Palikat kohdillaan

Reilu viikko sitten startattiin Vinskin kanssa ekaa kertaa aksakisoissa tämän vuoden puolella. Ja nyt meillä vihdoin oli ne kuuluisat palikat kohdillaan! Mä olin sopivasti keskittynyt ja Vinski oli kuulolla paremmin kuin koskaan - kontaktit onnistuivat, yhteistyö ja ohjaus toimi ja niin vaan tehtiin tuplanolla agiradoilta! Eli vihdoin, valtavan uurastuksen, treenaamisen ja ties miten monen epäonnistumisen jälkeen saatiin paketti pysymään kasassa, napattiin ne meidän puuttuvat agiluvat ja sertin myötä saatiin menolippu kakkosiin. Eikä sijoituksetkaan olleet huonoja, molemmilla radoilla sijoituttiin kakkosiksi, ja tuloksena oli lopulta 2/23 ja 2/22.

Koska olin ilmoittanut kolmelle radalle, niin pakkohan se oli sitten käydä myös kakkoset korkkaamassa iltapäivällä, tuloksena tosi hyvä hylly, jossa niinikään kontaktit toimivat hienosti! Me taidettiin molemmat olla vähän väsyneitä tosi pitkän päivän jälkeen ja mä sitten päästin Vinskin vähän liian pitkälle sillä lopputulemalla että se tuli yhdestä hypystä ohi ja nappasi seuraavan putken pään siinä samassa lennossa. Ei haitannut, sen verran tyytyväinen ja yhtä hymyä meikäläinen oli!

Tottakai onnistuminen tuntuu aina hyvältä, mutta ihan erityisen hyvältä se tuntuu silloin kun oikeasti takana on pitkä epäonnistumisten sarja ja valtavasti työtä ja treeniä. Ilokseni huomasin että myös seurakaverit myötäelivät mahtavasti meidän onnistumisessa, ja siitäkös tuli vielä entistäkin parempi mieli. Ihan mahtavat kisat meillä siis!

Hyvää mieltä nostatti vielä lisää se, että tuomari Markku Kaukinen vielä palkintojenjaossa onnitteli aidosti ja lämpimästi, ja kehui vieläpä että on kiva nähdä noinkin ison koiran pystyvän noin hyviin käännöksiin ja hyviin aikoihin. Kyllä lämmitti mieltä. :)  

Kisojen jälkeen Vinski oli kyllä selvästi väsynyt, mikä ei sinänsä ole ihme, meillä oli tosi pitkä päivä. Oli kuitenkin myös haikeaa huomata että kyllä vaan kisakaverini vanhenee, ei siinä auta mikään, ja tämä saikin pohtimaan jälleen samaa kysymystä, että jätetäänköhän me aksat nyt kuitekin nuoremmille. Väsyneen koiran näkeminen on nimittäin melko herättävää jos kaverina on tuollainen  adhd-duracell  kuin Vinski, jota näkee todella harvoin oikeasti väsyneenä. Tietenkin nyt kun saatiin paketti toimimaan, olisi ohjaajalla kova halu kisata mutta toisaalta halu säästää koiraa on vielä voimakkaampi. Katsotaan nyt kuinka meidän käy, startataanko vielä jossain vai keskitytäänkö suosiolla rally-tokoiluun vaan.

Kisoissa kameran takana heilui Sami Ritoniemi, joka ansaitsee isot kiitokset kivoista kisakuvista, joita laitankin tähän vielä muutamat näytille. Ohjaajan ilmeet hymyilyttävät, mutta eihän me missikisoissa oltukaan...

   

Pohdintoja

Kerta toisensa jälkeen kirjoitan huonolla omalla tunnolla että edellisestä tekstistä on vähän ihan liikaa aikaa. Niinkuin nyt taas. Puolustuksekseni voin sanoa että töissä ja koulussa on ollut niin huikea kiire että harrastukset siihen päälle ja that's it, ei ole mukamas ollut aikaa kirjoittaa. Ja silloin kun olisi ollut, oon koomannut vältellen jotain koulutehtävää. No, se siitä selittelystä.

Kevät alkaa olla käsillä ja jälleen meidän seurassa on aika ilmoittautua kevään kurssien kakkosjaksolle, ja treenata kohti kisakesää. Joka onkin saanut pääni täyttymään kalvavista ajatuksista liittyen siihen kamalaan faktaan että rakas Vinski todella ikääntyy väistämättä. Tällä hetkellä mittarissa on 7,5 vuotta, joka ei tietty ole vielä edes veteraani-ikä, mutta kuitenkin. Etenkin agility laittaa mietityttämään, Vinski kun on siihen hommaan melko suuri koira. Lisäksi sillä kuitenkin on D/D-lonkat, vaikka ne uusintakuvauksissa reilu vuosi sitten olivatkin hyvässä kunnossa ilman rikkoa. Silti. Mistä tietää että on aika jättää se rakas kisakaveri eläkkeelle? Tähän asiaan huomaan nykyisin ajatuksieni karkaavan välillä, ja kai se on hyväkin tehdä vähän ajatustyötä asiaan liittyen.

Vinski on aina ollut ja on edelleen hurjan energinen, vahva, iloinen ja tekee kaiken aina ihan täysillä. Se varmaan juoksisi vaikka yhdellä jalalla tilanteen sattuessa, ja siihen mun pohdintani kiteytyykin. Mä kun toivon että saisin pitää Vinskin mahdollisimman pitkään elämässä iloista ja onnellista koiranelämää, ja jossakin kohtaa päästään siihen ajatukseen että milloin olisi aika jättää aksa nuoremmille hypittäväksi? En tiedä. Alustava suunnitelma meillä on että kesä vielä kisataan ja päivitetään tilannetta sitten syksyllä, ja sillä mennään.

Vielä en ole huomannut että esimerkiksi palautuminen treeneistä olisi hitaampaa tai muita vastaavia ikääntymiskuvioita, mutta jonain päivänä sekin varmasti tulee vastaan. Toistaiseksi ikääntyvä ystäväni on kuitenkin vielä vahva ja tuulennopea, ainostaan  sen kasvot ovat alkaneet saada ikääntyvän herrasmiehen arvokkuutta.

Goodbye 2015

Mä kirjoitin viimeksi "mä kirjoittelen ensi viikolla lisää"... Ja se sitten vähän jäi kun töissä oli superkiire ja kaikkea joulusäätöä oli vaikka kuinka paljon ja niin edelleen. No eipä niistä kisoista ihan hirveästi mitään kummallista sanottavaa ollutkaan, hyppärillä sijoituttiin muistaakseni kolmanneksi ja agiradoilla oli perus kontaktitaikinointi. Epikset vuoden lopussa meni samaan sarjaan.
No, pääasia että oli kivaa! :)

Kuvia kisoista napsi ystävällisesti Sami Ritoniemi, superkiitos siis hänelle hyvästä kuvasaaliista, ja tässä osa teidänkin ihailtavaksenne. :) Ja sitten näiden myötä päästäänkin aiheeseen, joka mua on mietityttänyt joulusta asti, kun ystäväni Satu kysyi että kauanko aion vielä kisata Vinskin kanssa... Ja sitten mä totesin että en ole edes miettinyt asiaa, paitsi sen jälkeen tietenkin asia on pyörinyt mielessä. Milloin koira on eläkeikäinen? Koska sen pitää saada ottaa lunkimmin? Mistä sen edes tietää? Vai tuleeko se vastaan jonain päivänä kun katsoo vanhan kaverin kasvoja ja toteaa että se näyttää väsyneeltä? En tiedä, Vinskillä kun vielä virtaa riittää kuin nuorella koiralla, askel ei paina, silmissä tuikkii iloisesti ja hinku tekemiseen on kova. Eihän minun ystäväni ole vielä vanha eihän?

Meillähän ei ole ollut mitään suuria tavoitteita ikinä, ennemminkin vaan saada aksassa kontaktit toimimaan ja joka lajissa on tavoiteltu vähän sellaista rauhallisempaa, ei-niin-meluisaa suoritusta. Eli ei mitään supertavoitteita, mutta meille ihan riittävän vaikeita. Ehkä me vielä hetki ja painotetaan enemmän rally-tokoon niin ei ole sitten fyysisesti niin rankkaa. Aksakurssille ilmoitin meidät kuitenkin, ja päästiin rally-tokon valmennusryhmäänkin. Vielä me jaksetaan, yhdessä! Ja samalla olen jokaisena päivänä kiitollinen että vanha ystäväni on vielä, reilu 7-vuotiaana kisakunnossa. On se vaan mahtava koira, minä olen onnenmyyrä kun olen Vinskin saanut ystäväkseni.<3

Lisäksi joulun jälkeisissä epiksissä sain uutta tarmoa toisen kisakaverini kanssa puuhasteluun, me nimittäin käytiin korkkaamassa meidän "kisaura" ja osallistuttiin meidän ensimmäisiin yhteisiin epiksiin, jotka oli samalla Nupun ekat startit koskaan. Ja pikkukoirahan liiteli tosi kivasti! :) Vielä tarvitaan hiukan varmuutta putkiin ja vähän itsenäisempää suorittamista, mutta treenimäärään nähden homma toimi tosi hyvin. Eniten Nuppua taisi hirvittää radalla pyörivät kummalliset tyypit, jotka suoristelivat putkia ja nostelivat käsiä ja viheltelivät pilliin. Mutta todella, tästä on hyvä jatkaa iloisin mielin eteenpäin ja kohti uusia haasteita. Kiitos Heidille, joka ystävällisesti antaa minun lainata Nuppua kaikenmaailman aksahömpötyksiin. :) Ja Nupustakin Sami R. nappasi muutaman kuvan.

 

Näin vuoden vaihtuessa on tapana tehdä yhteenvetoa edellisestä vuodesta, summata sitä ja asettaa toiveita ja tavoitteita uudelle vuodelle. Minulla ja koirilla 2015 oli kiva vuosi. Minä ja Vinski ollaan pysytty terveenä, jopa yksi kapiksi luulemani kaljuuntumisepisodikin vaikutti olleen väärä hälytys ja johtuneen ilmeisestikin ruuan laadun vaihtelusta, joka hoitui ruokaa vaihtamalla. 

Ykä on pärjännyt sairautensa kanssa ja porskuttaa vielä meidän kanssa. Uutena apuna on löydetty laserhoito sekä BOT-loimet, jotka helpottavat Ykän tilannetta. 

Minä olen kehittynyt koiran ohjaajana, oppinut toimimaan tunnetilan pohjalta, ja ottamaan huomioon ne pienimmätkin vivahteet mielentilassa, sekä minun että koiran. Olen ehkä löytänyt ne pienenpienet rauhan ja viisauden rippeet minussa, ohjaajana. Tänä vuonna minä kokoan ne kasaan, laitan ne kasvamaan ja yritän oppia käyttämään niitä hyödykseni paremmin. 

Vinskille tavoitteena on pysyä terveenä ja hyvinvoivana ikääntymisestä huolimatta, ja koitetaan me ehkä se RTK2 saada kasaan myös. Jos onnistuu niin hyvä, jos ei niin ei se mitään. Ja ennenkaikkea me haetaan sitä hyvää mieltä ja iloista, rentoa tekemistä.

Ykälle toivon terveyttä ja iloisia päiviä, ihanaa koiranelämää ja painia Miinus-kissan kanssa. :)

2015 yksi treenikaverini, ihana valkkarineiti Freya Haivenkoira, siirtyi oman perheensä ohjattavaksi ja minä en voi kuin ihaillen katsoa kuinka neitokainen on kehittynyt, erityisesti nuoremman ohjaajansa Juuson kanssa. Menestyksekästä vuotta heille! 

Ja minä saan nyt jatkaa uusien haasteiden kohtaamista uuden treenikaverin, Nupun kanssa. Me puuhaillaan aina kun aikataulut osuu yksiin, mutta sen ihmeellisempiä tavoitteita meillä ei ole, paitsi tosiaan oppia uutta ja puuhailla kaikkea kivaa yhdessä. 

2016 - mitähän se tuokaan tullessaan?

Let it snow!

Tänään saatiin ihan oikeasti lunta meidänkin leveysasteilla, ja jippii kun heti piti mennä ulos koirien ja kameran kanssa! Sain kuin sainkin napattua muutamat ihanan talviset kuvat, ennen kuin totesin että ihanan leijailevat, kevyet lumihiutaleet muuttuvat raskaaksi räntäräteiksi ja ennen pitkää satoikin jo vettä. :( Nyt sitä onkin riittänyt sitten koko loppupäivän niin että ulkona on taas mustaa, pimeää, märkää ja koleaa. Se siitä talvi-ilosta siis, mutta onpahan edes kuvia muistoksi.
Toivotaan että kunnon talvi saataisiin pian, sillä märät ja koleat kelit ovat Ykälle aina tosi kurjia, kun taas pakkasella Ylvis porskuttaa kuin nuori poika.

Iloista joulun odotusta lukijoille kurjasta säästä huolimatta!

Tässäpä muutamia kuvatuotoksia tältä päivää. Vierailevana tähtenä treenikaveri Wii, jonka hänen isäntänsä jalosti lainasi poseeraamaan muutamaan otokseen.
Mä kirjoittelen varmaan ensi viikolla lisää, pitäisi nimittäin purkaa tänne viikon takaiset rally-tokokisat, ja lisää kirjoittelun aihetta saan sunnuntaina kun käydään kisaamassa kolme starttia agiliidon parissa.

 

Herkkuja

Pakko vähän hehkuttaa, että meillä on kaapit herkkuja pullollaan. :) Koirilla siis. Nimittäin osallistuin Racinellin facebook-kisaan isänpäivän tienoilla ja onni suosi ja voitin koirille Racinellin herkkupaketin.Viime lauantaina sitten matkalla rally-tokoepiksiin poikkesin paikalliselle ärrälle noutamaan paketin ja odottamani pikkuisen pussukan sijaan saatiinkin pienehkö pahvilaatikollinen herkkuja koirille naposteltavaksi!

Pussukka sisälsi erilaisia luita, pururullia, kanafileitä, koulutusnameja ja herkkutikkuja. Ensimmäinen pussukka avattiin jo rally-tokoepiksissä ja palkkanamit upposivat herkkusuihin vallan mainiosti, ja tuloksetkin olivat vallan mainiot! Kiitos kovasti herkuista, Racinell!

Kovan työn tuloksia

Voi mikä ihana tunne kirjoittaa, että kova työ alkaa tuottaa tulosta. Siis se työ, mitä ollaan hartiavoimin tehty Vinskin ja mun tunnetilan ja fiiliksen hallitsemiseksi, niin nyt se alkaa näkyä, sekä rally-tokossa että agissa!

Ongelmana on ollut kauan jatkunut kierre - Vinski rakastaa tekemistä ja kiihtyy mielettömän helposti joka asiasta, joka johtaa siihen että se alkaa haukkua. Haukkuminen saa välittömästi mut hermostumaan ja kasvattaa valtaisan lerssin mun otsaan. Ja kun mun mielentila on hermostunut ja kiihtynyt (ihan sama miten kovasti yritän sen Vinskiltä piilottaa) koira kiihtyy vaan entistä enemmän. Ja mä hermostun entistä enemmän. Ja niin edelleen, kierre on valmis. Ja nyt mä oon oikeasti alkanut löytää sellaisia pieniä pilkahduksia siitä, mitä rauhallisuus tarkoittaa. Oon mä ennenkin yrittänyt olla rauhallinen, esittänyt rauhallista koiralle ja koittanut kaikkeni, mutta jotenkin vasta nyt olen oikeasti alkanut saada siitä fiiliksestä kiinni, ja se näkyy!

Edellisviikonloppuna agiliidettiin kotikisoissa kolmen radan verran, ja todella A-radalla tapahtui sellainen ihme että Vinski otti jokaisen kontaktin. Mun ohjaaminen ja juokseminen voisi olla noin miljoona kertaa parempaa vielä, mutta pääasia että vaikemmasta ollaan pikkuhiljaa pääsemässä yli. Vinski kuunteli mua ja oli oikeasti töissä eikä vaan jyrännyt aivan päättömästi minne sattuu. Itse tietenkin olin niin tohkeissani kontaktien onnistumisesta että päästin koiran liian aikaisin pois keinulta ja hyllytin radan näppärästi (muutenkin oli vielä vaikeaa rytmittää tuo kontaktien jälkeinen elämä, kuten videolta voi todeta) mutta muuten olen äärimmäisen tyytyväinen! Video on otettu valitettavasti puhelimella, joten laatu ei ole kaksinen mutta ehkä pointti tulee selville. Alku puuttuu kun hommassa kävi niin että video piti ottaa oikealla videokameralla, mutta kriittisellä hetkellä akku loppui tietenkin (tosi hienosti valmistauduttu!), joten kuvaaja vaihtoi sitten supernopeasti puhelinversioon... Kiitokset molemmista videoista Josefiinalle!!

B-rataa ei valitettavasti ole videolla, mutta se sujui myös lähtöä lukuunottamatta hienosti. Ensimmäisen hypyn jälkeen radan toinen este oli A, joka oli vähän liikaa Vinskille, ja alastulo meni mönkään. Päättäväisen korjailun jälkeen kokosin itseni ja paineltiin loppurata kontakteja myöten kivalla fiiliksellä. Tuomarina oli Janne Karstunen, joka armollisesti antoi meidän jatkaa radan loppuun asti kisanomaisesti A:n alastulon korjaamisesta huolimatta. Hyvä harjoitus. :)

C-rata oli sitten hyppäri. Siellä me oltiin treenaamassa fiilistä, vaikka meillä onkin jo pari hyppärinollaa alla. Ja nolliteltiin tämäkin hyvällä fiiliksellä ja melko hyvällä ajalla, ja sijoituttiinkin kolmanneksi. :) Vinski on taitomies!<3 Niin ja tähän löytyi jo videokamerakin latauksesta takaisin töihin, joten laatu on videossakin hieman parempi jo.

Se agilitystä, uudet koitokset itsenäisyyspäivänä.

Eilen kävimme sitten epiksissä korkkaamassa rally-tokon avo-luokan ekaa kertaa, pienellä jännityksellä että tuleekohan touhusta mitään. Rata oli onnekseni supersujuva ja etenevä, joten mitään ylimääräisiä kuumumisia Vinski ei osoittanut, ja lisäksi hyppy oli ystävällisesti sijoitettu radan viimeiseksi, joten siitäkin selvittiin. Pieni hämmennyksen hetki tuli houkutuksen kohdalla, kun Vinski katseli selvästi niitä houkutuksen tötteröitä - kunnes muistin että mähän oon naksutellut sitä menemään merkille ja nyt se varmaan katsoi tötteröitä vähän sillä silmällä. :D Koira eteen, vasemmalta sivulle-kyltillä otin turhan -10 pistettä kun otin varmuuden vuoksi apuaskeleen. Yleisvaikutelmasta taisi tulla -1 muutaman haukahduksen vuoksi ja jostain liian tiukasta seuraamisesta muistaakseni toinen -1, joten tuloksella 88p. selvittiin ja voitettiin luokka (oltiin myös ainoat jotka saivat tuloksen). Palkinnoksi saatiin säkillinen senioriruokaa ja tämä herätti minut todella! Onko mun Vinski muka niiiiin vanha jo? :D Kuvan nappasi Saara Takku.

Lokakuun kuulumiset

Mä oon taas lintsannut kirjoittamisesta, eli tiivistän vähän lokakuun kuulumisia tähän postaukseen.

Ensinnä Vinskin hommia, ollaan edetty ihan mukavasti. :)

Nyt kun minä olen rally-tokon myötä alkanut päästä eroon ihan järkyttävästä kisakammostani (jota olen tokon myötä alkanut tottelevaisuuslajeissa potea) ja vielä kun päästiin avo-luokkaan kisaamaan, olen alkanut ajatella optimistisesti kisaamisesta myös tulevaisuudessa. Jännitän toki edelleen aivan tuhottomasti suoristusta (älkää kysykö miksi, ei mulla itsellänikään ole hajua minkä takia) mutta pahin kammo ja epämiellyttävyys on menneet ohi. Jännä että aksassa ja vepessä jännitys on ollut positiivista aina, mutta tokossa taas jotain ihan järkyttävää, luultavasti Vinskin haukkumisen takia. Mutta selvästi kun yksi "vaiva" alkaa helpottaa, alkaa näköjään toinenkin, noidankehä alkaa purkautua. Ja tämän uuden positiivisemman ajattelutavan siivittämänä olen alkanut miettiä että mitäs jos me joskus edetään sinne voittajaluokkaan asti? Iik, siellähän pitää osata oikeallakin seurata ja vaikka mitä... Naksutin kouraan ja tuumasta toimeen siis!

Viime viikot me ollaan siis Vinskin kanssa treenattu oikealla seuraamista ja nyt päästään etenemään jo pieniä pätkiä (alle 10 askelta) sujuvasti! Hyvä me! Mä nimittäin ajattelin että asian opettelussa menisi huomattavasti kauemmin, koska Vinski on ensinnäkin kovin vilkas ja malttamaton ja lisäksi kova poika ennakoimaan ja tarjoamaan mulle tutuiksi ja hyviksi havaittuja tapoja, sekä tietenkin turhautuu helposti, joka aiheuttaa haukkumista... Mutta kappas, niin vain ollaan edetty! Pitäisi saada joku ottamaan meistä pieni videopätkä, niin näkisin itsekin "ulkopuolisen" silmin miten homma sujuu ja miltä se oikeasti näyttää. Ja voi miten kiva on välillä opettaa jotain ihan uutta, edellisestä seuraamisen opettelusta (siis ihan alusta alkaen) onkin melkoinen tovi! Osaan mä siis vielä, kun kerran koirakin oppii. Samoin meneillään on merkille menon opettaminen. Seuraamispuolen vaihtamiseen liittyvät puolenvaihdot edessä, takana ja jalkojen välistä ajattelin sen sijaan opettaa suosiolla vasta sitten kun seuraaminen oikealla on idioottivarmaa Vinskillekin. Ei siis makeaa mahan täydeltä (mulla on nimittäin tapana lähteä vähän keulimaan kun innostun)...

Eli huippufiilis siis!

Marraskuun aikana meillä on tiedossa ainakin yhdet agikisat kotihallilla sekä päästään korkkaamaan se rally-tokon avo-luokka, ensin epiksissä ja sitten vielä virallisestikin.

Ykän kanssa ollaan nyt haettu sopivaa väliä laserhoitokertoihin niin että saataisiin tasapaino kohdilleen. Syksyn kylmät ja kosteat kelit huomaa selvästi Ykän voinnissa, mutta onneksi laserhoidosta on ollut selvästi apua. Lisäksi BOT verkkoloimi on päällä lähes joka yö ja sen jäljiltä Ykä on aamuisin kyllä normaalia vetreämpi. Silti pelottaa mitä talvi tuo tullessaan, mutta ei auta kuin selvitä ja pärjätä ja tehdä kaikkensa, jotta Ykän kunto pysyisi hyvänä kamalista keleistä huolimatta. Loppuun kuvaterkut BOT päällä loikoilevasta Ykästä.<3