Eilen olin taas poikien kanssa varmaan pari tuntia koirapuistossa..
Oli aika kova viima ja lunta satoi, kuten nytkin, niin ei oikein mitkään harrastuksetkaan jaksaneet kiinnostaa. Niinpä vaan seisoskelin koirapuistossa ja annoin koirien resuta muiden kanssa. Siinä taas tapasin ainakin 4 uutta ihmistä ja kaikkien kanssa tuli juteltua pitkät tovit koirista ja vähän muustakin, ja kun lähdin kotiin niin mieleen tuli, että kyllä ne koirat vaan yhdistää sellaisiakin ihmisiä yhteen, ketkä eivät muuten välttämättä toisilleen edes menisi juttelemaan. Kun mietin omaakin kaveripiiriäni, niin kyllä siinä lopulta on aika paljon sellaisia ihmisiä, joihin olen tutustunut pelkästään koirien kautta tai ainakin aloittanut koirien avulla ja nyt ollaan ihan muutenkin tuttuja ja tekemisissä.
Ensinnäkin koirieni kasvattajat, mutta varsinkin monet arkipäivän tutut.
Yleensä tuttavuus on alkanut esim. mätsäreissä, joissa on kilpailtu samoissa luokissa ja sitten on myöhemmin nähty tokossa, agilityssä ja kaikenlaisilla kursseilla sekä virallisissa näyttelyissä. Tutut ihmiset tekevät koiraharrastuksesta vielä mukavampaa ja siinä yllättää itsensä tutustumalla todella erilaisiin ihmisiin, joita silti koirat yhdistävät.
Itse olen saanut koirien parista hyvänpäiväntuttuja, mutta myös ystäviä, joiden luona kahvitellaan, grillaillaan ja jopa varaillaan yhteisiä mökkejä kesän koiratapahtumiin. Rikastuttaa elämää, kun ympärillä on samanhenkisiä ihmisiä ja heidän kanssaan kestää ne pettymyksen hetket paremmin ja voiton hetket tuntuvat entistäkin makeammilta kun ympärillä on porukkaa, joka ymmärtää ja kannustaa, ja kaikin tavoin elää sitä samaa maailmaa. :)
Joskus kun oikein pännii, on ihana törmätä tuttuun koiraihmiseen, joka ymmärtää sinua juuri sillä hetkellä.
Muistan kuinka Tuurin näyttelyissä kehän jälkeen hirveässä tuulessa ja sateessa raahasin Ykää, tavaraa täynnä olevaa reppua, retkituolia ja vilttiä ja kiroilin kurjaa keliä ja tavaramäärää, kun huomasin pari koiratuttua raahaamassa samanlaista romuläjää vastakkaiseen suuntaan. Pieni hetki, kun sanottiin heit ja vaihdettiin muutama sana kehistämme, ja heti oli parempi mieli. Jotenkin koin etten ollut ainoa hullu joka kaatosateessa hinaa hirveää tavaramäärää ja koiraa ja vieläpä maksaa itsensä siitä kipeäksi. :D
En voisi kuvitella että joku ei-koiraihminen ymmärtäisi huoleni puuttuvasta hampaasta, laskeutumattomasta kiveksestä ja nauraisi myötätuntoisesti tarinalleni, kun kerron että koirani oli oksentanut kämpän täyteen keltaista vaahtoa ja käpyjä kun tulin koulusta kotiin. :D Koiraihminen ymmärtää.
Uusia tuttavuuksia voi saada jopa virtuaalimaailmasta, koirafoorumeilta. Parikin ihmistä ovat alunperin olleet minulle tuttuja vain nettifoorumien koirakeskusteluista ja sitten onkin hauska huomata jossain tapahtumassa, että kappas, tuo ihminen ja koira ovat jo kuvasta tuttuja ja nimikin on sama. Sitten vaan reippaasti juttelemaan. :) Lisäksi pari tuttua olen saanut ihan koirieni sisarusten kautta. :)
Terkut vaan kaikille koiramaisille tutuille, joita vuosien varrella on tarttunut matkaan mätsäreistä, näyttelyistä ja erilaisista harrastuksista! :)
Aiemmin muuten kirjoitin noista agiepiksistä, eli ns. "kinkunsulatuskisoista". Ne meni mun osalta aivan pipariksi, kun Vinski oli alkuun niin kuumana ettei se kuunnellut ohjausta pätkän vertaa vaan paineli vaan hurmiossa ympäri rataa ja meni esteitä ihan mieleisessään järjestyksessä vailla aivotoiminnan hiventäkään.
Ykä oli reipas, mutta muutama virhe tuli kuitenkin. Silti, olin todella tyytyväinen Ykän suoritukseen, sillä se teki parhaansa ja mokat oli mun kun en ohjannut tarpeeksi tarkasti. Ihana Ykä. Ja hetkellisesti tuntui Vinskin osalta että olisin ollut valmis kuristamaan sen höyrypään sinne radalla.. :D
Kunnes tuli koiranvaihtoluokka.
Koiranvaihtoluokassa siis ideana oli, että sinne ilmoitetaan koira ja ohjaaja ja sitten arvotaan että kuka ohjaa ja kenen koiraa. :D Kivaa! Itse sain ohjattavakseni Ninni-bortsun, joka oli ihan liian herkkä mulle, tuntui että koira on kuin liukas saippuapala, mistä ei saa mitään otetta! Taitava koira, mutta mä en osannut ohjata sitä pätkääkään. Ennen luokkaa mietin, että voi sitä parkaa joka saa suoraa huutoa karjuvan ja hädin tuskin nahoissaan pysyvän höyrypää-Vinskin ohjattavakseen. Arvonnassa kuumakallen nimi luki Jennan lapussa ja ehdinkin jo esittää osanottoni Jennalle, jolla itsellään on siis muutama cavalier. Ajattelin että tyttö taitaa järkyttyä pahemman kerran kun joutuu radalle Vinskin kanssa, etenkin kun se ei ikinä vielä ollut käyttäytynyt noin ääliömäisesti agikisoissa.
Mutta, mutta.. Jennahan ohjasi Vinskiä todella hyvin (vaikka sanoikin sen olevan "hieman" erilainen verrattuna hänen omiin koiriinsa) ja Vinskikin suvaitsi käyttäytyä hieman rauhallisemmin, johtuen sitten oudosta ohjaajasta joka eittämättä vähän hämmensi koiraa tai kahdesta aiemmasta radasta, jossa tämä urpå oli jo saanut purkaa itseään hieman. Lopputuloksena oli, että Jenna ohjasi hienosti Vinskin maxiluokassa voittoon! :)
Huippua!
