Vahti Nivelravinteen olen itse päättänyt nykyisen pöntön loppuessa korvata Suppleaze Gold-nimisellä tuotteella, joka on kyllä hevosille tarkoitettu, mutta älyttömän vahvaa tavaraa. Tuote ei selosteensa mukaan sisällä täyteaineita, eli on sitä itseään.
Mitallinen tätä tavaraa sisältää tuoteselosteen mukaan:
5500mg glukosamiinia
2000mg kondroitiinisulfaattia
2460mg msm:ää 
40 mg hyaluronihappoa

Koska tuote on tarkoitettu hevosille, järkeilin että ehkä tätä voisi syöttää kolmasosamitallisen päivässä / 35 kiloinen koira. Yllättäen koiraani hoitava ortopedi oli sitä mieltä että tuote olisi oikeinkin oivallinen koiralle.
Tämän kaveriksi aiemmin mainittu Vitamar.

Mitä maksaa?

Tässä on nyt kaikista lukemattomista tuotteista vasta neljä vertailtuna ja tämäkin vertailu on tehty maallikon silmin ihan sen perusteella mitä pöntön kyljessä lukee. Tässä vaiheessa pääsemme siihen vertailuun, mikä ainakin minulle on se simppelein, mitä mikäkin lysti sitten kustantaa.

Jokaisen kohdalla syöjinä on kaksi 35-kiloista koiraa. 
Hinnat olen laskenut sen mukaan, että ostan tuotteet suoraan kivijalkakaupasta asuinpaikkakunnaltani Seinäjoelta, Suppleazea lukuunottamatta, joka pitäisi tilata.

Ensimmäisenä Nutrolin Nivelmoniteho
Pakkaus maksaa 99,00 € ja pakkauksessa on 180 tablettia sekä 450ml öljyä.
Tämän kun jakaa koirien kesken tasan, niin pakkaus kestää meidän taloudessa 30 vrk. 
Joten vuorokausihinnaksi tulisi 3,3 € kahdelle koiralle syötettynä.

Toisena Synoquin EFA 
Pakkaus isoille koirille kustantaa 90,28 € ja sisältää 120 tablettia. Tämän kun jakaa kahden koiran kesken, pakkaus kestää meidän taloudessa 60 vrk. Vuorokausihinnaksi kahdelle koiralleni jäisi siis 1,5 €.

Kolmantena combo Jahti&Vahti Nivelravinne + Vitamar 1000 Omega 3
Nivelravinnepönttö maksaa 29,90 € ja siinä on 400g tavaraa. Vitamar Omega-3:set 20,90 €, kapseleita on pöntössä 100 kpl.
Näin ollen Vitamar-pönttö kestää meidän taloudessa 25 vrk ja Jahti&Vahti Nivelravinne 22 vrk, joten vuorokausihinta näitä syöttäessäni olisi yhteensä 2,20 € näin pikaisesti huonolla matikalla laskettuna.

Viimeisenä Suppleaze Gold + Vitamar 1000 Omega 3 combona.
Suppleaze pönttö 600g kustantaa 56,00 € ja siihen lisäksi ylempänäkin mainittu Vitamar 20,90 €. Vitamar kestäisi edelleenkin sen 25 vrk ja Suppleazen purkki 90 vrk.
Näin ollen näiden kohdalla vuorokausihinnaksi tulisi 1,46 €.

Lopputulos?
 
Synoquinin ja Nutrolin olivat sisällöltään aika samankaltaista tavaraa näin maallikon silmin, mutta Synoquinissa nuo pitoisuudet olivat paljon Nutrolinia alhaisemmat. Onko sillä merkitystä? Vai onko siinä mukana joku taianomainen apuaine, joka tekee siitä sittenkin paremman ja vähemmillä pitoisuuksilla pärjää? En tiedä enkä edes lähde veikkaamaan. 

Jahti&Vahtia ja Vitamaria käytettäessä hinta oli kohtuullinen mutta pitoisuudet korkeammat kuin Synoquinissa ja öljyä lukuunottamatta myös korkeammat kuin Nutrolinin tuotteessa, mutta niitä ei mainosteta "lääkelaatuisina". Onko sillä merkitystä ja mitä se "lääkelaatuinen" tarkoittaa? Korvaako määrä laadun vai laatu määrän? 
Jahti&Vahti oli tosin vertailluista ainoa, jossa glukosamiini oli sulfaattimuodossa, mutta Jahti&Vahti-Vitamar-combosta puuttuu ilmeisesti se krilliöljy. 
Onko tälläkään merkitystä, varmaksi en sitäkään osaa sanoa.

Suppleaze näyttää olevan tujua ja riittoisaa tavaraa ilman täyteaineita, ja sen kun yhdistäisi tuon Vitamarin kanssa, saisi ihan kivan combon todella etuisalla hinnalla. Ainakin isompien koirien omistajien kannattaa huomioida tämä, jos lompakko ei ole ihan älyttömän hyvässä lyönnissä. Plussana tässä oli hyaluronihappo, en tosin tiedä onko noin vähäisellä määrällä sitten mitään tekoa. Vielä kun ortopedin suusta kuulin että tämä combo ei ollenkaan ole huono, olen päätökseni tehnyt, eli pönttö tilaukseen ja vanha tuttu Vitamar kaveriksi.

Itse aloitin Synoquinilla, mutta kun sitä ei kerran tarvittaessa saanutkaan tutusta paikasta hetkellisesti, hain tilalle ensin väliaikaisesti Jahti&Vahtia ja Vitamaria, jotka combona ovat olleet oman koirani kohdalla ihan kelvollinen yhdistelmä, että olen nyt toistaiseksi jäänyt käyttämään niitä. Tosin vertailun jälkeen olen päättänyt hankkia Jahti&Vahti Nivelravinteen tilalle Suppleaze Goldia kun nykyinen pönttö loppuu.

Myös Makanan tuotteisiin kannattaa varmasti tutustua, ja monet sieltä tilaavatkin koirilleen tavaraa. Itse en ole vielä tarkemmin heidän tuotteisiinsa perehtynyt, mutta ilmeisesti ainakin hinta on kohtuullinen.

Kiva jos joku jaksoi lukea tämän älyttömän pitkän päivityksen, ja jos yhdellekään tästä on ollut hyötyä, niin se olisi mukavaa kuulla. 

Lopuksi vielä oikein hyvää alkanutta vuotta 2015 kaikille!