Hyvää joulua!

Koirien kanssa tultiin hakemaan joulutunnelmaa täältä hieman pohjoisempaa, ja saatiinkin valkoinen joulu, jota kuulemma kotopuolessa Seinäjoen seudulla ei ole saatu.

Koirat ovat saaneet juosta metsässä ihan kyllästymiseen asti ja purkaa energiansa tuonne korpeen. Kyllä naamoista näkee että valkoiset nauttivat täysin rinnoin lumisesta metsästä. :) Serkkuni Satun kanssa ollaan vitsailtu että milloin jossain paikallislehdessä kirjoitetaan susihavainnosta kun Ykä on jättänyt valtavat tassunjälkensä metsään ja metsätielle, jossa silloin tällöin muitakin ihmisiä liikkuu.. :D 

Torstaina oltiin Lucan ja Eekan treenimestoilla Ylivieskassa agiliidaamassa ja samana päivänä pojat pääsivät koittamaan myös vetokoiranhommia. Koekuskiksi laitettiin tokaluokkalainen serkkuni Kiia, joka urhoollisesti ajoi pulkalla ensin Vinskin kyydissä ja sen jälkeen Ykän kyydissä. Sitten sain kuningasajatuksen ja laitoin Vinskin ja Ykän yhdessä pulkan eteen ja menin itse kyytiin. Ensin mietin että mitenkähän pojat jaksavat minua kiskoa, mutta kyllä se oli niin, että 47kg ei tuntunut yhtään missään poikien kiskoessa pulkkaa. Vauhti oli niin kova että meikäläistä oikein pelotti välillä, ja päätinkin seuraavan kerran harrastaa vastaavaa potkurin kanssa niin menoa on vähän helpompi hillitä.. :D Harmi kun tästä riehasta ei saatu kuvaa kun kameran akku tietysti loppui juuri silloin.. Loppuun kuitenkin muutama kuva koirien vetoharjoittelusta Kiia kyydillä. Kuvissa siis valkoiset pojat vetokoiran hommissa. :)

Joulun odotusta ja suunnitelmia.

Alkaa taas tuntua siltä, että taidan olla maailman laiskin blogin kirjoittaja.. 

Viimeksi taisin kirjoitella nopeasti Seinäjoen näyttelyiden jälkeen. Nyt tosiaan eletään jo joulukuun puolta väliä ja tasaisen tappavaa arkea ennen joulunpyhiä. Koirien kanssa olen pyrkinyt aika aktiivisesti vaivautumaan tokoilemaan ja agiliitämään, ja hyvin on tullutkin käytyä. :) 

Etenkin agility on vetänyt puoleensa ja viimeiset pari kertaa on harjoiteltu ihan oikeasti ja järkevästi, eikä vaan "pidetty hauskaa ja pompittu" niikuin usein tuppaa käymään.. 

Eli nyt on tehty tekniikkatreeniä ja rataharjoittelua ja suunnitelmissa siintääkin ihan viralliset ykkösluokat ensivuoden alusta! :) Siis ainakin Vinskin kohdalla, Ykä on vähän tuon agilityn suhteen se kömpelömpi kaveri, mutta kunhan siitä saadaan kuvaustulokset, niin mikä jottei Ykäkin voisi osallistua. 

Tänään otettiin oikein videoitakin meidän treeneistä, niin näkee omat virheensä ja osaa korjata niitä paremmin. Itse olen ainakin vähän myöhässä koiraa ohjatessani ja kontakteihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Muuten on sujunut aivan kiitettävän hyvin. :)

Ensi vuodelle on tehty suunnitelmia vaikka kuinka; ensinnäkin se agilisenssi ja mahdollisimman monet viralliset kisat, sekä ehkä jopa agirotujoukkuen kokoaminen, tässä kun näitä valkkareita olisi enemmänkin lähipiirissä.. ;) 

Ehdokkaita olisivat ainakin Vinski, Neri, Sazu ja Ykä.

Näytelmäpuolella suunnitelmat on aika selkeät, aion ilmoittaa Ykän ainakin keväällä Vaasaan ja Tampereelle, josko niistä jommasta kummasta saataisiin sitten se viimeinen SERTikin. :) Näiden lisäksi on jo varattu mökki Tahkolta elokuun Savo Showta ajatellen, ja muina näytelminä mielessä siintää ainakin mahdollisesti Tuuri, kun se on niin näppärästi tässä lähellä. Hulluin haave tietysti olisi käydä vaikkapa Virossa tai Ruotsissa katsomassa miltä valkkarikehät siellä näyttävät, mutta saa nähdä..

Jossain vaiheessa olisi tarkoitus myös saada aikaiseksi raahattua pojat luonnetestiin. Lisäksi vepessä Vinski pitäisi saada avoimeen luokkaan ja Ykälle SOVE läpi. Ja sitten vielä jos sitä koittaa tokoillakin jossain välissä, niin kyllä tekemistä riittää. Haukkaankohan liian suuren palan? :D Toisaalta voisi ajatella että vaihtelu virkistää mukavasti, eikä ainakaan tule kokoaikaa jankattua samoja juttuja. ;)

Tähän väliin vielä linkit poikien ratatreeneistä:

Ykän rata ja Vinskin rata

Niin ja pitipä muuten mainita, että Ykän sisko Caro kävi meillä ja voi mahdoton kuinka pikkuinen se neitokainen olikaan! :) Varmaan pienin koskaan näkemäni valkkari! Hassua kun veljensä on tuollainen mörökölli :) Kuvassa siis Vinski, Ykä ja pikkuruinen Caro (Royal Smile Yabadabaduu). :)

Näytelmäpäivitys, Seinäjoki KV.

Nopeasti tulin laittamaan pikapäivityksen tämänpäiväisistä näyttelyistä Seinäjoelta. :)

Ykällä siis tänään arvostelijana oli Ann-Chatrine Edoff Ruotsista. Tuomarilla oli selkeä, ja aika tiukka linja mutta tykkäsin tuomarin tyylistä antaa palautetta. :)  

Oltiin liikkeellä isommalla kaveriporukalla, minä Ykän kanssa, Sanna dalmialaisen Eekan kanssa ja Satulla joukossa espanjanvesikoira Toivo. :) Jännitettävänä oli myös ystäväni Jonnan saksanpaimenkoiranarttu Ata ja liuta valkkarikavereita. 

Aamu alkoi Eekan kehällä, josta Eeka nappasi nuorten luokasta ERIn. 

Atan kehä oli seuraavana mutta valitettavasti sieltä tuli hylsy puuttuvan P1:sen takia, vaikka oli asianmukaiset todistukset mukana. 

Toivo nappasi omalla vuorollaan EH:n.

Valkkarikehässä kaverit saivat kaikki kivat arvostelut, Jaanan pikkutyttö Jara sai EH, Marikan kanssa hienosti skarpannut Sazu EH:n ja Essin Vilma-neiti ERIn. 

Ykän porukassa oli nuoria uroksia kaikenkaikkiaan 6kpl joista kolme nappasi ERIn, Ykä mukaan lukien. Lopulta Ykä oli luokkansa toinen ja sai vielä SA, ja paras uros-kehässä oltiin tällä kertaa vasta 3sia. Varasertikin sieltä meille annettiin. Ja kun tuomarin tiukahkoa linjaa ajattelee niin ihan kiva sijoitus. :)

Lopputulos siis Seinäjoella 29.10.2011 ERI, NUK2, SA, PU3 ja VASERT. Ei huono. :)

Arvostelun suomennos kuuluu jotakuinkin näin:

"Tyypillinen. Ilmeikäs. Korkealaatuinen pitkä turkki, erinomainen väri. Kaunis pää, hyvä ilme. Erittäin hyvä ylälinja ja alalinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä rintakehä ja luusto. Vähän löysä edestä. Erinomaiset liikkeet sivusta. Hyvin esitetty."

Täytyy sanoa että henkilökohtaisesti tulee aina hyvä mieli kun arvostelussa mainitaan että koira esitetään hyvin! :)

Agia ja tokoa, taas.

Kiva, koiraisa viikonloppu takana. :)

Lauantaina oli meidän valkkariporukan järjestämä agipäivä Lapualla ja kivaa oli! Kouluttajana meillä oli Tapolan Sari, joka oli taiteillut meille oikein kivan radan, jossa sai sekä juosta että kikkailla, ainakin mun taitotasolle (ja kunnolle!) ihan riittävästi. Juosta sai kyllä ihan tosissaan.

Molemmat pojat oli tekniikkaopissa mun kanssa, ja sain kyllä olla poikiin tyytyväinen, niin hienosti molemmat suoriutuivat! 

Varsinkin Ykä yllätti, en olisi uskonutkaan että se pystyy menemään samaa mitä Vinskikin... Tajusinkin sitten hieman aliarvioineeni Ykää. Tosin Ykän hypyt olivat 30cm korkeita, sillä en vielä kuvaamatonta koiraa viitsi isommilla hyppyyttää. 

Vinski oli tapansa mukaan todella energinen ja höyrysi kuitenkin ihmeen vähän, joten ohjaamista saattoi harjoitella ilman että koiraa piti rauhoitella aivan tolkuttomasti. 

Nyt huomattiin myös että meillä menee kepit osana rataa eikä enää tarvitse niistä erityisesti huolehtia. :) Hyvä niin! Radalla pääsi valssaamaan, leieröimään, tekemään persjättöä ja leikkaamaan takaa, twistiäkin opettelin ja ehkä jopa älysinkin. :) Tosi kiva päivä kaikenkaikkiaan, tälläisiä lisää!

Tänään sitten oli vuorossa möllitokokilpailut Nurmossa ja siellä oltiin myös molempien poikien kanssa. Ykä oli ihan ekaa kertaa mölliluokassa ja suoriutui siitä hienosti, pisteitä saatiin 86/100. Suurin verottaja pisteissä taisi olla tokohyppy, kun me ollaan treenattu lähinnä noita agihyppelyitä vain. Mutta muuten Ykä oli aivan mahtava poika! Alla joitakin kuvia, joiden tekijänoikeudet omistaa Miia Rossi. Kiitos Miialle kuvista! :)

Vinski oli oma, hyperaktiivinen itsensä. Tosin sen verran arvon herra ihmeekseni pysyi hanskassa, että koko ajan kun odoteltiin omaa vuoroa, sain sen pidettyä hiljaa ja aina ensimmäisen seuraamispätkän puoleenväliin asti. Sitten se räkytys alkoikin ja kokonaispistemäärä oli alokasluokasta 148. Itse olin kuitenkin tyytyväinen, sillä huutamisesta huolimatta Vinski teki kaiken mitä pitikin, eikä yltynyt aivan älyttömäksi missään vaiheessa. Kyllähän se pomppi ja poikitti, mutta kuitenkin jossain määrin pysyi järjissään. :) Tosin meitä katseltiin ihan silmät pyöreänä, mutta mulle ei jäänyt onneksi epätoivoinen fiilis kumminkaan. Hitto kun vaan keksisin, miten tuon huutamisen saisi pois...!? Tuomari kommentoi, että koira voisi seurata maanläheisemmin ja hiljaisemmin. Hyppy Vinskilläkin vei eniten pisteitä, silläkin oli vain agihypyt mielessä. Alla Vinskin seuraamista, kuvan oikeudet omistaa Miia Rossi.

Kävin tänään myös ostamassa pitkään suunnittelemani heijastinliivin Ykälle, kun Ykästä on kasvanut niin iso poika että entinen ei enää pysynyt kiinni. Vinskillä olikin sopiva liivi, joten nyt näkyy molemmat pojat pimeässä. Tässä samalla onkin muistutus kaikille, että hankkikaa heijastimet sekä itsellenne että koirallenne, niin vältytään monilta onnettomuuksilta ja läheltäpiti-tilanteilta kun ulkoilijat näkyvät pimeässä. Niin on kaikkien turvallisempi liikkua pimeinäkin syysiltoina. :)

Ja turvallisuudesta kun tuli puhe, jouduimme Vinskin ja Ykän kanssa noin viikko takaperin naapurimme ja hänen koiransa vihamielisen hyökkäyksen kohteeksi. Naapurin mies ja hänen täysin hallitsematon koiransa hyökkäsivät kimppuumme kerrostalokotimme pihalla. Olimme talon sivupihalla tulossa aamupissareissulta takaisin kotiin, kun naapuri päästi remmiräyhän koiransa kellarikäytävästä fleksissä edellään ulos ja koira kävi suoraan Ykän kimppuun. Tämä naapurin sekarotuinen on n. Ykän kokoinen, joten ei ollut kiva yllätys.
Kun sain koiran potkittua kauemmas, meinasi naapurinäijä käydä minun kimppuuni. Naapuri on siis erittäin viinaan menevä ja aina sekaisin kuin seinäkello, niin nytkin. Huusi minulle, haukkui minut ja koirat ja koitti lyödä minua ja tarttua käteeni.
Vinski pysyi koko ajan minun ja naapurin välissä vaikka humalainen mies töni ja potki polvellaan Vinskiä. En varmaan koskaan ole pitänyt niin lujaa Vinskin pannasta kiinni kuin silloin, olin varma että jos mies saa minusta kiinni tai hätäännyn, niin valkoiset pojat tekevät äijästä silppua. Luultavasti koska olin itse niin raivona, enkä pelästynyt heti tilanteen ollessa päällä, vaan poltin päreeni äijään totaalisesti, koiratkin olivat melko tyyniä tilanteeseen nähden.
Molemmilla oli karvat pystyssä ja kaikki lihakset jännittyneinä, Vinski edessäni ja Ykä sivullani, mutta pysyivät maltissaan, kun pidin tiukan otteen pannoista. Ei kuitenkaan ollut kuin pienestä kiinni, etteivät pojat oikeasti menneet miehen kimppuun.
Kun lähimmälle parvekkeelle sattunut toinen naapuri kreivin aikaan keskeytti tilanteen, pääsin pois ja tulin kotiin. Siellä vasta vapina ja säikähdys iski, olihan juuri minua isompi mieshenkilö yrittänyt lyödä minua fleksillä kasvoihin ja huutanut mm. "hakkaavansa minut verille" ja muuta vastaavaa. Myös koirat hän haukkui alimpaan helvettiin. Toisaalta, tuli mahtava luottamus koiriin.
Tästä lähtien tiedän ainakin varmaksi, että niin kauan kun ne ovat vierellä, niin minä saan iltapimeälläkin ihan turvallisin mielin lenkkeillä.

Mutta nyt ei enempää tästä, pakko mennä nukkumaan.

Öitä ja ihania syyspäiviä kaikille!

Nokian ryhmis ja kiireinen viikonloppu.

Viikonloppuna on kiirettä pitänyt. 

Perjantaina ajeltiin heti aamusta Ylöjärvelle vanhempieni ja veljeni luo ja seuraavana aamuna suunnistettiin siitä sitten Nokialle ryhmänäyttelyyn, jonne olin viimetingassa muistanut ilmoittautua. 

Nokialla sää oli mitä parhain, lämmin ja puolipilvinen ja oli oikein mukava nauttia näyttelypäivästä ulkona kun ei ollut kylmä eikä liian kuuma vaan juuri sopiva. Valkkareita oli ilmoittautunut 14kpl, 7 urosta ja 7 narttua. Kehiä odotellessa aika kului tosi nopeasti kun jutteli tuttujen kanssa ja ihasteli hienoja koiria.

Ykä oli oma itsensä, jopa vähän liiankin rento kaveri. 

Tuntui että se ei meinannut millään vaivautua heräämään päivän näytelmiin, vaan olisi mieluummin vain rauhassa ihmetellyt maailman menoa. Lopulta piti viedä se haistamaan Miinaa, jolla oli juoksut päällä, että Ykä edes vähän skarppasi. Ilmeisesti hommasta oli apua, Ykä oli paras nuorista uroksista ja myös paras uros ja kolmas SERTikin saatiin plakkariin! 

Tuomari (Roland Fors) oli mitä mukavin ja hänelle oli oikein kiva esittää koiraa. :) 

Tiukin kisa käytiin ehdottomasti ROP ja VSP-kehässä, jossa Ykä kohtasi voittajansa ja näin ollen Ykä oli VSP. Ei silti harmittanut "häviö", sillä voittaja oli kukas muukaan kuin oma siskolikka Miina! :) 

Onnea Miinalle ja Hannalle, varsinkin kun ihana Miina tsemppasi vielä ryhmäneloseksi! Wau! Ja olihan se kiva kun sisarukset nappasivat kaksoisvoiton valkkarikehässä! :)

Parempaa kuvaa VSP ja ROP-kaksikosta ei saatu, kun Ykä ei malttanut Miinan juoksun takia oikein keskittyä mihinkään, tässäkin pitää sanoa isoon ääneen "wouwoouuuuuwouuu"!

Tässä vielä Niina Anttilan nappaama iloinen kuva Ykästä. :)

Ei mitenkään paskempi näyttely siis, tuloksena siis vielä kertauksen vuoksi NUK1 SA PU1 SERT VSP. Hieno Ykä ja ihana Miina!<3 Alla Ykä näyttelyn jälkeen leikkimässä.

Ja eilen sitten olin Vinskin kanssa Anders Stensin luotsaamassa agikoulutuksessa Lapualla. Aikaa oli kaksi tuntia neljälle koirakolle, joten paljon saatiin tiukkaa asiaa ja vinkkejä. Vinski sai paljon kehuja ja minä moitteita siitä että olen liian hidas ja epävarma. Se on kyllä ihan totta, joten eikun treenaamaan vaan enemmän. Itseluottamukseni kuitenkin kasvoi kun viimeviikolla Vinski voitti agiepiksissä maximöllit nollaradalla ja sijoittui kesäcupin kakkoseksi.

Muutenkin tuntuu että koirien kanssa kaikki on sujunut nyt niin hyvin että aivan hirvittää. Viimeiset kolmet tokotreenit Vinski on ollut _hiljaa_ (?!), siis huutamatta, ja toiminut ihan mahtavasti. En tiedä mikä sitä vaivaa, mutta toivottavasti muutos on pysyvää laatua. :D Ollaankin nyt Jaanan ja Marikan kanssa ryhdistäydytty ja ruvettu tokoilemaan melko ahkerasti koirien kanssa, ja kyllä huomaa koiristakin että on tehty enemmän töitä. :)

Loppuun laitan ihan mahtikuvan Vinskistä, kun se löysi koirapuistosta pallon. Ilme kertoo, kuinka pienestä koira osaa olla onnellinen.<3

Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn<3

Vaaranpaikkoja.

Monesti on käynyt mielessä kirjoittaa tästäkin asiasta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt kuitenkin ryhdistäydyin ja rupesin taas kirjoittamaan, tämänpäiväisen innoittamana. Tai pikemminkin pelästyttämänä. Aina toisinaan, kuten minä tänään, saa huomata kuinka paljon vaaranpaikkoja maailmassa onkaan kun koirien kanssa liikkuu. Ja nyt kun miettii näitä vaaratilanteita, mitä itsellekin on sattunut, niin täytyy kyllä kiittää onneani (tai koirieni onnea) että mitään vakavampaa ei ole sattunut vaan omalle kohdalle on yleensä sattunut vain ns. läheltäpiti-tilanteita. 

Ne ovat kuitenkin opettaneet paljon ja aina on kamalaa lukea jostain lehdestä tai nettipalstalta, miten jollekin toiselle on käynyt samankaltaisessa tilanteessa paljon huonommin ja koira on loukkaantunut tai jopa menehtynyt.

Tämänpäiväinen vaaratilanne oli oikeastaan tavallaan melko harmiton, mutta ainekset oli silti koiran loukkaantumiseen tai ainakin siihen että koira alkaisi pelätä tietynlaisia paikkoja tai tilanteita. Oltiin agilityhallilla ja lähdössä pois jo. Oven vieressä oli kujakepit, joihin joku idiootti oli jättänyt verkosta itsetehdyt ohjurit kiinni. Sammutin valot ja kävelin hallin toisesta päästä ovelle päin. Jep, meidän hallissa on älyvapaa systeemi, että valot pitää sammuttaa hallin kauimmaisesta päädystä, mahdollisimman kaukaa ovesta, josta koirat kulkevat yleensä. No, kävelin siis pimeässä hallissa ovelle päin ja Ykä oli irti hallissa. Ykä meni ovelle ja odotti siellä.Olin jättänyt ulko-oven raolleen että näen kävellä hallista ulos ja hallin pimeästä päädystä tietenkin näkee valoisan oviaukon suuntaan hyvin mutta jos tulee pihalta valosta pimeään halliin, ei tietystikään hetkeen näe yhtään mitään. Oli myös oma vikani että Ykä oli irti hallissa, mutta toisaalta se odotti ovella kiltisti, kurkki vaan ovesta ulos. Jostakin syystä Ykä kuitenkin innostui ja kääntyi ja lähti iloisesti ravaamaan ovelta minua kohti, luottavaisesti pimeään halliin. Ja välissä tietysti kepit ohjureineen. Kyllä kepit erottaa pimeässäkin, mutta verkko-ohjureita ei, ja naps, Ykä juoksi suoraan ohjureita päin. No, se vaan hyppäsi yli ja mietti varmaan että mihin tuli törmättyä mutta minä pelästyin tosissani. Siksi että se voisi myöhemmin vaikuttaa luoksetuloon tai vaikka luonnetestin pimeän huoneen osioon. Tai koira voisi vaikka alkaa pelätä keppejä. Onneksi tässä tapauksessa oli osallisena melkoisen luupäinen Ykä, eikä pehmeämpi Vinski. En usko että Ykälle mitään traumaa jäi mutta silti säikähdin. Se olisi myös voinut jäädä jostain tassustaan tms. kiinni ohjureihin hypätessään yli tai jotain vastaavaa. Seuraavan kerran kun näen että joku ääliö jättää ohjurit kiinni keppeihin, niin käyn kyllä sanomassa pari valittua sanaa. :/

Tämän pienen tapauksen myötä aloin sitten miettiä mitä muuta on omalle kohdalle sattunut huolimattomuuttani, tietämättömyyttäni tai ihan silkkana vahinkona. Läheltäpiti-tilanteita toki vain, mutta juuri siksi miettimisen arvoisia. Ensimmäinen, mikä tulee mieleen on koirat ja hissi. Näistä saa joskus lukea todella surullisia tarinoita, kuinka koira pahimmillaan on tukehtunut kuristuessaan hississä omaan remmiinsä omistajan huolimattomuuden vuoksi. Minullakin on kerran jäänyt koiran remmin päässä oleva metallirengas ovien väliin. Onneksi koiralla oli pikalukkopanta, joka oli helppo napsauttaa auki ja mitään vakavampaa ei käynyt. Kaikki olisi voinut loppua paljon kurjemminkin, kuten joskus lehdistä saadaan lukea. Nykyisin olen aivan yltiötarkka kulkiessani koirieni kanssa hisseissä, ja ehkä hyvä niin.

Autot tietysti ovat yksi vaaratekijä. Koiran ei tarvitse kun olla väärälle hetkellä irti tien läheisyydessä tai omalla pihalla vaikka, ja siihen ei tarvita kuin yksi auto joka osuu. Onneksi omalla kohdalla tälläistä ei ole päässyt sattumaan, ei edes niitä läheltäpiti-juttuja. Siis ainakaan jos puhutaan auton alle jäämisestä. Sen sijaan olen oppinut etten missään nimessä jätä koiraa yksin autoon niin että sillä olisi kaulapanta kaulassa ja varsinkaan niin että sillä olisi hihna kiinni pannassa. Ykän ollessa pieni se kerran jätettiin Vinskin kanssa autoon n.5 minuutin ajaksi kun kipaisin hakemassa sisältä jotain. Molemmilla koirilla oli kaulapannat kaulassa. Jotenkin kummallisesti Ykä oli saanut keploteltua pantansa kiinni farkkuauton takaosan suojaksi vedettävään vaakasuuntaiseen "rullaverhoon" (en tiedä miten kuvailisin ko. suojaa paremmin?) ja oli kuristumispisteessä kun palasin autolle! Silloin opin ettei enää koskaan koiria yksin autoon pannat kaulassa. Ja revin muuten koko rullakankaan helvettiin sieltä autosta! Olen sittemmin miettinyt montako muuta sellaista paikkaa autossa voisi olla, minne koira saisi pantansa kiinni, tuokaan ei tarvinnut nimittäin kuin noin sentin mittaisen raon minne panta oli jäänyt.

Auton kanssa on muutenkin pari vahinkoa käynyt, juurikin niin että koira on siellä sisällä: molemmat vieläpä koiran ollessa autossa häkissä. Kaksi tapausta meille on sattunut vesipelastusreissulla, kun koirat ovat jääneet häkkiin kiinni ilman pantaakin. 

Kuljemme vepessä erään kaverin pakettiautolla, jonne on takaosaan rakennettu häkki kaverin suuria (nöffi, mastiffi yms.) koiria varten. Auton sisälokasuoja ulkonee sen verran seinästä että häkkiä ei ole saatu ihan suoraan, vaan auton korin ja häkin verkon väliin jää rako, josta ei uskoisi koiran yrittävän tulla, ennen kuin huomaa että niin se on kuitenkin tehnyt. Kerran kuumana kesäpäivänä oltiin siis vepessä ja Ykä odotti omaa vuoroaan kanssani, ja Vinski oli häkissä auton takaosassa. Auton takaluukku oli auki kuuman ilman takia ja Vinski tunnetusti rakastaa vettä. Koira kuuli autoon veden loiskumisen ja tiesi tietysti että pian pääsee uimaan. 

Innoissaan se oli yrittänyt hypätä pienestä raosta häkin seinämän ja auton korin välistä ulos ja jäänyt roikkumaan pää alaspäin lantion kohdalta takapää häkin sisäpuolella, etupää ulkopuolella. Se ei kerinnyt olla jumissa kun ehkä 10 sekuntia, eli sen ajan kun kuulin ulahduksen ja juoksin sen luo nostamaan sitä etupäästä takaisin häkin puolelle. Sain koiran nostettua takaisin ja onneksi se ei ollut jäänyt pahasti jumiin väliin eikä luokannut itseään sen kummemmin, mutta kuitenkin tilanne oli hyvin pelottava ja vaarallinen. 

Ennen tätä minulle ei olisi tullut mieleenkään että koira mahtuu ja yrittää tulla siitä välistä, mutta tämän jälkeen olen laittanut takaluukun visusti kiinni ettei tilanne toistu. Joku voi nyt ajatella että olen täysi taukki, mutta ihan oikeasti se väli on niin pieni että ei tullut kavereillenikaan mieleen että siitä joku yrittäisi tulla. 

Tämä tapaus toi vielä mieleeni jutun, jonka luin valkkarifoorumilta joskus taannoin. Siinä joku kirjoitti valkkarinpennusta, joka oli yrittänyt kiivetä pentuaitauksesta ulos ja jäänyt roikkumaan juurikin tuolta nivusten kohdalta kapeaan väliin aitojen liitoskohtaan. Pentu oli ehtinyt ilmeisesti olla tukalassa tilanteessa jonkin aikaa ennen kuin tilanne oltiin huomattu ja pentu autettiin pois kiipelistä. Muistaakseni pennun vammat olivat kuitenkin niin vakavat että sen kohtalona oli lähteä koirien taivaaseen. Kuinka surullista ja turhaa, vahinko, jota ei ymmärrä ajatella ennen kuin se on jo tapahtunut. :'( Omistajan on jälkeenpäin helppo syyttää itseään ja muiden omistajaa, mutta vahinko ei tule kello kaulassa, niin surullista kuin se onkin. 

Toinen vahinko samaisessa autossa, samaisen häkin kanssa kävi Ykälle, pari viikkoa edellistä myöhemmin. Vahingosta viisastuneena siis pidin takaluukun kiinni ja lähdin pissattamaan Vinskiä ennen sen treenivuoroa. Ykä oli häkissä odottamassa ja koska oli tosi kuuma, auton liukukiskoilla oleva sivuovi oli auki. Ykä näki että Vinski pääsee rantaan ja oli innoissaan noussut takajaloilleen häkissä niin että se nojasi etujaloillaan häkin verkkoon. 

Yhtäkkiä kuulin aivan kamalaa kiljuntaa ja näin että Ykä tempoo hulluna häkissä. Sen oikean etutassun kaksi varvasta oli solahtanut häkin verkkosilmästä läpi ja koira oli jumissa etujalastaan häkin verkossa! Ja taas minä juoksin pelastamaan koiraani häkistä, menin pitämään Ykää paikallaan ja huusin kaverini irrottamaan varpaat verkosta. Koira saatiin irti ja ilmeisesti se ei loukannut itseään, vähän varpaat olivat arat ja anturat kipeät, mutta muutamassa tunnissa arkuus meni ohi. Minä sen sijaan en luota enää minkäänlaisiin häkkeihin pätkääkään enkä usko että mitään koiraturvallista häkkiä on tehtykään!

Kerran on myös lasin kanssa käynyt hurja juttu. 

Tuntuu uskomattomalta koko kertomus ja vielä hullummalta että niin on edes päässyt tapahtumaan, mutta on helppoa olla jälkiviisas.

Olimme isäni mökillä käymässä koirien kanssa alkukesästä ja Ykä ja Vinski juoksentelivat rannassa ja hyppivät laiturilta lampeen. Koirat leikkivät hulluna, olivat onnellisia kesästä, vapaudesta ja uimisesta. Minä valokuvasin niitä ja nautin auringosta. Se päivä olisi voinut päättyä surullisesti, mutta meillä oli taas kerran onnea matkassa. Kauempana rannasta, syrjemmällä erään puskan takana oli kiveen ja puuhun nojallaan terassin ikkunasta irrotettu lasiruutu, siis ihan iso ikkunaruutu. Tarkoituksella pidin koirat kaukana siitä, ettei mitään satu ja muutenkin ajattelin että eivät ne sinne puskaan mene. 

Vaan kerran kun käänsin selkäni ja kävelin pari metriä mökkiä kohden kuulin tutun äänen: koirat mölisivät leikkisästi toisilleen ja sitten tömähdyksen ja älähdyksen kun Vinski taklasi Ykän maahan, niinkuin se lähes aina poikien leikeissä tekee. 

Se mitä kuulin Ykän älähdyksen jälkeen oli pelottavaa; nimittäin särkyvän lasin helinää ja valtavan rysähdyksen! Kun käännyin kannoillani, näin Ykän makaavan suuren ikkunaruudun keskellä juuri siellä syrjemmässä puskassa, minne olin varma että koirat eivät mene. 

Odotin kauhulla milloin valkoinen turkki alkaa värjääntyä punaiseksi ja juoksin kauhuissani koiran luokse, karjuen sille koko ajan että "PAIKKA!" sillä ajattelin että jos sillä on lasia kehossaan, se ei saa liikkua. 

Näin sieluni silmin kuinka sillä oli jaloista jänteet poikki ja valtava lasinpala kyljessä pystyssä. Kun pääsin koiran luo, nostin sen melkein syliin (huom. koira lähemmäs 40kg ja minä 46kg...) ja kopeloin sen läpikotaisin. Ykä vaan ravisteli ja ihmetteli että mikä nyt on homman nimi ja hetken päästä juoksi jo hulluna pihaa ympäri. 

Naarmuakaan siihen ei tullut vaikka se käytännössä meni ikkunaruudusta läpi. ONNEKSI! Ykällä täytyy olla tosi taitava suojelusenkeli..

Nyt joku tietysti ajattelee että minkaläinen koiranomistaja minäkin olen kun tälläistä pääsee tapahtumaan!? Vastaus on että minä olen nykyään aivan yltiötarkka ettei mitään pääse sattumaan. Niin paljon olen pelästynyt aina kun jotain tuollaista on päässyt sattumaan, vaikka säikähdyksellä ollaankin aina selvitty. 

Puolustan itseäni sen verran että kertakaikkiaan vaan etukäteen ei osaa jokaista asiaa ajatella vaikka tietenkin pitäisi ja olisi suotavaa. Vahingoistaan kuitenkin voi ottaa oppia ja siksi kirjoitan niitä nyt tänne, että muutkin voisivat ottaa oppia meille sattuneista läheltäpiti-tilanteista, sillä edes niitä ei kenellekään toivoisi, saati sitten koiran (tai ihmisen tai minkään muunkaan eläimen) loukkaantumiseen tai menehtymiseen johtavia tilanteita.

Mutta se näistä vahingoista ja vaaranpaikoista, ehkä ensikerralla kirjoitan iloisemmista aiheista.

Tällä hetkellä Ykä valmistautuu sunnuntain ryhmänäyttelyihin Nokialla ja Vinskillä on tiedossa huomenna epäviralliset agilitykilpailut täällä kotinurkilla. Kirjoittelen myöhemmin miten sujui!

Pori KV ja menestystä :)

Oltiin eilen pitkä päivä Porissa kv näyttelyssä. Lähdettiin seitsemän aikaan aamulla ajamaan ja puoli kymmeneltä oltiin paikanpäällä. Siinä vaiheessa sää oli pilvinen eikä ollut erityisen lämmin, joten jätettiin Vinski ja Ykä hetkeksi ilmastoinnin viilentämään autoon ja lähdettiin katsomaan Jonnan sakemannipennun Atan alias Räyhän kehää. Räyhä (AttackAmbition) oli luokassaan ainoa pentu ja valittiin tietysti ROP-pennuksi ja kunniapalkinnonkin Ata sai. Hienosti pentu malttoi esiintyä. Jonna oli onnesta ymmyrkäisenä, kun pentu esiintyi niin kivasti ja sai vielä kunniapalkinnonkin. :)

Tämän jälkeen paineltiin autolle hakemaan Vinski ja Ykä mestoille ja siirryttiin valkkarikehän kulmalle päivystämään. Siinä vaiheessa aurinko tuli esiin ja alkoi lämmittää aivan mahdottomasti ja varjoa ei ollut nimeksikään. Koirat lojuivat retkijakkaroiden juurella sen verran varjossa mitä pystyivät. Odotellessa Eeva ja Nuka saapuivat paikanpäälle ja joukkomme kasvoi. Lopulta odotus palkittiin ja valkkareiden kehät alkoivat.Tuomarina toimi Juan Naveda Carrero Espanjasta ja valkkareita oli ilmoitettu kaikenkaikkiaan 22kpl. Nuka esiintyi junnukehässä hienosti ja sai ERIn sijoittuen luokkansa neljänneksi.

Seuraavassa luokassa oli Ykän vuoro, Ykä oli siis ensimmäistä kertaa nuorten luokassa näytillä. Kaksi muuta nuorta urosta oli samassa luokassa. Ykä esiintyi oikein mallikelpoisesti ja tuomari tykkäsi ja sijoitti Ykän luokkansa ensimmäiseksi ja antoi vielä SA:nkin. :) 

Paras uros-kehää odotellessa aurinko porotti tosi kuumasti ja pelkäsin jo ettei Ykä jaksa esiintyä ollenkaan mutta hienosti poika esiintyi ja tuomarin mielestä Ykä oli paras uros! :) Siinä vaiheessa mua rupesi jännittämään aivan hirveästi, mutta loppukin sujui oikein mallikkaasti ja Ykä rankattiin rotunsa parhaaksi! :) Minä melkein halkesin onnesta! Ihan mahtava tunne kun Ykä taas pärjäsi, pääsin eroon siitä epäuskon tunteesta että Vaasa oli ainutkertainen onnenkantamoinen. Hyvä Ykä!

Lähdettiin valkkarikehien jälkeen syömään jotain, olihan kello jo vaikka mitä ja koko päivänä ei oltu ehditty syömään. Jonnan kanssa kun haettiin pokaalit, tuli mieleen että luultavasti moni muu jättäisi pokaalit ottamatta, mutta meille "aloittelijoille" ne on aivan ihania, tärkeitä muistoja niistä hetkistä kun saa itse maistaa menestystä edes pienen siivun. Mietin niitä näytteilleasettajia ja kasvattajia, jotka menestyvät kerta toisensa jälkeen ja ajattelen, että arvostavatkohan he samalla tavalla ROPpia, SERTiä ja CACIBia ja niiden mukana tulevaa paria pokaalia ja ruusuketta kuin tälläiset harrastajat, kuin minä ja Jonna, jolle se oma koira on se ainutkertainen yksilö, se rakas arkielämän kaveri. En missään nimessä halua ajatella että koirat olisivat kenellekään kilpailuvälineitä, mutta pelkään että sellaisiakin tästä maailmasta löytyy. Tämä tuli lähinnä mieleen kun tapasimme Tonin kanssa pari täti-ihmistä, jotka istuivat juomien ääressä ja odottelivat ryhmäkehiä ja toinen kertoi yhden koiransa saaneen "vain" varaSERTin. Tuntuu hullulta että se on "vain" kun kyse on itselle niin isosta asiasta. Ehkä olen vain lapsellinen? Kuitenkin, minulle Ykän menestys oli aivan ihana kokemus. 

Vielä paremman asiasta teki valkkariporukan hyvä yhteishenki, se että tuntemattomatkin osasivat iloita toisen menestyksestä ja meilläkin oli tukena ihmisiä jotka neuvoivat ja kannustivat. :) Mahtava juttu! :)

Oma kannustusjoukkomme oli Vinski ja Toni, jotka hienosti jaksoivat koko päivän olla mukana. Vinski tosin vähän olosuhteiden pakosta, kun ei voitu sitä jättää niin pitkäksi aikaa kotiinkaan yksin, hoitoon ei saatu sitä ja autoon ei edes voinut kuvitella jättävänsä koiraa. Joten Vinski oli kannustamassa pikkuveljeään. :)

Ryhmäkehien alkaessa olin itse jo tosi väsynyt auringosta ja pitkästä päivästä vaikka oltiinkin koitettu ennen ryhmiä huilata varjossa. Ykäkin oli väsynyt, mutta jaksoi loppuun asti esiintyä tosi hienosti. Siitä kunnia Ykälle, tosi reipas koira!<3 

Ryhmästä seitsemän koiraa pääsi jatkoon, Ykä viitattiin jatkoon ensimmäisenä. Tämä aiheutti nanosekunnin mittaisen "apuaa" reaktion kun en tiennyt mitä se tuomari viittilöi.. :D Onneksi viereinen tyttö tervun kanssa vinkkasi että "te pääsitte vielä jatkoon" joten tohdin mennä kehän keskelle odottelemaan. Taas uusi kokemus aloittelijalle..  

Seitsemästä jatkoon päässeestä sijoittui neljä, tällä kertaa Ykä ei sijoittunut. Onnea sijoittuneille!

Olin kuitenkin aivan älyttömän onnellinen jo siitä että päästiin ylipäätään ryhmäkehään, saati sitten vielä seitsemän parhaan joukkoon! :) Toki heti ajattelin, kilpailuhenkinen kun olen, että olisiko Ykä pärjännyt vielä paremmin, jos olisin osannut esittää sitä vielä paremmin, mutta spekulointi on ihan turhaa ja tekemällä oppii jos millä. :)

Pitkän päivän jälkeen ajeltiin kotiin ja oltiin vasta 8 aikaan illlalla kotona, reissussa meni siis 13 tuntia. huh huh. Lopputuloksena siis oli NUK1 PU1 SERT CACIB ja ROP. Arvostelussa lukee hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi näin:

"Nice head & type. Nice neck & topline. Nice front. Nice angulation behind. Very good mover. Very nice temperament."

Tässä loppuun vielä kuvasatoa... Ensimmäisessä sertifikaatin arvoinen, iloinen Ykä .:)

Ykä tuomarin tarkastelussa.

ROP ja VSP.

Reipas kannustaja Vinski.