En käsitä mikä hitto siinä on, että pitää kylvää jotain syöttejä ojiin, en edes niitä mitkä on vaan pelkkää "ruokaa". Mikä sairaus saa ihmisen pään niin sekaisin että pitää tehdä hallaa toisille, ihmisille ja koirille, jotka eivät ole kenellekään mitään pahaa tehneet?
Viimeksi tänään lenkillä ollessa näin Vinskin nuolevan polun varrella jotain, mikä muistutti ihan kookosrasvaklönttiä. Käskin Vinskin jättää klöntin rauhaan ja jatkoin matkaa, ja tottakai takaisin tullessa olin jo unohtanut koko asian. Kävelin Vinskin kanssa edellä Ykän haahuillessa perässä ja käännyin katsomaan että minne se Ykä jäi. Siellähän se veti naamaansa sitä klönttiä, mitä ikinä se sitten olikaan. Karjuin Ykälle että päästää irti ja ryntäsin paikalle vain kaivaakseni enää vetelät jämät koiran kurkusta. Sinne meni.
Sitten juoksujalkaa kotiin kokeilemaan, josko kompostin saisi oksetettua. Ei saanut. Kaksi suolapalleroa myöhemmin en uskaltanut antaa enää kolmatta, vaan koitin soitella kaikki alueen eläinklinikat läpi. Tuloksetta kellon ollessa kuusi illalla.
Päivystävä ei vastannut.
Tyydyin siis syöttämään öljyä Ykälle, koska lääkehiili olisi pitänyt antaa mahdollisimman pian (0,5h-1h syömisen jälkeen) ja aikaa oli kulunut jo pari tuntia ja siksikin, että Ykällä on sydänlääkitys, jonka teho voisi heikentyä "turhan" hiilen antamisesta (koska enhän minä tiedä söikö Ykä pelkkää kookosrasvaa, jonkun myrkkysyötin tungettuna kookosrasvaan vai jotain muuta, joka vaan näytti kookosrasvalta). Päivystävän eläinlääkärin lopulta vastatessa soittooni oli ohje "anna sille jotain öljyä". Eli täällä me nyt odotellaan ja tarkkaillaan vointia. Öljypöntön kanssa. Toivotaan että klöntti todella oli vaan kookosrasvaa (mitä ikinä se teki metsässä polun varressa?!?!)...
Tästä pääsemme sujuvasti aiheeseen nimeltä päivystävät eläinlääkärit.
He ovat varmasti maailman vaikeimmin tavoitettava ihmisryhmä.
Jos lopulta saat heidät kiinni, on luurissa annettava neuvo yleensä ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, useimmiten se minkä itsekin tajusit jo tehdä höystettynä "no seuraile sitä"-neuvolla ja seuraavaksi yleisimpänä "en mä nyt oikein tiedä mitä tuolle voisi tehdä, soita maanantaina/aamulla/arkena uudelleen".
No, meillä ei onneksi juuri tällä kirjoitushetkellä tunnu olevan hätää, mutta ystäväni sai tällä samaisella paikkakunnalla kokea pari viikkoa takaperin todellisia kauhunhetkiä hänen suuren koiransa kehitettyä yhtäkkiä jostain tukoksen suolistoonsa.
Koira oli kuin kaasupallo arki-iltana klo 22 jälkeen.
Kuten arvata saattaa, ei eläinlääkäriä missään ja lähimmät päivystäjät totesivat yksi toisensa jälkeen että ei tälle nyt oikein voi mitään tehdä ja en mä nyt ole tällaisia vuosiin hoitanut... Kauemmas ei voinut koiraa kuljettaa sen ollessa niin kaasuuntunut.
Kuolema oli todella hilkulla mutta onnekkaasti erään lähellä sijaitsevan yksityisen klinikan lääkäri suostui vielä yömyöhällä työaikansa ulkopuolella tulemaan koiraa pelastamaan, ja sai kuin saikin koiran vielä elvytettyä elävienkirjoihin tukalasta tilanteesta ystäväni toimittaessa hoitajan virkaa. Kiitos tälle ihanalle lääkärille, vanha koira saa vielä nauttia aurinkoisista kevätpäivistä. Jos koira olisi jäänyt päivystäjän käsiin, niin kuolema olisi ollut varma. Ja samanlaisia tarinoita olen kuullut tuttavapiiristä viime aikoina vaikka kuinka paljon - päivystäjiä on vaikea tavoittaa eikä heiltä läheskään aina saa tarvittavaa apua silloin kun on oikeasti akuutti pakkotilanne.
Mitä tästä opimme - kello 18 ja aamu 9 välisenä aikana ei eläimen kannata täällä lakeuksilla sairastua, se on varma.
Turvallista kevättä kaikille, loppuun vielä iloiset pojat metsälenkillä ennen kookosrasvaepisodia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti