Vaaranpaikkoja.

Monesti on käynyt mielessä kirjoittaa tästäkin asiasta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt kuitenkin ryhdistäydyin ja rupesin taas kirjoittamaan, tämänpäiväisen innoittamana. Tai pikemminkin pelästyttämänä. Aina toisinaan, kuten minä tänään, saa huomata kuinka paljon vaaranpaikkoja maailmassa onkaan kun koirien kanssa liikkuu. Ja nyt kun miettii näitä vaaratilanteita, mitä itsellekin on sattunut, niin täytyy kyllä kiittää onneani (tai koirieni onnea) että mitään vakavampaa ei ole sattunut vaan omalle kohdalle on yleensä sattunut vain ns. läheltäpiti-tilanteita. 

Ne ovat kuitenkin opettaneet paljon ja aina on kamalaa lukea jostain lehdestä tai nettipalstalta, miten jollekin toiselle on käynyt samankaltaisessa tilanteessa paljon huonommin ja koira on loukkaantunut tai jopa menehtynyt.

Tämänpäiväinen vaaratilanne oli oikeastaan tavallaan melko harmiton, mutta ainekset oli silti koiran loukkaantumiseen tai ainakin siihen että koira alkaisi pelätä tietynlaisia paikkoja tai tilanteita. Oltiin agilityhallilla ja lähdössä pois jo. Oven vieressä oli kujakepit, joihin joku idiootti oli jättänyt verkosta itsetehdyt ohjurit kiinni. Sammutin valot ja kävelin hallin toisesta päästä ovelle päin. Jep, meidän hallissa on älyvapaa systeemi, että valot pitää sammuttaa hallin kauimmaisesta päädystä, mahdollisimman kaukaa ovesta, josta koirat kulkevat yleensä. No, kävelin siis pimeässä hallissa ovelle päin ja Ykä oli irti hallissa. Ykä meni ovelle ja odotti siellä.Olin jättänyt ulko-oven raolleen että näen kävellä hallista ulos ja hallin pimeästä päädystä tietenkin näkee valoisan oviaukon suuntaan hyvin mutta jos tulee pihalta valosta pimeään halliin, ei tietystikään hetkeen näe yhtään mitään. Oli myös oma vikani että Ykä oli irti hallissa, mutta toisaalta se odotti ovella kiltisti, kurkki vaan ovesta ulos. Jostakin syystä Ykä kuitenkin innostui ja kääntyi ja lähti iloisesti ravaamaan ovelta minua kohti, luottavaisesti pimeään halliin. Ja välissä tietysti kepit ohjureineen. Kyllä kepit erottaa pimeässäkin, mutta verkko-ohjureita ei, ja naps, Ykä juoksi suoraan ohjureita päin. No, se vaan hyppäsi yli ja mietti varmaan että mihin tuli törmättyä mutta minä pelästyin tosissani. Siksi että se voisi myöhemmin vaikuttaa luoksetuloon tai vaikka luonnetestin pimeän huoneen osioon. Tai koira voisi vaikka alkaa pelätä keppejä. Onneksi tässä tapauksessa oli osallisena melkoisen luupäinen Ykä, eikä pehmeämpi Vinski. En usko että Ykälle mitään traumaa jäi mutta silti säikähdin. Se olisi myös voinut jäädä jostain tassustaan tms. kiinni ohjureihin hypätessään yli tai jotain vastaavaa. Seuraavan kerran kun näen että joku ääliö jättää ohjurit kiinni keppeihin, niin käyn kyllä sanomassa pari valittua sanaa. :/

Tämän pienen tapauksen myötä aloin sitten miettiä mitä muuta on omalle kohdalle sattunut huolimattomuuttani, tietämättömyyttäni tai ihan silkkana vahinkona. Läheltäpiti-tilanteita toki vain, mutta juuri siksi miettimisen arvoisia. Ensimmäinen, mikä tulee mieleen on koirat ja hissi. Näistä saa joskus lukea todella surullisia tarinoita, kuinka koira pahimmillaan on tukehtunut kuristuessaan hississä omaan remmiinsä omistajan huolimattomuuden vuoksi. Minullakin on kerran jäänyt koiran remmin päässä oleva metallirengas ovien väliin. Onneksi koiralla oli pikalukkopanta, joka oli helppo napsauttaa auki ja mitään vakavampaa ei käynyt. Kaikki olisi voinut loppua paljon kurjemminkin, kuten joskus lehdistä saadaan lukea. Nykyisin olen aivan yltiötarkka kulkiessani koirieni kanssa hisseissä, ja ehkä hyvä niin.

Autot tietysti ovat yksi vaaratekijä. Koiran ei tarvitse kun olla väärälle hetkellä irti tien läheisyydessä tai omalla pihalla vaikka, ja siihen ei tarvita kuin yksi auto joka osuu. Onneksi omalla kohdalla tälläistä ei ole päässyt sattumaan, ei edes niitä läheltäpiti-juttuja. Siis ainakaan jos puhutaan auton alle jäämisestä. Sen sijaan olen oppinut etten missään nimessä jätä koiraa yksin autoon niin että sillä olisi kaulapanta kaulassa ja varsinkaan niin että sillä olisi hihna kiinni pannassa. Ykän ollessa pieni se kerran jätettiin Vinskin kanssa autoon n.5 minuutin ajaksi kun kipaisin hakemassa sisältä jotain. Molemmilla koirilla oli kaulapannat kaulassa. Jotenkin kummallisesti Ykä oli saanut keploteltua pantansa kiinni farkkuauton takaosan suojaksi vedettävään vaakasuuntaiseen "rullaverhoon" (en tiedä miten kuvailisin ko. suojaa paremmin?) ja oli kuristumispisteessä kun palasin autolle! Silloin opin ettei enää koskaan koiria yksin autoon pannat kaulassa. Ja revin muuten koko rullakankaan helvettiin sieltä autosta! Olen sittemmin miettinyt montako muuta sellaista paikkaa autossa voisi olla, minne koira saisi pantansa kiinni, tuokaan ei tarvinnut nimittäin kuin noin sentin mittaisen raon minne panta oli jäänyt.

Auton kanssa on muutenkin pari vahinkoa käynyt, juurikin niin että koira on siellä sisällä: molemmat vieläpä koiran ollessa autossa häkissä. Kaksi tapausta meille on sattunut vesipelastusreissulla, kun koirat ovat jääneet häkkiin kiinni ilman pantaakin. 

Kuljemme vepessä erään kaverin pakettiautolla, jonne on takaosaan rakennettu häkki kaverin suuria (nöffi, mastiffi yms.) koiria varten. Auton sisälokasuoja ulkonee sen verran seinästä että häkkiä ei ole saatu ihan suoraan, vaan auton korin ja häkin verkon väliin jää rako, josta ei uskoisi koiran yrittävän tulla, ennen kuin huomaa että niin se on kuitenkin tehnyt. Kerran kuumana kesäpäivänä oltiin siis vepessä ja Ykä odotti omaa vuoroaan kanssani, ja Vinski oli häkissä auton takaosassa. Auton takaluukku oli auki kuuman ilman takia ja Vinski tunnetusti rakastaa vettä. Koira kuuli autoon veden loiskumisen ja tiesi tietysti että pian pääsee uimaan. 

Innoissaan se oli yrittänyt hypätä pienestä raosta häkin seinämän ja auton korin välistä ulos ja jäänyt roikkumaan pää alaspäin lantion kohdalta takapää häkin sisäpuolella, etupää ulkopuolella. Se ei kerinnyt olla jumissa kun ehkä 10 sekuntia, eli sen ajan kun kuulin ulahduksen ja juoksin sen luo nostamaan sitä etupäästä takaisin häkin puolelle. Sain koiran nostettua takaisin ja onneksi se ei ollut jäänyt pahasti jumiin väliin eikä luokannut itseään sen kummemmin, mutta kuitenkin tilanne oli hyvin pelottava ja vaarallinen. 

Ennen tätä minulle ei olisi tullut mieleenkään että koira mahtuu ja yrittää tulla siitä välistä, mutta tämän jälkeen olen laittanut takaluukun visusti kiinni ettei tilanne toistu. Joku voi nyt ajatella että olen täysi taukki, mutta ihan oikeasti se väli on niin pieni että ei tullut kavereillenikaan mieleen että siitä joku yrittäisi tulla. 

Tämä tapaus toi vielä mieleeni jutun, jonka luin valkkarifoorumilta joskus taannoin. Siinä joku kirjoitti valkkarinpennusta, joka oli yrittänyt kiivetä pentuaitauksesta ulos ja jäänyt roikkumaan juurikin tuolta nivusten kohdalta kapeaan väliin aitojen liitoskohtaan. Pentu oli ehtinyt ilmeisesti olla tukalassa tilanteessa jonkin aikaa ennen kuin tilanne oltiin huomattu ja pentu autettiin pois kiipelistä. Muistaakseni pennun vammat olivat kuitenkin niin vakavat että sen kohtalona oli lähteä koirien taivaaseen. Kuinka surullista ja turhaa, vahinko, jota ei ymmärrä ajatella ennen kuin se on jo tapahtunut. :'( Omistajan on jälkeenpäin helppo syyttää itseään ja muiden omistajaa, mutta vahinko ei tule kello kaulassa, niin surullista kuin se onkin. 

Toinen vahinko samaisessa autossa, samaisen häkin kanssa kävi Ykälle, pari viikkoa edellistä myöhemmin. Vahingosta viisastuneena siis pidin takaluukun kiinni ja lähdin pissattamaan Vinskiä ennen sen treenivuoroa. Ykä oli häkissä odottamassa ja koska oli tosi kuuma, auton liukukiskoilla oleva sivuovi oli auki. Ykä näki että Vinski pääsee rantaan ja oli innoissaan noussut takajaloilleen häkissä niin että se nojasi etujaloillaan häkin verkkoon. 

Yhtäkkiä kuulin aivan kamalaa kiljuntaa ja näin että Ykä tempoo hulluna häkissä. Sen oikean etutassun kaksi varvasta oli solahtanut häkin verkkosilmästä läpi ja koira oli jumissa etujalastaan häkin verkossa! Ja taas minä juoksin pelastamaan koiraani häkistä, menin pitämään Ykää paikallaan ja huusin kaverini irrottamaan varpaat verkosta. Koira saatiin irti ja ilmeisesti se ei loukannut itseään, vähän varpaat olivat arat ja anturat kipeät, mutta muutamassa tunnissa arkuus meni ohi. Minä sen sijaan en luota enää minkäänlaisiin häkkeihin pätkääkään enkä usko että mitään koiraturvallista häkkiä on tehtykään!

Kerran on myös lasin kanssa käynyt hurja juttu. 

Tuntuu uskomattomalta koko kertomus ja vielä hullummalta että niin on edes päässyt tapahtumaan, mutta on helppoa olla jälkiviisas.

Olimme isäni mökillä käymässä koirien kanssa alkukesästä ja Ykä ja Vinski juoksentelivat rannassa ja hyppivät laiturilta lampeen. Koirat leikkivät hulluna, olivat onnellisia kesästä, vapaudesta ja uimisesta. Minä valokuvasin niitä ja nautin auringosta. Se päivä olisi voinut päättyä surullisesti, mutta meillä oli taas kerran onnea matkassa. Kauempana rannasta, syrjemmällä erään puskan takana oli kiveen ja puuhun nojallaan terassin ikkunasta irrotettu lasiruutu, siis ihan iso ikkunaruutu. Tarkoituksella pidin koirat kaukana siitä, ettei mitään satu ja muutenkin ajattelin että eivät ne sinne puskaan mene. 

Vaan kerran kun käänsin selkäni ja kävelin pari metriä mökkiä kohden kuulin tutun äänen: koirat mölisivät leikkisästi toisilleen ja sitten tömähdyksen ja älähdyksen kun Vinski taklasi Ykän maahan, niinkuin se lähes aina poikien leikeissä tekee. 

Se mitä kuulin Ykän älähdyksen jälkeen oli pelottavaa; nimittäin särkyvän lasin helinää ja valtavan rysähdyksen! Kun käännyin kannoillani, näin Ykän makaavan suuren ikkunaruudun keskellä juuri siellä syrjemmässä puskassa, minne olin varma että koirat eivät mene. 

Odotin kauhulla milloin valkoinen turkki alkaa värjääntyä punaiseksi ja juoksin kauhuissani koiran luokse, karjuen sille koko ajan että "PAIKKA!" sillä ajattelin että jos sillä on lasia kehossaan, se ei saa liikkua. 

Näin sieluni silmin kuinka sillä oli jaloista jänteet poikki ja valtava lasinpala kyljessä pystyssä. Kun pääsin koiran luo, nostin sen melkein syliin (huom. koira lähemmäs 40kg ja minä 46kg...) ja kopeloin sen läpikotaisin. Ykä vaan ravisteli ja ihmetteli että mikä nyt on homman nimi ja hetken päästä juoksi jo hulluna pihaa ympäri. 

Naarmuakaan siihen ei tullut vaikka se käytännössä meni ikkunaruudusta läpi. ONNEKSI! Ykällä täytyy olla tosi taitava suojelusenkeli..

Nyt joku tietysti ajattelee että minkaläinen koiranomistaja minäkin olen kun tälläistä pääsee tapahtumaan!? Vastaus on että minä olen nykyään aivan yltiötarkka ettei mitään pääse sattumaan. Niin paljon olen pelästynyt aina kun jotain tuollaista on päässyt sattumaan, vaikka säikähdyksellä ollaankin aina selvitty. 

Puolustan itseäni sen verran että kertakaikkiaan vaan etukäteen ei osaa jokaista asiaa ajatella vaikka tietenkin pitäisi ja olisi suotavaa. Vahingoistaan kuitenkin voi ottaa oppia ja siksi kirjoitan niitä nyt tänne, että muutkin voisivat ottaa oppia meille sattuneista läheltäpiti-tilanteista, sillä edes niitä ei kenellekään toivoisi, saati sitten koiran (tai ihmisen tai minkään muunkaan eläimen) loukkaantumiseen tai menehtymiseen johtavia tilanteita.

Mutta se näistä vahingoista ja vaaranpaikoista, ehkä ensikerralla kirjoitan iloisemmista aiheista.

Tällä hetkellä Ykä valmistautuu sunnuntain ryhmänäyttelyihin Nokialla ja Vinskillä on tiedossa huomenna epäviralliset agilitykilpailut täällä kotinurkilla. Kirjoittelen myöhemmin miten sujui!