sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannus, juhlista jaloin

Juhannusta vietettiin kerrankin ihanan aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, uutisissa tiedettiin kertoa että kolmeenkymmeneen vuoteen ei ole ollut näin lämmintä tänä ajankohtana. Ja sekös minulle kelpasi! Ja koirillekin, kun pääsivät uimaan.
Meillä oli hallilla pienen porukan omat juhannustreenit, siellä me viiden ihmisen ja 11 koiran voimin pidettiin hauskaa aattoiltana, ensin höntsäaksan merkeissä, sen päälle uimiset ja sitten osa meistä jäi vielä rally-tokoilemaankin lähempänä puolta yötä. Me karattiin kotoa tuonne jussitreeneihin kahdestaan Vinskin kanssa, Ykä jäi isännän kanssa kotomieheksi. Olivat kuulemma käyneet leppoisalla juhannuskävelyllä yhdessä.

Vinskikin pääsi siis pitkästä aikaa tekemään hiukan pappa-aksaa, jota mentiinki sitten ihan täysillä ja pää viidentenä jalkana, vaikka tarkoitus ei ollut ihan täysillä revittääkkään. Vinski vaan oli eri mieltä. Hauskaa ainakin oli! Kuvat minusta ja Vinskistä napsi Anne H.



Tottakai juhannuksena kuuluu myös grillata, ja niin mekin teimme. Anne oli loihtinut tarjolle myös herkullista piirakkaa, ja kertakäyttögrillin ääressä nautiskelimme yksinkertaisen juhannusateriamme. Suosittelen lämpimästi muillekin, ei maailman juhlavinta, mutta superhauskaa! Toivottaasti lukijoilla on ollut yhtä hauska keskikesän juhla kuin meilläkin. :)




torstai 16. kesäkuuta 2016

Kokeellinen keittiö

Valmistin tänään ensimmäistä kertaa koskaan omatekoisia treeninameja koirille. Jaan reseptini tänne, jotta muutkin katastrofikokit (mä oon oikeasti ihan toivoton!) voivat sitä hyödyntää. Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan, olkaa hyvät:

Vaihe 1: Hanki jostain broilerin sydämiä. Jos ne ovat jäässä, sulata ne. Ainakin Maukas tarjoaa näitä pakastepötkössä.


Vaihe 2: Keitä ne. Ja yöki kun keitoksen pinta näyttää ihan kuolemalta. Joku about vartti riittää.


Vaihe 3: Huuhtele viileällä vedellä, valuta kuivaksi ja pilko sopiviksi. Ja pakasta annoksina.


Erityistä huomioitavaa valmistuksen aikana: Pidä yli-innokkaat apukokit loitolla keitoksesta vahinkojen välttämiseksi!


Ja sitten vaan namit treeneihin messiin, ja koirat ei voi vastustaa! Yllättävän vähän nämä muuten tahmaavat, mä ajattelin että näistä tulis kunnon limanuljaskoita, mutta eipäs tullutkaan, vaan herkkujen herkkuja, ainakin valkonaamojen mielestä.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Puurtamista

Äh, näköjään yksi kerta, kun Vinski pääsi haukkumaan siellä vepessä, voi sekoittaa pakan pitkäksi aikaa. Tänään olisi tokokoetreenit tiedossa naapuriseuran ulkokentällä, ja katsotaanpa kuinka käy. Eilen treeneissä Vinski otti asiakseen haukkua taas enemmän, joten lähdetään vaan harjottelemaan fiilistä, ja koitetaan saada rento ja iloinen mieli kehään. Kaikki muu on sitten plussaa. Koitan saada jonkun nappaamaan meidän suorituksen videolle, niin pääsen jälkeenpäin analysoimaan mikä onnistui ja mikä meni metsään. Toivotaan että joutava käsipari löytyisi.

Ja ne rally-tokoepikset, joissa käytiin viimeksi. No haukuttiinhan siellä, mutta ei ihan niin pahasti mitä olin kauhulla odottanut. Sen verran kuitenkin että katsoin parhaimmaksi laittaa Vinskin maahan jäähylle kesken radan ja jatkoin kun pahin meteli vaikeni. Tosi hyviäkin pätkiä oli joukossa, ja työnsä Vinski teki muuten kivasti.

Kyllä me tästä taas päästään takaisin jaloilleen, kunhan jaksetaan puurtaa sisukkaasti ja ohjaaja on tarkkana! En aio luovuttaa edelleenkään, vaikka hullunahan tässä voisi jo itseään pitää... :D

Viikonloppuna pääsin kameroimaan Marikan mudeja, tässä iloiset muudelit postausta piristämään nyt kun omista koirista ei oo tuoreita kuvia julkaistavaksi.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Turhautumisen kyyneleet

Eilen korkattiin vepekausi. Koira toimi treeneissä ihan mahtavasti, ja mulle iski heti kipinä että kokeisiin mennään kyllä varmana! Ja tänään tuo ilo sitten kostautui kaksin verroin. Voi miksi me ei voida onnistua?

Nimittäin kävin aamupäivällä tekemässä kevyen tokotreenin hallilla Marikan kanssa, tarkoituksena tehdä kevyt ja iloinen pikatreeni vaan. Ja eilinen kostautui sitten kaksin verroin - Vinski sai pari kertaa ihan järkyttävän huutoraivarin, johon mun piti puuttua tosi tylysti. Se siitä iloisuudesta taas. Vaikka mä tiedän, ettei me olla vielä valmiita tuon asian kanssa, tuskin ollaan koskaan, nämä takapakit tuntuu aina niin musertavilta, etenkin nämä isommat. Vinski on viimeksi varmaan vuosi sitten saanut noin pahan huutoraivarin oikeasti, ja etenkin viimeaikoina meillä on sujunut ihan huikean hyvin. Ja nyt tämä takapakki tuntuu siis ihan musertavalta.

En muista olenko missään blogitekstissä kirjoittanut ongelmaa kokonaisuudessaan, mutta tässä taustat meidän vaikeasta taipaleesta:
Vinski on siis kovasti energinen tapaus ja sillä on taipumusta vetää kierrokset tappiin kun ollaan "töissä". Tämä on alunperin ihan osaamattoman ohjaajan syytä, voi kunpa olisin osannut tehdä toisin silloin joskus, mutta en osannut ja asiaa ei voi enää muuttaa. Opetin koirani tekemään kaikenlaista kivaa, enkä opettanut sille, miten tehdään ei mitään. Arjessa Vinski on maailman helpoin koira eikä siellä ole mitään ongelmaa, mutta etenkin tokoillessa/tottistellessa ja kaikissa muissakin harrastuksissa äänenkäyttö on ihan hullua. Kiihtyessään se haukkuu, ja haukkumisesta on kehittynyt niin paatunut tapa että Vinski voi huoletta louskutella myös matalassa vireessä.
Ja minä olen hakenut apua sieltä sun täältä, koittanut vaikka mitä ja vasta viimeisen vuoden aikana olen oikeasti alkanut oppia ohjaamaan koiraani, joka on hiljentynyt sitä mukaa kun ohjaajan taidot ovat kasvaneet, ja olen alkanut tunnistaa ne tilanteet, hetket ja asiat jotka saavat Vinskin ratkeamaan haukkumaan, oppinut sivuuttamaan ne ja oppinut katkaisemaan jo alkaneen haukun. Viimeiset parit rally-tokokisat ollaan suoritettu vain muutamilla haukahduksilla, joka on ihan huikeaa edistystä meille. Etenkin viimeisimmät kisat tuntuivat niin hyviltä, oli ihan huikea tunne ohjata hiljaista, kuuliaista, mahtavalla vireellä töitä tekevää koiraa!

Vinski on kuitenkin sellainen, että aina jos se pääsee haukkumaan hulluna, vanhat tavat istuvat lujassa ja palaavat salamana mieleen, ja niiden häivyttäminen on taas kovan työn takana. Ja eilen näin tietenkin pääsi käymään.

Eilen siis vepetreeneissä Vinski teki työnsä todella hienosti. Mutta rannassa se aina haukkuu, ja tiedän, etten tule näkemään sitä päivää kun se menisi sinne hiljaisesti vaikka eläisimme molemmat 300-vuotiaiksi. Jotkut asiat vaan pitää hyväksyä, ja tämä on yksi niistä.
Ja kun Vinski sitten pääsi haukkumaan oikein urakalla, ja se näkyi tänään tokotreeneissä. Kaksi hullua ratkeamista, epätoivoinen ohjaaja ja turhautumisen kyyneleet. Miksi minä en älynnyt tätä jo eilen, miten minä en ymmärtänyt että en saa päästää tätä tapahtumaan? Jotenkin en osannut ajatella että vepessä tapahtuva haukkuminen vaikuttaisi myös hallilla tai kentällä tehtäviin treeneihin, mutta näköjään niin kuitenkin kävi. Ja taas ollaan vaikean paikan edessä, mun pitää joko keksiä miten mä hoidan ton vepen niin ettei koira pääse revittämään ihan satasta (tämä on vaikeaa kun se aloittaa jo siinä vaiheessa kun näkee vettä auton ikkunasta) tai sitten mun pitää luopua koko vepetouhusta jos meinaan mukamas jotain rally-tokoa tai tokoa olla tekevinäni Vinskin kanssa. Tuntuu vaan niin turhauttavalta vuodesta toiseen painia tämän saman asian kanssa, vaikkakin edistys on ollut viimeisen vuoden aikana ihan huikeaa, silti näitä takapakkeja tulee ja pääasiassa oman tyhmyyden takia. Miksi minä en ikinä opi?

Hirveä itsesäälikirjoitus, mutta tämä fiilis on tänään. Huoh.
Sunnuntaina olisi rally-tokoepikset, katsotaan menenkö ollenkaan vai jätänkö suosiolla välistä.
Joka tapauksessa pettymykestä huolimatta olen päättänyt että minähän piru vie opin ohjaamaan koiraani vaikka mikä olisi, sen olen velkaa tuolle parhaalle ystävälleni. Vika on kuitenkin tässä tapauksessa kaikkineen täällä ohjausyksikön päässä, joka tietenkin aiheuttaa sen että turhautumisen hetkinä olen todella vihainen itselleni. Vaan ei muutakuin yrittämään vaan, uudestaan ja uudestaan!
On tuo Vinski niin rakas.<3

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kesä ja unelmia

Kesä on täällä, ja laiska kirjoittaja on herännyt talviuniltaan. Koirat korkkasivat uintikauden eilen (aiemminkin olisi voinut, jos emäntä ei olisi näin kylmänarka) ja tänään päästään jo vesipelastamaankin. Jännä nähdä miten Vinskiltä homma sujuu talven jäljiltä. Ykä pääsee samalla uiskentelemaan, vaikka se ei ihan tositouhuihin enää pääsekään.

Muuten me ollaankin puuhailtu lähinnä rally-tokon ja tokon parissa,Vinskin kanssa kun ollaan saatu palikat kohdilleen niin että ukko malttaa tehdä työnsä melko hiljaisesti, ja niinpä mua on taas alkanut kutkutella, että mitäs jos vielä joskus starttaisinkin tokoa sen kanssa. En tiedä, rally-toko pysykööt nyt kumminkin meidän päälajina. Aksahommat päätin jättää luokkanousun jälkeen nuoremmille ja kevyemmille kavereille puuhattavaksi, vaikka ollaan me Vinskin kanssa omaksi iloksi välillä vähän pappa-aksattu. Onneksi saan sentään lainata Nuppu Avaruuskoiraa pahimpaan aksantuskaani...
Laitan tähän keväältä muutaman Marikan ottaman treenikuvan postausta piristämään.





Kisaamassa kävimme Kauhavalla äitienpäivän tienoilla, ja yllätys yllätys, ei saatu tulosta taaskaan. Kisasta jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis ja suorituksena se oli varmasti meidän paras tähän mennessä! Kisat olivat ulkona, ja sen kyllä huomasi sekä koirasta että omasta olotilasta, jotenkin oli aivan ihanan rento fiilis, ja ensimmäistä kertaa minä, jänittäjä, nautin kisaamisesta. Ja mulla oli mukana ihan eri koirakin kuin normaalisti, Vinski oli hiljaa (taisi pari kertaa haukahtaa hypyn jälkeen kun se hiukan kuumotti) ja se teki työnsä ihan superhyvin! Josta niitä virheipisteitä sitten napsuikin, saimme nimittäin melkoisen potin kontrollivirheitä siitä että Vinski seuraa todella tiiviisti ja samalla seuratessaan tavallaan "keulii" joka askeleella. Eli minä olin koiraan todella tyytyväinen, vaikka säännöt taas eivät olleet. Muutama virhe tuli kokonaisvaikutelmaan niistä haukahduksista, ja uusin kaksi tehtävää kun en itse ollut ihan tyytyväinen, ja arvostelulappua lukiessa selvisi taas kerran että olisin antanut olla vaan.. Nimittäin alkuperäiset tehtävät olivat arvostelulapussa virheetön ja -1, kun taas uusimisen jälkeen sain virheet sekä uusimisesta että kontrollivirheet liian tiiviistä tekemisestä. Höh, mutta oma vika, pitäisi oppia noudattamaan sääntöjä eikä tehdä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Ja tein minä yhden aivopierunkin, nimittäin alokasluokan perusasentotehtävässä (kyltti nro 24) jossa pitäisi suorittaa määrätty askelmäärä ja perusasento, suoritin 1 askel, 2 askelta, 4 askelta, kun viimeinen askelmäärä olisi ollut 3! :D Lopputulos 68 pistettä, eli tuloksesta jäi uupumaan pari pistettä, mutta pääasia on iloinen mieli ja onnistumisen tunne sekä rento ja iloinen koira! Seuraavan kerran startataan sitten kotikisoissa 9.7. ellei saada jämäpaikkaa Lempäälästä kesäkuun puolen välin tienoilla (koska unohdin tietenkin ilmoittautua ajoissa....).

Kesän kuumia kelejä odotellessa päätin myös että Vinski saakoon kesätukan, ja niin tein. Jäätävän näköinen, mutta ai että kuinka nopeasti se kuivuu uinnin jälkeen. :) Vinskikin vaikuttaa iloiselta uuden tukkansa kanssa, varmasti helpottaa oloa kun pääsee tursokekarvastaan eroon.


Ja sitten vähän niitä unelmia... Nimittäin mulla on epäilys että kesäkuu on tänä vuonna PITKÄ. Siis todella pitkä, loputon suorastaan. Ja niin ovat olleet viimeiset kuukaudet muutenkin, ainakin näin odottavan näkökulmasta. Voi nimittäin olla että mikäli kaikki sujuu toivotulla tavalla, valkoinen blogi ei enää heinäkuusta eteenpäin olekaan kokonaan valkoinen, vaan laumaan liittyy uusi hännänheiluttaja, jonka touhuja päästään myös seuraamaan tässä blogissa. Siihen asti tyydyn vain odottelemaan tuskissani, ja hypistelemään pentutavaroita... <3