Hyvästi Ykä

"Ethän pelkää pimeää, siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää, vielä valvon vierellä.
Ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle."

♥

Ykä 17.01.2010 - 10.01.2017

Jouluiloa!

Valkoiset Pojat ja Pätkä toivottaa hyvää joulua kaikille jotka ovat juttujamme seuranneet, taas koitetaan olla aktiivisempia ensi vuonna.. 

Tein itse ja säästin

Vai miten se menikään?
No, olen siis havainnut että kylmät ja koleankosteat kelit ovat Ykälle se kaikkein pahin juttu, ja näin syksyisin sekä talven räntäkeleillä Ykästä tulee kankea ja hidas. Niveliä kolottaa. Sisällä pidän Ykällä Back On Trackin verkkoloimea aika paljon, ja se auttaa ihan merkittävästi kolotuksiin ja Ykä on huomattavasti vetreämpi jos on vaikkapa nukkunut yönsä taikaviitta päällä. Kuitenkin kylmillä, koleilla keleillä huomaan myös lenkkeilyn aiheuttavan jumia, ja samoin myös autossa odottelu esimerkiksi treeneissä. Koira on ihan jumissa ja kankura tullessaan autosta ulos puolenkin tunnin odottelun jälkeen. Ja kun vaivan syy on kylmä, niin lääke on lämpö, ainakin tässä asiassa. Nimittäin lämmön ollessa nollan tienoilla ja sen alle, etenkin kun sää on kostea, olen todennut että koiran pitäminen lämpimänä estää kolotuksia tehokkaasti, ja onhan se lihaksillekin hyväksi.
Botin verkkoloimi on sen verran kevyt, että vaikka se vetreyttää, ei se yksin pidä koiraa lämpimänä kylmässä autossa kökötettäessä, joten olen hartaudella etsinyt Ykälle jotain kohtuuhintaista ja hyvin istuvaa lämmittävää takkia. Eikä löydy sitten mistään!

Markkinoilla helposti saatavilla olevista vaihtoehdoista botin sadeloimi tai perusversio tietenkin ajaisi asiansa, mutta koska hinta on korkea, ja verkkoloimen voi pukea muiden loimien alle, olen luopunut siitä. Aika kiva loimi löytyi jo Rukan uudesta syysmallistosta, mutta harmikseni koko 65 oli suurin jota valmistetaan, ja se on Ykälle liian pieni, ja varsinkin jos sinne pitäisi voida tunkea BoT verkkoloimi alle. Sadetakki Ykällä on, mutta se lähinnä suojaa tuulelta, ei niinkään lämmitä. Ja lisäksi löytyy paksumpi räntäkelin takki, jonka löysin ilokseni Hööksin alesta joskus viime talvena.
Pomppa olisi kiva, mutta etuosa ei istu Ykälle kunnolla. Hurtan takit olivat meikäläisen budjettiin liian hintavia, ja niihinkin melko huonosti sopi taikaviitta alle...

Niinpä tuumasta toimeen, marssin kangaskauppaan, kaivoin ompelukoneen esiin ja imitoin Pompan mallia sovelletulla etuosalla, ja kiinnitykset hoidin tässä vaiheessa tarroilla. Jos ne eivät toimi, niin toisena vaihtoehtona on vaihtaa niihin muovilukot. Takista ompelin sen verran "loimimallisen" että se varmasti peittää suuret lihakset, usein kun varsinkin koiran reidet jäävät helposti paljaaksi, ja samoin olkapäät altistuvat kylmälle. Kaulus ja etuosan leikkaus suojaa siis olkapäätkin hyvin. Tänään käytiin vielä metsälenkillä testaamassa takki, ja se istui kuin hanska käteen, ei pyörinyt tai valunut minnekään. Taikaviittakin mahtui kokeillessa alle vallan mainiosti, fleece on sen verran väljä ja kevyt. Kyllä Ykän nyt kelpaa tallustella kylmässäkin kelissä ja odotella autossa! :)

Liike on lääke

Mä oon viimeisimmät blogitekstit päivittänyt tyylillä pätkäsitä-pätkätätä, mutta laitetaas pieni kuulumispäivitys myös valkoisten poikien osalta. Pojille kuuluu hyvää, ja Ykän kohdalla voin ilokseni sanoa että jopa yllättävän hyvää! Olin nimittäin Pätkän kotiutuessa hiukan huolissani että miten rakas, vaivainen, kankea dinosaurukseni pärjää kun pieni pyörremyrsky tulee taloon riivaamaan sitä, ja kipeytyyköhän Ykä kovin... Ennakkoon nimittäin tiesin että Ykän lempeällä luonteenlaadulla se sallii Pätkälle melkein mitä tahansa, ja niin se on tehnytkin.
Pentu on roikkunut Ykän poskivilloissa, kaulanahassa ja korvissa taukoamatta, hyppinyt Ykän päälle ja kiivennyt sen kyljen päälle hyppimään kun se nukkuu. Ja Pätkän ollessa ihan pieni Ykä lempeänä nallena pyöritti pentua etutassuissaan kuin karhu poikastaan. Minä olen ruvennut pikkuhiljaa miettimään että milloinkohan tuo Ykä meinaa jotkut rajat asettaa tenavalle, mutta ainakaan vielä se ei ole niin tehnyt. Eiköhän sekin päivä kuitenkin tule. Vinski sen sijaan sanoi heti ensimmäisenä aamuna Pätkän ängetessä sen ruokakupille ahmimaan, että kuules kääpiö, seuraavasta lähtee sitten pää. Ja Pätkä tietää rajansa Vinskin kanssa varsin erinomaisesti, joten yhteiselo on sujunut yllättävän hyvin kaikilta osin.

Koska kasvavan pennun pitää saada ei-liian-rankkaa, mutta monipuolista liikuntaa jaksamisensa mukaan, ja sama pätee tällä hetkellä Ykään, olen käynyt viimeisen kuukauden melkein päivittäin pari kertaa päivässä läheisessä metsässä teollisuusalueen keskellä juoksuttamassa koiria. Oma vaivansa tästä on siten, että sinne periaatteessa pitää mennä autolla, sillä paikalle menee vaan asfalttitietä sen verran pitkään, että en halua Ykää sinne kävelyttää. Autolla myös metsään pääsee nopeammin, kävellen siinä menisi aikaa reilummin. Toki helpompi olisi lähteä ovesta ulos ja hihnalenkille, mutta tuo metsään meno on paljon mukavampaa. :)
Reitti, jonka yleensä kierrän, on ehkä n. 750m pitkä, joka tuntuu olevan juuri sellainen optimi tämänhetkiseen tilanteeseemme kertarundina. Ykälle se on juuri sopiva kertalenkki haisteluineen ja puuhasteluineen, ja samalla matkalla Pätkä kerkiää hillua ja rallittaa pitkin mättäitä juuri itselleen sopivan määrän, ja silti lenkki on niin lyhyt että pentu ei riehu itseään ihan tainnoksiin sen aikana. Ja Vinski ehtiikin sitten lenkin aikana viihdyttää itseään juoksemalla tarpeelliseksi kokemansa määrän edestakaisin. Varmaan pitäisi joskus asentaa Sports Tracker Vinskiin kiinni ja katsoa millaisen matkan se painelee edestakaisin kaahaten sillä välin kun minä käppäilen rauhassa polun ympäri, Ykä nuuskii ja pissii joka puunjuuren ja Pätkä rallittaa pusikoissa. Tämän perus aamu/iltarundin lisäksi tietysti treenaillaan, suoritetaan pikkupissat aamuisin ja iltaisin hihnassa tuossa lähipuistossa ja kuljetaan ties missä metsissä (ja kesällä tietty käytiin uimassa), ja laskettelumäessä. Joka tapauksessa tuntuu että nyt kun päivittäiset pari hihnalenkkiä kun on korvattu tällä melko lyhyehköllä metsärundilla, on Ykä ollut todella hyvässä kunnossa, vaikka varmasti kuljettu metrimäärä on ehkä saattanut vähentyä jos verrataan hihnalenkkeihin. Tuolla meidän reitillä on kuitenkin kiviä, juurakoita, notkelmia ja kaikenmoisia mättäitä, ja se selvästi sopii Ykälle paljon paremmin kuin mikään hihnassa hiihtäminen. Tottahan minä tämän tiesin jo muutenkin, mutta yllätyksenä on tullut kuinka pienellä vaivalla on saatu aikaan iso muutos Ykän kunnossa ja hyvinvoinnissa. Toki varmasti pennun tulo taloon on virkistänyt myös Ykän mieltä, mutta pakko oli silti kirjoittaa, miten suuri etu tällä lyhyehköllä, päivittäisellä metsäkävelyllä oikeasti on saavutettu. Tästä me ei kyllä luovuta, pieni vaiva, mutta valtava hyöty arjessa!

Ja sitten Vinskin kuulumisia. Me ollaan rally-tokoiltu, ja luulin että me ollaan hyvässä pisteessä, mutta kokeessa tuli sitten taas esiin perusongelmamme hauhauhauhau... Joka tapauksessa tämä on nyt johtanut eräältä treenikaverilta saadun vinkin perusteella oivallukseen että poistan koko sivulletulosta käskyn ja vähitellen korvaan sen uudella, johon toivottavasti saadaan liitettyä myös rennompi mielentila. Pitkä ja vaivalloinen taivallus taas edessä, mutta koska en ole luovuttaja, en luovuta. Peruasentoa ja seuraamista ollaan siis tehty nyt muutamat treenit pelkästään niin että Vinskin homma olisi tarjota sitä minulle, ja ehkä aavistus jostain rentonaamasta Vinskin osalta välillä on vilahtanut näkökentässäni. Ehkä. Katsotaan mitä tästä tulee, ainakin tällä hetkellä on hyvä ja positiivinen olo asiasta, ehkä se tästä vielä. Teknisestihän nämä tarjoamiset on välillä ihan minkälaisia sattuu, mutta nyt haetaankin mielentilaa eikä armeijamaista suoruutta. Marikan ottamissa kuvissa ainakin näkyy Vinskin iloinen mieli mielestäni hyvin. :)

Rentonaamoja :D 

Pätkä-poika on tehnyt treeninsä lähinnä sillä meiningillä että se on ollut aktiivinen ja saanut leikkiä ja syödä, mukavia vauvajuttuja siis. Sillä on ainakin tosi kiva tekemisen meininki ja iloinen mieli, voi että miten tykkäänkään tuosta pennusta! <3 Marika otti meistäkin muutamat treenikuvat.

Viime viikonloppuna oltiin reissussa sukulaisten luona, ja melkoinen määrä kilometrejä tuli rullattua Suomen teillä. Kivaa oli, ja Pätkälle varsinkin kokemus oli melkoinen seikkailu, se kun sai tavata paljon uusia kivoja ihmisiä ja hurjan määrän uusia koiratuttavuuksia (sukulaisillani kun tuppaa noita koiria olemaan joka huushollissa vähintäänkin pari kpl). Ainakin reppana joutui koirasosiaalistumaan kertaheitolla melkoisesti, kun tutuksi tulivat sekarotuinen Bella, mäyräkoira Minni, saksanseisojat Taavi ja Leevi, sekarotuiset Jepi ja Paisti, espanjanvesikoira Toivo ja bc Lennu). Ja vepetreeneissä kehittämämme sanonta "ei haittaa Pätkääkään" piti paikkansa. Kakara oli kuin kala vedessä eikä hätkähtänyt vaikka välillä joutui melkoisenkin porukan keskelle ja yövyttiin kahdessakin eri paikassa. Reipas pieni Pätkylä <3

Pentuarkea

Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa! Ja koiran myös. Ainakin meidän lauman mielestä. Vinski ja Ykä aikanaan saapuivat kotiin talvipakkasilla, ja siksi onkin ollut niin supermukavaa kun Pätkä on kesäpentu, josta ollaankin otettu kaikki ilo irti. Me ollaan kuljettu metsäpolkuja mustikoita napostellen, leikitty ulkona, köllötelty takapihalla, käyty torikahvilla, läträtty rannassa ja opeteltu pennulle sopivia treenijuttuja lähinnä niitä oikeita tunnetiloja etsien. Ja voi miten meillä onkaan ollut mukavaa!

Pätkä on kasvanut valtavasti. Maanantaina käytiin ensimmäisellä rokotuksella ja painoa oli karttunut 9 kilon verran, eli Pätkä on meillä ollessaan yli tuplaantunut. Käytännössä se on kasvattanut ihan hurjan pitkät jalat. Ja Pätkä on tosi helppo pentu. Se jää yksin rauhassa ja ilman mutinoita, on koko ajan ollut ikäisekseen tosi tietoinen että tarpeet tehdään ulos ja muutenkin se oppii supernopeasti asioita. Sen heikkous on ruoka. Kaikkea vaan pitää maistaa, ja muutaman kerran olen saanut jo ylimääräisiä sydämentykytyksiä sen kanssa - viimeviikkoina Pätkä on mm. maistanut kärpässientä (ehdin onneksi väliin!), syönyt ampiaisen sekä oppinut napostelemaan sekä kissanp*skaa että kissanhiekkaa. Eniten säikähdin kun se oli töissä mukana ollessa murtautunut koiraportin läpi napostelemaan koiranruokanäytesäkeistä sapuskaa niin paljon kuin kupu veti. Löydettäessä pentu ähisi tuskissaan ja muistutti lähinnä koripalloa eikä suostunut oksentamaan. Runsaalla veden juonnilla ja parafiiniöljyllä tästäkin kuitenkin selvittiin.

Treenaamaankin ollaan keritty. Pätkä on lähinnä käynyt treeneissä syömässä ja leikkimässä, mutta on se vähän jo perusasentoakin opetellut, ja tietty aksahommia. Se tarjoaa hienosti nykyään putkea, pussia, "hyppyä" ja kontakteja. Mun taitava pieni pääjalkainen<3 Eniten ollaan panostettu tunnetiloihin, treenatessa tehdään täysillä, treenien ulkopuolella ollaan rauhassa ja hengaillaan. Kymmenen pistettä Pätkälle siitä, että se on todella hiljainen, mitä tekeekään. :)

Koitan saada jotain videoita/kuvia treeneistäkin tänne laiteltua, kunhan saan jonkun kuvaamaan meitä joskus. Pitää varmaan oikein tarkoituksella valjastaa joku hommaan.

Vinskin kanssa ollaan menossa rally-tokokisoihin syyskuun alussa, ja saapa nähdä mitä hommasta tulee. Viimeiset parit kisathan se on ollut tosi hiljainen, mutta nyt kesällä meillä on ollut vähän treenitaukoa, ja tauon jälkeiset treenit ollaan suoritettu vaihtelevalla volyymilla. Ennen kisoja on tiedossa kuitenkin ainakin yksi koulutus, josta lähdetään hakemaan vinkkejä fiilikseen.

Ykä on ollut kesän hellejaksoilla vähän könkkä, ja Pätkän kanssa painiminen ei ole kyllä parantanut asiaa yhtään, mutta nyt kun painostavimmat kelit on takanapäin ja vähän viileämpi sää syksyisellä vivahteella on saapunut, on Ykäkin ollut paremmassa kunnossa. Toivotaan että se myös pysyisi tuollaisessa kunnossa nyt pitkään. Iloista mieltä ja Ykälle sopivaa liikuntaa ollaan haettu mustikkaretkiltä, ja ainakin ilmeestä voisi päätellä että ollaan onnistuttu. Ykä se jaksaa hymyillä<3

No place like home

Minun on pitänyt jo jonkun aikaa päivitellä kuulumisia että miten se pikkuinen Pätkä-poika sopiikaan porukkaan, mutta suunnitelmat menivät ihan uusiksi kun sairastuin, ja olen viime perjantaista lähtien ollut ihan pois pelistä. Eilen lopulta minut otettiin osastolle yöksi saamaan nesteitä, lääkitystä ja lepoa. Ja nyt, yli vuorokautta myöhemmin tunnen olevani kuin uusi ihminen jo! Kyllä tässä tulikin sairastatettua.

Kun minä makasin sairaana, olisi tietenkin energinen pikkupoika Pätkä voinut tuottaa melkoisesti harmaita hiuksia, sillä kun tuppaa olemaan energiaa ihan loputtomasti. Mutta mutta! Se on maailman reippain pentu, ja mielestäni tosi helppo kaveri kaikin puolin, ja lisäksi Ykä on paras lapsenvahti koskaan. Se on leikkinyt ja temunnut Pätkän kanssa kunnon isoveljen tavoin kun minä olen retkottanut sairasvuoteella. Pissat ja kakatkin tulee pääsääntöisesti ulos, ja vain tosi harvoja vahinkoja käy sisälle. Reipas pieni pissaruisku! <3
Kun lopulta lähdin osastolle hakemaan nesteytystä, otti ystäväni Heidi koirat asiantunteviin käsiinsä yökylään, ja sielläkin Pätkä meni kuin vanha tekijä, ja leikki kuulemma lasten kanssa mielissään. Pätkä pääsi myös tapaamaan Freya Haivenkoiran, joka pienen harkinnan jälkeen liittyi Vinskin joukkoihin: "jos sitä ei huomaa, ehkä se katoaa".

Ja nyt olen taas kotona, ja tuntuu että elämä voittaa, ja toivon että päästäisiin Pätkänkin kanssa aloittelemaan kunnolla yhteisiä seikkailuita. Hallillahan me ollaan jo käytykyn muutamaan kertaan, samoin Mustissa ja Mirrissä. Molemmissa paikoissa Pätkä oli tosi reipas pieni ukkeli, juuri sellainen kuin toivoinkin sen olevan. Mustiin ja Mirriin mennessä varsinkin matka autolta myymälään oli jännittävä, kun piti kulkea parkkihallintapaisen läpi, sitten suhisevista liukuovista yms. ja Pätkä hoiti homman ihan no problem. Hallilla käydessä ollaan leikitty ja syöty kanaherkkuja, ja onpa Pätkä mennyt putkestakin läpi pariin kertaan. :) Marika napsi muutamat kuvatkin todisteeksi Pätkän ihka ensimmäisestä hallireissusta.

Kasvattaja Miikku oli myös ehtinyt tehdä myös Pätkälle ja tämän sisaruksille oman sivun, joka löytyy Kennel Päkäpaimenen sivuilta täältä. Pätkän varhaislapsuuteen voi kurkistaa MM-pentueen pentublogissa täällä ja pentujen kuvagalleria (kaikkien kuvien © Miikku Pietilä) löytyy täältä.

Ja innostuinpa mä itsekin napsimaan muutamat kuvat kun oli oikein helppo hetki mun maailmanlopun taudin keskellä. Tässä pari kuvaa viime päiviltä.

Ja Vinski vanha ukko se vaan osaa poseerata!

Komea trio samassa kuvassa

Kesä ja unelmia

Kesä on täällä, ja laiska kirjoittaja on herännyt talviuniltaan. Koirat korkkasivat uintikauden eilen (aiemminkin olisi voinut, jos emäntä ei olisi näin kylmänarka) ja tänään päästään jo vesipelastamaankin. Jännä nähdä miten Vinskiltä homma sujuu talven jäljiltä. Ykä pääsee samalla uiskentelemaan, vaikka se ei ihan tositouhuihin enää pääsekään.

Muuten me ollaankin puuhailtu lähinnä rally-tokon ja tokon parissa,Vinskin kanssa kun ollaan saatu palikat kohdilleen niin että ukko malttaa tehdä työnsä melko hiljaisesti, ja niinpä mua on taas alkanut kutkutella, että mitäs jos vielä joskus starttaisinkin tokoa sen kanssa. En tiedä, rally-toko pysykööt nyt kumminkin meidän päälajina. Aksahommat päätin jättää luokkanousun jälkeen nuoremmille ja kevyemmille kavereille puuhattavaksi, vaikka ollaan me Vinskin kanssa omaksi iloksi välillä vähän pappa-aksattu. Onneksi saan sentään lainata Nuppu Avaruuskoiraa pahimpaan aksantuskaani...
Laitan tähän keväältä muutaman Marikan ottaman treenikuvan postausta piristämään.

Kisaamassa kävimme Kauhavalla äitienpäivän tienoilla, ja yllätys yllätys, ei saatu tulosta taaskaan. Kisasta jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis ja suorituksena se oli varmasti meidän paras tähän mennessä! Kisat olivat ulkona, ja sen kyllä huomasi sekä koirasta että omasta olotilasta, jotenkin oli aivan ihanan rento fiilis, ja ensimmäistä kertaa minä, jänittäjä, nautin kisaamisesta. Ja mulla oli mukana ihan eri koirakin kuin normaalisti, Vinski oli hiljaa (taisi pari kertaa haukahtaa hypyn jälkeen kun se hiukan kuumotti) ja se teki työnsä ihan superhyvin! Josta niitä virheipisteitä sitten napsuikin, saimme nimittäin melkoisen potin kontrollivirheitä siitä että Vinski seuraa todella tiiviisti ja samalla seuratessaan tavallaan "keulii" joka askeleella. Eli minä olin koiraan todella tyytyväinen, vaikka säännöt taas eivät olleet. Muutama virhe tuli kokonaisvaikutelmaan niistä haukahduksista, ja uusin kaksi tehtävää kun en itse ollut ihan tyytyväinen, ja arvostelulappua lukiessa selvisi taas kerran että olisin antanut olla vaan.. Nimittäin alkuperäiset tehtävät olivat arvostelulapussa virheetön ja -1, kun taas uusimisen jälkeen sain virheet sekä uusimisesta että kontrollivirheet liian tiiviistä tekemisestä. Höh, mutta oma vika, pitäisi oppia noudattamaan sääntöjä eikä tehdä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Ja tein minä yhden aivopierunkin, nimittäin alokasluokan perusasentotehtävässä (kyltti nro 24) jossa pitäisi suorittaa määrätty askelmäärä ja perusasento, suoritin 1 askel, 2 askelta, 4 askelta, kun viimeinen askelmäärä olisi ollut 3! :D Lopputulos 68 pistettä, eli tuloksesta jäi uupumaan pari pistettä, mutta pääasia on iloinen mieli ja onnistumisen tunne sekä rento ja iloinen koira! Seuraavan kerran startataan sitten kotikisoissa 9.7. ellei saada jämäpaikkaa Lempäälästä kesäkuun puolen välin tienoilla (koska unohdin tietenkin ilmoittautua ajoissa....).

Kesän kuumia kelejä odotellessa päätin myös että Vinski saakoon kesätukan, ja niin tein. Jäätävän näköinen, mutta ai että kuinka nopeasti se kuivuu uinnin jälkeen. :) Vinskikin vaikuttaa iloiselta uuden tukkansa kanssa, varmasti helpottaa oloa kun pääsee tursokekarvastaan eroon.

Ja sitten vähän niitä unelmia... Nimittäin mulla on epäilys että kesäkuu on tänä vuonna PITKÄ. Siis todella pitkä, loputon suorastaan. Ja niin ovat olleet viimeiset kuukaudet muutenkin, ainakin näin odottavan näkökulmasta. Voi nimittäin olla että mikäli kaikki sujuu toivotulla tavalla, valkoinen blogi ei enää heinäkuusta eteenpäin olekaan kokonaan valkoinen, vaan laumaan liittyy uusi hännänheiluttaja, jonka touhuja päästään myös seuraamaan tässä blogissa. Siihen asti tyydyn vain odottelemaan tuskissani, ja hypistelemään pentutavaroita... <3

Rallyviikonloppu

Tämä viikonloppu oli aikalailla omistettu rally-tokoilulle. Eilen startattiin Vinskin kanssa kotikisoissa, joissa myöskin talkoilin reippaasti, ja tänään oli vuorossa rally-aiheinen koulutus.

Eilinen kisa jännitti minua perinteisesti ihan kamalan paljon, mutta hengissä selvisin taas kerran. Me ei saatu tulosta, se jäi muutamasta pisteestä vajaaksi, mutta muuten minulle jäi oikein positiivinen ja hyvä mieli radasta. Heti lähtökyltille tullessa Vinski perinteisesti ryhtyi haukkumaan, mutta käskytin sen saman tien maahan ja se hillitsikin sitten onneksi jonkin verran. Lähtö sujui paljon vähemmällä haukkumisella sitten. :) Isoin virhe oli että kyltillä "istu, seiso, kierrä koira" en sitten tehtävän lopuksi pysähtynyt, eli kunnon aivopieru! Tästä napattiin siis ihan turha kymppi, ja vika löytyy peilistä. Perinteisiä haukkumiinuksia saatiin yllättävän vähän, muutamalta eri kyltiltä kolmonen ja kokonaisvaikutelmasta myös se kolmonen. Ja sen lisäksi yksittäisiä pikkuvirheitä, kuten muutama hiukan vino asento sekä pyörähdyksen uusiminen. Puolessa välissä rataa pääsin kuitenkin jännityksestäni eroon ja Vinskikin sitten hiljeni ja loppu rallyteltiin hienosti ja sujuvasti läpi. Ärsyttää kun oma jännitys vaikeuttaa elämää niin paljon, mutta ei auta kuin työstää tilannetta. Pääasia kuitenkin että radasta jäi positiivinen mieli ja taas voitettiin itsemme.

Tämän päiväinen koulutus sen sijaan oli ihan katastrofi, minä ja kouluttaja emme puhuneet yhtään samaa kieltä. Lopulta homma meni siihen että kouluttaja esimerkkiä näyttäessään antoi Vinskin repiä lelua vaikka kielsin ja sanoin että se on vähän turhan kiihdyttävää siihen tilanteeseen ja jää helposti Vinskillä päälle. :( Samoin vaikka kielsin ettei lelulla saa hetsata, mutta silti pääsi senkin kanssa turhaa haukkumista tapahtumaan. Onneksi sitten jossain vaiheessa palkaksi otettiin nami, mutta jonkun käsittämättömän harjoituksen päätteeksi mulla oli sitten jo tosi hämmentynyt ja väsynyt koira, joka vaan nuuskutti maata.

Olisi vaan pitänyt ajoissa hoksata että tämä tyyli ei valitettavasti meille sovi ja vetäytyä sivummalle seuraamaan, mutta oma vika että jäin uteliaisuuttani loppuun asti. Tosi hämmentynyt ja pettynyt olo jäi kyllä koulutuksesta, valitettavasti. Me ei päästy tekemään tarpeellista harjoitusta, vaan hommassa keskityttiin aika paljon epäolennaiseen asiaan, ja ihan turhaa haukkumista pääsi tapahtumaan ja koira hämmentyi turhaan tilanteessa, jossa sen pitäisi olla iloinen ja yhteistyöhalukas. Toisaalta, jotain opittiinkin taas, nimittäin se että jatkan niinkuin tähänkin asti enkä sekoita tai päästä ketään sekoittamaan meidän pakkaa yhtään.

Koulutuksen jälkeen mentiin paikkaamaan pahaa mieltä metsälenkille kevätauringon lämmittäessä mukavasti. Vinski ja Ykä puuhasivat tutulla reitillä ihan innoissaan vasta toista kertaa tänä keväänä, sillä talven tämä kyseinen polku on ollut poissa lenkkiohjelmistosta, mutta nyt polku oli kuivunut hyvin. Pidän tästä reitistä erityisesti siksi, että vaikka se on superlyhyt (kävellään sitä aina monta kertaa päästä päähän), polku on kuin luonnon oma fysioterapiarata. Siinä on paljon puunjuuria ja sopivan pehmeää mutta epätasaista maastoa kulkea, jotta Ykä saa tarvittavaa treeniä ja oikeanlaista liikuntaa kuntoaan ylläpitämään. Pitkästä aikaa jaksoin kuskata kamerankin mukanani. :)