maanantai 11. heinäkuuta 2011

Sove Vinskin osalta suoritettu :)


Eilen oltiin sitten Jurvassa sove-kokeessa Vinskin kanssa. Aamulla jännitti aivan hirveästi, vaikka yleensä en ole jännittäjähenkilö ollenkaan.. Ehkä jännitys johtui siitä että sovea on mahdollisuus yrittää vain kahdesti ja sen jälkeen ei ole asiaa kokeeseen mikäli ei läpi pääse. Lisäksi, ollaanhan me treenattu lajia vasta kokonaiset 5 kertaa.. :D

Perjantaina oli vielä viime hetken treenit ja niissä Vinski oli oma itsensä ja kaikki sujui hyvin, veneen haku meni tosin vähän sivuun maalilinjalta, mutta muuten kaikki sujui odotetusti.
Sunnuntaina oli vähän enemmän aaltoja ja jännitti vielä enemmän että miten koira suhtautuu kun treenilammikossa on aina tyyntä. 
Koepaikalla oli vielä yksi yllätys, ei nimittäin ystäväni Heidin (joka osallistui myös kokeeseen labbis Millin kera) kanssa oltu tajuttu että emme voikaan olla toistenmme apuohjaajia, kuten oli suunniteltu sillä samassa luokassa kilpailevilta se on kielletty. Eli pikapikaa jouduimme värväämään uudet apuohjaajat itsellemme, mutta molemmille löytyi avustaja, onneksi. Minua avusti ystävällisesti Sari Lähteenmäki ja kieltämättä kokeneen harrastajan apu oli tervetullutta. :) Kiitokset Sarille!  Ennen koetta arvottiin vielä järjestys ja meille tuli numero kolme. Milli aloitti ja kakkosena oli kolmas sove-koira Aamu. Muut luokat tulivat sitten numerosta 4 eteenpäin. Alo-luokan koiria oli 5, avoimessa kolme ja voittajaluokassa kolme.

Ensimmäinen liike, veneestä hyppy, sujui ensimmäisestä käskystä hyvin, mutta olin tajunnut väärin ja luulin että samanaikainen liike ja sana on yksi ja sama käsky, mutta tuomari laskikin nämä kahdeksi eri käskyksi. Siksi käskyjä kului enemmän kuin olin tarkoittanut, mutta koira suoriutui hyvin,kunnes.... tapahtui pienehkö "poiju-episodi". 50metrin ja 30metrin merkkipoijut kun ovat keltaisia, pallon näköisiä kelluvia systeemejä ja Vinskin mielestä ne on siis ehdottomasti palloja. Ja pallohulluhan rakastaa niitä! Niinpä Vinski hyppäsi sujuvasti veneestä ja ui kohti rantaa kunnes bongasi 30 metrin merkkipoijun ja päätti ottaa sen mukaan rantaan.. Koska poiju on pohjassa kiinni, se ei niin vaan irtoakaan ja sitten seurasimme n. 2 minuuttia kiivasta painia Vinski vs. merkkipoiju. Lopulta Vinski (raivoisien käskyjen saattelemana) luovutti ja suostui tulemaan rantaan ilman poijua. Niinpä tästä ensimmäisestä liikkeestä meidän pistemäärä oli 8... :D Ja kyllä otti aivoon! 

Mutta seuraava liike, vienti on onneksi meille melko helppo ja siitä Vinski suoriutui 25 pisteellä (täydet) ja parhaalla ajalla (0,29) ja voi kuinka olin ylpeä Vinskistä! Tosin kun se oli luovuttanut sen köydenpätkän veneeseen, se bongasi 50 metrin merkkipoijun - ja ui sinne päättäväisesti hakemaan sitä. Taas seurattiin pari minuuttia raivoisaa painia kun Vinski oli kertakaikkiaan päättänyt tuoda sen poijun sieltä. No, ei se irronnut ja lopulta saatiin koira luovuttamaan. Mutta koska liike oli jo loppunut ja vienti oli suoritettu tosi hyvällä ajalla veneeseen, niin tämä ei haitannut, vaan ennemminkin huvitti.

Tämän jälkeen oli pieni tauko ja seuraavana liikkeenä veneen haku, jonka aikana tietysti jännitin tosissani että meneekö Vinski veneen siihen päähän mistä köysi annetaan vai sinne päähän missä venetuomari pitää kiinni merkkipoijusta.. Onneksi koira tiesi ja muisti mitä pitää tehdä ja paineli epäröimättä hakemaan veneen rantaan. :) Tästä liikkeestä saatiin 23 pistettä, sillä jouduin käyttämään pari käskyä koiran ohjaamiseen sen vetäessä venettä. Aalloista huolimatta vene tuli hienosti maalialueelle.

Viimeisenä liikkeenä oli hukkuvan pelastaminen, mikä sujui Vinskiltä hyvin ja siitä saatiin 23 pistettä, sillä Vinski toi hukkuvan n. 2metriä maalilinjasta sivuun. Ja en osaa sanoin kuvailla kuinka helpottunut olo oli kun tajusin että todella läpäistiin sove ekalla kertaa! Mahtava fiilis, varsinkin kun koiranetin mukaan Vinski on tänävuonna toinen valkkari jolla on vepestä minkäänlainen tulos. Toki mitään luokkatulosta ei saatu kun tämä ensimmäinen oli se pakollinen sove. Mutta tästä on hyvä jatkaa (: 

Vinskin kokonaispistemäärä oli siis 79 pistettä poijuepisodin verotettua huimasti pisteitä.. Kun tuo pallovimma saadaan kuriin, niin sitten alkaa sujua mahtavasti! Myös Milli läpäisi soven saaden 74 pistettä. Myös labbis Aamu läpäisi soven, mutta sen pisteitä en huomannut kysyä.
Lopuksi jouduttiin sitten kaikki sove-ohjaajat kasteeseen, aiheena veneestä hyppy. Taisin suorittaa sen 25 pisteen arvoisesti! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti