Askeljumppaa arkeen

Viime talvi oli Ykälle vaikea - oli kylmää, koleaa, märkää ja liukasta. Rikkinäisiä niveliä kolotti, ulkona ei ollut hangesta tietoakaan vaan joka paikka oli peilijäällä ja ainainen varominen ja jännittäminen liukkaalla alustalla tekivät Ykän kankeaksi. Varovaisuus ja jännittynyt liikkuminen sekä liian hidas tahti saavat Ykän helposti peitsaamaan, johon se on aina ollut taipuvainen mutta nivelongelmien tullessa mukaan kuvioihin peitsaaminen on vaan lisääntynyt, ja siitä olemme pyrkineet säännönmukaisesti eroon.

Koiran perusaskellajihan on siis ravi, ja peitsaaminen kertoo aina siitä että jokin asia ei ole ihan hyvin. Joskus se on ihan pikkujuttu, esim. koira saattaa peitsata hihnassa kulkiessaan siksi että hihnaa pitelevän ihmisen tahti on liian hidas. Peitsaaminen voi johtua myös rakenteellisesta epäsopusuhdasta, esim. takakorkeat tai epäsopusuhtaisessa kasvuvaiheessa olevat isot koirat saattavat joskus peitsata ihan vain siksi että se on niille helpompi tapa liikkua rakenteensa vuoksi. Mutta peitsaaminen kielii usein myös siitä että koiralla ongelmia selässä tai lanteessa, joten kannattaa aina selvittää syy, miksi koira mieluummin peitsaa kuin ravaa.

Peitsaaminen on siitä ikävä juttu että se ikäänkuin ruokkii itse itseään - se jäykistää koiran selkää entistä enemmän, aiheuttaa lihasjumeja, jotka aiheuttavat lisää peitsaamista. Eli peitsasi koira mistä syystä tahansa, peitsaamisesta tulisi pyrkiä eroon pitemmällä aikavälillä jotta lisäongelmilta vältyttäisiin. Opittuna tapanakin se jumiuttaa koiraa vähitellen, joten miksipä antaa sen tehdä sitä?

Ja jos nyt jollekin on epäselvää, mitä peitsaaminen on, niin voin kertoa että et ole ainoa...  Nimittäin yllätyksekseni monikaan koiraharrastaja ei ole selvillä siitä mitkä ovat koiralle normaali askellajit ja miten koira liikkuu niiden aikana. Itselleni nämä asiat ovat hevospuolelta tuttuja juttuja, mutta koirapuolella useinkaan eivät ole. Toisinaan olen saattanut agitreeneissä mainita ristilaukasta tai näyttelytreenejä vetäessäni huomauttanut treenattavalle että hänen koiransa peitsaa. Ja todella hämmästyttävän usein omistaja ei tunne koiran askellajeja. Eli jotta nyt jokainen pääsisi kärryille mitä tuo moinen peitsaaminen on, niin oheisessa videossa (jonka bongasin Koiranomistajan Peruskurssi-sivuilta) on hyvin havainnollisetettu koiran askellajit ja loppupäässä vielä näytetään vierekkäin sekä peitsaava että ravaava koira jotta asian havaitseminen olisi helpompaa.


Ja sitten takaisin Ykään. Sillä kun on vikaa sekä selässä että molemmissa lonkissa, se mielellään ikäänkuin vetää itseään etupäällään eteenpäin takapään tullessa mukana miten taitaa. Tämä ilmenee niin että Ykä ei välttämättä nostele takajalkojaan kovin hyvin jos alusta sallii laahustamisen, ja käyttää päivästä riippuen jompaa kumpaa jalkaa enemmän kuin toista. Koska lannerangassa on vikaa, selkä jumiutuu helposti ja peitsaaminen lisääntyy joka lisää selkäjumeja. Lisäksi keväällä huomasin että Ykän takajalkojen lihakset olivat selvästi heikommat kuin ennen, varsinkin oikeasta takasesta.

Niinpä painelimme fyssarille ja saimme jumppaohjeita kotiin: takajalkojen käyttöä ja koordinaatiota pitäisi koittaa varovaisesti tehostaa ja samalla koittaa ylläpitää lihaksia, jotta ne tukisivat rikkinäisiä niveliä. Ohjeena oli tehdä erilaisia tasapainoharjoituksia ja saada Ykä nostamaan ja käyttämään takajalkojaan enemmän, vain mielikuvitus rajana, kunhan liikkeet ovat rauhallisia, turvallisia eivätkä aiheuta rasitusta rikkinäiselle selälle tai lonkille.

Ja tuumasta toimeen! Minä olen nyt pari kuukautta ihan tietoisesti ja suunnitelmallisesti tehnyt parhaani että Ykän lihaskunto saataisiin pysymään hyvänä ja yllätyksekseni huomaan että teho on ollut valtava, vaikka tuntuu että sinänsä en ole kovinkaan paljoa tehnyt. Lihakset tuntuvat ihan käsin koskettelemalla suuremmilta ja harjoituksissa huomaa että Ykän koordinaatiokyky on parantunut ja arjessa asia näkyy parhaiten peitsaamisen radikaalina vähentymisenä. Hyvä niin! No mitä me ollaan sitten tehty?

Minäpä näytän ja kerron...

Koska minä en ole mikään fysioterapeutti tai muu vastaava, muistutan tässä vaiheessa että nämä ovat siis asioita joita me olemme Ykän kanssa tehneet ja jotka meitä ovat auttaneet, mutta mutta jos koirallasi on jotain fyysistä vikaa, kannattaa aina jutella sitä hoitavan fyssarin/hierojan/lääkärin/osteopaatin kanssa harjoituksista ennen kuin koittaa itse. Harjoitukset tulee aina tehdä koiran ehdoilla ja sen hyvinvointi ja terveydentila tulee aina huomioida niin ettei se kuormitu liikaa.

Terveen koiran kanssa varovasti ja järkevästi tehtynä nämä ovat varmasti turvallisia juttuja, joten en kiellä kokeilemasta tai keksimästä itse parempi variaatioita. Reippaasti jumppaamaan.

Oli koira sitten terve tai tuki- ja liikuntaelinten ongelmista kärsivä, ja harjoitukset mitä tahansa, tulee alustan olla aina hyvä (ei missään nimessä liukas!) ja harjoitusten suunniteltuja ja mietittyjä sekä turvallisessa ympäristössä ja turvallisilla välineillä suoritettavissa. Koiraa ei saa pakottaa ja turvallisen tekniikan opettamiseen tulee panostaa. Kaikenkaikkiaan kuitenkin maalaisjärjellä pitäisi selvitä aika pitkälle.

1. Tasapainoharjoitukset, joiden pitäisi vaikuttaa syviin lihaksiin.

Me ollaan tehty näitä mm. ihan tavallisella jumppapallolla niin että Ykä nojaa rintakehällä jumppapalloon ja ensin olen tukenut palloa käsillä, myöhemmin vain vähän esim. polvella ja lopulta en ollenkaan niin että Ykä joutuu itse tasapainottamaan palloa paikallaan. Alustan kanssa tarkkana, se ei saa olla yhtään liukas ja harjoitus pitää tehdä rauhassa. Harjoitus vaikeutuu kun koira nojaa etutassuillaan palloon niin että rintakehä on irti pallosta.
Dobopallosta saisi varmasti huimat määrät enemmän irti ja sen päälle koira voisi kiivetä kokonaan (toki pieni koira voi autettuna olla myös ison jumppapallon päällä) mutta meillä ei valitettavasti kotona ole tarpeeksi isoa tyhjää tilaa dobopallolle, joka Ykän kokoisella koiralla saisi olla jo melko ison kokoinen. Olen myös harkinnut koirille tarkoitettujen tasapainotyynyjen hankintaa, ne olisivat varmasti oivalliset. Jumppapalloa kokeiltiin kun sellainen oli näppärästi jo olemassa.

Koska käyn Vinskin kanssa treenaamassa agilityä paikallisessa agilityhallissa, olen hyödyntänyt sitä myös Ykän jumppahetkissä, koska Ykä kulkee kuitenkin mielenvirkistykseksi mukana ja koska se osaa kaikki agiesteet jo ennestään.

Matala puomi loivalla ylös- ja alasmenolla on hyvä tasapainoharjoitus näin isolle koiralle. Sinne ei mennä laukalla vaan nätisti kävellen tai ravaten. Samalla se on myös raviharjoitus, sillä enpä ole koskaan nähnyt koiraa joka peitsaisi puomin päällä, eli tällä saa samalla korostettua raviliikettä myös. Tärkeää on kuitenkin loivat ylös-ja alasmenot kun koiralla on luustossa vikaa, liian jyrkät nousut ja laskut voisivat olla vahingollisia koiralle, joten aina harjoitus koiran mukaan!

Vaikeamman harjoituksesta saa, jos on mahdollisuus käyttää loivaksi säädettävää, alustan avulla pehmennettävää keinua, kuten me olemme Ykän kanssa tehneet. Siihenkin pitää muistaa mennä rauhassa ja säätää kulma loivaksi. Koiran ollessa keinulla sitä voi jopa vähän keinutella siinä, syvät lihakset saavat harjoitusta koiran tasapainoillessa keinun päällä. Alasmenon olen pehmentänyt superlonpatjalla, jotta koira ei saisi isoa täräystä niveliinsä keinun laskiessa alas.

Näissä harjoituksissa on toki olennaista että koira osaa ja uskaltaa nousta esteille, eli jos ihan alusta aloittaa opettamisen, niin tarkkana ettei satu vahinkoja, ja pitää katsoa ettei jo ennestään rikkinäinen koira pääse hyppimään korkealta alas! Todennäköisesti myös isot koirat saavat näistä enemmän irti kuin pienet, sillä niille tietenkään puomi tai keinu eivät ole ollenkaan niin kapeita ja keinu vaatii koiran menevän paljon pidemmälle ennen keinahtamista.

2. Raviharjoittelu tai sama käynnissä. Siis oikeasti niin että olemme harjoitelleet ravia ja käyntiä ihan askellajeina. Tuo puomin kulkeminen sivuaa jo aihetta lisää, mutta asiaa olen tehostanut laittamalla Ykälle esteopetteluputkista hevosten tapaan perinteiset puomit. Kas näin:

 
Tarkoituksena siis että koira ravaisi tai kävelisi niistä yli rauhallisesti ja rytmikkäästi, jolloin raviliike vahvistuu ja jalkojen koordinaatio paranee. Noiden yli ei oikein voi edes peitsata, joten kyllä sieltä alkaa ravi ja käynti löytyä. Helppo harjoitus kotonakin toteuttaa, mielikuvitus vaan rajana.

Aluksi minäkin kuulin joka askeleella miten Ykän kynnet rapisivat muoviin mutta nykyään harjoitus sujuu vähemmillä rapinoilla. Harjoitusta voi varioida muuttamalla puomien välejä. Harjoituksesta kannattaa rakentaa rauhallinen rytmikkään liikkumisen aikaansaamiseksi, sillä pomppimiset ja ryntäilyt eivät tässä auta. Rauhallisena kaverina Ykälle tämä harjoitus sopii vallan mainiosti.

 3. Jumpalla kehonhallinta kuntoon. Tässä idea on osittain sama kuin muissakin, kehonhallinnan parantaminen, joka auttaa varmasti jos koira kärsii esim. nivelongelmista. Jälleen muistutan että koiran vointi ja kunto sekä tausta tulee aina huomioida harjoituksia tehdessä ja niiden vaikeustasoa valitessa.

Jumppaa voi olla vaikka koiran opettaminen peruuttamaan (oivallista kehonhallintaa ja opettaa koiraa hallitsemaan varsinkin takaosaansa), jonkinlaiset pujottelutehtävät rauhallisessa tahdissa tai vaikka tasapainotyynylle nouseminen ja siinä tasapainoilu.

Arkisimpana muotona loivien rappusten kiipeäminen ylöspäin niin että rauhallisessa vauhdissa koira astuisi jokaisella jalalla vuorotellen rappusia, ei siis niin että koira laukkaa rappuset ylös. Selkä tai etupäävaivaisten koirien kanssa alas alasmenot kannattaa jättää suosiolla pois, niin olen tehnyt myös Ykän kanssa, vaikka sillä onkin ehjä etupää. Pelkään alasmenojen kuormittavan etenkin sen selkää, joten rauhalliset ylösmeno ovat riittäneet meille, ja nekin loivissa rappusissa alustalla, joka ei ole liukas.

Hallilla ollaan hyödynnetty agilitykeppejä, Ykä kun osaa ne jo ennestään kuitenkin. Haasteena oli saada pujottelusta rauhallinen jumppaharjoitus, mutta koska Ykä on melkoisen rento ukkeli, se onnistui onneksi muutamalla toistolla. Olen myös asettanut kepit kujaksi, jottei harjoitus kuormittaisi liikaa rikkinäisiä niveliä tai selkää, ja sivuttaisliike pysyisi vähäisenä.
Avainasia on rauhallinen, melkein hidas tahti, ettei nivelille tule liikaa rasitusta.

Kotona harjoitusta voi tehdä vaikkapa tötsillä ja paljon loivemmalla pujottelulla yhdessä ohjaajan kanssa vaikka seuraten jos koira sen osaa tai pienemmän koiran kanssa vaikkapa ohjaajan jalkojen välistä pujotellen.

Kuvat ovat vähän rumia mutta toivottavasti havainnollistavia.

Saattaa olla että joku nyt tämän lukiessaan järkyttyy ja ajattelee että miten noin risa koira laitetaan tekemään tuollaista, joten vastaan jo valmiiksi.

Minulla on monta syytä, ensimmäisenä se, että Ykällä on rikkinäisestä kropastaan huolimatta iloinen nuoren ja aktiivisen koiran mieli, joka kaipaa virikkeitä ja tekemistä ja sen silmät loistavat kun se saa tehdä, osallistua ja olla taitava. Harjoitukset ovat lyhyitä ja rauhallisia, eivätkä sisällä jyrkkiä kääntymisiä, hyppimistä tai lelujen heittelyä, vaan enemmänkin aivotyötä ja yhdessä tekemistä. Sekaan on ujutettu perustokoa, mm. istu-maahan-seiso-asentovaihdoksia, joita fyssari meille suositteli. Lisäksi olen opettanut Ykän seuraamaan myös oikealla, jotta siitä tulisi mahdollisimman "molemminpuolinen" koira sen sijaan että se olisi ns. ihan vasenkätinen.

Toiseksi, Ykä on jo rikki, ja haluan että sillä on lihakset tukemassa ja kantamassa rikkinäistä luustoa niin hyvin ja pitkään kuin mahdollista. Jos kävelyttäisin sitä vaan hihnassa, se kuihtuisi varmasti hiljaa pois. Pelkkä irrallaan juoksutuskaan ei onnistu aina, sillä Ykä tarvitsee ohjattua tekemistä ja aivotyötä, jotta irrallaan suoritetut metsälenkit olisivat rauhallisia ja mukavia hirmuisen riehumisen ja koheltamisen sijaan.

Ennen näiden harjoitusten säännöllistä tekemistä Ykän lihakset takapäästä alkoivat kuihtua, nyt ne ovat tulleet takaisin. Irrallaan touhutessaan se teki sitä mikä oli helpointa - etupää veti ja takapää tuli perässä. Kovassakin vauhdissa. Hihnassa se peitsasi. Nyt molemmat tavat ovat vähentyneet huomattavasti, Ykä liikkuu paremmin ja lihakset ovat kasvaneet. Kyllä me taistellaan ja ehkä me Ykän kanssa pärjätään vielä hetki! Mulle paras palkinto on Ykän iloinen hännänheilutus, pilke sen silmissä ja elämänilo - vielä minä jaksan!

Racinel-testiryhmä

Huomasin tuossa taannoin Kuono.fi-sivustolla tekstin, jossa etsittiin vapaaehtoisia testaajia Racinelin Black Label Sport&Agility-ruualle ja huvikseni ilmoittauduin mukaan.

Ja kappas, illalla sähköposti rimputteli puhelimessani ja viesti kertoi, että onni suosi, päästiin testaamaan!

Pari viikkoa odoteltiin ruokasäkkiä, ja parin päivän kuluttua päästiinkin aloittamaan ruuan testaus.
Ruuasta luvattiin seuraavaa:

”Racinel Black Label Sport&Agility urheilevan koiran viljaton ja gluteeniton täysravinto, jonka reseptissä on otettu erityisen tarkasti huomioon nivelten hyvinvointi. Ihanteellinen koostumus glukosamiinia, kondroitiinia ja C- vitamiinia sekä kylmäpuristettu lohiöjyä tukevat harrastavan koiran nivelten hyvinvointia.

Koska paljon liikkuvan ja harrastavan koiran ruoan täytyy olla erittäin hyvin sulavaa, käytetään Racinel Black Label Sport&Agility:ssa korkealaatuista hyvin sulava siipikarjan proteiinia sekä erityistä kuitukoostumusta edesauttamaan ruuansulatusta sekä normaalia suolen liikettä.

Lihasten ja immuunijärjestelmän optimaalisen toiminnan tukemiseksivalmistuksessa käytetään korkealaatuista ja helposti imeytyvää sinkkiä ja seleeniä. Racinel Black Label Sport&Agility on tanskalaisen eläinlääkärin kehittämä koiraruokasarja pohjoismaisille koirille. Racinel Black Label -sarjan koiranruoat valmistettaan tuotantolaitoksessa, jolle on myönnetty elintarviketurvallisuus ISO 22000 – sertifikaatti.”

Ruoka sisältää 32% proteiinia, 16% rasvaa. Vaikuttaa hyvältä.

Koska Ykällä on nivelrikko, vaikutti kivalta että ruuan koostumus oli mahdollisimman hyvä nivelten hyvinvointia ajatellen, ja siksi ylipäätään ilmoittauduin mukaan testiryhmään. Nappulat olivat kooltaan pienehköjä, mutta hassun kulmikkaita ja normaalisti pienet nappulat joko ahmiva tai osittain ikenen sisään jääneiden hampaiden vuoksi kamalasta mälväävä Ykäkin söit nappulat pureskellen ja hirmuisesti hotkimatta. Hyvä niin. Ruoka tuoksui raikkaalle ja selvästi maistui (mikäpä näille komposteille ei maistuisi...)

Säkki oli ja meni, ja jälkeenpäin vielä vastailin kokemuksiani ruuasta. Jolloin sitten tajusin - että ruuassa on perunaa! Juuri kun olin innoissani että olin ehkäpä löytänyt hyvän ruuan näille enkä tajunnut edes ajatella asiaa etukäteen (idiootti minä). Mutta siis, sitähän suositellaan että nivelrikkoisen ei tulisi syödä perunaa sillä sen on todettu ainakin ihmisillä lisäävän nivelkipuja. Joten Ykälle se ei pitemmän päälle kävisi. Lisäksi nämä sankarit ovat alkaneet oireilla mystisiä kutinoita, joiden kohdalla ensin kallistuin ulkoloisiin ja pojat ovatkin saaneet Strongholdia, mutta kun samassa autossa usein matkustelevia treenikavereita ei tunnu vaivaavan mikään, alan kallistua siihen että vika on ruuassa. Hiiva ehkä? Silloin peruna ei oikein kävisi senkään puolesta.
Joten hyvä ruoka, mutta ei meidän ruoka. Hmmm.. ja mietin että toisaalta tuo ruoka voisi olla kiva nivelvaivaisille yleensäkin, vaikka onkin ehkä urheilukoirille tarkoitettu, mutta tuo peruna pitäisi silloin olla pois.

Mutta siis, kaikenkaikkiaan hommasta jäi positiivinen mieli, kivaa piristystä oli tämmöinen testaus. :)

Ensimmäinen rally-tokokoe

Viime sunnuntaina matkustettiin Vinskin, Heidin, Mintun ja Freya Haivenkoiran kanssa Lempäälään rally-tokokokeeseen joka oli meille kaikille ihan ensimmäinen! Jännitys oli ihan mahdoton ja vaan kasvoi kun mittauksessa piti odotella tosi pitkään (en oikein tajunnut miksi ihan selkeästi yli 60-senttiset koirat (kaksi valkoistapaimenkoiraa ja newfoundlandinkoira) piti mitata kun säkäraja on 50cm.. No siitäkin selvittiin ja pala kurkussa katsottiin muiden suorituksia. Rataan tutustuminen rauhoitti - eihän se nyt niin kamalaa ollutkaan! :)

Ensimmäisenä oli Mintun vuoro, ja se suoritti osansa yllättäen hiukan veltonlaisesti, mutta hyväksytysti. Seuraavana oli sitten mun ja Vinskin vuoro. Päätin että luottavaisin mielin vaan mennään ja jotenkin se toimi! Mun yleensä tokossa tuntema jännitys oli kadonnut ja meidän suoritus meni superhyvin! Heti radan alussa oli istumisesta juoksuun ja spiraali juosten ja siitä Vinski otti kierroksia, ja hihnan lukko pääsi spiraalissa sekä liikkeelle lähdössä vähän nousemaan. Juoksun jälkeen Vinskin suoritti hienosti mutta kahden perusasennosta liikkeelle lähdön kohdalla se koki tarpeelliseksi hypätä liikkeelle äänitehosteiden kera, ja molemmista tuli -1 konrollin puute. Yhteensä siis vain neljä virhettä ja kokonaispisteet 96 pistettä eli ihan reilusti hyväksytty tulos sadan pisteen ollessa maksimi!

Freya suoritti oman osuutensa tasaisen hienosti ja virheitä tuli lähinnä ohjaajan huolimattomuudesta. Freya ja Heidikin saivat hyväksytyn tuloksen, joten pakko olla ylpeä koko koplasta! Ei ajtettu turhaan Lempäälään asti.

Me siis tehtiin se! Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita, seuraavat kekkerit on heinäkuun 25. pävä Seinäjoella - sinne siis. Muutenkin musta tuntuu että näiden rally-tokoiluiden jälkeen ehkä uskallan myös oikeisiin tokokokeisiin taas. En tajua mikä mua jännittää niissä niin paljon mutta ainakin tämä rally-toko auttaa oppimaan koetilannetta ja helpottaa jännitystä. Agilityssä taas en jännitä, ehkä siitä syystä että se on nopeatempoinen laji jossa saa omaa tahtia suorittaa. Kuten rally-tokokin. Ehkä tokossa pahinta on odottaa liikkurin käskyjä? En tiedä.
Joka tapauksessa, tästä on mahtava jatkaa eteenpäin. :)

Tässä vielä meidän kisarata ja iloiset kuvat onnistuneissa tunnelmissa! Ohjaaja ei ehkä ole kauneimmillaan kuvassa mutta puolustuksekseni totean että nämä eivät olleet missikisat.. :D
Kuvista kiitos kisakaveri Heidille!

Sateiset r-t kisaharjoitukset

Tänään oltiin ihan ensimmäistä kertaa Vinskin kanssa rally-tokon kisaharjoituksissa. Tarjolla oli ihan oikea alo-luokan kisarata, johon tutustuttiin ja joka suoritettiin ihan kuin oikeissa kisoissa (kiitos suuresti lappalaiskoiraporukalle järjestämisestä!!) ja saatiinpa vielä suullinen palautekin loppuun.

Alunperin tarkoitus oli saada kirjallinen palaute, ja minulla oli jalo aikomus kuvatakin suorituksemme, mutta oma kuumeinen olotilani sekä armoton vesisade latistivat intoani sen verran, että tyydyin vaan hoippumaan radan läpi miten parhaiten taisin. Ja ihme kyllä se onnistui yli odotusten, vaikka tuntui että oma olotila oli kuumeesta johtuen aivan kamala ja Vinskillä oli energiaa aivan liikaa. Silti, niin vaan oltaisiin kuulemma saatu hyväksytty suoritus jos kyseessä olisi ollut virallinen kisa. :) Jee!

Virheitä me tehtiin kaksi (molemmista -10). Toinen oli hitaan kävelyn kohdalla jossa minä tyhmyyttäni kävelin liian hitaasti jolloin Vinski ehti istua, tosin niin nopeasti etten nähnyt sen takapuolen käyvän maassa ja siten tajunnut uusia  liikettä. Siitä -10, omaa huolimattomuutta. Toinen -10 oli myös typerä ohjaajavirhe, nimittäin kyltillä jossa on tarkoitus laittaa koira istumaan, käskeä se maahan ja kiertää koira en ymmärtänyt pysähtyä koiran kierrettyäni, vaan jatkoin suoraa seuruuttamista. Siitä -10. Muuten suoriuduttiin hienosti. :) Jäi tosi hyvä mieli, ja nyt odotellaan josko eilen sähköpostilla laittamaani kisailmoittautumiseen tulisi vastaus että saadaan koepaikka. Peukut pystyyn!  Harmittavasti tosiaan tältä päivältä jäi nyt kuvasaalis saamatta, ensi kerralla sitten.

Loppuun vaikka parin päivän takaiset aurinkoisemmat kuvat pojista. :)

Rally-tokon riemuja!

Me ollaan nyt pariin kertaan oltu poikien kanssa osaavamman rally-toko ihmisen
valvovan silmän alla tutustumassa tähän meille ennestään tuntemattomaan lajiin ja todettu että sehän on ihan meidän laji!
Superkivaa, aktiivista tekemistä ilman haudanvakavaa jäykistelyä ja hyssyttelyä.
Koiraa saa kehua ja ohjata vartalolla, ja radalla tapahtuu koko ajan.
Koirien lisäksi sopii tälläiselle vilkkaanpuoleiselle ja suulaalle ohjaajalle
joka kokee agilityohjauksen tyyppisen ohjaamisen ohjaamisena ja toko/pk-ohjauksen
lähinnä kamalan jäykkänä käskyttämisenä. Ja vielä kun kävin katsomassa rally-tokokisojakin tuossa paikallisella hallilla, innostuin lopunkin ja aloin himoita kisaamista. Minäkö? Kyllä!
Mikä on tietenkin äärimmäisen harvinaista sillä kammoan kaikkea kisaamista jos ei ole kyse agilitystä tai esteratsastuksesta. Kerrassaan siis hauskan näköistä hommaa ja koirien tekeminen oli tosi hyväntuulista ja iloista läpi luokkien.

Niinpä ollaankin ruvettu opettelemaan meille outoja liikkeitä alokasluokasta alkaen,
joka sujuu sinänsä aika kivuttomasti että perusseuraamiset ja muut meillä tietty
on jo hanskassa ja käsi/vartalo-ohjaus koirille agihommista tuttu.

Rally-tokossa on siis ideana kulkea rata määrätyssä järjestyksessä ja suorittaa kyltin ilmoittama liike oikeassa suorituspaikassa. Kuulostaa helpolta, mutta kun on paljon liikkuvia osia, niin ainakin alkuun homma oli kohdallani melkoista sähläämistä.

Vaikeinta hommassa on varmaan kaksi asiaa: hihnan pitäminen kädessä kaikissa kiemuroissa
sekä kylttien lukeminen. Siis toki, osaanhan minä, 29-vuotias ihminen kyllä
lukea omaa äidinkieltäni, mutta lukea kylttejä radalla nopeasti niin että sisäistää siinä
olevan kuvion ja erottaa sen muista liikkeen variaatioista jännityksissään... Siinä se
opettelu sitten onkin! :D Onneksi myös rally-tokossa päästään agilityn tavoin rataantutustumaan
niin ei mene ainakaan joka kyltti metsään.
Sähläämisestä huolimatta olen alkanut päästä jyvälle asiasta ja koirat tykkäävät hulluna (tämähän on Ykälle mitä loistavinta jumppaa) joten tästä on hyvä jatkaa.

Eli nyt vaan kovaa treeniä, olen katsonut jo koekalenterin kuntoon (ennen kuin olen yhtään oikeaa
rataa suorittanut!) joten katsotaan päästäänkö pian kisaamaan.. Toivottavasti, nimittäin ylihuomenna aukeaa ilmoittautuminen erääseen kohtuullisen matkan päässä olevaan kokeeseen, ja ajattelin ottaa asiakseni laittaa ilmon menemään! Toivotaan että paikka lohkeaa ja päästäisiin toukokuun lopulla starttaamaan ensimmäistä kertaa. :)

Sunnuntaiksi olen ilmoittautunut rally-tokon kisaharjoitukseen ihan täällä kotikulmilla, joten katsotaan olenko sen jälkeen täynnä toivoa vai epätoivoa. Hyvä että kisailmo lähtee matkaan jo lauantaina, niin en voi jänistää kisaharjoituksen perusteella ilmoittautumista, ja sitten kun olen ilmoittautunut en kehtaa enää perua vain siksi että jännittää.

Lisää rally-tokosta voi käydä lukemassa täältä.

Ollaan me toki tehty muutakin kuin luettu kylttejä, nimittäin eilen avattiin jälkikausi. Vinskille ja Ykälle taisi muistaakseni olla ensimmäinen peltojälki ikinä (jos omaksi iloksi tehtyjä pentuajan makkararuutuja ei lasketa), sillä minä olen kaikessa laiskuudessani aina vetänyt vain verijälkeä. Mutta kertakaikkiaan molemmat pojat suoriutuivat hommasta vallan mallikkaasti, ohessa muutama kuva jäljeltä (kiitos kuvista Paula S.-R. ja Christian R.).

Makkarankylvö menossa!

Ykä jäljestää pilkuntarkasti (ettei jää yhtään nakkia syömättä...)

Vinskin jälki olisi voinut olla vaikeampi, jotta ei olisi vauhti kiihtynyt niin paljon.

Aurinkoiset treenit

Tänään oli aivan ihana kevätpäivä! Vaikka oli vähän kylmän kolea muuten, aurinko lämmitti kuitenkin niin ihanasti että viihdyin ulkona koirien kanssa tutnikaupalla ensin treenaille Heidin kanssa ja sitten vielä Vinskin ja Ykän kanssa rauhallisella kävelylenkillä. Kun laitoin koiria autoon kotiin lähteäkseni, aurinko meni pilveen ja alkoi sitten sataa lunta. Täydellinen ajoitus! Onneksi lumi ei jäänyt maahan tällä kertaa.

Tein tänään molempien koirien kanssa tehotreenin, Vinskin kanssa teemana oli sama vanha hiljaa ja rauhassa oleminen (joka onnistui superhyvin!) ja kulmien tekeminen seuraamisessa, mikä on minulle mukamas todella vaikeaa (joka sekin toimi tällä kertaa yllättävän hyvin). Näköjään Vinskille vaan toimii parhaiten se, kun pitää sen koko ajan kiireisenä ja jonkun käskyn alla eikä sekuntiakaan "odotuta" sitä, niin kamala huutorieha ei pääse alulle. Tästä on hyvä jatkaa! Heidi ystävällisesti nappasi minusta ja Vinskistäkin muutaman kuvan.

Vinski teki töitä tosi iloisesti tänään!

Välillä vähän liiankin iloisesti...

Kontakti pysyi hienosti. Taitava Vinski!

Käännösharjoituksia.

Ykän kanssa sitten harjoittelin oikealla puolella seuraamista ja käännöksiä niin ikään, tosin sillä oikealla puolella. Tämän olen opettanut Ykälle että saisin sen lihaksistoa pidettyä yllä mahdollisimman monipuolisesti, se kun on nivelrikkoiselle ihan elintärkeää. Ja hyvin on Ykä oppinutkin, harmi kun tuosta ei ole kuvaa laittaa, kun älysin antaa kameran treenikaveri Heidille käteen vasta myöhemmin. No, joku kerta pitää muistaa ottaa kuvia. Kulmat Ykä tekee siis vielä imuuttamalla tuolla "väärällä puolella" mutta muuten menee jo hienosti. Ja hyvää harjoittelua minulle itsellenikin, tuntuu että minäkin saan itseni ainaisella samalla tyylillä toispuoleiseksi, vaikka ohjaajana minunhan pitäisi kävellä suorassa! Heidin treenejä katselinkin sitten kameran linssin läpi, ja hyvin sujui nekin. Ihana Neiti Freya Haivenkoira on kehittynyt valtavasti, sydäntä lämmittää nähdä kuinka iloinen se nykyään aina on! Niin ja pitäähän toki mainita, että meillä oli treeneissä myös pari pientä "nollakoiraa" joukossa ihmettelemässä suurta maailmaa ja vähän leikkimässäkin.

Treenien jälkeen jäin vielä itse kameroimaan koiriani vähän lisää, kun kerrankin oli niin kaunis auringonpaiste. Kokeilin ottaa harmoniset paikkamakuu-otokset. Kamera rakastaa Vinskiä! Se aina onnistuu kuvissa ja alkaa suorastaan säkenöidä kun kamera tulee lähelle. Ja Ykä taas ilmeilee niin että on tosi vaikea saada siitä kuvaa jossa se olisi peruslukemilla... No, ainakin on aina oma itsensä!

Ja lenkiltä vielä.

Huomenna aamupäivällä on vielä oman porukkamme tottistreenit, toivotaan että Vinskin hyvä draivi säilyisi huomiseenkin, niin mukavaa oli tänään työskennellä sen kanssa. Kyllä tästä vielä noustaan!

Sananen koiran hyvinvoinnista huolehtimisesta

Aurinkoiset päivät vaikuttavat seuraavan toinen toisiaan. Kivaa!

Kevättä odotellaan meillä erityisen paljon siksi, että se toivottavasti helpottaa Ykän oloa kurjan talven jälkeen. Nimittäin nivelrikkoisen koiran kanssa on hankala elää kun tienpinnat ja pihat ovat peilijäällä, vähäinenkin hanki on kivikova, ja silloin kun ei ole, vihmoo taivaalta vettä tai räntää ja matalapaine kolottaa nivelissä. Monen kuukauden liukastelun jälkeen siis kevät olisi todella tervetullut, ja nyt näyttäisi siltä että se saapuu tänä vuonna aikaisin ilman takatalvia!

Tänään me oltiin leudossa kevätsäässä testaamassa uusia Back on Track-verkkoloimia, jotka koirille investoin. Ajattelin myöhemmin kirjoitella hiukan käyttökokemuksia näistä, sillä etenkin minua kiinnostaa huomaanko jotain eroa Ykän voinnissa, eli ovatko nämä todella niin hyviä kuin maine antaa olettaa. Toivottavasti. Napsin aiheesta muutaman kuvankin puhelimella, pahoittelen laatua (tai pikemminkin sen puutetta).

Tämä talvi on ollut suoraan sanottuna ihan kamala Ykälle, joka tilaansa nähden vielä onneksi vaikuttaa iloiselta ja jaksaa puskea eteenpäin. Toki olen ottanut sen linjan, että pienikään muutos sen olemuksessa tai liikkumisessa, ja annan sille suosiolla kipulääkettä, kun sellainen on kerran keksitty. Siksi, että en halua sen turhista kivuista kärsivän, niin kauan kun lääkityksen ja tukihoitojen avulla voin mahdollistaa Ykälle iloisen koiranelämän, jatkuvassa eläinlääkärin valvonnassa toki ja koirien hyvinvoinnin ammattilaisten avustuksella.

Olen myös suosinut tervettä rajoittamista Ykän päivittäisessä liikunnassa: irrallaan metsissä ja pelloilla saa ja pitää lenkkeillä, juostakin saa, kunhan juoksee nätisti omaa tahtia eikä riehu hulluna Vinskin tai Freyan kanssa. Leluilla leikitään esim. etsintää ja hellävaraisia repimisleikkejäkin, mutta palloja, keppejä ja muita vastaavia Ykälle ei enää heitellä. Agiesteitä suoritetaan jumpaten - hypyt ovat kavaletteja ja keppejä pujotellaan rauhallisesti jumppamielessä. Uimaan mennään yksi kerrallaan ja sielläkään ei riehuta.

Huonot päivät huomaa siitä, että Ykä on ulkona ärtynyt vastaantuleville koirille ja haukkuu, sekä on osoittanut toisinaan epävarmuutta kummallisissa tilanteissa tai vetää hihnassa todella kovaa.
Onneksi noita päiviä on vielä ollut harvoin ja lähes poikkeuksetta huonoilla keleillä, muutenhan Ykä on oma iloinen ja lempeä itsensä. Silti jatkuva Ykän mahdollisten kipujen arviointi, pelkääminen ja monesta asiasta luopuminen on kuluttavaa, ja tilanne onkin avannut silmäni koirien terveysasioille ihan uudella tavalla.

Silmien avautuminen on saanut minut huomaamaan, kuinka tuttavapiirissä, harrastuksissa ja nettikeskusteluissa tulee vastaan jatkuvasti vaikka millä mitalla koiria, joilla ei ole terveys kunnossa. Siis koiria, joilla todella on elämänlaatua heikentävä, invalidisoiva, pahimmillaan jopa aikaiseen lopettamiseen johtava sairaus tai vika. Miten me ihmiset olemme aiheuttaneet parhaille ystävillemme tämän? Miten me tästä suosta selviämme?

Ja tietenkin Ykän tilanteesta johtuen omaan silmään pistävät eniten tuki-ja liikuntaelinten ongelmat.
Ehkä myös siksi, että ne on kohtalaisen helppo huomata, siksi että ne ovat yleisiä aktiivisilla urheilukoirilla ja siksi, että tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsivän tai niille rotunsa, sukunsa tai käyttötarkoituksensa vuoksi alttiin koiran hyvinvoinnista huolehtimisella voi kuitenkin olla se ratkaiseva vaikutus siihen, millainen tarinasta lopulta muodostuu ja miten koira sairautensa kanssa pärjää (ja tässä kohtaa muistutan että myös se päätös viimeisestä matkasta on osa tätä).
Toki esimerkiksi nivelrikko on etenevä sairaus jonka muodostumista tai etenemistä ei ainakaan nykyisillä hoidoilla voi juurikaan estää, mutta parhaassa tapauksessa ohjaajan paneutuminen koiran mahdollisen treenaamisen suunnitteluun, peruskunnon rakentamiseen ja yksilölliseen hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä treeniolosuhteiden huomioimiseen voi helpottaa jo olemassaolevien ongelmien kanssa elämistä ja ehkäistä uusien vammojen syntymistä. Varsinkin lihas- ja jännevammoja olisi jossain määrin mahdollista ehkäistä pienellä vaivannäöllä.

Harrastusten parissa näkee onneksi yhä enemmän niitä ohjaajia, jotka huolehtivat ihan kokonaisvaltaisesti koiran hyvinvoinnista. Koiran peruskunnon rakentamisesta ja ylläpitämisestä sekä lihashuollosta huolehditaan alusta alkaenkin, eikä vasta sitten kun tulee joku vamma tai loukkaantuminen. Näkee suunnitelmallista treenaamista ja jopa harrastuksen fyysiseen puoleen liittyvää tekniikkaharjoittelua, esim. hyppytekniikkaa, koirat loimitetaan ja verrytellään tarpeen mukaan ennen treeniä tai koesuoritusta ja sen jälkeen. Kiinnitetään huomiota alustan kovuuteen ja liukkauteen sekä sisähalleissa että ulkona ja jopa hallin ja ulkoilman lämpöeroon. Parempaa kohti mennään!

Silti valitettavasti myös näiden ohjaajien vastakohtia näkee edelleen ihan liikaa. Harrastetaan ja kisataan kyllä ihan verenmaku suussa, mutta saatetaan päästää ihan perusasiat, kuten ihan perus hyvinvoinnista huolehtiminen unohtumaan. Koirat rokotetaan ja ruokitaan, hankitaan treeniliivit, autohäkit ja muut härvelit ja tehdään täysillä tulosta. Jos koira menee rikki, niin jatketaan täysillä vielä vaan, kunnes se on kerta kaikkiaan niin hajalla että monttuun vaan ja uusi tilalle. Jos sillä on jumi, niin hierotaan ja jatketaan samaan malliin. Onko kilpailevalla harrastajalla aikaa eläkekoirille ja treenitauoille? Onko koira silloin harrastuskaveri vai harrastusväline?

Ihmeellisen usein törmää jopa harrastajiin, joilla ei ole edes vähäisintäkään käsitystä edes koiran normaalista liikkumisesta (ei esim. huomata että oma koira peitsaa, saati jos siitä huomauttaa niin ei tiedetä edes mitä se tarkoittaa) tai käyttäytymisestä. Puhutaan vieteistä suut ja silmät täyteen mutta ei huomata että omalla koiralla ei ole kaikki hyvin treenikentän ulkopuolella. Ollaanko vaan tietämättömiä vai sokeuttaa voiton tahto ja yhteenkuuluvuuden tunteen tavoittelu? Varmaan molempia. Tai ehkä nämä välinpitämättömät katsovat vielä maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi, kun ei ole isommat ongelmat vielä osuneet omalle kohdalle? Ehkä.

Voisin myös paasata sivutolkulla siitä, miten en ymmärrä että perinnöllisesti sairaita koiria käytetään jalostukseen sukupolvi toisensa jälkeen, lääkitään vaan vaivat piiloon ja jalostukseen kun kukaan ei kiellä, mutta se olkoot sitten eri tarina...

Mikä pointti tällä koko saarnalla oli? Olkoot nyt muistutus meille kaikille siitä, että terveys on ainutkertainen, siitä pitää huolehtia ja sitä pitää vaalia, sillä sitä osaa todella arvostaa vasta kun sen menettää. Minäkään en ole täydellinen koiranomistaja, päin vastoin. Mutta silmäni ovat avautuneet viimeisessä vuodessa huomasti, ja tätä ahaa-elämystä haluaisin välittää muillekin.

Lopussa vielä Ykän tilanne noin vuosi takaperin kuvattuna, kuten näkyy, vikaa on lonkkien lisäksi myös lannerangassa (ja olkapäät on operoitu jo aiemmin). Tämän verran tarvittiin, että minä ihan todella ymmärsin terveyden ja hyvinvoinnin arvon, ja liian kalliin hinnan sain siitä ymmärryksestä maksaa... Ykän tilanne on tietenkin sellainen, että tätä ei olisi voinut estää yhtään millään, se tulee suvussa ilmi tulleista muista tapauksista päätellen jostain syvältä perimästä, mutta tämänkin kanssa on pakko valita - teen asioille jotain tai jätän tekemättä.
Ja kun saan kerran valita, niin teen sitten parhaani, sillä tuo tuossa kun ei ole pelkkä röntgenkuva luustosta, siinä on kuva minun parhaasta ystävästäni, Ykästä.

Pahoittelen pitkää saarnaa. Pitäkää huolta itsestänne ja parhaista ystävistänne! Loppuun ajatuksia herättävä video siitä, miten nuo karvaiset kaverit tekevät parhaansa meidän eteen, ja kuinka ohjaajan pitäisi osata huolehtia järkevästi koiran hyvinvoinnista ja vammojen ennaltaehkäisystä myös harrastuksissa. Kisaisitko sinä tällaisella alustalla, oli sitten laji mikä hyvänsä?