Tämä on tälläinen erilainen päivitys, syynä suunnaton ärtymys kotimaan mediaa ja kukkahattuja kohtaan. Tänäänkin lehtiotsikot kirkuivat, kuinka koira on "ihmisen vaarallisin ystävä" ja MOT-ohjelmassa suurennellaan asiaa oikein viimeisen päälle, niin että saadaan lisää bensaa kukkahattutätien liekkeihin.
Puhutaan eläinajokorteista. Että ihmisten pitäisi suorittaa eläinajokortti, jotta saataisiin koirat asiantunteviin koteihin. Ettei vaan vaaralliset raatelijakoirat syö kukkahattujen lapsia. Mistä media sitten lööppinsä repisi? Samaan aikaan ei läheskään niin luettuna otsikkona, kaukana toisen valtakunnallisen iltapäivälehden nettisivun alareunassa on pieni juttu siitä, kuinka mies pahoinpiteli dobermannia. Koiran korvia ja kuonoa oli viillelty veitsellä, sitä oli hakattu, pidetty nälässä, janossa ja likaisessa tilassa omien ulosteidensa keskellä. Sen päätä oli jopa käytetty tikkatauluna!
Tätä oli jatkunut ties kuinka kauan.
Tästä herää kysymys, että miten helvetissä nuo kukkahatut kuvittelevat, että jotain koira-ajokortteja voitasiin valvoa, kun edes kiduttajilta ei oteta elukoita pois. Tuon koiran kohtaloa kun miettii, niin enpä usko että kyseinen omistaja olisi suorittanut jotain "koira-ajokorttia" vaikka aiheeseen saatavilla olevia kursseja olisi pilvin pimein..
Johtopäätös; kyllä tätä asiaa nyt lähestytään vähän väärästä päästä. Että koirathan ne todella ovat vaaraksi meille kaikille..
maanantai 27. tammikuuta 2014
lauantai 25. tammikuuta 2014
Kuulumispäivitystä
Viimeksi postasin treenikuvia, ja nyt vähän päivitän näyttelytuloksia. Oltiin siis 12.1. Lahdessa ryhmänäyttelyssä, jossa tuomarina oli Marianne Holm. Minulla esitettävänä oli Ykä ja Freya, joka oli mukana pitkästä aikaa. Vähän jännitti kuinka neiti pärjää tuomarin katselmuksessa mutta se yllätti positiivisesti ja esiintyi ihmeellisen reippaasti. Olin kyllä niin ylpeä molemmista koirista, hienosti esiintyivät, vaikka tuomarille ei kelvannutkaan vajaasta kolmestakymmenestä valkkarista juuri mikään. No, arvostelulaji. :D
Molempia arvoisa tuomari kunnioitti arvosanalla "hyvä". :D No, eipä Ykällä vielä keltaista nauhaa ollutkaan!
Tälläinen oli Ykän arvostelu:
"Urosmainen. Oikeat mittasuhteet. Hyvä pään profiili, hieman pyöreät silmät. Pigmentti saisi olla tummempi. Hyvä kaula, rintakehä. Aavistuksen köyristyvä selkä ja hivenen turhan voimakkaasti kulmautunut takaosa. Kovin löysät ja litteät käpälät. Ja etuaskel on valitettavan tehoton, ranteesta ylösnouseva. Väri ei ole enää aivan puhdas."
Ja tälläinen Freyan arvostelu:
"Erinomainen luusto ja oikeat mittasuhteet. Selvä sukupuolileima. Tänään aivan liian laihana esiintyvä, tilanteeseen tottumaton mutta käsiteltävissä oleva narttu. Lievästi kolmiomainen profiili. Hyvä kaula, etuosa tulisi kulmautua voimakkaammin. Ja eturinta on kehittymätön. Takaosa voimakkaasti kulmautunut. Oikea karvanlaatu, väri tulee puhdistua. Edestä ulkokierteinen, takaa ahdas, sivulta riittävä askellus."
Vinskin kanssa ollaan ihmetelty sille erään työpäivän aikana ilmestynyttä verikorvaa, joka on ilmeisesti saanut alkunsa leikistä ison pehmo-oravan kanssa. Toistaiseksi korva on pystyssä niinkuin kuuluukin, mutta saa nähdä lurpahtaako se jossain vaiheessa... Eläinlääkäristä annettiin ohjeeksi seurata tilannetta, joten niin minä sitten olen Vinskin kanssa tehnyt. Onneksi paksu korva ei näytä vaivaavan sitä mitenkään. :) Alla kuva, kuten huomaatte, niin Vinskin oikea korva on ehkä hieman nuupallaan, mutta pystyssä kuitenkin.

Tässäpä muutama kuva reissulta. :)

Loppuun muutama kuva talviselta ulkoilureissulta Vinskistä ja Ykästä. :)
torstai 9. tammikuuta 2014
Treeni-intoa
Tämä on vähän tälläinen kuvapostaus. Viime aikoina olen ollut kovasti treeni-intoinen ja hallilla on vietetty pitkät tovit, ei pelkästään itse treenaillen vaan muidenkin treenejä seuraten. Antoisaa oli myös käydä seuraamassa Juha ja Susanna Korrin tottisseminaaria Vaasassa viime viikonloppuna. Lisää intoa siis!
Tässäpä muutamia kuvia treenailuista, kuvista valtavan iso kiitos Tiia Taipaleelle!
Sunnuntaiksi olen keksinyt myös muuta ohjelmaa, sillä lähdetään pitkästä aikaa käymään näyttelyissä, vuorossa Lahden ryhmis Ykän ja Freyan kanssa. Saa nähdä kuinka meidän käy! Koirien puhtaanapitäminen kurakelissä pesun jälkeen on ainakin ollut äärimmäisen haastava tehtävä.. Tulis jo edes 2 astetta pakkasta!
Tässäpä muutamia kuvia treenailuista, kuvista valtavan iso kiitos Tiia Taipaleelle!
Ykä treenailee.
Ja välillä Vinski.
Luoksetulokäskyä odottamassa.
Välillä taistellaan.
Ja seisoskellaan :)
"Seuraa!"
Vinski kiitää kepeillä.
Kontaktit alkaa onnistua! :)
Lähtökuopissa.
Tunnisteet:
agility,
toko,
tottis,
treenit,
valkoinenpaimenkoira
torstai 7. marraskuuta 2013
Mallipoika.
Hih, kerroin täällä joskus kuinka käytiin poikien kanssa eräällä studiolla mainosmallikuvissa TopCaniksen Groovy-tuotteita varten. Olin jo oikeastaan unohtanut koko jutun, kunnes pari päivää sitten haahuilin paikallisessa Halpa-Hallissa lemmikkitarvikeosastolla ja silmiini osui Groovy-juoksuvyöpakkaus, jossa huomasin olevan valkkarin naamakuva siinä pakkauksessa. Lähempi tarkastelu osoitti, että Ykähän se siellä hymyili paketin kyljessä! :D Mun pieni mallipoika!<3
lauantai 2. marraskuuta 2013
PAIKKAMAKUU ONNISTUI! JEE!
Tokokoe takana. Jiihaaa! Paikkamakuu onnistui!! :) Whiiii!
Muuten saatin kolmostulos, Ykä oli kovin möliseväisellä tuulella, ja tuomari rokotti aika reippaasti mölinästä. Ja liikkeestä maahanmeno nollaantui jonkun aivopierun seurauksena, mutta muuten Ykä toimi ihan mahtavasti ja mölinästä huolimatta suoritti liikkeet upeasti. Harmi kun tuomari oli niin ehdoton mölinästä... Kokonaispistemäärä oli 139 pistettä ja III-tulos nipin napin. Tulokset-sivulta löytyy sitten koko arvostelu. :)
Kolmostuloksesta huolimatta saavutettiin työvoitto! Taitava pieni Ykä<3 Kuvassa väsynyt tokokoira lepäilee rankan päivän päätteeksi olkkarin lattialla. :)

Ja veljensä sen sijaan... :D No, Vinskiltä terkkuja kans.. :D
perjantai 1. marraskuuta 2013
Paikkamakuuongelmia.
Laiska kirjoittaja täällä hei...
Enpä ole taas kuukauteen kirjoittanut.. Ollaan käyty Ykän kanssa muutamassa tokokokeessa ja treeneissä paikkamakuu onnistuu koko ajan vaan paremmin pitkiäkin aikoja - ja kokeissa koko ajan huonommin. Apua ollaan saatu osaavammilta ja koitettu monenlaista; lopputulos on aina sama. Ykä nousee istumaan tai seisomaan. Se ei lähde minnekään eikä ole kiinnostunut juurikaan muista koirista tai mistään muustakaan kunhan nousee ihan rauhallisesti ja odottelee paikallaan; ikään kuin se suorastaan unohtaisi olevansa käskyn alla.
ÄRSYTTÄVÄÄ!
Kolmesta käymästämme alokasluokasta pisteet on seuraavat; 155p, 150,5p ja 142,5p. Eli jos paikkamakuu olisi mennyt putkeen, olisi ykköstulosta pukannut joka kerta. Muuten koira toimii ihan mahtavasti. Ja sitten pirun paikkamakuu. :/ Tälle vuodelle käyn vielä kerran koittamassa, huomenna mennään Ilmajoelle hallikokeeseen, peukut pystyyn että Ykä pysyisi maassa. Nyt se on treeneissä maannut niin tyynenä, rauhallisena ja vailla mitään ongelmaa, eilenkin reilu 3min vilkkaalla parkkipaikalla kovassa häiriössä, niin luulisi että onnistuu, mutta saa nähdä miten käy kokeessa. Ilmeisesti kai jännitän, vaikka itsestä ei siltä tunnukaan. Miten simuloida sellaista tilannetta? Ähh.. Ei jännitystä voi teeskennelläkään, en ainakaan minä osaa. :/ Hyvää tässä on kuitenkin se, että Ykä ei ole koskaan noustuaan liikkunut muita koiria kohti tai minnekään muuallekaan oikeastaan, eikä siis ole häirinnyt muiden suorituksia mitenkään. Hyvä niin.
Jos joku nyt keksii jonkinmoisia vinkkejä, niin laittakaahan kommentteja tulemaan, kiitos. On suunniteltu koiran käräyttämistä nousemisesta (mutta kun ei se treeneissä nouse!!!) ja palkkaamisen tihentämistä, joka saa sen lähinnä vinkumaan ja keräämään kierroksia, ei hyvä. Naksuttimella naksauttamalla rauhallisesta makuusta suu kiinni on saatu parhaat tulokset tähän mennessä, mutta lisävinkit otetaan ehdottomasti huomioon, mikäli niitä joku laittaa tulemaan.
Vinskin kanssa taas ollaan tehty kentällä vaan höpöjuttuja, leikitty mm. piilosta ja sitten enemmän tosissaan agilityä, ja sekös onkin kivaa. :) Loppuun laitan muutaman kuvan aiheesta..

Vinski kepeillä (meidän kentällä ei ole kuin 8kpl..) kuva: Paula Sirén-Rodas
Vinskin kanssa treenataan ryömimistä :) Hih! Kuva: Jaana Hannuksela
Seuraamista Ykän kanssa :) kuva: Jaana Hannuksela
Tunnisteet:
kisat,
kokeet,
toko,
treenit,
valkoinenpaimenkoira
tiistai 1. lokakuuta 2013
Kisaamista ja kokeiluja.
Syksyn tullen ollaan koirien kanssa kunnostauduttu kokeiden saralla. Ykä on käynyt kertaalleen tokokokeessa tottelemassa ja Vinski oli viime sunnuntaina agikisoissa. Kumpikaan ei tuloksilla loistanut, mutta ensikerralla sitten paremmin. :)
Sunnuntaina 29.9. oltiin siis Vinskin kanssa Kauhajoella agilitykisoissa kahden startin verran. Ensimmäinen rata oli käytännössä neljä suoraa maneesin päästä päähän ja käännökset putkissa - voitte arvata, että Vinski oli aivan "sokka irti" eikä kontakteista ollut tietoakaan. Saldona oli myös aivan jäätävä lentokeinu. Hylsy tuli viimeisellä esteellä kun voimakkaasta jarrutuksestani johtuen Vinski hyppäsi sen väärään suuntaan. Ei se mitään, vaikkei tulosta saatukaan, tulos tai ei, en ollut rataan tyytyväinen.
Toinen rata, jossa oli enemmän mutkittelua, hylkäytyi heti alussa kun Vinski ei kääntynytkään vaan imi väärälle esteelle putken sijaan. Loppurataan olin kuitenkin tyytyväinen, koira jopa kuunteli minua! :) Kyllä se tästä vielä!
15. päivä Ykä kävi tokokokeessa Vimpelissä. Paikkamakuu nollautui, kun 1min 40sek maattuaan Ykä nousi ylös rauhallisesti ja otti liikkeen nollautumiseen tarvittavat neljä askelta minua kohti. Siinä se sitten seisoi kiltisti loppuajan, kyllä harmitti. Muuten koe meni oikein hyvin ja paikkamakuun mentyä nollille loppumistemäärä oli silti kuitenkin 155 pistettä, ei huono siis. :) Ensi kerralla paremmin!
Laitan tähän vielä pisteet;
Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 0
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 9,5
Kokonaisvaikutus 10
yhteispisteet 155
Ensi sunnuntaina mennään Lapualle tokokokeeseen Ykän kanssa. Jännittää.
Loppuun vielä kuvia mätsäristä viime sunnuntailta, kiitos kuvista Taija Linna!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)